Eduskunnan puhemiehelle
Käsitteellä neurokirjo viitataan useisiin erilaisiin kehityksellisiin, neurobiologisiin ja neuropsykiatrisiin ominaisuuksiin, joihin kuuluvat muun muassa ADHD ja autismikirjo.
Useiden tutkimusten mukaan neurokirjolaisten määrä vangeista on huomattavan korkea. Esimerkiksi ADHD:n esiintyvyys koko aikuisväestössä on noin 3 % (Käypä hoito -suositus, 2019), mutta aikuisten vankien määrästä ADHD:n esiintyvyyden on arvioitu olevan yli 26 % ja nuorisovangeista 30 %. Autismikirjon piirteiden esiintyvyyden vankipopulaatiossa on arvioitu olevan 2,1—9 %, kun autismikirjon esiintyvyys yleisväestössä on 1 % (Raaska & Vanhala, 2020).
ADHD:hen liittyvien piirteiden (muun muassa impulsiivisuus, elämyshakuisuus, tunnesäätelyn haasteet sekä usein samanaikaisesti esiintyvät käytös- ja päihdehäiriöt) on todettu olevan itsenäinen riskitekijä rikolliselle käyttäytymiselle sekä lisäävän uusintarikollisuuden riskiä. ADHD:n piirteitä omaavat rikoksentekijät myös aloittavat rikollisen uransa huomattavasti aiemmin. Autismikirjon piirteet sen sijaan eivät ole suoraan itsenäinen riskitekijä rikolliselle käyttäytymiselle, mutta voivat toimia rikoksen taustalla vaikuttavina tekijöinä. On selvitetty, että samanaikaiset psykiatriset ja neuropsykiatriset häiriöt sekä myöhäinen diagnoosi lisäävät autismikirjon henkilön riskiä rikolliseen käyttäytymiseen.
Mielenterveyden haasteet ovat yleisesti vahvasti yhteydessä rikolliseen elämäntapaan. Huomattavaa on, että noin 96 prosentilla rikoksen tehneistä ADHD-henkilöistä on liitännäisiä psykiatrisia sairauksia, kuten mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöitä, käytöshäiriöitä, päihdeongelmaa ja persoonallisuushäiriöitä (Young & Cocallis, 2021). Autismikirjon henkilöistä jopa 80 %:lla ja ADHD-henkilöistä 50—87 %:lla on jokin psykiatrinen diagnoosi. Rikokseen syyllistyneillä neurokirjon ihmisillä on usein kompleksinen vyyhti erilaisia toimintakykyyn ja arjen selviytymiseen vaikuttavia haasteita.
Selvitysten mukaan iso osa ADHD:n diagnostiset kriteerit täyttävistä vangeista ei ole saanut diagnoosia tai oireet on väärinymmärretty. Vain pieni osa diagnosoiduista vangeista on saanut hoitoa oireisiinsa.
ADHD:n piirteitä omaavilla vangeilla on todettu kohonnut riski psykiatriseen samanaikaissairastavuuteen, ja sopeutuminen vankilan ympäristöön on näyttäytynyt vaikeampana verrattuna muihin vankeihin. ADHD:lle ominaisen impulsiivisuuden, välittömään tyydytykseen tähtäävän käyttäytymisen sekä tunnesäätelyn ja käyttäytymisen kontrollin vaikeuksien on arveltu toimivan myös altistavina tekijöinä haasteille vankilaympäristössä. Asia on tärkeä myös vankilaturvallisuuden näkökulmasta.
Mikäli ADHD:n piirteitä ei tunnisteta ja ihminen ei saa tarkoituksenmukaista tukea ja kuntoutusta vankeusaikana, kasvaa riski rikollisen käyttäytymisen jatkumiselle ja rikoskierteen syvenemiselle. ADHD:n tehokas hoitaminen on näyttänyt johtavan yleensä parempiin hoitotuloksiin myös muiden samanaikaissairauksien osalta kuin pelkästään samanaikaissairauksien hoitaminen.
Autismikirjo ei ole samalla tavalla riskitekijä rikolliselle käyttäytymiselle kuin ADHD. Yhteyden selvittäminen ja huomioiminen on kuitenkin tärkeää, sillä tavanomaiset kuntouttavat ohjelmat eivät välttämättä vastaa tarpeeseen tai kohdistu oikein. Autismikirjon vankien psyykkisen hyvinvoinnin kohentaminen ja rikosten uusimisen vähentäminen edellyttävät nimenomaan tälle kohderyhmälle suunniteltuja interventioita. Autismikirjoon liittyvät piirteet, kuten erityiset mielenkiinnon kohteet, toiminnan ja ajattelun joustamattomuus sekä sosiaalisen kognition vaikeudet, voivat toimia rikoksen motiivin taustalla.
Vangeilla, joilla on autismikirjon piirteitä, voi olla vaikeuksia selviytyä vankilaympäristössä, jos heidän yksilöllisiä tarpeitaan ei tunnisteta. Heillä voi olla vaikeutta luoda ihmissuhteita ja he joutuvat herkemmin ongelmiin muiden vankien ja henkilökunnan kanssa. Lisäksi autismikirjon vangit saattavat olla erityisen alttiita kiusaamiselle, seksuaaliselle ja muulle hyväksikäytölle, sosiaaliselle eristämiselle ja yhteenotoille muiden vankien kanssa.
Vankeusrangaistuksen suorittamisen lisäksi vapautuminen ja siviiliin paluu voivat olla huomattavan vaikeita neurokirjon vangeille. Vapautumisvaiheessa neurokirjon henkilön arjessa selviytymiseen vahvasti vaikuttavia tekijöitä ovat impulsiivisuuden hallinnan, tarkkaavuuden ja aktiivisuuden, toiminnanohjauksen sekä tunteiden säätelyn ja stressinhallinnan haasteet. Tällä hetkellä vankilasta vapautuville neurokirjon henkilöille ei ole määritetty hoito- ja kuntoutusjatkumoa. Tarpeisiin vastaavien palveluiden järjestymistä vaikeuttavat palvelujärjestelmän pirstaleisuus, alueelliset erot, mahdollisesti diagnosoimattomuus ja ohjautuminen palveluihin, joissa ei ole osaamista neurokirjosta. Palveluiden saatavuuden kannalta yli 30-vuotiaat neurokirjon henkilöt ovat vapautuessaan erityisen haastavassa asemassa. Monet neurokirjon vangit ovat kuvanneet, että vapautumisvaiheessa tuki on ollut riittämätöntä, minkä vuoksi vankilassa ennalta tehdyt järjestelyt ovat kaatuneet.
Inhimillisen kärsimyksen ja uusintarikollisuuden ehkäisyn näkökulmasta on tärkeää tunnistaa neurokirjon kohderyhmä vankiloissa. Neurokirjon vankien elämänhistoriasta löytyy toistuvia kokemuksia väärinymmärretyksi tai kiusatuksi tulemisesta, palvelujärjestelmän aukkoihin tippumisesta, heidän tarvitsemastaan tuesta vaille jäämisestä, turvattomuudesta ja ylisukupolvisuudesta.
Vankiloissa ja uusintarikollisuuden ehkäisyyn tähtäävissä interventioissa tulee tunnistaa ja ottaa huomioon neurokirjon ihmisten erityistarpeet, mikä ei toteudu nykyisissä vankiloiden vakiintuneissa kuntoutusohjelmissa. Lisäksi vankilassa neurokirjon vankien käyttäytyminen saatetaan herkästi tulkita väärin, mikä voi johtaa merkintöihin rikkeistä sekä kurinpidollisiin toimiin. Toistuvat kurinpidolliset toimet eivät johda haluttuihin muutoksiin, mikäli neurokirjon vangeille ei samanaikaisesti tarjota tukea ja kuntoutusta, joka vastaa heidän erityistarpeisiinsa ja josta he pystyvät hyötymään.
Suomessa on kehitetty hankerahoituksella vuodesta 2018 lähtien neurokirjon piirteiden tunnistamista vankipopulaatiossa sekä kohderyhmän tarpeisiin vastaavaa Revion-kuntoutusmallia, jonka vaikutukset ovat lupaavia. Työ Suomessa on kesken, ja vakiintuneita käytäntöjä ei ole saatu turvattua.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten erilaisten neurokirjon vankien tunnistaminen ja ohjaaminen vaikuttavan kuntoutuksen piiriin turvataan pysyvästi ja
miten vankilassa toteutetun kuntoutuksen hyöty sekä kuntoutuksen ja tukitoimien jatkumo voidaan turvata vapautumisen jälkeen?