Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi osakesäästötilistä annettua lakia. Osakesäästötilille talletettavien varojen enimmäisraja nostettaisiin nykyisestä 50 000 eurosta 100 000 euroon.
Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2024.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN YLEISPERUSTELUT
Ehdotuksen tausta ja tavoitteet Talletusrajan nostaminen Osakesäästötilin käyttöalaan liittyviä muita kysymyksiä Osakesäästötilin irtisanomisperusteiden laajentaminen Osakesäästötilin 17 §:n muuttaminen
Osakesäästötilistä annettua lakia (680/2019) ehdotetaan muutettavaksi siten, että osakesäästötilille talletettavien varojen enimmäisraja nostettaisiin nykyisestä 50 000 eurosta 100 000 euroon. Ehdotus liittyy esitykseen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen mukaisesti ehdotuksella pyritään edistämään omistamisen kulttuuria ja kaikkien suomalaisten vaurastumisen mahdollisuuksia. Tavoitteena on parantaa piensijoittajien asemaa ja luoda kannustimia pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen. Ehdotuksella pyritään myös parantamaan kotitalouksien talousosaamista ja vahvistamaan niiden kykyä huolehtia omasta taloudestaan sekä ymmärtämään säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksia ja riskejä.
Talousvaliokunta kannattaa osakesäästötilien talletusrajan nostamista 50 000 eurosta 100 000 euroon hallituksen esityksen mukaisesti. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotus parantaa piensijoittajien asemaa ja luo kannustimia pitkäaikaiseen säästämiseen ja sijoittamiseen. Valiokunta kiinnittää valtiovarainvaliokunnan tavoin huomiota siihen, että osakesäästötili sijoittamisen välineenä on ollut käytössä vasta muutaman vuoden. Vaikka suurimmalla osalla osakesäästötilejä talletetut summat ovat tällä hetkellä melko pieniä, ehdotettu korkeampi talletusraja kannustaa pitkäjänteiseen säästämiseen, jolloin talletusrajan tasolla on todennäköisesti jatkossa merkitystä nykyistä useampien osakesäästötilien osalta.
Suomen Pankin 9.11.2023 julkaiseman tilastotiedotteen mukaan kotitalouksien rahoitusvarallisuudesta on pankkitileillä yli 110 miljardia euroa ja tästä varallisuudesta noin kaksi kolmasosaa on lähes nollakorkoisilla käyttelytileillä. Valiokunta pitää riittävän korkean talletusrajan omaavia osakesäästötilejä keskeisenä välineenä, jonka avulla kotitalouksien rahoitusvarallisuutta ohjataan matalakorkoisilta pankkitileiltä pääomamarkkinoille ja erityisesti kasvuun ja puhtaaseen siirtymään tarvittaviin investointeihin. Esimerkiksi Euroopan komissio on arvioinut, että EU:ssa tarvitaan noin 700 miljardin euron lisäinvestoinnit vuosittain, jotta EU:n keskeisten puhdasta siirtymää edistävien hankkeiden tavoitteet voidaan saavuttaa. Suurin osa näistä investoinneista on rahoitettava yksityisellä pääomalla.
Useimmissa asiantuntijalausunnoissa kannatetaan osakesäästötilien talletusrajan nostamista. Muutamassa asiantuntijalausunnossa kuitenkin vastustetaan ehdotusta ja katsotaan, että osakesäästötili lisää eriarvoisuutta, rapauttaa Suomen veropohjaa, eikä talletusrajan nosto myöskään paranna kansalaisten talousosaamista.
Asiantuntijalausunnoissa tuodaan esiin useita osakesäästötilijärjestelmään liittyviä kehitystarpeita. Useissa lausunnoissa ehdotetaan osakesäästötilin sijoituskohteiden laajentamista osakkeista myös muihin pörssilistattuihin instrumentteihin, mikä mahdollistaisi paremmin sijoittamiseen liittyvien riskien hajauttamisen. Osassa lausunnoista talletusrajaa pidettiin ylipäätään tarpeettomana. Lisäksi esitetään osakesäästötilien verokohteluun liittyviä muutoksia. Talousvaliokunta yhtyy tältä osin valtiovarainvaliokunnan lausuntoon ja toteaa, että näitä kysymyksiä tulisi tarkastella erikseen, koska ehdotukset eivät sisälly käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen eikä niiden vaikutuksia ei ole riittävästi arvioitu.
Yhdessä asiantuntijalausunnossa ehdotetaan osakesäästötilistä annettua lakia muutettavaksi niin, että osakesäästötili voitaisiin irtisanoa ilman kirjallisen huomautuksen antamista, jos asiakas on käyttänyt palveluntarjoajan palveluita laittomiin tarkoituksiin tai syyllistynyt rikokseen palveluntarjoajaa kohtaan. Samoin osakesäästötili tulisi voida irtisanoa ilman kirjallista huomautusta, jos ilmoituksen tekeminen vaarantaisi muun lainsäädännön noudattamisen tai sen tekeminen on muualla lainsäädännössä kielletty. Ehdotuksen tueksi asiantuntijalausunnossa on viitattu muuhun finanssialan lainsäädäntöön, joka mahdollistaa irtisanomisen ilman kirjallista huomautusta yllä kuvatun kaltaisissa tilanteissa.
Valtiovarainministeriön 22.11.2023 toimittaman kirjallisen vastineen mukaan asiantuntijalausunnossa esiin tuotujen tilanteiden mahdollisuus, liityntä muuhun finanssialan lainsäädäntöön ja ehdotetun sääntelyn vaikutukset tulisi selvittää huolellisesti ennen kuin voidaan ottaa kantaa asiantuntijalausunnossa ehdotetun sääntelyn tarpeellisuuteen ja mahdollisen uuden sääntelyn tarkkaan sisältöön. Talousvaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön vastineessa esitettyyn näkemykseen ja toteaa, että ehdotukseen ei ole mahdollista ottaa kantaa tässä yhteydessä. Valiokunta kuitenkin toteaa, että asiantuntijalausunnossa esiin tuotu kysymyksenasettelu on syytä huomioida finanssimarkkinoita koskevissa tulevissa säädöshankkeissa.
Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn aikana on ilmennyt, että osakesäästötilin talletusrajan nostaminen edellyttää muutosta myös valvontaa ja hallinnollisia seuraamuksia koskevaan osakesäästötilistä annetun lain 17 §:ään. Talousvaliokunta katsoo, että pykälän 2 momenttia tulee muuttaa niin, että siinä mainittu osakesäästötilin talletusraja on 5 §:ää koskevan ehdotuksen mukaisesti 100 000 euroa.
Yksityiskohtaiset perustelut
VALIOKUNNAN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
Lain nimike.
Johtolause.
17 §. Valvonta ja hallinnolliset seuraamukset.
Valiokunta ehdottaa teknistä muutosta lain nimikkeeseen.
Valiokunta ehdottaa teknisiä muutoksia lain johtolauseeseen.
Valiokunta ehdottaa muutosta lain 17 §:n 2 momenttiin, koska 5 §:ään tehtävän muutoksen myötä myös 17 §:n 2 momenttia on tarpeen muuttaa.
Lainsäädäntömuutos
Valiokunnan muutosehdotukset
Laki
ja
17 §:n
osakesäästötilistä annetun lain 5muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
ja 17 §:n 2 momentti
osakesäästötilistä annetun lain (680/2019) 5 §:n 1seuraavasti:
5 §
Säästösuoritusten tekeminen, säästövarojen tuottojen maksaminen ja säästövarojen nostaminen
Palveluntarjoaja saa osakesäästötilisopimuksen nojalla vastaanottaa osakesäästötilille rahavaroja enintään 100 000 euron määrään asti. Varat on vastaanotettava sopimuksessa yksilöidylle henkilökohtaiselle rahatilille eli osakesäästötilille. Varoja voidaan sijoittaa 6 §:ssä lueteltuihin sijoituskohteisiin. Sijoituskohteet hankitaan säästäjän nimiin.
(Uusi)
17 §
Valvonta ja hallinnolliset seuraamukset
100 000
euron
Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 40 §:n 1 momentissa tarkoitettuja säännöksiä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään seuraamusmaksu, ovat tämän lain 5 §:n 1 momentissa säädetynrajan ylittäminen, 10 §:n säännökset osakesäästötilin kirjanpidosta sekä 11 §:n 1 momentin 7 kohdassa säädetyn säästäjän vakuutuksen hankkimisen laiminlyönti osakesäästötilisopimuksessa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Eriävä mielipide
Vastalause
Perustelut
HE 44/2023 vp Hallituksen esityksessä eduskunnalle osakesäästötilistä annetun lain 5 §:n muuttamisesta esitetään, että osakesäästötilin enimmäistalletusraja nostetaan 50 000 eurosta 100 000 euroon vuoden 2024 alusta alkaen.
Kun Sipilän hallitus sääti lain osakesäästötilistä vuonna 2018, SDP vastusti esitystä. Katsoimme tuolloin ja katsomme nyt, että osakesäästötili ei edistä sille asetettuja tavoitteita kansalaisten vaurastumisesta ja säätämisen lisääntymisestä vaan se luo aukon veropohjaan, lisää taloudellista eriarvoisuutta ja tekee sijoittamisesta monimutkaisempaa. Esityksen haitat näyttäytyvät suuremmilta kuin mahdolliset hyödyt.
Sijoittajan kannalta osakesäästötilin etuna on se, että sijoitustuotoista maksettavat verot ovat eräissä tilanteissa matalammat, kun tuotot nostetaan osakesäästötilin kautta. Mahdollinen etu perustuu siihen, että osakesäästötilille kertyviä osinkoja ja myyntivoittoja ei veroteta näiden tulojen kertyessä vaan vasta, kun tulot nostetaan osakesäästötililtä. Tämä hyöty jää usein pitkänkin omistusajan jälkeen merkityksettömäksi, jos sijoitukset ja niiden tuotot eivät ole suuria. Keskimääräisissä muutaman tuhannen euron sijoituksissa hyöty voi olla esimerkiksi yksittäisiä euroja kuukautta kohden vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. Osakesäästötilin hyötyä kaventaa sekin, että siltä nostetuista tuotoista maksetaan korkeampaa veroa eli täyttä pääomatuloveroa, kun taas suoraan omistetuista osakkeista saaduista osingoista ja myyntivoitoista osa on vapautettu pääomatuloverosta.
Osakesäästötilin ongelmallisuus näyttäytyy siinä, että osakesäästötilille kertyvät tuotot jäävät joissain tilanteissa kokonaan verotuksen ulkopuolelle. Tämä koskee tilanteita, joissa osakesäästötilin varat siirtyvät perillisille perintönä sekä tilanteita, joissa osakesäästötilin haltija muuttaa ulkomaille ennen varojen nostamista. Lisäksi osakesäästötili voi estää joissain tilanteissa ulkomaisten sijoittajien Suomesta saamien osinkojen verottamisen täällä, sillä ulkomaalaisten vastaavien sijoitustuotteiden käyttäjiä ei voida syrjiä verotuksessa. Veromenetyksiä on vaikea arvioida, mutta ne voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin vuodessa.
Katsomme, että osakesäästötili hyödyttää vain varakkaita ihmisiä, joilla on mahdollista sijoittaa huomattavia summia pitkäksi ajaksi riskipitoisiin kohteisiin. Hallituksen esityksellä näiden ihmisten mahdollisuutta sijoittaa tilille vielä enemmän varoja lisätään. Keskimääräinen sijoitus osakesäästötilille on noin 5 000 euroa ja yli 50 000 euron tilejä on suhteessa melko vähän kaikkiin tileihin verrattuna. Arviolta noin alle neljä prosenttia. Emme näe tarpeelliseksi lisätä kaikkein varakkaimpien ihmisten mahdollisuuksia sijoittaa etenkin, kun varjopuolena ovat edellä kuvatut mahdollisuudet eräissä tilanteissa välttää verot kokonaan.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että lakiehdotus hylätään.
Helsingissä 24.11.2023
Matias
Mäkynen
sd
Juha
Viitala
sd
Helena
Marttila
sd
Lotta
Hamari
sd
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Talousvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 44/2023 vp sisältyvän lakiehdotuksen.
(Valiokunnan muutosehdotukset)
Vastalauseet
1 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.