Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
lauantaina 25. heinäkuuta 2026


Tarkasteluhetki23.6.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
23.6.2026 · 2026/71

KK 665/2022 vp — Kirjallinen kysymys metsien ensiharvennusten laadun parantamisesta — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 665/2022 vp
KK 665/2022 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys metsien ensiharvennusten laadun parantamisesta

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 233 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen metsäkeskuksen Keski-Suomessa tekemät vuosittaiset laatutarkastukset ovat osoittaneet, että lähes 60 prosenttia metsien ensiharvennuksista ovat metsälain vastaisia. Myös lopuista tutkituista kohteista havaittiin merkittäviä puutteita, sillä suurin osa oli hakattu harvemmiksi kuin hyvän metsänhoidon suositukset edellyttävät.

Asiantuntijoiden mukaan liian voimakkaat harvennukset ovat yksi syy metsien kasvun hiipumiseen, minkä seurauksena Suomen maankäyttösektori on muuttunut hiilinielusta päästölähteeksi. Hiilinielujen vahvistaminen on välttämätöntä saavuttaaksemme kansallisen hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi metsälain vastaiset harvennukset ovat vastoin nyt joulukuussa 2022 sovittua YK:n luontokokouksen 30 prosentin suojelu- ja ennallistamisvelvoitetta, johon myös Suomi on sitoutunut.

Suurin ongelma ensiharvennuksissa on puuston hakkaaminen liian harvaksi. Usein tämä johtuu liian leveiksi hakatuista ajourista, kun harvennuksia tekevä toimija käyttää metsäkohteeseen epäsopivaa ja liian järeää kalustoa. Myös metsänomistajat ovat olleet huolissaan harvennusta teke-vien toimijoiden ylisuurista harvennuskoneista, mutta yksittäisellä metsänomistajalla on hyvin vähän mahdollisuuksia puuttua esimerkiksi metsäyhtiöiden toimintaan.

Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa puuttumisen lainvastaisiin ensiharvennuksiin. Metsälain mukaan ensiharvennus on tehtävä kasvatushakkuiden mukaisesti siten, että hakkuiden jälkeen käsittelyalueelle jää riittävästi kasvatuskelpoista puustoa. Kasvatushakkuusta aiheutuu myös metsän uudistamisvelvoite, jos jäljelle jäävän puuston määrä ja laatu eivät ole riittävät puuston kasvattamiseksi edelleen. Jos uudistamisvelvoitteita ei toteuteta, voi Maaseutuvirasto Metsäkeskuksen esityksestä velvoittaa asianomaisen tekemään tarvittavat korjaavat toimenpiteet sakon tai ennallistamiskustannusten uhalla.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo parantaa ensiharvennusten laatua ja niiden valvontaa ja
miten hallitus aikoo varmistaa sen, että ensiharvennukset tehtäisiin jatkossa lain edellyttämällä tavalla ja päästövähennystavoitteiden mukaisesti?

Allekirjoittajat

Mirka SoinikoskiEnsimmäinen allekirjoittaja
Hanna HolopainenAllekirjoittaja
Jenni PitkoAllekirjoittaja
Tiina EloAllekirjoittaja
Outi Alanko-KahiluotoAllekirjoittaja
Satu HassiAllekirjoittaja
Noora KoponenAllekirjoittaja
Pirkka-Pekka PeteliusAllekirjoittaja
Inka HopsuAllekirjoittaja
Iiris SuomelaAllekirjoittaja
Mari HolopainenAllekirjoittaja
Mirka Soinikoski
Kansanedustaja · Jätetty 11.1.2023 · Häme
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 25.7.2026 klo 16.12·varmenna teksti
Vastaus — · 26.1.2023

Ministerin vastaus

Ministeri
Vastaus annettu 26.1.2023 · KKV 665/2022 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 25.7.2026 klo 16.12·varmenna vastaus