Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

VaVM 12/2015 vp — Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  VaVM 12/2015 vp
VaVM 12/2015 vpMietintö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Valiokunnan päätösehdotusMietintö · enemmistö
Kannanottoehdotus

“Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 58/2015 vp sisältyvän lakiehdotuksen.”

Vastalauseet
1vastalausetta

7 kansanedustajaa allekirjoitti vastalauseen

01

Tiivistelmä

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yleisradioverosta annettua lakia siten, että henkilön yleisradioveron pienin maksuunpantava määrä korotettaisiin 51 eurosta 70 euroon, mikä vapauttaisi verosta 300 000 pienituloisinta yleisradioveroa maksavaa.

Esitys liittyy valtion vuoden 2016 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016, ja sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2016 toimitettavassa verotuksessa.

02

Yleisperustelut

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

henkilön yleisradioveroa

yhteisön yleisradiovero

Esitys koskee yksinomaan, jonka pienin maksuunpantava määrä on tarkoitus nostaa 51 eurosta 70 euroon. Veron perusteet, kertymäprosentti (0,68 %) ja enimmäismäärä (143 euroa) säilyisivät sen sijaan ennallaan, samoinkaikin osin.

Muutos pienentäisi yleisradioverolla kerättävää tuottoa vuositasolla noin 20 milj. euroa ja vapauttaisi veron piirissä nykyisin olevista noin 300 000 pienituloisista kokonaan maksuvelvollisuudesta. Veron ulkopuolelle jäisivät mm. kaikki pelkkää takuueläkettä tai kansaneläkettä saavat.

Indeksijäädytystä koskeva lainmuutosehdotus on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä (HE 44/2015 vp), ja tämä esitys on tarkoitus käsitellä sen yhteydessä.

Muutoksen taustalla on päätös jättää valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain eli ns. rahastolain 3 §:ssä tarkoitetun määrärahan indeksitarkistus tekemättä vuonna 2016. Määräraha itsessään sisältyy valtion talousarvioon momentille 31.40.60 (Siirto valtion televisio- ja radiorahastoon), josta siirretään vuosittain valtion televisio- ja radiorahastoon Yleisradio Oy:n julkisen palvelun kustannusten kattamiseen tarvittava summa. Määrärahaa vastaava tulo kerätään yleisradioverolla, ja tarkoitus on, että määräraha ja yleisradioveron tuotto vastaavat pitkällä aikavälillä toisiaan.

Indeksijäädytys merkitsee sitä, että yleisradioveron tuotto on muodostumassa noin 70 milj. euroa suuremmaksi kuin määrärahojen yhteismäärä vuosina 2016—2019, jos veroperusteita ei tarkisteta. Epäsuhtaa kasvattaa lisäksi se, että vastaavanlainen indeksijäädytys tehtiin myös kuluvalle vuodelle. Nyt käsiteltävänä oleva ehdotus korjaisi tämän epäsuhdan. Se on siten Yleisradio Oy:n rahoitusratkaisun periaatteiden mukainen.

Valiokunta pitää ehdotettua veroperusteiden tarkistustapaa hyvänä ja kohtaannoltaan oikeana. Se on yksinkertainen ja lisää vapautuksen piiriin kuuluvien henkilöiden käytettävissä olevia tuloja maksuunpanematta jäävän veron verran eli 51—70 euroa vuodessa. Muutos nostaisi yleisradioveron piiriin kuuluvien tulorajoja palkansaajilla nykyisestä noin 8 120 eurosta 10 914 euroon sekä eläkkeen- ja etuustulojen saajilla 7 500 eurosta 10 294 euroon. Muutos kaventaa kaikkiaan hieman tuloeroja.

Kysymys Yleisradio Oy:n tehtävistä ja rahoituksesta on parhaillaan parlamentaarisen työryhmän pohdittavana. Valiokunta ei ota sen vuoksi tässä yhteydessä kantaa esityksen vaikutuksiin Yleisradio Oy:n toimintaedellytyksiin eikä muutoksen suoriin vaikutuksiin yhtiössä.

03

Eriävä mielipide

VASTALAUSE /sd

Perustelut

Hallitus on ohittanut sovitun parlamentaarisen valmistelun päättäessään yleisradioveron indeksijäädytyksestä ja siirtämisestä valtiontalouden kehyksiin hallitusohjelman yhteydessä, vaikka 16.12.2011 eduskuntapuolueiden yhteisessä julkilausumassa todettiin: "Jos tänään sovitun ratkaisun jatkovalmistelussa havaitaan tarvetta aineellisiin muutoksiin, myös niiden valmistelussa nojaudutaan parlamentaariseen tukeen." Hallituksen menettelytapa rikkoo parlamentaarisen käsittelyn periaatteita sekä uhkaa Yleisradion riippumattomuutta.

Tällä lakiesityksellä tehtävä muutos tehtiin vasta esitykseen sidoksissa olevan indeksijäädytyspäätöksen jälkeen, eikä hallituksen tarkoituksena ole näin helpottaa pienituloisempien verovelvollisten asemaa, vaan purkaa indeksijäädytyksen aiheuttamaa verotuoton ylijäämää. Veron arvioidaan tuottavan noin 20 miljoonaa euroa vähemmän vuodessa, vaikka verotuoton arvioiminen tuleville vuosille on vaikeaa. Nostamalla alin maksuunpantava vero 51 eurosta 70 euroon vuodessa luodaan samansuuruinen säästö noin vuositasolla pienituloisemmille verovelvollisille.

Tuloraja, josta lähtien henkilön yleisradioveroa olisi maksettava, nousisi palkansaajilla nykyisestä noin 8 120 eurosta 10 914 euroon ja eläkeläisillä sekä etuustulon saajilla 7 500 eurosta 10 294 euroon. Yhteisöjen osalta veronmääräytyminen säilyy ennallaan, liike- tai ammattitoimintaa tai maataloutta harjoittavan yhteisön, jonka verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa, on suoritettava yhteisön yleisradioveroa 140 euroa lisättynä 0,35 prosentilla verotettavan tulon 50 000 euroa ylittävältä osalta, kuitenkin enintään 3 000 euroa.

Esitys pienituloisempien vapautuksesta on oikeansuuntainen, mutta riittämätön progression kohdistuessa kapealle tuloalueelle. Yleisradion rahoitus on jatkossa valmisteltava yhtiön julkisen palvelun tehtävää ja rahoitusta arvioivan parlamentaarisen työryhmän työn pohjalta tavalla, joka edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana ja
että hyväksytään yksi lausuma.
(Vastalauseen lausumaehdotus)

Vastalauseen lausumaehdotus

Eduskunta velvoittaa hallitusta palauttamaan Yleisradion rahoituksen valmistelun parlamentaariseen valmisteluun ja päätöksentekoon. Eduskunta edellyttää tässä yhteydessä hallitusta valmistelemaan pikaisesti parlamentaarista tukea nauttivan esityksen, jolla Yle-veron sosiaalista oikeudenmukaisuutta lisätään ja Yleisradion häiriöttömän toiminnan jatkuvuus varmistetaan.

Helsingissä 1.12.2015

Pia

Viitanen

/sd

Timo

Harakka

/sd

Eero

Heinäluoma

/sd

Susanna

Huovinen

/sd

Krista

Kiuru

/sd

Riitta

Myller

/sd

Harry

Wallin

/sd

Valiokunnan päätösehdotus

Kannanottoehdotus

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS

Valtiovarainvaliokunnan päätösehdotus:

Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 58/2015 vp sisältyvän lakiehdotuksen.
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 17.18·varmenna teksti

Vastalauseet

1 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.

Vastalause 1/sd
Pia Viitanen, Timo Harakka, Eero Heinäluoma, Susanna Huovinen, Krista Kiuru, Riitta Myller, Harry Wallin
Vastalauseen kannanottoehdotus
Eduskunta velvoittaa hallitusta palauttamaan Yleisradion rahoituksen valmistelun parlamentaariseen valmisteluun ja päätöksentekoon. Eduskunta edellyttää tässä yhteydessä hallitusta valmistelemaan pikaisesti parlamentaarista tukea nauttivan esityksen, jolla Yle-veron sosiaalista oikeudenmukaisuutta lisätään ja Yleisradion häiriöttömän toiminnan jatkuvuus varmistetaan.
↑ Takaisin mietinnön alkuun