Eduskunnan puhemiehelle
Kaupanvahvistajien enimmäisikä on tällä hetkellä 68 vuotta. Kaupanvahvistajista annetun lain 2 §:n 2 momentin mukaan oikeus toimia kaupanvahvistajana päättyy, kun kaupanvahvistaja täyttää 68 vuotta. Kaupanvahvistajien yläikärajaa korotettiin 65 vuodesta 68 vuoteen vuonna 2014. Tätä perusteltiin kaupanvahvistajapalveluiden saatavuuden turvaamisella.
Etenkin pienillä maaseutupaikkakunnilla kaupanvahvistajia on vähän, ja kuitenkin monet, varsinkin vanhemmat ihmiset, haluavat tehdä kaupan perinteisen kaupanvahvistajan kautta eivätkä sähköisen järjestelmän välityksellä. Moniin pitkäaikaisiin kaupanvahvistajiin, jotka ovat voineet toimia paikkakunnalla myös esimerkiksi kiinteistönvälittäjinä tai lakimiehinä, on ihmisillä voinut kehittyä luottamussuhde, ja tuttua kaupanvahvistajaa halutaan käyttää usein.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko kaupanvahvistajien yläikäraja perusteltu ja
ollaanko ryhtymässä toimenpiteisiin yläikärajan korottamiseksi tai kokonaan poistamiseksi?