Eduskunnalle
Jo lähes viidesosa maamme maatiloista on yli 65-vuotiaiden viljelijöiden hallussa. Syynä tähän on ennen kaikkea sukupolvenvaihdosten vähentyminen. Ilmiö on tuttu sekä EU:sta että muista kehittyneistä maista. Viime aikoina ikääntyneiden osuus on kasvanut kaikissa tilakokoluokissa, ei pelkästään pienemmillä tiloilla. Tällä tulee olemaan merkittävä vaikutus maamme maatalouden rakenteeseen ja ruokaturvan pitkäjänteiseen kehittämiseen. Alalle tarvitaan kipeästi nuoria yrittäjiä.
Alle 41-vuotiaille tarkoitettu nuoren viljelijän aloitustuki on yksi keskeinen aloittaville viljelijöille tarkoitettu tuki-instrumentti.
Nuoren viljelijän aloitustuen myöntökriteerit ovat tiukat huomioiden maatalouden tämänhetkinen kannattavuustilanne. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esittää nuoren viljelijän aloitustuen vuotuisen yrittäjätulovaatimuksen sekä koulutusvaatimuksen täyttämisen ajanjakson pidentämistä. Yrittäjätulon 3 vuoden tarkasteluajanjaksoa tulee pidentää kaikilla tuen piirissä olevilla viljelijöillä 5 vuoteen. Asiasta säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Tuen myöntökriteereillä on sukupolvenvaihdostilanteessa suuri merkitys, sillä aloittava nuori viljelijä voi saada vapautuksen tilakaupan yhteydessä maksettavasta varainsiirtoverosta vain, jos hänelle on myönnetty nuoren viljelijän aloitustuki.
Aloite sisältyy kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2023.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin nuoren viljelijän aloitustuen tukikriteerien helpottamiseksi ja avustuksen määrän korottamiseksi.