Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetuttua lakia ja ampuma-aselakia.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan heinäkuussa 2022.
Esitykseen sisältyvissä säätämisjärjestysperusteluissa lakiehdotuksia tarkastellaan hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevan perustuslain 124 §:n ja perustuslain 13 §:ssä turvatun yhdistymisvapauden kannalta.
Lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esityksestä on hallituksen mukaan kuitenkin syytä pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
(1)Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia ja ampuma-aselakia. Perustuslain kannalta merkityksellisimmät muutokset kohdistuvat sääntelyyn, joka koskee muun muassa mahdollisuutta käyttää Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ampuma-aseita Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämässä ampumakoulutuksessa ja mahdollisuutta nykyistä monipuolisemman ampumakoulutuksen järjestämiseen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa.
(2)Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (), ja sitä on myös muutettu valiokunnan myötävaikutuksella (,).
PeVL 52/2006 vpPeVL 52/2006 vp
PeVL 52/2006 vpPeVL 52/2006 vp
(5)Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämää koulutusta koskevaa sääntelykokonaisuutta on muutettu osin merkittävästikin vuosina 2019 ja 2020 voimaan tulleilla laeilla. Sotilaallisen koulutuksen järjestämismahdollisuus poistettiin yhdistykseltä, mutta samalla laajennettiin merkittävästi yhdistyksen järjestämän sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen sisältöä. Laista kumottiin säännökset siitä, että Puolustusvoimat tilaa koulutusta Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä. Yhdistyksen ei muutosten myötä ole ollut sallittua järjestää koulutusta Puolustusvoimien ampumatarvikkeilla tai räjähteillä eikä Puolustusvoimien aseilla ole saanut ampua yhdistyksen järjestämässä koulutuksessa.
(6)Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta on toiminnan muuttuneen luonteen vuoksi syytä arvioida pääosin samojen arviointiperusteiden mukaan kuin millä valiokunta aikaisemmin () arvioi yhdistyksen järjestämää sotilaallista koulutusta. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että nyt käsillä olevassa esityksessä ehdotetaan olennaisia muutoksia muun muassa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämää ampumakoulutusta koskevaan 20 a §:ään. Perustuslakivaliokunta on arvioidessaan kyseisen lainkohdan säätämiseen johtanutta hallituksen esitystä todennut, että silloin ehdotettu sääntely sotilaallisia valmiuksia palvelevasta ampumakoulutuksesta jäi laissa varsin täsmentymättömäksi ja että laintasoisen sääntelyn perusteella epäselväksi jäi sääntelyn suhde niihin rajoituksiin, joita perustuslakivaliokunta on asettanut vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen sisällölle. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen antaman ampumakoulutuksen sisältöä, laajuutta ja sen puitteita tuli sekä perustuslain 124 §:ään sisältyvän tarkoituksenmukaisuusedellytyksen täyttymisen että merkittävän julkisen vallan käytön rajauksen vuoksi rajata ja täsmentää laissa merkittävästi. Tällainen muutos oli edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä (, s. 5). Hallintovaliokunta teki perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta säännökseen merkittäviä muutoksia ().
(7)Perustuslain 124 §:ssä asetetaan edellytykseksi julkisen hallintotehtävän antamiselle muulle kuin viranomaiselle muun muassa, että se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Tarkoituksenmukaisuusvaatimus on oikeudellinen edellytys, jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesti arvioitavaksi (ks. esim., s. 5,, s. 3). Arvioitaessa, onko julkisten hallintotehtävien antaminen muulle kuin viranomaiselle tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi, on kiinnitettävä huomiota hallintotehtävän luonteeseen (ks. esim., s. 52). Sekä sotilaallisen voiman käyttö että siihen valmentaminen kuuluvat valtion ydintehtäviin, mikä korostaa perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tarkoituksenmukaisuusedellytyksen merkitystä nyt käsillä olevassa tilanteessa. Valiokunta pitää tältä kannalta hyvin valitettavana, ettei tarkoituksenmukaisuusedellytystä tarkastella hallituksen esityksen säätämisjärjestysperusteluissa. Esityksessä on kuitenkin selostettu sääntelyn hyväksyttäviä tavoitteita ja sääntelyn toteuttamisvaihtoehtoja, joiden valossa tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen voidaan katsoa täyttyvän.
(8)Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä julkisia hallintotehtäviä voidaan perustuslain 124 §:n mukaan antaa vain viranomaiselle. Merkittävän julkisen vallan käytön kannalta erityisen merkityksellisiksi muodostuvat nyt ehdotetut säännökset siitä, että Maanpuolustuskoulutusyhdistys voisi järjestää myös taisteluammuntoja. Mahdollisuutta taisteluammuntojen järjestämiseen ehdotetaan kuitenkin rajattavan muun muassa säätämällä ammunnan suorittamistavasta, ammunnassa käytettävistä aseista ja ammuntaan osallistuvien henkilöiden määristä. Hallituksen esityksessä ei lisäksi ehdoteta muutettavaksi perustuslakivaliokunnan perustuslain 124 §:n kannalta merkityksellisenä pitämää 17 §:n sääntelyä taisteluammuntojen järjestämisen kuulumisesta yksinomaan Puolustusvoimille.
PeVL 52/2006 vpPeVL 52/2006 vp
(10)Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan sääntelyä voidaan muuttaa esimerkiksi ottamalla lähtökohdaksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 17 §:n sääntely yksinomaan Puolustusvoimille kuuluvista tehtävistä ja säätämällä tämän tehtävänjaon perusteella täsmällisesti siitä, millaista ampumaharjoittelua Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa voidaan järjestää.
(11)Hallituksen esityksessä ehdotetaan useita määräyksenantovaltuuksia. Osa niistä koskee seikkoja, joita koskevat lakia alemmanasteiset oikeussäännöt annetaan nykyisen lain mukaan valtioneuvoston asetuksella.
(12)Ehdotettu sääntely on merkityksellistä asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtämistä koskevan perustuslain 80 §:n kannalta. Muu viranomainen voidaan 80 §:n 2 momentin mukaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu.
(13)Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan lakiehdotuksen 20 §:n 4 momentissa Puolustusvoimille osoitettu määräyksenantovaltuus on sanamuodoltaan sillä tavoin laaja ja mahdollisesti myös yksilöiden aseman kannalta merkittäviä kysymyksiä koskeva, ettei valtuus ongelmitta täytä perustuslain 80 §:n 2 momentissa asetettuja edellytyksiä. Puolustusvaliokunnan tulee joko merkittävästi supistaa valtuuden alaa tai muuttaa valtuus koskemaan valtioneuvoston asetuksen antamista.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan ampumakoulutuksen sääntelystä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon.