Eduskunnan puhemiehelle
Ruokavirasto on tiedottanut, että talouden tasapainottamiseksi virastosta irtisanotaan 93 henkeä ja lähes koko henkilöstö lomautetaan kahdeksi viikoksi. Ruokaviraston pääjohtajan mukaan säästötoimet vaikuttavat väistämättä Ruokaviraston palvelukykyyn sen eri toiminnoissa, eikä palvelutason laskulta voi täysin välttyä.
Ruokavirasto vastaa mm. maataloustukien maksatuksista. Virastolla on aiemmin ollut vaikeuksia tukimaksatusten hoitamisessa ajallaan, ja maksatusaikatauluja onkin myöhennetty useaan kertaan. Tämä on johtanut esimerkiksi siihen, että tälläkin hetkellä osa vuoden 2023 maataloustuista on vielä maksamatta viljelijöille.
Tukimaksatusten päivämäärien siirtyminen ja mahdolliset viivästykset aiheuttavat maatiloille viljelijöiden toiminnasta riippumattomia, täysin ylimääräisiä kustannuksia. Tukimaksatusten viivästyminen aiheuttaa ongelmia useimpien tilojen maksuvalmiudelle ja ajaa tiloja hakemaan pankilta kallista siltarahoitusta.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Kuinka hallitus aikoo turvata Ruokaviraston toimintaedellytykset,
kuinka hallitus aikoo varmistaa, etteivät irtisanomiset ja lähes koko henkilöstön lomautukset aiheuta viljelijöiden tukimaksatuksiin viivästyksiä,
kuinka hallitus varmistaa, että Ruokaviraston irtisanomiset ja lomautukset eivät johda maataloustukien maksatuspäivämäärien siirtymiseen nykyistä myöhäisemmäksi ja
olisiko maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan säästöjä pitänyt hakea ennemmin ministeriön hallinnosta kuin viljelijöiden kannalta tärkeästä Ruokavirastosta?