Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi kesäkuussa 2022 tehdyn sopimuksen Suomen tasavallan hallituksen ja Albanian tasavallan ministerineuvoston välillä tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi ja veron kiertämisen ja välttämisen estämiseksi sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.
Sopimus rakentuu eräin poikkeuksin OECD:n laatimalle malliverosopimukselle. Sopimus sisältää määräyksiä, joilla verotusoikeutta jaetaan sopimusvaltioiden kesken. Toiselle sopimusvaltiolle myönnetään oikeus verottaa eri tuloja, kun taas toisen sopimusvaltion on vastaavasti luovuttava käyttämästä verolainsäädäntöönsä perustuvaa verottamisoikeuttaan tai poistettava kaksinkertainen verotus sopimuksen määräysten mukaisesti. Lisäksi sopimuksessa on verotietojen vaihtoa koskevia määräyksiä. Sopimus sisältää myös yleisen väärinkäytöksien estämiseen tarkoitetun säännöksen.
Sopimus tulee voimaan kolmekymmentä päivää sen jälkeen, kun sopimuksen osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen sopimuksen voimaantulon edellyttämien kansallisten toimenpiteiden suorittamisesta. Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee voimaan.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Valtiovarainvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy hallituksen esityksessä HE 125/2022 vp tarkoitetun sopimuksen.
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 125/2022 vp sisältyvän lakiehdotuksen.