Eduskunnan puhemiehelle
Suomessa on todettu huomattavaa ylikuolleisuutta vuoden 2021 syksystä lähtien. Erään arvion mukaan ikäryhmissä 75-vuotiaasta ylöspäin kuolleisuus kasvoi vuonna 2022 jo 10—14 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Mika Gisslerin mukaan ikävakioitu kuolleisuus kasvoi tammi—marraskuussa 2022 6,7 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Vaikka mainitut luvut ovat pandemian ajalta, Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori emeritus Matti Jantusen mukaan korona ei selitä ilmiötä. Esimerkiksi vuoden 2021 jälkipuoliskon 3 100 kuolemasta ainoastaan 783 eli 25 prosenttia oli ilmoitettu koronakuolemiksi. Vuoden 2021 aikana väestö rokotettiin koronavirusta vastaan kattavasti. Rokotteista tehtiin ennätykselliset määrät haittavaikutusilmoituksia. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 koronarokotehaittoihin tai niiden myötävaikutuksesta kuoli Suomessa 21 henkilöä. Suomen Keskinäinen Lääkevahinkovakuutusyhtiön mukaan lokakuun loppuun mennessä oli annettu 631 myönteistä korvauspäätöstä henkilöille, joille koronarokotteista oli aiheutunut pysyvää tai pitkäaikaista haittaa.
Rokotehaittojen kirjo on hyvin laaja, ja niiden yhteyttä haittoihin ja kuolemiin on vaikea todistaa — kuten olimme oppineet jo narkolepsiatapauksista — joten määrä saattaa todellisuudessa olla moninkertainen. Rokotuskattavuuden nousulla ja ylikuolleisuuden ilmenemisellä voidaan katsoa olevan ainakin ajallinen yhteys. Kuolleisuuden nousu näkyy eniten vanhimmissa ikäluokissa, jotka ovat myös saaneet useita rokoteannoksia. Heikkojen vanhusten elimistön tiedetään kestävän lieviäkin yleisiä rokotehaittoja, kuten tilapäistä kuumeilua, erityisen huonosti.
Varsinainen vuoden 2022 kuolinsyytilasto julkaistaisiin normaalisti vasta loppuvuodesta 2023. Tilanne vaatii kuitenkin pikaisempaa selvittämistä. Riippumatonta selvitystä on vaatinut muun muassa Väestöliitto.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy ylikuolleisuuden syiden selvittämiseksi ja
aiotaanko vuoden 2022 kuolinsyytilaston julkaisua nopeuttaa?