Eduskunnan puhemiehelle
Suomen julkisen talouden tila on vakava. Hallitus etsii parhaillaan välttämättömiä lisäsopeuttamistoimia. Työn verotuksen kiristäminen olisi myrkkyä työllisyydelle ja taloudelle eikä siihen pidä mennä. Sen sijaan haittaverotuksen puolella on tekemätöntä työtä. On perusteltua verottaa vähemmän sitä, mitä haluamme enemmän eli työtä ja yritystoimintaa ja vastaavasti voisimme verottaa enemmän sitä, mitä haluamme vähemmän, eli terveys- ja ympäristöhaittoja sekä päästöjä.
Terveysperusteisen veron, joka alkuvaiheessa voisi kohdistua sokeriin, tavoitteena on ohjata kulutusta ja elintarvikkeiden sekä pakkaukseen koon tuotekehitystä kansanterveyden näkökulmasta parempaan suuntaan hilliten sote-kustannusten painetta ja samalla kerryttäen verotuloja. Terveysperusteinen vero on monia muita esillä olevia veroja oikeudenmukaisempi, koska kuluttaja voi omilla ostovalinnoillaan vaikuttaa siihen, miten paljon vero vaikuttaa omaan talouteen.
Sokeriverolle ja muille haittaveroille on vahvat perusteet. Suomalaiset syövät ja juovat terveytensä kannalta liikaa sokeria. Runsaalla sokerin syönnillä on suora yhteys kansansairauksiin. Lasten ja nuorten liiallinen energiansaanti erilaisista sokerituotteista liian vähäisen liikunnan kanssa muodostaa aikapommin.
Tullinimikkeiden perusteella terveysperusteinen vero voidaan kohdentaa tehokkaasti tuotteisiin, jotka sisältävät merkittävän määrän epäterveellisiksi määriteltyjä ainesosia. Välillinen verotus kohdistuisi siten oikeudenmukaisemmin.
Pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on hyvä olla terveysperusteisen valmisteveron veropohjan säätäminen mahdollisimman laajaksi ottamalla siihen mukaan myös tuotteet, joissa on korkea suola- tai rasvapitoisuus.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on vuonna 2018 edellyttänyt terveysperusteista sokeriveroa yksimielisessä mietinnössään. Valtiovarainvaliokunta korosti samana vuonna, että tällainen vero olisi perusteltu. Sokeriveroa ovat kannattaneet myös Ravitsemusneuvottelukunta, Ruokavirasto ja THL sekä sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestö SOSTE.
Edellinen eduskunta hyväksyi viime metreillä virvoitusjuomaveron muokkauksen yhteydessä lausuman, jossa edellytettiin, että hallitus jatkaa laajemman terveysperusteisen veron valmistelua, joka ottaisi laajemmin huomioon tuotteiden terveysvaikutukset.
Terve Paino ry:n tammikuussa 2024 teettämän, tutkimuslaitos Verianin (ent. Kantor Public) toteuttaman väestökyselyn mukaan sokeriveroa kannattaa 60 prosenttia suomalaisista ja vain 31 prosenttia vastustaa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy tuodakseen osana valmisteilla olevia valtion talouden lisäsopeuttamistoimia esityksen eduskunnalle terveysperusteisesta verosta, joka voisi koskea ensivaiheessa sokeria.