Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain menettämisseuraamuksia koskevaa 10 lukua. Muutoksilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa.
Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 4 päivänä lokakuuta 2016, johon mennessä direktiivi on pantava kansallisesti täytäntöön.
Esityksen säätämisjärjestysperusteluissa ehdotusta arvioidaan perustuslain 15 §:n 1 momentin omaisuuden suojaa ja perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan sääntelyn kannalta.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Ehdotetut muutokset ja arvioinnin perustuslailliset lähtökohdat
Omaisuuden tuomitseminen menetetyksi ja omaisuuden suoja
Käännetty todistustaakka ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti
Itsekriminointisuoja
Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutoksia menettämisseuraamuksia koskevaan rikoslain 10 lukuun. Esitetyillä muutoksilla pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja menetetyksi tuomitsemisesta Euroopan unionissa.
Rikoslakiin perustuva menettämisseuraamus (jäljempänä myös konfiskaatio) merkitsee rikoksen johdosta tapahtuvaa omaisuuden tuomitsemista valtiolle menetetyksi. Menettämisseuraamuksen käyttöalaa ehdotetaan eräiltä osin laajennettavaksi.
Hallituksen esityksessä valtiosäännön kannalta merkityksellisiä ovat ensinnäkin rikoshyödyn menettämistä koskeva yleissäännös (rikoslain 10 luvun 2 §) ja säännökset laajennetusta hyödyn menettämisestä (rikoslain 10 luvun 3 §). Näiltä osin ehdotusta on arvioitava perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaisen omaisuuden suojan kannalta. Merkitystä on myös perustuslain 8 §:n rikosoikeudellisella laillisuusperiaatteella.
Ehdotetun rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan vastaajalla on eräissä tilanteissa todistustaakka siitä, että tietty omaisuus on peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta. Kyse on niin sanotusta käännetystä todistustaakasta. Sääntelyä on tältä osin tarkasteltava myös perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien vaatimusten suhteen.
Nyt ehdotetun kanssa vastaavanlaista todistustaakkasäännöstä ehdotettiin rikoslakiin vuonna 2000 menettämisseuraamussäännösten kokonaisuudistuksen yhteydessä (). Perustuslakivaliokunta () totesi tuolloin, että käännetty todistustaakka ei ole varauksitta sopusoinnussa perustuslain 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin sisältyvän sen vaatimuksen kanssa, jonka mukaan henkilöllä on oikeus tulla pidetyksi syyttömänä, kunnes syyllisyys on laillisesti näytetty toteen (ks., s. 74/II). Sääntely jäi lakivaliokunnan ehdotuksesta pois rikoslaista (ks., s. 4).
Voimassa oleva rikoslain 10 luku on säädetty vuonna 2001 perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (). Rikoslain 10 luvun 2 §:n hyötykonfiskaatiota koskevaan sääntelyyn ehdotetaan nyt eräitä täsmennyksiä ja laajennuksia. Voimassa olevan säännöksen mukaan menetetyksi voidaan tuomita rikoksen tuottama taloudellinen hyöty, mutta säännöksessä ei ole täsmennetty, millainen omaisuus katsotaan hyödyksi. Lain esitöissä viitataan suoraan rikoksella saatuun hyötyyn sekä tästä saatuun tuottoon (, s. 21/I). Säännöstä on yleensä tulkittu niin, ettei hyötynä tuomita menetetyksi omaisuutta, joka on tullut rikoshyödyn sijaan (ns. surrogaatti).
Hallituksen esityksen mukaan rikoslain 10 luvun 2 §:n säännöstä täsmennetään siten, että rikoshyödyllä tarkoitetaan jatkossa välittömästi rikoksella saatua omaisuutta tai sen surrogaattia sekä näiden tuottoa, omaisuuden ja tuoton arvoa sekä rikoksella saadun säästön arvoa. Perustuslakivaliokunta pitää ehdotusta tältä osin perusteltuna perustuslain 8 §:n rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja siitä johdettavan täsmällisyysvaatimuksen kannalta.
Nyt myös rikoslain 10 luvun 2 §:n hyödyn menettämistä koskevaan perussäännökseen ehdotetaan lisättäväksi direktiivin vuoksi uusi 3 momentti siitä, että jos rikoksen tuottaman hyödyn saanut siirtää sen menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi kolmannelle tai tämä sellaisen hankkii, myös kolmas voidaan tuomita menettämään valtiolle rikoksella saatu omaisuus tai sen arvo.
Ehdotusta on arvioitava perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun omaisuuden suojan kannalta, jonka mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että perustuslain 15 §:n 1 momentti ei tarjoa suojaa omaisuudelle, joka on rikoksella hankittu tai joka muutoin liittyy välittömästi rikolliseen toimintaan (ks. esim.,ja).
Ehdotetun rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan kantajan (eli käytännössä syyttäjän) on vedottava niihin seikkoihin, joihin menettämisseuraamusvaatimus perustuu, sekä näytettävä ne toteen. Kantajalla ei kuitenkaan ole todistustaakkaa laajennettua hyödyn menettämistä koskevan omaisuuden alkuperästä. Tällainen omaisuus voidaan tuomita menetetyksi, jollei vastaaja saata todennäköiseksi, että omaisuus on peräisin muusta kuin rikollisesta toiminnasta. Esityksessä siis ehdotetaan aiemmin rikosprosessuaaliselle sääntelylle vieraan nk. käännetyn todistustaakan säätämistä menettämisseuraamusvaatimuksen kohteena olevan omaisuuden alkuperästä.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen mukaan jokaista rikoksesta syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Tämä merkitsee sitä, että syyttäjän on pystyttävä näyttämään toteen rikossyyte ja että ketään ei saa kohdella syyllisenä ennen syyllisyyden vahvistavaa oikeuden tuomiota (ks. esim. Barberà, Messegué ja Jabardo v. Espanja 6.12.1988, kohta 77). Ihmisoikeussopimuksen ei toisaalta ole katsottu kieltävän faktoja tai oikeuskysymyksiä koskevia syytetylle epäedullisia legaalisia presumptioita. Tällaisten laissa säädettyjen olettamien tulee kuitenkin pysyä kohtuuden rajoissa ja ottaa puolustuksen oikeudet huomioon asianmukaisesti.
Ihmisoikeustuomioistuimen tapauksessa Phillips v. Yhdistynyt kuningaskunta (5.7.2000) oli kyse kansallisesta lainsäädännöstä, jonka mukaan tuomioistuimella on konfiskaatiokysymystä arvioitaessa velvollisuus olettaa, että kaikki huumekaupasta tuomitun tuomion jälkeinen omaisuus, samoin kuin kaikki syytetyn omaisuus kuuden vuoden ajalta ennen kyseisen rikosasian käynnistymistä, on peräisin huumausainerikollisuudesta. Kyse oli siitä, että menettämisseuraamusta koskeva päätös perustui legaaliseen presumptioon varojen rikollisesta alkuperästä ja sen mukaiseen käännettyyn todistustaakkaan. Ihmisoikeustuomioistuin ei tutkinut tällaisen sääntelyn ihmisoikeussopimuksenmukaisuutta yleisesti, vaan sen soveltamista yksittäisessä tapauksessa. Kansalliseen menettelyyn liittyi oikeusturvatakeita omaisuuden alkuperän selvittämisessä, eikä konfiskaatiota asetettu, jos vastaaja näytti omaisuuden alkuperän lailliseksi näyttöenemmyysperiaatetta soveltaen. Kansallinen tuomari oli antanut perustellun tuomion eri omaisuus-erien alkuperästä. Ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että konfiskaatiomenettely — eli tässä tapauksessa käännetty todistustaakka — ei loukannut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.
Ehdotetun rikoslain 10 luvun 9 §:n 4 momentin valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa on perustuslakivaliokunnan mielestä olennaista se, että käännetty todistustaakka ei koske lainkaan syyttömyysolettaman kumoavaa ratkaisua eli rikoksen syyksilukemista. Perustuslaki ja ihmis-oikeussopimus edellyttävät, että syyttäjällä on näyttötaakka paitsi itse rikoksesta myös siitä, että vastaaja on rikokseen syyllistymisen aikoihin saanut rahavaroja. Kun syyttäjä on täyttänyt todetut näyttövelvoitteensa, tämän jälkeen todistustaakka voi kääntyä vastaajalle ja hänen velvollisuudekseen voidaan lailla osoittaa uskottava vaihtoehtoinen selitys varojen lisääntymiselle. Tällaisten laissa säädettyjen olettamien tulee ihmisoikeustuomioistuimen käytännön mukaan pysyä kohtuuden rajoissa ja ottaa puolustuksen oikeudet asianmukaisesti huomioon. Näiltä osin ehdotus mahtuu perustuslain 21 §:n ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kappaleen sallimiin rajoihin.
Perustuslakivaliokunta katsoo, että vaikka ehdotus todistustaakan kääntämisestä pysyy ihmis-oikeustuomioistuimen edellyttämissä rajoissa ja on myös perustuslain näkökulmasta mahdollinen, yleisistä rikosprosessuaalisista oikeusperiaatteista seuraa vahvoja perusteita sen tueksi, että rikoshyödyn menettämisen tuomitsemisessa tulisi — hallituksen esityksestä poiketen — jatkossakin noudattaa normaaleja rikosprosessuaalisia sääntöjä todistustaakan jaosta.
Itsekriminointisuojan keskeisenä sisältönä on oikeus olla rikosasiassa todistamatta itseään vastaan ja oikeus olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden toteamiseen. Suoja kuuluu perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin (, s. 3,, s. 74/II). Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä itsekriminointisuojan on katsottu kuuluvan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklassa turvatun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ydinalueelle (esimerkiksi Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, 17.12.1996).
Ehdotettu käännetty todistustaakka menettämisseuraamuksissa ei edellä todetun mukaisesti koske rikoksen syyllisyyskysymystä. Ehdotus ei siten ole ongelmallinen itsekriminointisuojan kannalta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että sääntely voi tuottaa oikeuskäytännössä tilanteita, joissa vedotaan itsekriminointisuojaan. Jos konfiskaatioasian vastaaja ei esimerkiksi pysty täyttämään ehdotettua todistustaakkaansa, tällä seikalla voidaan väittää olevan jonkinlainen todistusvaikutus varsinaisen syyteasian käsittelyssä. Vastaavasti laajennettua hyödyn menettämistä koskevan oikeu-denkäynnin jälkeen vastaajaa saatetaan syyttää myös muusta kuin konfiskaatioprosessin syytteessä tarkoitetusta rikoksesta. Perustuslakivaliokunta huomauttaa siitä, että sääntely ei saa johtaa itsekriminointisuojan loukkaamiseen todetun kaltaisissa käytännön soveltamistilanteissa.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.