Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi Kevasta annettua lakia, Finanssivalvonnasta annettua lakia ja Finanssivalvonnan valvontamaksuista annettua lakia.
Esityksen mukaan Keva-nimisen eläkelaitoksen valvonta siirrettäisiin kokonaisuudessaan valtiovarainministeriöltä Finanssivalvonnan tehtäväksi. Finanssivalvonnan suorittama valvonta laajenisi siten kattamaan Kevan rahoitustoiminnan suunnittelun ja sijoitustoiminnan ohella myös Kevan muun toiminnan. Valtiovarainministeriö nimittäisi kuitenkin edelleen Kevan valtuutetut, vahvistaisi Kevan jäsenyhteisöjen henkilöstön eläkemenojen tasausmaksun sekä vastaisi valtion, evankelis-luterilaisen kirkon, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan hoitoon Kevassa liittyvistä tehtävistä.
Kevasta annettuun lakiin lisättäisiin säännökset Finanssivalvonnan valvontatehtäväänsä varten tarvitsemista valvontavaltuuksista. Finanssivalvonnasta annetussa laissa säädettäisiin, että Keva on Finanssivalvonnan muu valvottava ja eräiden toimivaltuuksien osalta toimilupavalvottavaan rinnastettava valvottava, jolloin Finanssivalvonta saisi Kevaan nähden monilta osin vastaavat valvontavaltuudet kuin muihin kyseiseen ryhmään kuuluviin toimijoihin. Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetussa laissa säädettyä Kevalta perittävää valvontamaksua korotettaisiin vastaamaan Finanssivalvonnan laajentuvaa valvontatehtävää.
Lisäksi Kevasta annettua lakia muutettaisiin siten, että Kevan hallitukselle ja toimitusjohtajalle asetetut erityiset kelpoisuusvaatimukset ja toimintavelvoitteet vastaisivat pääsääntöisesti työeläkevakuutusyhtiöiden johdolle työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa asetettuja vaatimuksia ja velvoitteita. Lakiin lisättäisiin säännökset Kevan vastuullisesta matemaatikosta, tämän tehtävistä ja kelpoisuusvaatimuksista. Lakiin tehtäisiin myös useita pienempiä muutoksia, joilla muun muassa mahdollistettaisiin sähköiset kokoukset Kevan valtuutettujen ja vaalivaliokunnan kokouksissa, poistettaisiin lakisääteinen velvollisuus asettaa Kevan yhteydessä toimiva työkyvyttömyys- ja kuntoutusasioiden neuvottelukunta sekä luovuttaisiin valtiovarainministeriön, kirkon eläkerahaston, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin velvollisuudesta arvioida viiden vuoden välein laajemmin niiden eläkkeiden hoidon kustannustehokkuuden ja laatutason toteutumista.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Esityksessä ehdotetaan, että Kevan valvonta siirretään kokonaisuudessaan valtiovarainministeriöltä Finanssivalvonnan tehtäväksi. Nykyisin Finanssivalvonta valvoo Kevan toimintaa ainoastaan rahoitustoiminnan suunnittelun ja sijoitustoiminnan osalta ja valtiovarainministeriö vastaa Kevan yleisestä valvonnasta. Valtiovarainministeriö vastaa kuitenkin esityksen mukaan edelleen Kevan valtuutettujen nimeämisestä, Kevan jäsenyhteisöjen henkilöstön eläkemenojen tasausmaksun vahvistamisesta sekä eräistä muista tehtävistä, jotka liittyvät valtion, kirkon, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan hoitoon Kevassa.
Esityksessä Kevasta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi Finanssivalvonnan valvontatehtävän kannalta tarpeelliset säännökset valvonta- ja määräyksenantovaltuuksista. Kevan hallituksen ja toimitusjohtajan kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan pitkälti työeläkeyhtiöiden johtoa koskevaa sääntelyä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös työeläkeyhtiöitä koskevaa sääntelyä vastaavat säännökset vastuullisesta matemaatikosta.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös Finanssivalvonnasta annettua lakia ja valvontamaksulakia. Ehdotettujen muutosten myötä Finanssivalvonta saa Kevaan nähden monelta osin vastaavat valvontavaltuudet kuin työeläkeyhtiöiden suhteen. Lisäksi Kevalta perittävää valvontamaksua ehdotetaan korotettavaksi vastaamaan Finanssivalvonnan laajentuvaa valvontatehtävää, jolloin Kevan maksama valvontamaksu vastaa kokoluokaltaan vastaavankokoisten työeläkeyhtiöiden maksuja.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina ja kannattaa lakiehdotusten hyväksymistä. Myös talousvaliokunta pitää lausunnossaan ehdotettuja muutoksia perusteltuina ja kannatettavina.
Valiokunta toteaa, että ehdotettujen muutosten myötä Keva on pitkälti vastaavien Finanssivalvonnan valvontavaltuuksia koskevien säännösten alainen kuin työeläkevakuutusyhtiöt, ja Finanssivalvonta valvoo Kevan toimintaa pääsääntöisesti samoin kuin työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaa. Esityksessä on kuitenkin huomioitu se, että Kevan toiminta eroaa sekä juridisesti muodoltaan että luonteeltaan työeläkevakuutusyhtiöiden toiminnasta. Keva ei harjoita vakuutustoimintaa vaan toimeenpanee julkisen sektorin työntekijöiden lakisääteistä eläketurvaa ja kerää maksuja jäsenyhteisöiltään näiden työntekijöiden eläketurvan rahoittamiseksi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on vastaavasti kuten talousvaliokunnan kuulemisessa esitetty ristikkäisiä näkemyksiä Kevasta annettuun lakiin lisättäväksi ehdotetuista säännöksistä Finanssivalvonnan valvontatehtäväänsä varten tarvitsemista valvonta- ja määräyksenantovaltuuksista. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy talousvaliokunnan näkemykseen siitä, että uuden lainsäädännön toimivuutta on tärkeää seurata ja arvioida, jolloin myös määräyksenantovaltuuksia koskevaa sääntelyä on mahdollista tarpeen mukaan myöhemmin muuttaa.
Keva-lakiin ehdotetut Kevan hallitukselle ja toimitusjohtajalle asetetut erityiset kelpoisuusvaatimukset ja toimintavelvoitteet vastaavat pääsääntöisesti työeläkevakuutusyhtiöiden johdolle työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa asetettuja vaatimuksia ja velvoitteita. Keva-lakiin ei kuitenkaan ehdoteta työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 §:n 3 momentin mukaista sääntelyä siitä, että hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenistä vain osa voi olla sidoksissa momentissa lueteltuihin finanssialan toimijoihin palvelussuhteen tai hallintoelimen jäsenyyden kautta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy talousvaliokunnan näkemykseen siitä, että sääntelyn yhtenäistämistarvetta tulee arvioida työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 §:n uudistamisen yhteydessä.
Teknisenä korjauksena valiokunta ehdottaa muutettavaksi 1. lakiehdotuksen 6 §:n 1 momentissa esiintyvän sanan ”yhtiö” sanaksi ”Keva”, koska Keva ei ole yhtiö, vaan julkissoikeudellinen jäsenyhteisöjensä hallinnoima eläkelaitos.
Lainsäädäntömuutos
Valiokunnan muutosehdotus
1.
Laki
Kevasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan Kevasta annetun lain (66/2016) 9 b, 18 ja 31 §, sellaisena kuin niistä on 9 b § laissa 513/2020,
muutetaan 6 ja 7 §, 8 §:n 1 momentti, 8 c §, 9 a §:n 1 momentti, 24 §:n 3 momentti ja 25 a §:n 3 momentti,
sellaisina kuin niistä ovat 6 § osaksi laissa 514/2020, 8 §:n 1 momentti, 8 c § ja 9 a §:n 1 momentti laissa 513/2020, 24 §:n 3 momentti laissa 455/2020 ja 25 a §:n 3 momentti laissa 541/2019, sekä
lisätään 8 b §:ään, sellaisena kuin se on laissa 513/2020, uusi 1 momentti, jolloin nykyinen 1—5 momentti siirtyvät 2—6 momentiksi, 9 §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 513/2020 ja 293/2023, uusi 7 momentti, lakiin uusi 10 a §, 14 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 513/2020, uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2—4 momentti siirtyvät 3—5 momentiksi, lakiin uusi 14 a §, lailla 513/2020 kumotun 17 §:n tilalle uusi 17 § sekä lakiin uusi 34 a ja 36 a § seuraavasti:
6 §
Valvonta
Kevan
Finanssivalvonta valvoo, että Keva noudattaa tätä lakia ja muuta sitä koskevaa työeläkevakuutustoiminnan lainsäädäntöä ja siihen liittyviä hyviä toimintatapoja. Finanssivalvonnan tehtävänä on valvoa erityisesti, että Kevan toiminta on järjestetty eläketurvaan kuuluvat edut turvaavalla tavalla ja ettähallinnointi- ja ohjausjärjestelmät ovat riittävät ja luotettavat.
Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen Finanssivalvonnan valvontatehtävään ei kuitenkaan kuulu 24 §:ssä tarkoitettu toiminta.
Finanssivalvonta voi erityisestä syystä määrätä suoritettavaksi Kevan hallinnon ja tilien erityistilintarkastuksen.
7 §
Valtiovarainministeriön asettama tilintarkastaja ja erityistilintarkastus
Valtiovarainministeriö asettaa enintään kuudeksi tilikaudeksi kerrallaan tilintarkastajan, jonka tehtävänä on tarkastaa Kevan kirjanpidosta ja muusta aineistosta, että Kevan esittämät 24 §:ssä tarkoitetut laskelmat valtion, evankelis-luterilaisen kirkon, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin eläkkeiden maksamiseen tarvittavasta summasta ja Kevan kustannusten korvauksesta antavat oikeat ja riittävät tiedot. Lisäksi tilintarkastajan tehtävänä on tarkastaa Kevan kirjanpidosta ja muusta aineistosta, että:
1) Keva on perinyt valtion ja kirkon työnantajan eläkemaksut valtion eläketurvan rahoituksesta annetun lain 2 §:n 1 momentin ja evankelis-luterilaisen kirkon eläkerahastosta annetun lain (656/2023) 14 §:n 3 momentin mukaisina ja työntekijän eläkemaksut julkisten alojen eläkelain 168 §:n 2 momentin mukaisina;
2) eläkemaksut sekä siirtymämaksut ja Työllisyysrahaston työeläkekustannusosuus on maksettu oikean suuruisina valtion eläkerahastolle;
3) eläkemaksut ja Työllisyysrahaston työeläkekustannusosuus on maksettu oikean suuruisena evankelis-luterilaiselle kirkolle.
Tilintarkastajan on oltava joko Tilintarkastusvalvonnan hyväksymä KHT-tilintarkastaja tai JHT-tilintarkastaja. Tilintarkastuksesta säädetään tilintarkastuslaissa (1141/2015).
Valtiovarainministeriö voi erityisestä syystä määrätä suoritettavaksi Kevan tilien erityistilintarkastuksen 24 §:ssä tarkoitettuun toimintaan liittyen.
8 §
Yleiset hallintovaatimukset
Hallituksen ja toimitusjohtajan on johdettava Kevaa ammattitaitoisesti eläkelaitoksen toiminnan tarkoitus huomioon ottaen, terveiden ja varovaisten toimintaperiaatteiden sekä hyvää hallintoa koskevien periaatteiden mukaisesti.
8 b §
Päätöksenteko valtuutettujen kokouksessa
Valtuutettujen kokous järjestetään joko varsinaisena kokouksena tai sähköisessä toimintaympäristössä tapahtuvana kokouksena.
8 c §
Vaalivaliokunta
Vaalivaliokunta valmistelee valtuutetuille ehdotuksen luottamushenkilöiden palkkioiksi ja hallituksen nimittämiseksi.
Vaalivaliokunnan kokous järjestetään joko varsinaisena kokouksena tai sähköisessä toimintaympäristössä tapahtuvana kokouksena.
Vaalivaliokunnan jäsenten tulee olla Kevan valtuutettuja. Vaalivaliokunnalla on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Vaalivaliokunnan jäsenen henkilökohtainen varavaltuutettu toimii valiokuntaan valitun henkilön varajäsenenä. Vaalivaliokunnan kokoonpanosta, valinnasta ja toiminnasta määrätään tarkemmin valtuutettujen hyväksymässä vaalivaliokunnan työjärjestyksessä.
9 §
Hallitus
Mitä tässä laissa säädetään hallituksen jäsenestä, sovelletaan myös varajäseneen.
9 a §
Päätöksenteko hallituksessa
Hallitukselle kuuluvista asioista voidaan päättää varsinaisessa kokouksessa taikka sähköisessä toimintaympäristössä tapahtuvassa:
1) kokouksessa; tai
2) menettelyssä ennen kokousta.
10 a §
Sähköinen kokous ja sähköinen päätöksentekomenettely
Edellä 8 b §:n 1 momentissa, 8 c §:n 2 momentissa tai 9 a §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sähköinen kokous voidaan pitää käyttäen sellaista videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, että:
1) kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri voivat luotettavasti todentaa kokoukseen osallistuvat:
2) kokouksen puheenjohtaja voi johtaa kokousta 8 b, 8 c ja 9 a §:ssä tarkoitetulla tavalla; ja
3) kokoukseen osallistuva voi seurata kokouksen kulkua ja osallistua asioiden käsittelyyn.
Edellä 9 a §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä käsiteltävät asiat tulee yksilöidä kokouskutsussa ja mainita, mihin mennessä asia voidaan käsitellä sähköisessä päätöksentekomenettelyssä. Asia on käsitelty, kun kaikki hallituksen jäsenet ovat ilmaisseet kantansa asiaan ja käsittelyn määräaika on päättynyt. Asia siirtyy kokouksen käsiteltäväksi, jos yksikin jäsen sitä vaatii tai on jättänyt kantansa ilmaisematta.
Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja voidaan tarkastaa ennen kokousta.
Sähköisessä kokouksessa ja sähköisessä päätöksentekomenettelyssä on huolehdittava tietoturvallisuudesta ja siitä, etteivät salassa pidettävät tiedot ole ulkopuolisen saatavissa.
14 §
Toimitusjohtaja
Toimitusjohtajan on oltava hyvämaineinen, ja hänellä on oltava hyvä työeläkevakuutustoiminnan, sijoitustoiminnan ja liikkeenjohdon tuntemus. Toimitusjohtaja ei saa olla Kevan valtuutettu tai hallituksen jäsen eikä 34 a §:ssä tarkoitettu vastuullinen matemaatikko.
14 a §
Johdon erityiset kelpoisuusvaatimukset
Hallituksen jäsenenä tai toimitusjohtajana ei saa olla oikeushenkilö eikä alaikäinen tai se, jolle on määrätty edunvalvoja, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu tai joka on konkurssissa. Liiketoimintakiellon vaikutuksesta kelpoisuuteen säädetään liiketoimintakiellosta annetussa laissa (1059/1985).
Vähintään puolella hallituksen jäsenistä ja toimitusjohtajalla on oltava asuinpaikka Euroopan talousalueella, jollei Finanssivalvonta myönnä tästä poikkeusta. Poikkeus voidaan myöntää, jos se ei vaaranna Kevan tehokasta valvontaa eikä Kevan toiminnan hoitamista terveiden ja varovaisten toimintaperiaatteiden mukaisesti.
Hallituksen jäsen taikka toimitusjohtaja ei saa olla työeläkevakuutusyhtiön hallintoneuvoston tai hallituksen jäsen.
17 §
Ilmoitusvelvollisuus hallituksen jäseniä ja toimitusjohtajaa koskevista muutoksista Finanssivalvonnalle
Kevan on ilmoitettava hallituksen jäseniä ja toimitusjohtajaa koskevista muutoksista viipymättä Finanssivalvonnalle. Ilmoituksessa on esitettävä selvitys siitä, että hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja täyttävät 9, 14 ja 14 a §:n mukaiset vaatimukset.
24 §
Valtion, evankelis-luterilaisen kirkon, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin eläkemenojen maksu ja Kevan kustannusten korvaus
Valtiovarainministeriö, kirkon eläkerahasto, Kansaneläkelaitos ja Suomen Pankki arvioivat vuosittain eläkkeiden hoidon kustannustehokkuudelle ja laatutasolle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Tätä tarkoitusta varten Kevan on toimitettava mainituille tahoille riittävät tiedot.
25 a §
Riskiarvio
Kevan on toimitettava Finanssivalvonnalle yhteenveto riskiarviosta sekä siitä tehdyt johtopäätökset. Yhteenvedon tulee sisältää ainakin riskiarvion tulokset, kuvaus käytetyistä menetelmistä ja tärkeimmät oletukset.
34 a §
Vastuullinen matemaatikko
Kevassa on oltava vastuullinen matemaatikko, jonka tehtävänä on huolehtia Kevassa sovellettavien vakuutusmatemaattisten menetelmien asianmukaisuudesta sekä siitä, että 19 §:ssä tarkoitettujen maksujen perusteet täyttävät tämän lain vaatimukset.
Vastuullisen matemaatikon on annettava hallitukselle vuosittain arvio siitä, että 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua tehtävää on hoidettu mainitun pykälän 2 momentissa edellytetyllä tavalla.
Vastuullisen matemaatikon kelpoisuusvaatimuksiin ja kelpoisuuden vahvistamiseen sekä kurinpidollisiin seuraamuksiin sovelletaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 31 luvun 5—7, 7 a, 7 b, 8 ja 9 §:ää. Vastuullisen matemaatikon ottamisesta ja eroamisesta on tehtävä ilmoitus Finanssivalvonnalle.
36 a §
Finanssivalvonnan määräyksenantovaltuus
Finanssivalvonta voi antaa tarkempia määräyksiä:
1) 17 §:ssä tarkoitetuista ilmoituksista;
2) sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä;
3) sisäpiiri-ilmoituksen sisällöstä ja tekotavasta;
4) sisäpiirirekisterin sisällöstä ja tietojen merkintätavasta;
5) kunta-alan, hyvinvointialueiden, hyvinvointiyhtymien, valtion, evankelis-luterilaisen kirkon, Kansaneläkelaitoksen ja Suomen Pankin henkilöstön työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvästä toiminnasta.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20 .
Tämän lain voimaan tullessa valtiovarainministeriössä vireillä olevaan Kevan valvontaa koskevaan asiaan sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
2.
Laki
Finanssivalvonnasta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 4 §:n 3 momentti, 4 momentin 8 kohta ja 6 momentti, 5 §:n 27 kohta, 28 §:n 2 momentti, 29 §:n 5 momentti, 31 §:n 4 momentti ja 32 §:n 2 momentti,
sellaisina kuin ne ovat, 4 §:n 3 momentti laissa 954/2021, 4 §:n 4 momentin 8 kohta laissa 752/2012, 4 §:n 6 momentti laissa 270/2021, 5 §:n 27 kohta laissa 520/2016, 28 §:n 2 momentti laissa 976/2021, 29 §:n 5 momentti ja 31 §:n 4 momentti laissa 184/2023 sekä 32 §:n 2 momentti laissa 954/2021, seuraavasti:
4 §
Valvottavat
Keva Toimilupavalvottavaan rinnastetaan tämän lain 3 luvun säännöksiä sovellettaessa vakuutusyhdistyslaissa (1250/1987) tarkoitettu vakuutusyhdistys, vakuutuskassalaissa (948/2021) tarkoitettu vakuutuskassa, Kevasta annetussa laissa (66/2016) tarkoitettu Keva-niminen eläkelaitos (), eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa (946/2021) tarkoitettu eläkekassa ja eläkesäätiö, lisäeläkesäätiöistä ja lisäeläkekassoista annetussa laissa (947/2021) tarkoitettu lisäeläkekassa ja lisäeläkesäätiö, ETA-lisäeläkesäätiö ja ETA-lisäeläkekassa, luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen, vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen muu kuin 2 momentin 14 kohdassa tarkoitettu omistusyhteisö sekä rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitettu ryhmittymän omistusyhteisö niin kuin mainitussa luvussa säädetään.
Finanssivalvonta valvoo valtion eläkerahaston ja Valtion ydinjätehuoltorahaston sijoitustoimintaa sekä sisäpiirirekisteriä ja sisäpiiri-ilmoitusta koskevien säännösten noudattamista sekä kirkon eläkerahastoa. Valvontatehtävistä säädetään lisäksi valtion eläkerahastosta annetussa laissa (1297/2006), ydinenergialaissa (990/1987) ja kirkkolaissa (652/2023).
Muulla valvottavalla tarkoitetaan tässä laissa:
8) Kevaa, maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006) tarkoitettua Maatalousyrittäjien eläkelaitosta ja merimieseläkelaissa (1290/2006) tarkoitettua Merimieseläkekassaa;
5 §
Muut finanssimarkkinoilla toimivat
Muulla finanssimarkkinoilla toimivalla tarkoitetaan tässä laissa:
27) valtion eläkerahastosta annetun lain 4 f §:ssä tarkoitetun sisäpiirirekisterin pitäjää;
28 §
Johdon toiminnan rajoittaminen
Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös vakuutusyhdistystä, eläkesäätiötä, eläkekassaa, lisäeläkesäätiötä, lisäeläkekassaa, ETA-lisäeläkesäätiötä, ETA-lisäeläkekassaa, Kevaa, vakuutuskassaa ja 5 §:n 24 kohdassa tarkoitettua muuta finanssimarkkinoilla toimivaa sekä luottolaitoksen, sijoituspalveluyrityksen, vakuutusyhtiön, vakuutusyhdistyksen, rahoitus- ja vakuutusryhmittymän, arvopaperikeskuksen ja pörssin omistusyhteisöä.
29 §
Asiamiehen asettaminen
Mitä tässä pykälässä säädetään, koskee myös vakuutusyhdistystä, eläkesäätiötä, eläkekassaa, lisäeläkesäätiötä, lisäeläkekassaa, ETA-lisäeläkesäätiötä, ETA-lisäeläkekassaa, Kevaa, vakuutuskassaa ja työttömyyskassaa sekä sijoitusrahastolain 20 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitettua säilytysyhteisönä toimivaa sivuliikettä, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 14 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna säilytysyhteisönä toimivaa sivuliikettä, sitä, joka on mainitun lain 5 luvun 1 §:n perusteella merkitty mainitun luvun 2 §:ssä tarkoitettuun rekisteriin, arvopaperitileistä annetun lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna säilyttäjänä toimivaa ulkomaista yhteisöä ja sitä, joka on eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 4 §:n perusteella velvollinen ilmoittautumaan Finanssivalvonnan pitämään luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin.
31 §
Tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuus
Mitä tässä pykälässä säädetään, sovelletaan lisäksi vakuutusyhdistykseen, eläkesäätiöön, eläkekassaan, lisäeläkesäätiöön, lisäeläkekassaan, ETA-lisäeläkesäätiöön, ETA-eläkelisäkassaan, Kevaan, vakuutuskassaan, työttömyyskassaan, Maatalousyrittäjien eläkelaitokseen ja Merimieseläkekassaan sekä siihen, joka on eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain 4 §:n perusteella velvollinen ilmoittautumaan Finanssivalvonnan ylläpitämään luotonantaja- ja vertaislainanvälittäjärekisteriin.
32 §
Koollekutsumis- ja läsnäolo-oikeus
Mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan myös vakuutusyhdistykseen, eläkesäätiöön, eläkekassaan, lisäeläkesäätiöön, lisäeläkekassaan, ETA-lisäeläkesäätiöön, ETA-lisäeläkekassaan, Kevaan, vakuutuskassaan ja työttömyyskassaan.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20 .
3.
Laki
Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetun lain 6 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetun lain (1209/2023) 6 §:n 1 momentin 12 ja 13 kohta sekä
lisätään 6 §:n 1 momenttiin uusi 14 kohta seuraavasti:
6 §
Vakuutus- ja eläkealan toimijoiden maksut
Suhteellista maksua ja perusmaksua maksavien vakuutusalan toimijoiden maksut määräytyvät seuraavasti:
12) valtion eläkerahastosta annetussa laissa tarkoitetun valtion eläkerahaston, kirkkolaissa tarkoitetun kirkon eläkerahaston ja ydinenergialaissa tarkoitetun Valtion ydinjätehuoltorahaston osalta perusmaksu on 18 940 euroa ja suhteellinen maksu 0,002835 prosenttia taseen loppusummasta kerrottuna 0,4:llä;
13) työttömyyskassalaissa tarkoitetun työttömyyskassan osalta perusmaksu on 8 220 euroa ja suhteellinen maksu 0,7119 prosenttia jäsenmaksutulosta;
14) Kevasta annetussa laissa tarkoitetun Keva-nimisen eläkelaitoksen osalta perusmaksu on 7 580 euroa ja suhteellinen maksu 0,002410 prosenttia taseen loppusummasta.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20 .
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 55/2024 vp sisältyvät 2. ja 3. lakiehdotuksen.
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 55/2024 vp sisältyvän 1. lakiehdotuksen.
(Valiokunnan muutosehdotus)