Eduskunnan puhemiehelle
Suomi on sitoutunut valvomaan EU:ssa Venäjälle määrättyjä pakotteita. Tulli valvoo Venäjälle määrättyjä pakotteita osana normaalia tullivalvontaa. EU:n ja USA:n Venäjälle määräämät pakotteet ovat lisänneet Tullin rikostutkinnan työmäärää huomattavasti. Vuodesta 2018 vuoteen 2021 säännöstelyrikoksiksi luokiteltavia eriasteisia tekoja oli 2—5 kpl/vuosi. Vuoden 2022 luvut antavat suuntaa pakotteiden kiertämisen yleistymiselle. Epäiltyjä tekoja on 306 kpl. Rikosten esitutkinta vie huomattavasti aikaa, sillä niihin liittyy lähes poikkeuksetta laajoja selvityksiä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tulli on aloittanut yli 400 rikoksen esiselvityksen pakotteisiin liittyen. Esitutkintaan edenneet tapaukset koskevat muun muassa elektroniikkatuotteita, veneitä, kaksikäyttötuotteita ja ylellisyystavaroita. Esitutkinta kohdistuu sekä yksityisiin henkilöihin että yrityksiin. Tulli on aloittanut myös ensimmäiset esitutkinnat käteisen rahan viennistä Venäjälle. Summat, joita on yritetty viedä, ovat 10 000—100 000 euroa.
Viennin kasvu Suomen kautta esimerkiksi Kazakstaniin on Tullin rikostutkinnan mukaan noussut jyrkästi ja oli vuonna 2022 yli 248,5 miljoonaa euroa. Edelliseen vuoteen 2021 verrattuna viennin arvo (102 miljoonaa euroa) on noussut 143 %.
Suomen vienti Kazakstaniin 1-12/2022
Tilastoarvo (euro) ja muutos-% edellisvuoden vastaavaan kuukauteen
Lähde: Tulli
Tilastosta ilmenevät luvut korreloivat hyvin esiin tulleiden säännöstelyrikosten kanssa. On tärkeää huomioida viennin prosentuaalinen kasvu kuukausittain vuoteen 2021 verrattuna. Kehitys korreloi erittäin hyvin myös 24.2.2022 alkaneen Venäjän hyökkäyssodan kanssa. Koko vuoden 2022 kauttakulun kasvu antaa aiheen olettaa, että jotakin epätavallista voi olla käynnissä. Tullilla ei ole mahdollisuuksia tutkia jokaista tavaraerää, joka kulkee maamme rajojen kautta. Tullin mahdollisuus selvittää kolmansiin maihin Venäjän läpi kuljetettavan tavaran todellista määränpäätä on lähes olematon, koska tietopyyntöihin ei vastata ja jos vastataan, ei ole varmuutta, voiko saatuun tietoon luottaa.
Venäjä, Valko-Venäjä, Kazakstan ja Armenia ovat Krimin valtauksen jälkeen muodostaneet Euraasian talousunionin. Jo toukokuussa 2014 Venäjä, Valko-Venäjä ja Kazakstan allekirjoittivat sopimuksen Euraasian unionista. Armenia ja Kirgisia liittyivät unioniin myöhemmin. Euraasian unionin sisällä tavarat kulkevat vapaasti, koska kysymyksessä on myös tulliliitto. On mahdollista, että pakotteiden alaista tavaraa viedään suoraan Venäjälle sekä Valko-Venäjälle kirjaamalla viennin määränpäämaaksi erityisesti Kazakstan, mutta myös Armenia tai Kirgisia. Pakotteiden kiertäminen on täysin mahdollista myös niin, että kuljetetaan tavaraerät viimeksi mainittuihin maihin ja sieltä edelleen Euraasian unionin sisällä vapaasti Venäjälle taikka Valko-Venäjälle.
| Kuukausi | Tilastoarvo (euro) | Muutos-% |
|---|---|---|
| 2022/12 | 37 158 527 | 282,0 |
| 2022/11 | 30 391 960 | 134,3 |
| 2022/10 | 28 828 713 | 114,7 |
| 2022/09 | 31 065 814 | 263,2 |
| 2022/08 | 27 167 881 | 246,9 |
| 2022/07 | 25 584 597 | 330,4 |
| 2022/06 | 16 037 725 | 66,4 |
| 2022/05 | 12 824 300 | 65,8 |
| 2022/04 | 13 965 320 | 96,9 |
| 2022/03 | 9 728 138 | 20,8 |
| 2022/02 | 8 516 318 | 66,1 |
| 2022/01 | 7 278 279 | 16,4 |
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä sen varmistamiseksi, ettei EU:n ja USA:n Venäjälle asettamia pakotteita kierretä kolmansien maiden kautta ja näin vesitetä sanktiomekanismin tosiasiallista tarkoitusta,
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että varmistetaan ja valvotaan, ettei Suomesta Euraasian unionin maihin suuntautuvassa tavaraliikenteessä tosiasiallisesti ole kyse sanktioidun materiaalin toimittamisesta Venäjälle,
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, ettei Suomen aluetta ja rajanylityspaikkoja käytetä Venäjää koskevien sanktioiden kiertämiseen ja
aikooko hallitus edistää sanktiomekanismin ulottamista myös Euraasian unionin maihin, mikäli käy ilmi, että unionin kautta kiertää pakotteiden alaista materiaalia Venäjälle?