Eduskunnan puhemiehelle
Valkohäntäkauriin kanta on tällä hetkellä suurimmillaan Etelä- ja Lounais-Suomessa. Kannan koko on yli 100 000 yksilöä. Valkohäntäkauris aiheuttaa edellä mainituilla alueilla runsaasti liikenneonnettomuuksia. Niiden tekemistä tuhoista on haittaa ja vahinkoa ammattiviljelyksille, kotipuutarhoille ja luonnonkasvillisuudelle. Lisäksi valkohäntäkauriit levittävät muiden hirvieläinten tavoin myös ihmisen terveydelle vaarallisen puutiaisten kantamaa borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta.
Valkohäntäkauriin kannan pienentämiseksi on tehty vuosien varrella useita toimenpiteitä, ja tällä hetkellä kannan vähentäminen metsästämällä on luvanvaraista. Kaikista jo olemassa olevista toimenpiteistä huolimatta valkohäntäkauriin kanta on vahva, ja kannan kasvun pienentämiseksi nykyiset toimet eivät riitä. Valkohäntäkauris on vieraslaji Suomen luonnossa, jonne se on tuotu Pohjois-Amerikasta 1930-luvulla.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Millaisiin toimiin hallitus ryhtyy, että valkohäntäkauriskantaa saadaan vähennettyä Suomesta ja valkohäntäkauris lisättäisiin Suomen kansalliseen vieraslajiasetukseen haitalliseksi vieraslajiksi?