Eduskunnan puhemiehelle
Eri kieliryhmiin kuuluvilla on perustuslaillinen oikeus oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Äidinkieliä voi olla useita, mutta väestötietojärjestelmään voi tällä hetkellä merkitä vain yhden äidinkielen. Kaksi- ja monikielisten perheiden asemaa ja oikeuksien toteutumista on vahvistettava mahdollistamalla useamman äidinkielen ilmoittaminen väestötietorekisteriin.
Äidinkieli voidaan määritellä usealla eri tavalla: se voi olla yksilön ensimmäisenä omaksuma kieli tai vaikkapa kieli, jota henkilö osaa parhaiten tai johon hän identifioituu. Äidinkieli on myös kulttuurin säilyttämisen ja siirtämisen väline. Perustuslaissa tarkoitettu oikeus omaan äidinkieleen ja kulttuuriin ovat siis elimellisesti toisistaan riippuvaisia.
Väestötietojärjestelmään kirjattu kieli toimii viranomaisten apuna esimerkiksi palveluiden suunnittelun tai ennakoinnin tukena. Yhden äidinkielen rekisteröintijärjestelmä ei siten anna todenmukaista kuvaa eri alueiden kielellisestä kirjosta ja mahdollisista palvelutarpeista.
Oikeusministeriö on julkaissut vuonna 2020 selvityksen usean kielen merkitsemisestä väestötietojärjestelmään. Selvitys toteaa, että Suomen tapa rekisteröidä tieto äidinkielestä väestötietojärjestelmään on maailmanlaatuisesti katsottuna harvinainen. Järjestelmää käytetään turvaamaan kieliryhmien oikeuksia sekä monikielisyydestä johtuvien kustannuksien korvaamiseen.
Selvityksessä todetaan, että nykyisen järjestelmän muuttaminen ei ole perusteltua, jos se heikentää kieliryhmien oikeuksien huomioimista. Useiden äidinkielien merkitseminen selvityksen mukaan nimenomaan vahvistaisi oikeuksien toteutumista. Selvityksessä sanotaan, että mahdollisuus merkitä useita kieliä äidinkieleksi tarkoittaisi kaksi- tai monikielisissä perheissä sitä, että lapsen kieliä ei tarvitsisi järjestää hierarkkisesti. Vaihtoehto toisi myös esiin henkilön kielellisen identiteetin ja kielivarannon kokonaisuudessaan. Saamenkielisten palvelutarpeen ennakointi voisi myös parantua.
Monikielisten perheiden kanssa työskentelevät asiantuntijat ovat valmistelleet asiasta myös kansalaisaloitteen. Aloitteeseen kerätään tällä hetkellä allekirjoituksia, ja saavuttaessaan 50 000 allekirjoitusta se luovutettaisiin eduskunnan käsittelyyn syksyllä 2023.
Kuten kansalaisaloitteessa todetaan, rekisteröintijärjestelmä on päivitettävä tukemaan Suomessa asuvien kielellistä moninaisuutta. Kaksi- ja monikielisyys on merkittävä osa lukuisten henkilöiden elämää, arkea ja identiteettiä. On aika tunnistaa Suomen moninaisuus ja tehdä useamman äidinkielen rekisteröimisestä mahdollista.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko hallitus edistänyt kaksi- ja monikielisten perheiden asemaa ja valmistellut mahdollisuutta ilmoittaa useampi äidinkieli väestötietojärjestelmään siten, että kielellisiä oikeuksia turvaavaa järjestelmää voidaan vahvistaa heti ensi vaalikauden alussa?