Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KK 333/2022 vp — Kirjallinen kysymys lukio-opiskelijoiden latinanopintoihin kannustamisesta latinan kielen opiskelun turvaamiseksi tulevaisuudessa — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 333/2022 vp
KK 333/2022 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys lukio-opiskelijoiden latinanopintoihin kannustamisesta latinan kielen opiskelun turvaamiseksi tulevaisuudessa

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 100 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Latinan kielellä on suuri merkitys eurooppalaisen kulttuurin perustana ja väylänä eurooppalaisen sivistyksen lähteille. Latinaa opetetaan edelleen monissa kouluissa ja yliopistoissa, ja se on katolisen kirkon pääkieli.

Historian ja menneisyyden tunteminen on hyvin tärkeää, koska vain niiden pohjalta voi ymmärtää nykyisyyttä. Latinan kielen kulttuurikonteksti on antiikin Rooman valtakunta, ja siksi kielen opiskelu avaa ikkunoita siihen maailmaan, josta latina on alun perin lähtöisin.

Latina oli myös Suomen ensimmäinen kirjakieli. Latinasta ovat kehittyneet kaikki romaaniset kielet, joten latinasta on apua vaikkapa espanjan, italian ja ranskan kielten opiskelussa. Monissa nykykielissä on latinasta peräisin olevia lainasanoja.

Latinaa opiskellaan monilla aloilla yliopistoissa: esim. lääkärit, oikeustieteilijät, teologit, luonnontieteilijät ja tietysti historioitsijat, arkeologit ja latinistit tarvitsevat latinan kielen taitoja.

Toukokuussa useat lehdet, mm. Helsingin Sanomat, uutisoi, että pitkän latinan kielen koe järjestetään viimeisen kerran vuonna 2025, koska oppilaat eivät ole kiinnostuneita lukemaan latinan kieltä.

Latinan kielen puolustajat kautta maan ovat vahvasti sitä mieltä, että latinan kieli on säilytettävä. Vaikkei latinan välitön taloudellinen hyöty ehkä ole suuri, se on silti monin tavoin arvokas aine. Aina on positiivista, mitä enemmän opiskelijoilla on valinnanmahdollisuuksia.

Kadotettu tietotaito millä tahansa elämän osa-alueella on vaikea saavuttaa uudelleen. Latinan kielen opiskelun tulevaisuudesta päätettäessä vaakakupissa pitäisi painaa muut arvot kuin raha huolimatta siitä, että nykypäivän Suomessa latinan kieltä ei ehkä arvosteta yhtä paljon kuin muualla Euroopassa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta saataisiin oppilaat motivoitua lukemaan latinan kieltä lukiossa ja
olisiko mahdollista kehittää jokin palkitsemis-/pisteytysjärjestelmä, joka antaisi paremmin motivaatiota latinan kielen opiskeluun?

Allekirjoittajat

Jukka GustafssonEnsimmäinen allekirjoittaja
Paula RisikkoAllekirjoittaja
Sanna AntikainenAllekirjoittaja
Mikko OllikainenAllekirjoittaja
Mikko KinnunenAllekirjoittaja
Pasi KivisaariAllekirjoittaja
Hilkka KemppiAllekirjoittaja
Pirkka-Pekka PeteliusAllekirjoittaja
Eeva-Johanna ElorantaAllekirjoittaja
Marko AsellAllekirjoittaja
Anneli KiljunenAllekirjoittaja
Veronika HonkasaloAllekirjoittaja
Jukka Gustafsson
Kansanedustaja · Jätetty 17.6.2022 · Pirkanmaa
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 15.55·varmenna teksti
Vastaus — opetusministeri · 1.7.2022

Ministerin vastaus

opetusministeri
Vastaus annettu 1.7.2022 · KKV 333/2022 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 25.7.2026 klo 15.55·varmenna vastaus