Eduskunnan puhemiehelle
Osana julkisen talouden sopeuttamista hallitus on kohdistanut säästöjä Suomen kansallispuistoja ja maksuttomia retkeilypalveluita hoitavaan Metsähallitukseen ja sen Luontopalveluihin. Luontopalvelujen vuoden 2024 kokonaisrahoitus väheni yhteensä noin 13 miljoonalla eurolla edellisvuoteen verrattuna.
Ympäristöministeriöltä saamansa perusrahoituksen lisäksi Metsähallitukselle on myönnetty vuosittain Rikosseuraamuslaitoksen kautta oikeusministeriön avolaitosrahaa, jolla on järjestetty avovankien kuntouttavaa työtoimintaa kansallispuistoissa. Työtoiminta on ollut mm. retkipaikkojen ja -reittien kunnostamista sekä vieraslajien raivausta.
Nyt Metsähallituksessa ollaan huolissaan, että oikeusministeriön alan säästöt osuvat myös avolaitosrahaan ja siten sen tarjoamiin palveluihin. Metsähallituksen mukaan säästöt avolaitosrahasta voisivat johtaa jopa 70 taukopaikan ja 90 reittikilometrin sulkemiseen 13 kansallispuistossa ja luontokohteessa ja näin vaikuttaa jopa 1,5 miljoonan suomalaisen retkeilymahdollisuuksiin erityisesti Etelä-Suomessa.
Samalla tiedämme, että Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet viime vuodet kasvussa. Puistojen positiiviset vaikutukset kansanterveyteen ja paikalliseen talouteen ovat yleisessä tiedossa. Leikkaukset avolaitosrahaan heikentäisivät Luontopalvelujen edellytyksiä ylläpitää ja kehittää suomalaisten virkistysmahdollisuuksia luonnossa.
Lisäksi kuntouttava työtoiminta kansallispuistoissa on ollut monelle avovangille ensimmäinen askel kohti elämää ilman rikoksia. Suhteellisen pienellä summalla, noin 4 miljoonalla eurolla vuodessa, kuntouttava työtoiminta retkikohteissa on tarjonnut monelle avovangille kokemuksen rehellisestä ja merkityksellisestä työstä. Säästöt avolaitosrahasta olisivatkin tuhoisia myös avovankien tulevaisuudennäkymien kannalta, kun työkokemuksen saamisen mahdollisuudet heikentyisivät.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo varmistaa, että sen kohdistamat säästöt avovankien kuntouttavaan työtoimintaan kansallispuistoissa eivät heikennä suomalaisille tärkeitä retkeilypalveluita sekä avovankien edellytyksiä palata rikoksettomaan elämään vankilan jälkeen?