Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

TPA 18/2015 vp — Toimenpidealoite hallituksen kärkihankkeista — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  TPA 18/2015 vp
TPA 18/2015 vpToimenpidealoite

Toimenpidealoite hallituksen kärkihankkeista

Asian kulku

Asiakirjan sisältö1 212 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnalle

Sipilän hallitus on päättänyt käynnistää muutosohjelman hallituskaudelle asettamiensa strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Hallitus tekee 1,6 miljardin euron kertapanostuksen, joka jakautuu kolmelle vuodelle vuoteen 2018 saakka, kärkihankkeisiin ja tienpidon korjausvelan vähentämiseen. Hallituksen strategiset tavoitteet konkretisoituvat 26 kärkihankkeeseen. Vuonna 2016 kärkihankerahoitukseen käytetään noin 252 miljoonaa euroa.

Kärkihankkeiden tarkoituksena on budjettivuoden 2016 aikana rahoittaa tiettyjä priorisoituja alueita ja nostaa esiin näillä alueilla hankkeita, joita hallitus pitää strategisesti tärkeinä. Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa kuitenkin tuoda esiin, että esim. koulutuksen kärkihankkeet eivät pysty korvaamaan hallituksen esittämiä koulutusleikkauksia. Lisäksi eräät kärkihankkeet ovat sen laatuisia, että ne olisi hoidettava varsinaisen toiminnan puitteissa, eikä niitä pitäisi määritellä erillisiksi kärkihankkeiksi.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus puolittaa kärkihankkeisiin osoitetut budjettivarat ja panostaa sen sijaan varsinaiseen toimintaan sekä ohjaa 126 000 000 euron puolittamisen mm. koulutuksen ja kehitysavun leikkausten kompensointiin.

Allekirjoittajat

Anna-Maja HenrikssonEnsimmäinen allekirjoittaja
Anna-Maja Henriksson
Kansanedustaja · Jätetty 10.11.2015 · Vaasa
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 06.47·varmenna teksti