Eduskunnan puhemiehelle
Suomen tieliikenteessä alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena tapahtuneiden rattijuopumusten vuotuinen kokonaismäärä on pysynyt noin 20 000 kiinni jääneessä viimeiset kymmenen vuotta. Merkille pantavinta on kuitenkin, että huumerattijuopumusten määrä on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa. Poliisin arvion mukaan tosiasiallinen tilanne maanteillä on tätäkin huonompi.
Vuonna 2020 huumerattijuopumusten määrä kipusi ensimmäistä kertaa lähes samalle tasolle alkoholirattijuopumusten kanssa. Selvästi eniten huumetesteissä jäi kiinni kovaksi huumeeksi luokiteltavan amfetamiinin käyttäjiä. Toiseksi yleisin huumausaine liikenteessä oli kannabis, mutta sen vaikutuksen alaisena ajavien määrä jäi esimerkiksi vuonna 2019 alle kolmasosaan amfetamiinikuskien määrästä. Huumerattijuopolla voi olla elimistössään myös monia muita huumeita ja alkoholia. Erilaisilla huumausaineilla on erilaiset vaikutukset käyttäjäänsä. Yhteistä lähes kaikille on kuljettajan ajokyvyn merkittävä heikkeneminen.
Rikoslain 23 luvussa säädetään liikennerikoksista. Moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettamisesta alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksena ajamisesta seuraamuksiksi on säädetty rattijuopumus tai törkeä rattijuopumus. Lääkeaineiden kohdalla säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi, jos mainittu aine tai aineenvaihduntatuote on peräisin lääkevalmisteesta, jota kuljettajalla on ollut oikeus käyttää.
Rattijuopumuksen kannalta rikoslaki on selkeä, koska alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisessa on käytössä promilleraja sekä huumausaineissa nollatoleranssi.
Sen sijaan törkeän rattijuopumuksen osalta tunnusmerkistö huumausaineiden kohdalla toisin kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisessa on tulkinnanvarainen. Rikoslaki edellyttää silloin huumekuskiksi todetulta suorituskyvyn huonontumisen lisäksi myös sellaisia olosuhteita, että rikos on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Käytännössä tunnusmerkistön arviointi tapahtuisi poliisin liikennevalvonnassa kirjaamaan ajotapahtuman tarkkailuun ja mahdollisten ajovirheiden havainnointiin. Koska ei huumausaineelle eikä sen määrälle ole rikoslaissa annettu merkitystä, muuttuu tuomioistuimissa törkeäkin huumausaineista johtuva rattijuopumus helposti tavalliseksi rattijuopumukseksi riittävän näytön puuttuessa.
Käytännössä tämä puute on vesittänyt törkeät rattijuopumusseuraamukset huumekuskien osalta. Rikosoikeudellisten seuraamusriskien näkökulmasta päihdeongelmaiselle "kannattavampaa" olisikin kuljettaa ajoneuvoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena kuin että hän käyttäisi alkoholia.
Sen sijaan Norjassa on vuodesta 2012 ollut käytössä malli, jossa huumaus- ja lääkeaineiden kohdalla on määritelty verikokeissa todettavat pitoisuudet ja niiden vastaavuus alkoholin promillemääriin ja näistä johdettaviin rattijuopumusrikoksen vakavuusasteisiin.
Myös Suomessa olisi nykyisin mahdollisuus viimeistään viranomaisten ja lääketieteen ammattilaisten kansallisella ja kansainvälisellä yhteistyöllä päivittää huumausainetaulukko ajan tasalle ja harkita sen ottamista käyttöön myös Suomessa. Silloin huumausaineista liikenteessä kiinni jääneet voitaisiin kuulustella joko tavallisesta tai törkeästä rattijuopumuksesta epäiltyinä. Jos muuta näyttöä asiasta ei ole, tuomio määräytyisi vaikuttavien huumausaineiden pitoisuuksien perusteella.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin oikeusministeriö aikoo ryhtyä rikoslain selkeyttämiseksi, jotta tulkinnanvaraisuus törkeää rattijuopumusseuraamusta harkittaessa poistuisi, jos kiinnijäänyt on ollut huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja
onko Suomessa mahdollisuuksia ottaa käyttöön Norjan mallia, jossa liikennerikoksia ar-vioitaessa alkoholin promillerajojen kaltaisia raja-arvoja on määritelty myös huumausaineille?