Eduskunnan puhemiehelle
Vuoden 2021 valtiopäivillä Suomen eduskunta sääti seuraavan lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (616/2021).
Lain 59 §:ssä todetaan näin:
Hyväksyessään lain eduskunta samalla edellytti hallituksen turvaavan Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueen kahden keskussairaalan riittävän palvelutason.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru tiedotti 21.1.2022, että sosiaali- ja terveysministeriössä on aloitettu edellä olevan lausuman toimeenpano terveydenhuoltolain muuttamiseksi. Hallituksen esityksen tarkoituksena on toteuttaa kirjauksen edellyttämät lainsäädäntömuutokset. Hallituksen esitys oli tarkoitus antaa kuluvan vuoden viikolla 25. Kyseistä hallituksen esitystä ei ole kuitenkaan annettu eduskunnalle.
59 § Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden ympärivuorokautinen yhteispäivystys
Sen estämättä, mitä terveydenhuoltolain 50 §:n 3 ja 4 momenteissa säädetään, Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueet voivat ylläpitää useampaa kuin yhtä ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä sairaaloidensa yhteydessä vuoden 2032 loppuun saakka.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Kun hyvinvointialueet aloittavat varsinaisen toimintansa jo kolmen ja puolen kuukauden kuluttua, onko sosiaali- ja terveysministeriö jo saanut valmiiksi esityksensä valtioneuvoston käsittelyä varten ja
onko varmaa, että Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueen kahden päivystävän keskussairaalan riittävä palvelutaso on turvattu 1.1.2023 lukien?