Eduskunnalle
Nupurintie (mt 110) on valtion hallinnoima maantie, joten valtio vastaa mm. Nupurintien liikenneturvallisuudesta, parantamisesta, korjaamisesta ja kunnossapidosta. Espoon kaupunki on osaltaan pyrkinyt edistämään Nupurintien puuttuvan jalankulku- ja pyöräilyväylän toteuttamista Brobackantieltä Kirkkonummen rajalle ja Nupurintien kevyen liikenteen väylää onkin suunniteltu jo yli 30 vuotta. Se sisältyy valtakunnalliseen liikennesuunnitelmaan, on osa pääkaupunkiseudun pyöräilyverkkoa ja rakennussuunnitelma on valmis. Lisäksi asemakaavan puolesta tiesuunnitelma on hyväksyttävissä. Rakentaminen voisi alkaa jo ensi vuonna, mutta merkittävin toteutusaikatauluun vaikuttava asia on tällä hetkellä rahoitus.
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen on tärkeä parannus asukkaiden liikkumiseen ja viihtyvyyteen. Esitän yhteensä 5 200 000 euron rahoitusta Nupurintien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen, josta kevyen liikenteen väylän rakentamiseen 2 600 000 euroa ja maantien painumakorjaukseen 2 600 000 euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 5 200 000 euroa momentille
Nupurintien kevyen liikenteen väylän rakentamiseen Espoossa.
31.10.20