Eduskunnan puhemiehelle
Iranin ihmisoikeustilanne on ollut näkyvästi esillä mediassa sen jälkeen, kun 22-vuotias Mahsa Amin kuoli 16.9.2022 tultuaan moraalipoliisin pahoinpitelemäksi. Naisten lisäksi Iranissa on muun muassa kristittyjen vähemmistö, joka joutuu elämään sorron ja pelon alla. Kristittyjä pidätetään uskonsa tähden, ja islaminuskosta kääntyminen voi johtaa kuolemantuomioon. Naisten oikeusasema on maassa heikko, ja Open Doors -järjestön mukaan pidätetyt kristityt naiset ovat vaarassa kohdata vankiloissa seksuaalista väkivaltaa tai heitä saatetaan erottaa lapsistaan, vihkiä pakkoavioliittoon tai määrätä kotiarestiin.
Syyskuussa 2022 Ison-Britannian hallinto julkaisi Iranin kristittyjen tilannetta käsittelevän raportin. Raportissa kerrotaan poliisiratsioista, joiden seurauksena pidätetään lähinnä kotikirkkojen johtajia, mutta myös rivikristittyjä. Pidätettyjen kristittyjen todettiin kohtaavan psyykkistä pahoinpitelyä, väkivaltaa ja eristämistä. Heitä vastaan asetetuissa syytteissä vedotaan muun muassa kansallisen turvallisuuden vaarantamiseen.
Sen lisäksi, että iranilaisten kristittyjen ihmisoikeuksia pidettäisiin vahvemmin esillä kansainvälisissä yhteistyöelimissä, tilanteeseen voidaan pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi pakotteilla ja sanktioilla. Yksi keinoista on EU:n vuonna 2020 hyväksymä Magnitski-pakotemekanismi. Sen avulla EU voi asettaa pakotteita ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyviä yksityishenkilöitä vastaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy iranilaisten kristittyjen ihmisoikeuksien edistämiseksi,
miten Suomi on pitänyt vainottuja kristittyjä esillä YK:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä ja
onko EU tai Suomi asettanut pakotteita iranilaisille henkilöille ihmisoikeusrikkomusten perusteella?