Eduskunnan puhemiehelle
Kristittyihin kohdistuvia vainoja tutkivan ihmisoikeusjärjestön Open Doorsin mukaan maailmassa on yli 360 miljoonaa kristittyä, jotka joutuvat kokemaan sortamista tai syrjintää uskontonsa vuoksi. Määrä on kasvanut yli sadallamiljoonalla muutaman viime vuoden aikana.
Open Doorsin tuoreen raportin mukaan kristittyihin kohdistuu voimakasta tai äärimmäistä sortoa 76 maassa. Määrä on lähes kaksinkertaistunut 30 vuodessa, sillä vuonna 1993 maita oli 40.
Joka päivä keskimäärin 15 kristittyä tapetaan uskonnollisista syistä. Kristittyjen elämä on vaarallista varsinkin Afrikan ja arabimaiden islamistisesti hallituilla alueilla, mutta myös mm. Kiinassa ja Meksikossa. Uutena tulokkaana vaarallisten maiden listalla on Nicaragua. Osa uskonnollisen sorron sallimisesta näissä maissa johtuu paikallisesta lainsäädännöstä, osa puolestaan oikeuslaitosten korruptiosta.
Suomen hallituksen tulee reagoida asiaan sekä sisäpoliittisilla keinoilla että ulkopoliittisilla linjauksilla. On aiheellista asettaa vainotuiksi tiedetyt kristityt ryhmät etusijalle, mikäli nykyisen turvapaikkajärjestelmän ja pakolaiskiintiön olemassaoloa jatketaan.
Panostukset kehitysyhteistyöhön on käytävä läpi kristittyjen aseman ja uskonnonvapauden näkökulmasta. Suomen ei pidä kehitysyhteistyön kautta auttaa sellaisia hallituksia ja yksinvaltiaita pysymään vallassa, jotka eivät kunnioita uskonnonvapautta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo reagoida käynnissä oleviin ja viime aikoina pahentuneisiin kristittyjen vainoihin, jotka ovat käynnissä useissa maissa?