Eduskunnalle
Suomen materiaalienkäyttö on ekologisesti kestämättömällä tasolla. Kulutamme muihin EU-maihin nähden eniten materiaaleja henkeä kohden laskettuna, eikä materiaalinkäyttö ole juuri laskenut 2000-luvun aikana. Luonnonvarojen ylikäyttö on yksi suurimmista ajureista luontokadon taustalla. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä osana Kunmingin-Montrealin maailmanlaajuisen luonnon monimuotoisuuskehyksen tavoitteita sekä EU:n biodiversiteettisopimusta.
Yksi tärkeimmistä keinoista materiaalien kulutuksen vähentämiseksi on kiertotalous. Kiertotalouden ratkaisujen avulla materiaalit pysyvät käytössä pidempään, eikä luonnosta tarvitse ammentaa niin paljon neitseellisiä raaka-aineita. Kiertotalouden edistäminen tuo myös Suomeen työpaikkoja, vahvistaa talouden resilienssiä ja lisää huoltovarmuutta. Kiertotalouden edistämiseksi tarvitaan niin teknologisia innovaatioita, sääntelyn uudistamista kuin kuluttajien asenteiden muuttamista.
Valtio voi vaikuttaa sekä suoraan tuotantoon että kuluttajien asenteisiin esimerkiksi julkisten hankintojen kautta. Yksi konkreettinen keino pidentää tuotteiden kiertoa kuluttajalta toiselle ja sitä kautta edistää kiertotalouden periaatteita olisi lisätä kierrätettyjen tekstiilien ja second hand -vaatteiden osuutta äitiyspakkauksessa. Suomessa kaikille synnyttäjille tarjottava äitiyspakkaus on yksi tunnetuimpia hyvinvointivaltion symboleja. Äitiysavustuksen voi nykyään ottaa pakkauksen sijaan rahana, mutta siitä huolimatta äitiyspakkausta jaetaan vuosittain noin 30 000 kappaletta. Kaikki pakkauksen tuotteet ovat uusia. Vain hetken käytössä olevien vauvanvaatteiden jakaminen uusina ei kuitenkaan ole kestävää eikä järkevää.
https://finnwatch.org/fi/tutkimukset/aeitiyspakkauksen-vastuullisuus-etenee-pienin-askelin
Äitiyspakkausta on kritisoitu myös kuluttajien keskuudessa siitä, että pakkauksessa ei ole mukana second hand -tuotteita eivätkä kestävyys tai kierrätys näy riittävästi pakkaukseen valittujen tuotteiden materiaaleissa. Kelan kyselynmukaan noin 40 prosenttia asiakkaista olisi valmiita vastaanottamaan ehjiä ja siistejä käytettyjä tuotteita sisältävän pakkauksen. 90 prosenttia kyselyyn vastanneista olisi myös valmis palauttamaan äitiyspakkauksen ehjät ja hyväkuntoiset vaatteet, jos palautus olisi ilmaista.
https://finnwatch.org/fi/uutiset/aeitiyspakkauksen-tuotteiden-taustalla-tyoeelaemaen-oikeuksien-loukkauksia
Finnwatchin vuoden 2019 raportinmukaan äitiyspakkauksessa jaettaviin tuotteisiin liittyy vakavia puutteita myös työelämän oikeuksien toteutumisessa. Ongelmat juontavat Finnwatchin mukaan juurensa Kelan kilpailutuskriteereihin, joissa tuotteiden edullinen hinta edelleen korostuu. Kierrätettyjen tuotteiden osittainenkin hyödyntäminen laskisi pakkauksen kustannuksia ja tekisi mahdolliseksi entistä vastuullisempien tuotteiden suosimisen silloin, kun tuotteita hankitaan pakkaukseen uusina.
Olisikin syytä selvittää, miten äitiyspakkaukseen olisi mahdollista saada mukaan myös käytettyjä tuotteita laadusta tai hygieniasta tinkimättä ja olisiko äitiyspakkauksen saajien mahdollista palauttaa hyväkuntoiset tarvikkeet käytön jälkeen jaettaviksi uudelleen eteenpäin. Ensimmäinen askel voisi olla kokeilu, jossa äitiyspakkauksen saajat voisivat kokonaan uuden äitiyspakkauksen sijaan valita osittain second hand -tuotteita sisältävän pakkauksen. Myöhemmin hyväkuntoisten second hand -tuotteiden sisällyttäminen äitiyspakkaukseen voisi toivottavasti vakiintua pysyväksi käytännöksi.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kierrätettyjen tekstiilien ja second hand -vaatteiden lisäämiseksi äitiyspakkaukseen.