Eduskunnan puhemiehelle
Suomen itärajan rajanylityspaikat ovat suljettuina valtioneuvoston päätöksellä 14.4.2024 asti. Nyt voimassa oleva päätös on jatkumoa aiemmille, vuoden 2023 lopulla alkaneille valtioneuvoston rajavartiolain 16 §:ään perustuville päätöksille rajanylityspaikkojen väliaikaisesta sulkemisesta ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä. Koko itärajan täyssulku on mahdollinen, kun se on ajallisesti rajattu toimenpide. Päätöksen tavoitteena on pysäyttää Suomen itärajalla käynnissä ollut välineellistetty ja sääntöjenvastainen maahantulo, ja valtioneuvosto on velvollinen arvioimaan päätöksen sisältöä ja laajuutta säännöllisesti tilanteen kehittymisen perusteella. Päätös kumotaan tai sitä muutetaan, jos se ei ole enää välttämätön kansalliselle turvallisuudelle tai yleiselle järjestykselle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi. Valtioneuvosto on sisäministeriön asettaman lainsäädäntöhankkeen puitteissa selvittämässä myös vaihtoehtoisia keinoja ilmiön päättämiseksi.
Nyt olemme saaneet kuulla, että Tulli on käynnissä olevan tilanteen vuoksi siirtämässä laajasti henkilöstöä kaakkoisrajalta muihin tehtäviin. Esimerkiksi Kymen Sanomien mukaan mahdollinen siirto koskee noin 150:tä henkilöä. Tullilla on kaakonkulmalla yhteensä noin 300 työntekijää.
Näin merkittäviä henkilöstön siirtoja voidaan pitää kyseenalaisena tilanteessa, jossa itärajan sulku on tarkoitettu väliaikaiseksi. On kohtuutonta, että Venäjän kiusanteko aiheuttaisi näin dramaattisia seurauksia Tullissa työskenteleville ja heidän perheilleen, kun tehtäviä siirrettäisiin itärajan sulun seurauksena mahdollisesti hyvinkin kauas Kaakkois-Suomesta. Tämänkaltaisella henkilöstöpolitiikalla lienee vaikutusta myös Tullin houkuttelevuuteen työpaikkana tulevaisuudessa.
On myös vaarana, että henkilöstön siirto osoittautuisi lyhytnäköiseksi, mikäli Rajavartiolaitos tarvitsisikin nopeasti virka-apua Tullilta tilanteen mahdollisesti heikentyessä. Rajavartiolaitoksella on ollut tarve henkilöstöresurssien lisäämiseen nykyisessä tilanteessa, mutta kaikilta osin Tullin virka-apu ei ole mahdollista olemassa olevan lainsäädännön puitteissa.
Itärajan sulun aiheuttama isku Itä- ja Kakkois-Suomelle ja alueiden talous- ja työllisyysnäkymille on ollut jo kohtuuttoman suuri. Valtion olisikin pidättäydyttävä yhä heikentämästä alueen tilannetta omilla toimillaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta itärajan väliaikaisen sulkemisen vaikutukset eivät muodostu kohtuuttomiksi Tullin henkilöstölle,
miten varmistetaan hyvä työnantajapolitiikka, jotta Tulli näyttäytyy houkuttelevana työnantajana jatkossakin,
onko hallitus valmistelemassa lainsäädäntömuutoksia, joilla Tullin virka-avun antaminen Rajavartiolaitokselle mahdollistettaisiin nykyistä paremmin,
miten hallituksen sisäisellä koordinaatiolla varmistetaan, että itärajan tilanne pysyy hallittuna kaikissa tilanteissa ja riittävä virka-apu Rajavartiolaitokselle voidaan turvata ja
onko hallitus arvioinut Tullin henkilöstöpolitiikan vaikutuksia laajemmin Kaakkois-Suomen valmiiksi vaikeaan tilanteeseen?