Eduskuntapeili
Toinen näkökulma Eduskunnan avoimeen dataan.
keskiviikkona 23. syyskuuta 2026


Tarkasteluhetki22.9.2026nykyhetki
äänestyspäiväkeskustelumuu istunto
22.9.2026 · 2026/85

KK 10/2024 vp — Kirjallinen kysymys Harrastamisen Suomen mallin kehittämisestä — Eduskuntapeili
Asiakirjat ›  KK 10/2024 vp
KK 10/2024 vpKirjallinen kysymys

Kirjallinen kysymys Harrastamisen Suomen mallin kehittämisestä

Asian kulku

Asiakirjan sisältö2 236 merkkiä
Mistä tässä on kyse?
Kysymys

Eduskunnan puhemiehelle

Nuorisobarometrin mukaan nuoret tapaavat kavereitaan aiempaa harvemmin, vaikka sosiaaliset suhteet auttavan eniten arjen vaikeista tilanteista selviämisessä. Harrastukset ovat tehokas ja yhteiskunnan kannalta edullinen keino lisätä yhteisöllisyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Jokainen lapsi ja nuori ansaitsee itselleen mieluisan harrastuksen.

Harrastamisen Suomen mallina tunnettu, koulupäivien yhteydessä peruskoululaisille tarjottava kerhotoiminta vakiinnutettiin nuorisolakiin 1.1.2023. Mallin puitteissa ja rahoituksella jokainen kunta voi järjestää harrastustoiminnan haluamallaan tavalla. Syksyllä 2021 toteutetun, harrastusten järjestäjille suunnatun kyselyn tulokset osoittivat, että tuolloin pilotoitu ja sittemmin vakiinnutettu malli toimii puutteellisesti.

Saadun palautteen perusteella nykyinen toiminta tavoittaa parhaiten jo harrastavia lapsia ja nuoria. Jatkossa erityiseksi kohderyhmäksi tulisi ottaa ne lapset ja nuoret, jotka eivät vielä harrasta mitään ja joille harrastamisen kynnys on tavallista korkeampi esimerkiksi taloudellisista tai sosiaalisista syistä.

On tärkeää huolehtia siitä, että Harrastamisen Suomen malli täydentää olemassa olevaa harrastuskenttää eikä kilpaile sen kanssa. Moneen harrastukseen oleellisesti liittyvät kilpailut, leirit tai esiintymiset puuttuvat iltapäivisin kokoontuvista kerhoista. Varsinkin yhteisöllisyyden lisäämisessä ja ryhmäytymisessä nämä kohtaamiset olisivat tärkeitä.

Ideaalitilanteessa Harrastamisen Suomen malli voisi toimia erinomaisena väylänä löytää pidempikestoisia harrastuksia, jos polkuja Harrastamisen Suomen mallista rakennetaan pysyviin harrastuksiin. Karvin selvityksen mukaan joissain kunnissa on jopa kielletty kertomasta näistä mahdollisuuksista.

Hallitusohjelmassa tavoitteemme on turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus vähintään yhteen mieluisaan harrastukseen. Tämä vaatii hallitusohjelmaankin kirjattua Harrastamisen Suomen mallia koskevan lainsäädännön arviointia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko Harrastamisen Suomen mallia koskevan lainsäädännön arviointi aloitettu ja miten työhön osallistetaan suomalaiset harrastusjärjestöt?

Allekirjoittajat

Janne HeikkinenEnsimmäinen allekirjoittaja
Janne Heikkinen
Kansanedustaja · Jätetty 8.2.2024 · Oulu
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData·haettu 23.9.2026 klo 18.05·varmenna teksti
Vastaus — liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri · 29.2.2024

Ministerin vastaus

liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri
Vastaus annettu 29.2.2024 · KKV 10/2024 vp
Lähde:Eduskunnan avoin data · VaskiData (ministerin vastaus)·haettu 23.9.2026 klo 18.05·varmenna vastaus