Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
sunnuntaina 26. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

TPA 117/2022 vp — Toimenpidealoite koirahyökkäysten estämiseksi — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  TPA 117/2022 vp
TPA 117/2022 vpToimenpidealoite

Toimenpidealoite koirahyökkäysten estämiseksi

Asian kulku

Asiakirjan sisältö1 826 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Perustelut

Eduskunnalle

Koirahyökkäykset ovat jatkaneet Suomessa kasvuaan. Korona-aika lisäsi suomalaisten koirien määrää, sillä koiria rekisteröitiin n. 8 % enemmän vuonna 2021 verrattuna vuoden takaiseen, ja lisäksi on otettava huomioon rekisteröinnin ulkopuolella olevat koirat. Koirien määrän kasvu on näkynyt myös ongelmakäytöksen lisääntymisenä. Koira on saatettu hankkia aiempaa vähemmällä harkinnalla, kun muuttunut elämäntilanne ja etätöiden kasvu sai monen toteuttamaan koirahaaveen lyhyenkin mielijohteen seurauksena.

Koirien hyökkäykset ovat tosin olleet kasvussa jo ennen koronaa. Ne kohdistuvat useimmiten muihin koiriin, mutta myös ihmisiin. Tällä hetkellä ei ole saatavilla ajantasaista tilastotietoa siitä, mitkä koirarodut aiheuttavat eniten hyökkäyksiä. Tilastointi antaisi enemmän tietoa siitä, millä keinoin ongelmaan tulisi puuttua. Myös erilaiset roturisteytykset tulisi tilastoida mahdollisimman tarkasti, sillä monen sekarotuisen koiran taustalla voi olla esimerkiksi koiratappeluihin jalostettuja rotuja. Pahimmillaan koirahyökkäykset voivat johtaa hengenvaarallisiin vammoihin niin koiralla kuin ihmisellä.

Usein koirahyökkäyksiin liittyy koiranomistajan muu laiminlyönti tai välinpitämättömyys. Koira saattaa ulkoilla esimerkiksi irti, mikä ei taajama-alueilla ole sallittua kuin tietyillä, erikseen merkityillä alueilla. Omistaja voi olla myös päihtynyt ulkoiluttaessaan koiraa. Omistajalla saattaa olla jo olemassa oleva eläintenpitokielto, jonka valvontaan viranomaisilla on tällä hetkellä varsin riittämättömät keinot.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin koirahyökkäysten tilastoimiseksi ja jatkotoimenpiteisiin tämän tilastoinnin pohjalta, eläintenpitokiellon valvomisen tehostamiseksi ja toistuvien koirahyökkäyksiin johtavien laiminlyöntien sanktioinnin tehostamiseksi.

Allekirjoittajat

Terhi KoulumiesEnsimmäinen allekirjoittaja
Terhi Koulumies
Kansanedustaja · Jätetty 19.10.2022 · Helsinki
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 26.7.2026 klo 06.47·varmenna teksti