Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä esitetään muutettavan luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annettua lakia, luottolaitostoiminnasta annettua lakia, sijoituspalvelulakia ja rahoitusvakausviranomaisesta annettua lakia.

Lainsäädäntömuutoksilla pantaisiin kansallisesti täytäntöön niin sanottua Daisy Chain -vähennysjärjestelmää koskeva muutosdirektiivi. Rahoitusvakausvirasto ei pääsääntöisesti jatkossa asettaisi omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimusta sellaisille laitoksille, jotka kriisinratkaisusuunnitelman mukaan asetettaisiin selvitystilaan tai konkurssiin.

Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöönpanon lisäksi samassa yhteydessä esitetään muita tarvittavia yksittäisiä muutoksia luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annettuun lakiin, luottolaitostoiminnasta annettua lakiin ja sijoituspalvelulakiin, joilla täydennetään ja täsmennetään aiemman kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanoa.

Rahoitusvakausviranomaisesta annettua lakia muutettaisiin siten, että talletussuojakorvausten maksuvelvollisuutta koskevaa ilmoitusta ei tarvitsisi julkaista virallisessa lehdessä ja Rahoitusvakausvirasto voisi siirtää eräitä avustavia tehtäviä palveluntarjoajalle.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 13.11.2024.

PERUSTELUT

1

Asian tausta ja valmistelu

1.1

Tausta

Daisy Chain 2 -direktiivi

kriisinratkaisudirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1174 direktiivin 2014/59/EU ja asetuksen (EU) No 806/2014 muuttamisesta koskien eräitä omien varojen ja vähennettävien velkojen vähimmäisvaatimusta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/59/EU luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten elvytys- ja kriisinratkaisukehyksestä sekä neuvoston direktiivin 82/891/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 2001/24/EY, 2002/47/EY, 2004/25/EY, 2005/56/EY, 2007/36/EY, 2011/35/EU, 2012/30/EU ja 2013/36/EU ja asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta

Esityksen valmistelun taustalla on 11.4.2024 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2024/1174 direktiivin 2014/59/EU ja asetuksen (EU) No 806/2014 muuttamisesta koskien eräitä omien varojen ja vähennettävien velkojen vähimmäisvaatimusta (niin sanottu).Daisy Chain 2 -direktiivi edellyttää kansallista täytäntöönpanoa siltä osin kun siinä muutettiin direktiiviä 2014/59/EU(jäljempänä).

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/879 direktiivin 2014/59/EU muuttamisesta luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten tappionkattamiskyvyn ja pääomapohjan vahvistamiskyvyn osalta sekä direktiivin 98/26/EY muuttamisesta

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/877 asetuksen (EU) N:o 806/2014 muuttamisesta luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten tappionkattamiskyvyn ja pääomapohjan vahvistamiskyvyn osalta

MREL-vaatimuksen

Daisy Chain -vähennysjärjestelmästä on säädetty aiemmin annetussa muutosdirektiivissä (EU) 2019/879ja asetuksessa (EU) 2019/877. Näillä muutoksilla mahdollistettiin se, että laitokset ja yhteisöt, jotka ovat kriisinratkaisun kohteena olevien laitosten ja yhteisöjen tytäryrityksiä mutta eivät ole itse kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, voivat kattaa sisäisen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen () instrumenteilla, jotka on laskettu liikkeeseen ja myyty kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle joko suoraan tai välillisesti muiden samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan konserniin kuuluvien yhteisöjen kautta.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/2036 asetuksen (EU) N:o 575/2013 ja direktiivin 2014/59/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse usean kriisinratkaisuviranomaisen malliin perustuvan kriisinratkaisustrategian piiriin kuuluvien maailmanlaajuisten järjestelmän kannalta merkittävien laitosten vakavaraisuuskohtelusta ja omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen kattamiseen hyväksyttävien instrumenttien välilliseen merkitsemiseen käytettävistä menetelmistä

Tätä muutettiin myöhemmin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2022/2036, jossa otettiin käyttöön erityisiä vähentämissääntöjä koskien sisäisen MREL-vaatimuksen kattamiseen hyväksyttävien instrumenttien välillistä merkitsemistä. Muutossäädös sisälsi lisäksi komissiolle uudelleentarkasteluvelvoitteen. Komission tuli tarkastella MREL-vaatimuksen kattamiseen hyväksyttävien instrumenttien välillisen merkitsemisen vaikutuksia rakenteeltaan erityyppisten pankkiryhmien tasapuolisiin toimintaedellytyksiin ja MREL-vaatimuksen noudattamisen sallimista konsolidoidulla tasolla, jos yhteisö ei itse ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Lisäksi komissiota pyydettiin arvioimaan MREL-vaatimuksen soveltumista sellaisiin yhteisöihin, jotka kaatuessaan hoidettaisiin kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä.

Komissio antoi 18.4.2023 lainsäädäntöehdotuksen, joka perustui sen suorittamaan uudelleentarkasteluun.

virasto Esityksen taustalla on lisäksi havaitut täsmennystarpeet aiemman kriisinratkaisudirektiivin (erityisesti (EU) 2019/879) täytäntöönpanossa. Käytännössä on havaittu täsmennystarpeita myös rahoitusvakausviranomaisesta annettuun lakiin (1195/2014), jotka edistäisivät Rahoitusvakausviraston (jäljempänä myös) toimintaa sen soveltaessa toimivaltuuksiaan.

1.2

Valmistelu

EU-säädöksen valmistelu

Hallituksen esityksen valmistelu

Komission ehdotus COM/2023/229 final; https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:52023PC0229

Komission vaikutusarvio SWD(2023) 225 final: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/?uri=CELEX:52023SC0225

Komissio antoi 18.4.2023 lainsäädäntöehdotuksen COM/2023/229 final Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin 2014/59/EU ja asetuksen (EU) N:o 806/2014 muuttamisesta omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen tiettyjen näkökohtien osalta.Lainsäädäntöehdotus oli osa laajempaa pankkien kriisinratkaisu- ja talletussuojasääntelyehdotuskokonaisuutta. Lainsäädäntöehdotuspaketista annettiin vaikutusarvio, jossa vähäisissä määrin käsiteltiin myös Daisy Chain -vähennysjärjestelmän muutoksia.

U 21/2023 vp: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kirjelma/Sivut/U_21+2023.aspx

Talousvaliokunnan lausunto TaVL 10/2023 vp

Lainsääntöehdotuksesta annettiin valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle tunnuksella U 21/2023 vp.Eduskunnan talousvaliokunta antoi asiasta lausuntonsa tunnuksella TaVL 10/2023 vpja suuri valiokunta tunnuksella SuVEK 59/2023vp.

Daisy Chain 2 -direktiivin neuvottelut etenivät muita pankkien kriisinratkaisu- ja talletussuojasääntelykokonaisuutta koskevia ehdotuksia nopeammin ja direktiivi annettiin 11.4.2024. Daisy Chain 2 -direktiivissä kriisinratkaisudirektiiviin 2014/59/EU säädetyt muutokset edellyttävät kansallista täytäntöönpanoa ja ne on saatettava osaksi kansallista lainsäädäntöä 13.11.2024 mennessä.

Hankeikkuna VM087:00/2024: https://vm.fi/hanke?tunnus=VM087:00/2024

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat nähtävillä julkisesti hankeikkunassa tunnuksella VM087:00/2024.

Esitysluonnos on ollut julkisesti lausuttavana 31.5–5.7.2024. Lausuntoa pyydettiin oikeusministeriöltä, Rahoitusvakausvirastolta, Suomen Pankilta, Finanssivalvonnalta, Finanssiala ry:ltä, VTS-rahastolta sekä 24 kriisinratkaisulain soveltamisalaan kuuluvalta pankilta tai sijoituspalveluyritykseltä. Lausunnon antoi kuusi tahoa, joista Suomen Pankki totesi, ettei sillä ole esityksestä lausuttavaa, ja Finanssiala ry totesi, ettei se anna esityksestä omaa lausuntoa. Muuta lausuntopalautetta käsitellään esityksen luvussa 6.

2

EU-säädöksen tavoitteet ja pääasiallinen sisältö

Daisy Chain 2 -direktiivin tavoitteena on mahdollistaa väliyhtiönä toimiville yhteisöille sisäisen MREL-vaatimuksen noudattaminen väliyhtiön alla olevan ryhmän tasolla. Tämä voisi koskea esimerkiksi pankkiryhmiä, joiden emoyhtiö on holdingyhtiö. Säännösmuutoksilla on pyritty kohtelemaan tasapuolisesti rakenteelta erityyppisiä pankkiryhmiä.

Komission uudelleentarkastelussa havaittiin, että jos väliyhtiönä toimivaan yhteisöön sovelletaan omien varojen vaatimuksia tai yhteenlaskettua puskurivaatimusta konsolidoinnin perusteella, sisäisen MREL-vaatimuksen noudattaminen laitoskohtaisesti voisi aiheuttaa riskin siitä, että väliyhtiönä toimivan yhteisön tasolla ennalta asetetut sisäisen MREL-vaatimuksen kattamiseen hyväksyttävät velat eivät riitä siihen, että yhteisö pystyisi kyseisten varojen alaskirjauksen ja muuntamisen jälkeen jälleen noudattamaan sovellettavaa konsolidoitua omien varojen vaatimusta. Direktiivin mukaan väliyhtiö voisi noudattaa sisäistä MREL-vaatimusta ryhmän konsolidoidulla tasolla, kun väliyhtiöön sovellettaisiin omien varojen lisävaatimuksia ainoastaan konsolidoinnin perusteella.

Sisäisen MREL-vaatimuksen noudattaminen konsolidoinnin perusteella ei kuitenkaan saisi kriisinratkaisuviranomaisen arvioinnin perusteella heikentää olennaisesti ryhmän kriisinratkaisustrategian uskottavuutta ja toteutettavuutta eikä kriisinratkaisuviranomaisen mahdollisuuksia kirjata alas tai muuntaa kyseisen väliyhtiön tai muiden samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvien yhteisöjen pääomainstrumentteja ja hyväksyttäviä velkoja. Lisäksi direktiivissä asetettaisiin muita yhteisöjen sijaintipaikkaan, omistusrakenteisiin ja yhtiömuotoihin liittyviä edellytyksiä.

https://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/?uri=CELEX:02013R0575-20240109

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta

Väliyhtiönä toimivien yhteisöjen hyväksyttävät velat laskettaisiin direktiivin mukaan samalla tavalla kuin omat varat ja sen vuoksi myös niiden sisäisen MREL-vaatimuksen täyttämiseen käytettävien velkojen tulisi täyttää EU:n vakavaraisuusasetuksessasäädetyt vaatimukset. Lisäksi vaatimuksen täyttämiseen mukaan luettavien velkojen olisi täytettävä muita, kriisinratkaisudirektiivissä jo aiemmin säädettyjä hyväksyttäviä velkoja koskevia vaatimuksia.

Lisäksi säädöksellä pyritään määrittämään selkeästi kriisinratkaisusuunnittelun kannalta yhteisöt, jotka kaatuessaan hoidettaisiin kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä. Määritelmällä on merkitystä erityisesti konsolidoinnin ja Daisy Chain -vähennysmekanismin kannalta, mutta myös yksittäisille laitoksille. Arvioidessaan, onko yhteisö sellainen, joka hoidettaisiin kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä, kriisinratkaisuviranomaisen olisi huomioitava sen merkityksellisyys konsernissa ja onko sillä kriittisiä toimintoja. Kriisinratkaisuviranomainen ei pääsääntöisesti asetettaisi jatkossa enää MREL-vaatimusta yhteisöille, jotka hoidettaisiin kaatuessa kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä. Tietyin edellytyksin MREL-vaatimuksen asettaminen olisi näillekin kuitenkin edelleen mahdollista. MREL-vaatimus voitaisiin asettaa etenkin rahoitusvakauden suojaamiseksi tai rahoitusjärjestelmää koskevien häiriöiden leviämisen riskin vähentämiseksi. Direktiivissä säädetään tarkemmin, millaisilla instrumenteilla vaatimus on tällöin täytettävä.

Jos laitokselle ei olisi asetettu tämän perusteella MREL-vaatimusta, sen ei direktiivin perusteella tarvitsisi myöskään pyytää kriisinratkaisuviranomaiselta ennakollista lupaa osto-optiolle, lunastukselle, takaisinmaksulle tai takaisinoston toteuttamiselle sellaisten velkojen osalta, jotka täyttäisivät muutoin normaalisti MREL-vaatimukseen mukaan luettavien velkojen hyväksyttävyysvaatimukset. Jos kriisinratkaisuviranomainen olisi päättänyt poikkeuksellisesti asettaa tällaiselle laitokselle MREL-vaatimuksen, niitä laitoksia koskisivat kevyemmät raportointi- ja julkistamisvaatimukset kuin normaalisti muita kriisinratkaisustrategian yhteisöjä, joille on asetettu MREL-vaatimus.

Direktiivi ei sisällä kansallista harkintavaltaa sisältäviä säännöksiä.

3

Nykytila ja sen arviointi

kriisinratkaisulaki Voimassa oleva sääntely mahdollistaa MREL-vaatimuksen asettamisen myös niille laitoksille, jotka kriisinratkaisusuunnitelman mukaan kriisitilanteessa asetettaisiin selvitystilaan tai konkurssiin. Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöönpano edellyttää tältä osin muutoksia erityisesti luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain (1194/2014, jäljempänä) 8 luvun 7 §:n 3 momenttiin. Koska direktiivissä säädetään varsin laajasti maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavien laitoksen MREL-vaatimuksista, on lakiin tarpeen lisätä näitä koskien oma erillinen säännöksensä.

Myös Daisy Chain 2 -direktiivin tarkoittamien väliyhtiöiden MREL-vaatimusten osalta sääntelyä on tarpeen täydentää etenkin 8 luvun 7 e §:n osalta.

Lisäksi on havaittu, että aiemmassa kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanossa on ollut joitain epätarkkuuksia tai täydennystarpeita, mikä edellyttää täsmennyksiä useampaan kriisinratkaisulain pykälään sekä luottolaitostoiminnasta annettuun lakiin (610/2014) ja sijoituspalvelulakiin (747/2012).

Rahoitusvakausviraston toiminnassa on havaittu eräitä täsmennystarpeita myös rahoitusvakausviranomaisesta annettuun lakiin. Viraston tehtävien käytännön toteutettavuuden kannalta olisi tarpeellista, että virasto voisi ulkoistaa joitakin avustavia tehtäviä, kuten neuvonta- tai asiakaspalvelutehtäviä, yksityiselle tai julkiselle palveluntarjoajalle. Erityisesti viraston soveltaessa sen toimivaltuuksia pankin kriisinratkaisumenettelyn käynnistämiseksi tai talletussuojakorvauksia maksaessa virastoon voi kohdistua huomattava määrä asiakasyhteydenottoja tai neuvontatarpeita, joita kaikkia viraston voi olla haasteellista toteuttaa rajallisista henkilöstöresursseista johtuen.

4

Ehdotukset ja niiden vaikutukset

4.1

Keskeiset ehdotukset

Esityksellä ehdotetaan pantavan täytäntöön Daisy Chain 2 -direktiivi. Kriisinratkaisulakiin lisättäisiin säännös maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavien laitoksen MREL-vaatimuksista. Lisäksi direktiivin tarkoittamien väliyhtiöiden MREL-vaatimusten osalta sääntelyä esitetään täydennettävän etenkin 8 luvun 7 e §:n osalta, sekä siirtämällä osa nykyisen 7 e §:n vaatimuksista uuteen 7 f §:ään, johon lisättäisiin myös Daisy Chain 2 -direktiivin edellyttämät uudet seikat MREL-vaatimuksen täyttämiseen mukaan luettavista velkainstrumenteista.

Kriisinratkaisulakiin tehtäisiin myös muita luonteeltaan teknisempiä aiemman kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon täsmennyksiä.

Rahoitusvakausviranomaisesta annettua lakia esitetään muutettavan siten, että talletussuojakorvausten maksuvelvollisuutta koskevasta päätöksestä ei tarvitsisi ilmoittaa virallisessa lehdessä ja virasto voisi siirtää eräitä avustavia tehtäviä palveluntarjoajalle.

4.2

Pääasialliset vaikutukset

Tällä hetkellä sellaisten laitosten, joiden kaatuminen hoidettaisiin kansallisessa maksukyvyttömyysmenettelyssä, MREL-vaatimus asetetaan tappioiden kattamiseksi tarvittavan määrän suuruiseksi. Tämä tappioiden kattamisosuus vastaa yleensä käytännössä laitoksen omien varojen vaatimusta. Tämä tarkoittaa, että maksukyvyttömyysmenettelyyn laitettava laitos voi noudattaa MREL-vaatimusta noudattamalla omien varojen vaatimusta eikä MREL-vaatimus tuo minkäänlaista lisäarvoa tai lisäpuskuria laitoksen kriisitilanteita varten. MREL-vaatimuksen noudattamisen seuranta ei tuo lisäarvoa myöskään kriisinratkaisuviranomaiselle, koska pankkivalvoja, Finanssivalvonta, seuraa vaatimuksen noudattamista osana vakavaraisuusvalvontaa.

MREL-päätöksen laatiminen aiheuttaa kuitenkin jossain määrin hallinnollista työtä virastossa, joka poistuisi, kun virasto ei pääsääntöisesti saisi asettaa MREL-vaatimusta maksukyvyttömyysmenettelyssä hoidettavalle laitokselle. Tämä tarkoittaisi, että viraston antamien MREL-päätösten määrä vähenisi todennäköisesti noin kymmenellä kappaleella. Muutoksen vaikutukset viraston työmäärään olisivat kuitenkin käytännössä vähäiset eikä vaikuttaisi viraston henkilöstöresursseihin.

Vaatimuksiin, joita maksukyvyttömyysmenettelyyn asettavat laitokset noudattavat, muutoksella ei olisi käytännössä vaikutusta, koska kuten edellä on todettu, MREL-vaatimus on vastannut lähinnä omien varojen vaatimusta. Vakavaraisuussääntelyssä säädettyyn varsinaiseen omien varojen vaatimukseen direktiivimuutoksella ei ole vaikutusta.

Suomessa ei ole yhtiöitä, joilla olisi Daisy Chain 2 -direktiivin tarkoittama väliyhtiö, joille voitaisiin asettaa sisäinen MREL-vaatimus konsolidoidulla tasolla.

Rahoitusvakausviraston mahdollisuus siirtää joitakin avustavia tehtäviä ulkoiselle palveluntarjoajalle edistäisi esimerkiksi kriisiratkaisu- tai talletussuojakorvausten maksamisen tilanteessa asiakkaiden ja tallettajien tiedonsaantia ja heidän oikeuksien toteutumista. Useampi henkilö pystyisi tällöin esimerkiksi vastaamaan virastoon kohdistuviin tiedusteluihin ja neuvomaan tilanteessa. Tehtävien siirrosta aiheutuisi virastolle palveluntarjoajan kanssa tehtävän sopimuksen mukaisia kustannuksia.

5

Muut toteuttamisvaihtoehdot

5.1

Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöönpanossa jäsenvaltioilla ei ole kansallista liikkumavaraa.

5.2

Muiden jäsenvaltioiden suunnittelemat tai toteuttamat keinot

Johtuen Daisy Chain 2 -direktiivin kiireellisestä täytäntöönpanon aikataulusta, tiedossa ei ole, miten muut jäsenvaltiot tulevat täytäntöönpanemaan direktiivin.

Aiemmin saadun vaikutusarvion mukaan pankkiunionin alueella on kuuden jäsenvaltion alueella yhteensä 10 pankkia, joilla olisi sääntelyn tarkoittama väliyhtiö, jolle sisäinen MREL-vaatimus voitaisiin asettaa konsolidoidulla tasolla. Luvut perustuvat vuoden 2021 lopun tietoihin.

6

Lausuntopalaute

Oikeusministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota kriisinratkaisulain 12 luvun 8 §:n 2 momentin 3 a kohtaan, jossa säädettäisiin viraston oikeudesta keskeyttää kriisihallinnossa laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpano, jos keskeyttäminen on välttämätöntä laitoksen taloudellisen tilan heikkenemisen estämiseksi sekä 4 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun yleisen edun arvion toteuttamiseksi. Voimassa olevassa laissa keskeyttäminen on sidottu siihen, että keskeyttäminen on tarpeen tärkeän yleisen edun turvaamiseksi. Oikeusministeriön näkemyksen mukaan ehdotettu säännös madaltaisi mahdollisesti merkittävästikin edellytyksiä, joiden perusteella virasto voisi keskeyttää laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpanon. Oikeusministeriön mukaan ehdotuksen perusteltavuutta tulisi harkita, tai ainakin säännös tulisi perustella merkittävästi kattavammin, eikä perusteluista käy ilmi, perustuuko ehdotus EU-oikeuteen tai sen täytäntöönpanoon, vai pelkästään kansalliseen tarpeeseen. Mikäli keskeytyskynnystä madalletaan, säännösehdotusta on oikeusministeriön mukaan tarpeen tarkastella perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien kannalta.

Kyseinen muutos kriisinratkaisulain 12 luvun 8 §:n 2 momentin 3 kohtaan liittyy kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon täsmentämiseen. Direktiivin 33 a artiklan 1 kohdan d alakohdassa todetaan, että kriisinratkaisuviranomainen voi käyttää keskeyttämisvaltuuksiaan ”32 artiklan 1 kohdan c alakohdassa säädetyn toteamisen tekemiseksi” eli yleisen edun arvion toteuttamiseksi. Muutos ei madalla edellytyksiä laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpanon keskeyttämiseksi, vaan pikemminkin rajaa sen soveltamista. Voimassa olevan sääntelyn mukaan keskeyttäminen olisi ollut mahdollista ”yleisen edun turvaamiseksi”, joka olisi voinut kattaa monenlaisia tilanteita. Esitetyssä muutossäännöksessä soveltamisala on rajattu tilanteisiin, joissa virasto harkitsee, täyttyvätkö kriisinratkaisun edellytyksenä olevat yleisen edun vaatimukset. Säännös täytäntöönpanee direktiivin tarkoituksen täsmällisemmin. Oikeusministeriön lausunnon johdosta esityksen kyseisen kohdan säännöskohtaisia perusteluja täydennettiin.

Oikeusministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota lisäksi rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 luvun 9 §:n 5 momentin esitettyyn muutokseen koskien talletussuojakorvauksiin liittyvien päätösten ja ilmoitusten julkaisemista. Oikeusministeriön mukaan ei vaikuttaisi tarkoituksenmukaiselta, että säännöksestä poistuisi velvollisuus ilmoittaa siitä, mihin toimenpiteisiin tallettajien on ryhdyttävä saamistensa turvaamiseksi. Lisäksi oikeusministeriön mukaan säännöksessä voisi olla syytä viitata hallintolain (434/2003) 62 §:ään. Esitystä täydennettiin oikeusministeriön esittämällä tavalla.

Oikeusministeriö kiinnitti lausunnossaan huomiota myös rahoitusvakausviranomaisesta annetun lakiin esitettyyn uuteen säännökseen koskien eräiden avustavien tehtävien siirtämistä yksityiselle tai julkiselle palveluntarjoajalle. Oikeusministeriö huomautti, että tilanteessa, jossa toinen viranomainen hoitaa toiselle viranomaiselle kuuluvaa tehtävää, on asiallisesti kyse eri tilanteesta kuin perustuslain 124 §:n mukaisessa tilanteessa, jossa julkinen hallintotehtävä annetaan muulle kuin viranomaiselle, eikä esityksessä ole käsitelty mahdollisuutta, että toinen viranomainen hoitaisi Rahoitusvakausvirastolle kuuluvia tehtäviä. Oikeusministeriö esitti huomioita säännöksen sijainnista laissa, säännöskohtaisista perusteluista, ja totesi vaikuttavan siltä, että esityksessä ei ole todellisuudessa tunnistettu eikä arvioitu riittävällä tavalla perustuslain 124 §:n kannalta julkisen hallintotehtävän antamiseen muulle kuin viranomaiselle liittyviä kysymyksiä. Oikeusministeriö huomautti lisäksi, että esityksestä puuttuivat lakiehdotusten rinnakkaistekstit.

Oikeusministeriön lausunnon johdosta avustavien tehtävien siirtämistä koskevan säännöksen säännöskohtaisia perusteluja sekä säätämisjärjestysperusteluja täydennettiin. Vaikka lakiesitysten rinnakkaistekstejä pidetään oikeusministeriönkin esittämällä tavalla tärkeinä ja esitettyjä muutoksia helposti havainnollistavina, aikataulusyistä esitykseen ei ollut mahdollista lausuntomenettelyn käynnistyessä sisällyttää rinnakkaistekstejä.

Rahoitusvakausvirasto kannatti Daisy Chain 2 -direktiivin säännösten kansallista täytäntöönpanoa esitetyllä tavalla ja muita esitettyjä tarkennuksia ja täydennyksiä kansalliseen lainsäädäntöön. Virasto korosti rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 7 luvun 11 §:ään ehdotetun uuden säännöksen tarpeellisuutta koskien avustavien tehtävien siirtämismahdollisuutta. Virasto piti myös perusteltuna lain 5 luvun 9 §:n muuttamista niin, ettei talletussuojakorvausten maksuvelvollisuuden alkamista koskevasta päätöksestä ilmoitettaisi virallisessa lehdessä. Virasto esitti teknisiä korjauksia kriisinratkaisulain 8 luvun 7 f §:n 2 momentin 3 kohtaan ja sijoituspalvelulain 13 a luvun 2 §:n 4 momenttiin, jotka sisällytettiin esitykseen. Virasto esitti lisäksi eräitä uusia täsmennyksiä rahoitusvakausviranomaisesta annettuun lakiin ylimääräisiä vuotuisia talletussuojamaksuja koskien sekä kriisinratkaisulakiin koskien säännellyllä markkinalla toimivan laitoksen kriisinratkaisupäätöksen tietojen julkistamista, väliaikaisen laitoksen tai omaisuudenhoitoyhtiön suorittamaa lisävastiketta, omistus- ja velkainstrumenttien listaltaotto- ja listalleottovaltuuksia, poikkeusta väliaikaisen laitoksen toimilupavaatimukseen sekä tiedonantovelvollisuutta sivuliikkeen kriisinratkaisuviranomaiselle. Viraston esittämät lisätäsmennysehdotukset on syytä arvioida muun muassa arvopaperimarkkinasääntelyn ja muun sääntelykokonaisuuden näkökulmasta huolella, mikä ei Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöönpanon kireän aikataulun puitteissa ollut mahdollista. Viraston esittämiä lisätäsmennysehdotuksia ei näin ollen sisällytetty esitykseen.

Nordea Bank Oyj katsoi Daisy Chain 2-direktiivin olevan suomalaisten luottolaitosten kannalta melko vähämerkityksinen, koska tällä hetkellä siinä tarkoitettuja väliyhtiörakenteita ei Nordean tiedon mukaan Suomessa esiinny. Nordea piti kriisinratkaisulakiin tehtäviä aiemman kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon täsmennyksiä erittäin tervetulleina ja selkeyttävinä ja esitti muutamia teknisiä korjauksia esitykseen sekä täsmennystä velkojien maksunsaantijärjestystä koskevaan luottolaitoslain säännökseen. Esitystä muutettiin Nordean esittämien teknisten täsmennysten johdosta. Velkojien maksunsaantijärjestykseen ei tehty muutoksia, sillä voimassa oleva sääntely kattaa Nordean esittämät näkökohdat ja tulkitaan sen mukaisesti. Sääntelyn mahdollista lisäselkeyttämistä on tältä osin tarkoituksenmukaista arvioida, kun tällä hetkellä neuvoteltavana oleva kriisinratkaisudirektiivin muutosehdotus, jossa maksunsaantijärjestystä erittäin todennäköisesti muutetaan, tulee kansallisesti täytäntöönpantavaksi.

CRR3

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2024/1623 asetuksen (EU) N:o 575/2013 muuttamisesta luottoriskiä, vastuun arvonoikaisuriskiä, operatiivista riskiä, markkinariskiä ja kokonaisriskipainolattiaa koskevien vaatimusten osalta.

Nordea esitti lisäksi, että luottolaitoslakiin olisi syytä sisällyttää vakavaraisuusasetuksen muutosasetuksen (Capital Requirements Regulation EU 2024/1623,) johdosta sen sisältämien kansallisten optioiden soveltamiseksi tarvittavat muutokset ennen asetusmuutosten voimaantuloa 1.1.2025. Näitä kansalliseen harkintavaltaan sisältyviä säännöksiä ovat siirtymäaika asuntoluottojen riskipainokohtelussa (CRR3 artikla 465(5)) sekä mahdollisuus poiketa kokonaisriskipainolattian soveltamisessa emoyhtiön kanssa samassa jäsenvaltiossa sijaitsevien tytäryhtiöiden kohdalla. Nordean mukaan vakavaraisuusasetuksen muutosten täyden soveltamisen myötä vakavaraisuusvaatimukset kasvavat Suomessa seuraavan 8 vuoden aikana EU-keskiarvoa enemmän, ja siirtymäajoilla voidaan pehmentää tätä vaikutusta pankeille ja niiden asiakkaille. Tytäryhtiöpoikkeus taas Nordean mukaan keventäisi tytäryhtiöiden hallinnollista taakkaa ilman, että se keventäisi vakavaraisuusvaatimuksia konsolidoidulla tasolla. Nordea kiinnitti huomiota siihen, että eduskunnan suuri valiokunta on pitänyt asunto- ja yrityslainojen riskipainokohteluun liittyvien siirtymäaikojen sisällyttämistä asetustekstiin tärkeänä (SuVEK 133/2022 vp) ja että tämä oli Suomen keskeinen neuvottelutavoite. Nordea toteaa myös, että eduskunnan talousvaliokunta (TaVL 47/2022 vp) on pitänyt tärkeänä, että matalariskiseen asuntorahoitukseen tai yritysluottoihin heijastuvat muutokset eivät merkitse luototuksen kiristymistä niitä koskevien erityisten siirtymäaikojen päätyttyäkään. Nordean mukaan Suomen tulisi hyvissä ajoin ennen vakavaraisuusasetuksen muutosten voimaantuloa säätää siirtymäaikojen hyödyntämisestä, jotta pankit pystyvät suunnittelemaan pääomien käyttöä ja raportointia asetuksen voimaantulon jälkeen.

Asetusmuutosten arvioidut vaikutukset ovat muuttuneet ja täsmentyneet. Toisin kuin Nordean lausunnossa todetaan, Finanssivalvonnan laatimien päivitettyjen arvioiden mukaan asetusmuutosten täytäntöönpano saattaa jopa keventää suomalaisten pankkien vakavaraisuusvaatimuksia sektoritasolla. Joka tapauksessa muutosasetukseen sisältyvien jäsenvaltio-optioiden käyttämistä on syytä arvioida huolellisesti ennen niihin liittyvien lainsäädäntöesitysten antamista, koska kyseessä on luottolaitosten vakavaraisuusvaatimuksiin liittyvä keskeinen rakenteellinen uudistus.

Nyt käsillä olevassa esityksessä ei muuteta luottolaitoslainsäädäntöä muutoin kuin kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarvittavilta osin. Daisy Chain 2 -direktiivin kiireellisen täytäntöönpanoaikataulun vuoksi esityksen yhteydessä ei ole mahdollista arvioida huolella edellä mainittujen kansallisten optioiden vaikutuksia ja saattaa niitä erikseen julkisesti lausuttavaksi. Edellä mainituista syistä esitykseen ei sisällytetty Nordean esittämällä tavalla vakavaraisuusasetuksen muutosasetuksen kansallista harkintavaltaa sisältäviä säännöksiä.

Kuntarahoitus Oyj kiinnitti lausunnossaan huomiota, että esitetyn kriisinratkaisulain 8 luvun 14 §:n soveltamisala olisi laajempi kuin sillä täytäntöönpantava kriisinratkaisudirektiivin 45 i artikla. Kuntarahoitus Oyj:n mukaan pykälän 2 momentin perusteella raportointivelvollisuus viranomaisten pyynnöstä ulottuisi laitoksiin, joille ei ole asetettu MREL-vaatimusta. Pykälän 4 momenttia selkeytettiin Kuntarahoitus Oyj:n huomion johdosta.

Lisäksi kriisinratkaisulakiin tehtiin lausuntomenettelyn jälkeen eräitä muita tarpeellisiksi havaittuja teknisiä muutoksia kriisinratkaisudirektiivin aiemman täytäntöönpanon täsmentämiseksi.

7

Säännöskohtaiset perustelut

7.1

Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta

Yleiset säännökset 1 luku

3 §.

Määritelmät.

1 momentin 30 kohtaan

Pykälänmuutettaisiin viittaus uuteen 7 f §:n 1 momenttiin ja 7 h §:ään, joissa säädettäisiin MREL-vaatimuksen täyttämiseen hyväksyttävistä veloista. Muilta osin säännös vastaisi voimassaolevaa.

Kriisinratkaisusuunnitelma 2 luku

6 §.

Konsernin kriisinratkaisusuunnitelman sisältö.

4 momentti,

Pykälään lisättäisiin uusijolla täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanoa. Säännös koskisi niin sanottuja ”väliyhtiöitä”, jotka tulisi konsernin kriisinratkaisusuunnitelmassa määrittää kriisinratkaisun kohteena oleviksi yhteisöiksi. Säännös soveltuisi väliyhtiöihin, jotka olisivat rahoitusalan holdingyhtiöitä ja joiden emoyritys olisi monialan holdingyhtiö. Väliyhtiön tulisi omistaa joko suoraan tai välillisesti toisen yhteisön kautta samaan konserniin kuuluva tytäryhtiö, joka olisi laitos. Sen lisäksi, että väliyhtiö tulee määrittää kriisinratkaisusuunnitelmassa kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi, myös kriisitilanteessa kriisinratkaisutoimenpiteet tulisi kohdistua tähän väliyhtiöön.

Purkamis- ja uudelleenjärjestämismahdollisuuksien arviointi 3 luku

4 §.

Laitoksen purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskevien esteiden poistaminen.

2 momentin 1 kohtaan

Pykälänlisättäisiin maininta luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 6 §:n mukaisesta harkinnanvaraisesta lisäpääomavaatimuksesta.

Säännöksen mukaan laitoksen tulisi tehdä virastolle ehdotus kahden viikon kuluessa toimenpiteistä ja niiden aikataulusta sen varmistamiseksi, että laitos täyttää sille asetetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen ja luottolaitoslain 10 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitetun kokonaislisäpääomavaatimuksen. Tällainen ehdotus olisi tehtävä, jos laitos ei täytä kokonaislisäpääomavaatimusta yhdessä 8 luvussa säädetyn omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen kanssa, joka ilmaistaan 7 a §:n 2 momentin mukaisesti. Laitos voi tällaisessa tilanteessa täyttää kokonaislisäpääomavaatimuksen EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 1 kohdan a–c alakohdissa tarkoitetun omien varojen vähimmäismäärän ja luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 6 §:n mukaisen harkinnanvaraisen lisäpääomavaatimuksen lisäksi, mutta purkamismahdollisuuksien este voi edellä esitetystä syystä olla kuitenkin käsillä. Laitoksen olisi tehtävä ehdotus virastolle kahden viikon kuluessa myös silloin, jos olennainen purkamismahdollisuuksien este johtuu siitä, että laitos ei täytä tämän lain 8 luvussa säädettyä tai EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a ja 494 artiklassa säädettyä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaa vähimmäisvaatimusta. Laitoksen ehdottamien toimenpiteiden täytäntöönpanon aikataulussa on otettava huomioon viraston havaitseman esteen syyt. Säännöksellä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 17 artiklan 3 kohta.

4 momentin 13 kohdan b alakohtaan Pykälänmuutettaisiin viittaus uuteen 7 f §:n 1 momenttiin ja 7 h §:ään.

Laitoksen asettaminen kriisihallintoon 4 luku

4 §.

Kriisinratkaisumenettelyn aloittamista koskevan päätöksen julkistaminen.

1 momentista

Pykälänpoistettaisiin 5 kohta kriisinratkaisumenettelyn aloittamista koskevan päätöksen julkistamisesta virallisessa lehdessä. Virallisessa lehdessä julkistaminen on ollut osa niin sanottua yleistiedoksiantoa, jota koskeva hallintolain sääntely ajantasaistettiin lailla 432/2019. Hallintolain 62 §:n mukaan yleistiedoksianto suoritetaan ensi sijassa julkistamalla asiakirja viranomaisen verkkosivuilla ja tarpeen vaatiessa sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. Kriisinratkaisutilanteessa yleisö saavutetaan parhaiten hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona viraston verkkosivujen kautta sekä Finanssivalvonnan ja asianomaisen laitoksen verkkosivujen tiedotuksen kautta, eikä tilanteessa ole tarvetta erilliselle virallisessa lehdessä tapahtuvalle ilmoitukselle.

5 §.

Ryhmään kuuluvan yrityksen, kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän ja sen jäsenluottolaitoksen asettaminen kriisihallintoon

4 momenttia

. Pykälänmuutettaisiin kriisinratkaisudirektiivin 33 artiklan 4 kohdan aiemman täytäntöönpanon täydentämiseksi.

Vaikka kriisinratkaisulain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa on säädetty laitoksia koskevan sääntelyn soveltumisesta myös emoyrityksenä toimiviin rahoitusalan holdingyhtiöihin, rahoitusalan sekaholdingyhtiöihin ja monialan holdingyhtiöihin, on näiden yhtiöiden osalta tarpeen säätää tässä yhteydessä erikseen, sillä direktiivin säännös koskee vain niitä eikä kaikkia laitoksia. Säännöksen mukaan virasto voisi asettaa kriisihallintoon rahoitusalan holdingyhtiön, rahoitusalan sekaholdingyhtiön ja monialan holdingyhtiön tai emoyrityksenä toimivan vastaavan yhtiön, vaikka se ei täyttäisi 1 §:ssä säädettyjä kriisihallintoon asettamisen edellytyksiä, jos säännöksessä luetellut 1–4 edellytykset täyttyisivät. Ensiksi edellytetään, että yhtiö on kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Lisäksi yhtiön yhden tai useamman tytäryrityksen tulisi täyttää kriisihallintoon asettamista koskevat 1 §:n 1 momentin edellytykset. Yhtiön tytäryrityksen tulisi myös olla laitos, mutta ei kriisihallinnon kohteena oleva yhteisö. Yhtiön tytäryrityksen kaatumisen tulisi luoda riski koko kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän kannalta. Lisäksi edellytetään, että joko yhtiön tytäryrityksen tai koko kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän kriisinratkaisu edellyttäisi yhtiöön kohdistuvia kriisinratkaisutoimenpiteitä.

Osakkeiden, osuuksien ja eräiden muiden tase-erien arvon alentaminen ja muuntaminen sekä osakkeiden ja osuuksien mitätöiminen 6 luku

1 §.

Velvollisuus alentaa omaan pääomaan luettavien erien nimellisarvoa sekä alentaa ja muuntaa eräitä muita tase-eriä.

1 momenttia

Pykälänmuutettaisiin ja samalla täsmennettäisiin aiempaa kriisinratkaisudirektiivin 47 artiklan ja 60 artiklan 3 kohdan täytäntöönpanoa.

Voimassa olevan säännöksen mukaan viraston on päättäessään momentissa säädetystä tappioiden kattamisesta ja tase-erien muuntamisesta samalla mitätöitävä kunkin osakkeen- tai osuudenomistajan osakkeet tai osuudet samassa suhteessa kuin laitoksen tappioita on katettu momentin mukaisesti, jollei virasto päätä luovuttaa kyseisiä osakkeita tai osuuksia sellaisille velkojille, joiden saamisten arvoa on alennettu tai joiden saamiset on muutettu ydinpääomaan luettaviksi rahoitusvälineiksi tämän lain mukaisesti.

Kriisinratkaisudirektiivin 47 artikla 1 kohdan mukaan osakkeet on ensi sijassa mitätöitävä, kun laitoksen pääomainstrumentteja tai alaskirjauskelpoisia velkoja muunnetaan laitoksen omaksi pääomaksi. Jos kriisinratkaisudirektiivin 36 artiklan mukainen arvonmääritys osoittaa, että laitoksen varat ovat suuremmat kuin sen velat, muuntaminen on toteutettava niin, että osakkeenomistajien omistusosuus laitoksesta laimenee merkittävästi. Kriisinratkaisudirektiivin 47 artiklan 1 kohdassa viitataan koko 36 artiklaan, joten osakkeiden mitätöintivaatimus koskee myös sitä tilannetta, jossa arvonmääritys osoittaa, että laitoksen velat olisivat varoja suuremmat arvonmääritykseen sisältyvän konkurssivertailulaskelman mukaan. Osakkeet pitää voida mitätöidä tarvittaessa kokonaan myös siinä tapauksessa, että laitoksen koko oma pääomaa ei tarvitse kirjata alas tappioiden kattamiseen kriisinratkaisussa, jos laitoksen velat ovat varoja suuremmat kuitenkin konkurssivertailussa. Vastaavasti osakkeet on voitava mitätöidä kokonaan myös silloin, kun alaskirjauskelpoisia velkoja muunnetaan omaksi pääomaksi. Säännöstä on edellä esitettyjen seikkojen osalta tarpeen täydentää. Muutoksilla täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 47 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa.

Lisäksi momenttiin tehtäisiin tarkennus viraston oikeudesta määrätä laitos tai sen emoyritys laskemaan liikkeeseen uusia osakkeita tai osuuksia, jotka annetaan ydinpääomainstrumenteiksi muunnettujen ensisijaisen lisäpääoman, toissijaisen pääoman, luottolaitoslain 1 luvun 4 a § 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettujen instrumenttien ja hyväksyttävien velkojen haltijoille. Pykälän perusteella näillä haltijoilla ei olisi oikeutta muuhun korvaukseen alaskirjauksesta kuin potentiaalisesti näihin uusiin liikkeeseen laskettuihin osakkeisin tai osuuksiin. Kyseiset ydinpääoman instrumentit tulisi siirtää edellä mainituille haltijoille viipymättä muunnon jälkeen. Osakkeiden ja osuuksien muuntosuhteessa tulisi noudattaa 8 luvun 3 §:n 5 momentissa säädettyjä periaatteita. Säännöksellä täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 60 artiklan 3 kohdan aiempaa täytäntöönpanoa.

11 momenttiin Jäljempänä esitetyn uuden 8 luvun 7 f §:n johdosta tämän pykälänmuutettaisiin viittaus 7 f §:n 1 momenttiin. Viraston olisi viivytyksettä laitoksen kriisihallintoon asettamisen ja arvonmäärityksen jälkeen päätettävä lisäksi hyväksyttävien velkojen alentamisesta ja muuntamisesta omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi. Hyväksyttävien velkojen arvon alentaminen tai muuntaminen kriisihallinnossa tai erillään kriisinhallintoon asettamisesta koskisi ainoastaan velkoja, jotka täyttäisivät 8 luvun 7 f §:n 1 momentin 1–8 kohdassa veloille säädetyt edellytykset. Tällöin ei kuitenkaan sovellettaisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 c artiklan 1 kohdassa säädettyä velkojen jäljellä olevaa maturiteettia koskevaa edellytystä.

3 §.

Oman pääoman alentaminen ja eräiden muiden tase-erien alentaminen ja muuntaminen ryhmään kuuluvassa yrityksessä.

3 momenttia

Pykälänmuutettaisiin kriisinratkaisudirektiivin 59 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan täytäntöönpanon täydentämiseksi.

Säännöksen mukaisesti viraston tulisi päättää alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien käytöstä samanaikaisesti kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön, sen emoyritykseen sekä muille samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluville emoyrityksille, jotka eivät ole kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä. Samanaikainen päätös tulisi tehdä, jos kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö olisi ostanut hyväksyttävät velat, omaan pääomaan luettavat erät tai muut tase-erät muiden kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvien yhteisöjen välityksellä. Alaskirjaaminen ja muuntaminen olisi kohdistettava näihin välillisesti hankittuihin hyväksyttäviin velkoihin, omaan pääomaan luettaviin eriin tai muihin tase-eriin. Alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksien käytön tulisi johtaa siihen, että tappiot siirtyvät tosiasiallisesti kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle.

Kriisinratkaisuvälineitä kokevat yleiset periaatteet 7 luku

5 §.Arvopaperimarkkinalainsäädännön soveltaminen.Pykälään korjattaisiin viittaus arvopaperimarkkinalain (746/2012) 3 lukuun, jossa säädetään esitteestä. Aiempi arvopaperimarkkinalain 4 luku on kumottu lailla 1228/2018.

Velkojen arvonalentaminen ja muuntaminen omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi 8 luku

3 §.

Velkojen arvonalentamisen ja muuntamisen täytäntöönpano.

3 momenttia

Pykäläntäsmennettäisiin siten, että velkojen muuntaminen ydinpääomaan luettaviksi rahoitusvälineiksi tulisi tehdä määrään, joka turvaisi laitoksen tai väliaikaisen laitoksen toiminnan, markkinoiden luottamuksen sekä sen toimiluvan ehtojen täyttymisen vähintään vuodeksi. Muutoksella täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 46 artiklan 2 kohdan ensimmäisen kohdan täytäntöönpanoa.

Momentissa säädetään kriisinratkaisudirektiivin 46 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan mukaisesti velkojen muuntamisesta omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi sen jälkeen, kun pykälän 2 momentissa tarkoitettu velkojen arvonalennus on tehty. Tällaisessa tilanteessa 2 momentin soveltamisen jälkeen jäljellä olevia velkoja voitaisiin muuttaa omiin varoihin luettaviksi rahoitusvälineiksi määrään, joka tarvitaan luottolaitoslain 8 a luvussa tarkoitetun elvytyssuunnitelman mukaisen omien varojen määrän kynnysarvon täyttämiseksi. Säännös kattaa myös mainitun artiklan 4 kohdan, jonka mukaan tässä momentissa tarkoitettu muuntaminen koskisi myös sellaista velkaa, jonka nimellisarvosta on vielä osa jäljellä 2 momentissa tarkoitetun arvonalennuksen jälkeen.

7 §.

Omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimus.

1 momenttiin

Pykälänkorjattaisiin viittaus 7 a–7 h §:ään 8 luvun 7 f–7 i pykäliin tehtyjen muutosten johdosta. Muilta osin säännös vastaa voimassaolevaa.

3 momentti Pykälän, joka koskee vähimmäisvaatimuksen asettamista laitokselle, joka asetettaisiin selvitystilaan tai konkurssiin, kumottaisiin. Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöönpanemiseksi kriisinratkaisusuunnitelman mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavien laitosten vähimmäisvaatimuksesta säädettäisiin uudessa 8 luvun 7 i §:ssä.

4 momenttia

1 kohdan

Pykälänesitetään muutettavan kriisinratkaisudirektiivin 45 c artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon täydentämiseksi. Momentinmukaan viraston tulisi vähimmäisvaatimusta asettaessaan huomioida kriisinratkaisun 1 luvun 6 §:ssä säädettyjen tavoitteiden saavuttamisen turvaaminen. Kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän osalta tässä tulisi huomioida, että sen kriisi voitaisiin ratkaista ja kriisinratkaisun tavoitteet saavuttaa soveltamalla kriisinratkaisuvälineitä, kuten esimerkiksi velan arvon alentamista, ryhmään kuuluvaan kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön.

2 kohtaan

3 kohdan

Momentinlisättäisiin, että velkojen arvoa alennettaessa tai osakkeiden, osuuksien tai muiden tase-erien arvoa alennettaessa tai muunnettaessa viraston olisi huomioitava tarve varmistaa, että laitoksella, kriisinratkaisun kohteena olevalla yhteisöllä tai sen tytäryrityksellä olisi riittävästi omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja tappioiden kattamiseksi. Säännöksessä tarkoitetun tytäryrityksen tulisi olla laitos, mutta ei kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Omia varojen määrän tulisi lisäksi olla riittävä turvaamaan laitoksen tai väliaikaisen laitoksen toiminnan jatkuminen ja toimiluvan ehtojen täyttyminen. Kriisinratkaisun kohteena olevalla yhteisöllä tulisi olla omia varoja vastaavasti myös niissä tilanteissa, joissamukaisesti hyväksyttävien velkojen arvoa ei kriisinratkaisusuunnitelman mukaan alennettaisi, muunnettaisi tai siirrettäisi täysimääräisesti liiketoiminnan osittaisen luovutuksen yhteydessä.

9 kohtaan Momentin 4–8 ja 10 kohta vastaisivat voimassa olevia säännöksiä. Momentinlisättäisiin viittaus myös harkinnanvaraisesti alaskirjauksen ulkopuolelle jätettäviä velkoja koskevaan 5 §:ään. Muutoksella täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 9 kohdan toisen alakohdan d alakohdan täytäntöönpanoa.

7 a §.

Vähimmäisvaatimuksen määrittäminen.

4 ja 5 momenttia

Pykälänmuutettaisiin.

4 momentissa Pykälänsäädetään vähimmäisvaatimuksen täyttämisestä ryhmän tasolla. Kriisinratkaisun kohteena olevien yhteisöjen on täytettävä vaatimukset kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän konsolidoidulla tasolla. Tässä tarkoitettu konsolidoitu taso ei ole välttämättä kaikissa tilanteissa EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti laskettu koko konsernin konsolidoitu taso, vaan erityisesti konsernien, jolla olisi MPE-strategia, osalta vähimmäisvaatimus muodostuisi kunkin konserniin kuuluvan kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tasolla. Viraston olisi asettaessaan kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle vähimmäisvaatimusta konsolidoidulla tasolla tarvittaessa huomioitava, purettaisiinko ryhmän kriisinratkaisusuunnitelman mukaan ryhmään kuuluva ETA-valtioiden ulkopuolella sijaitseva tytäryritys erikseen. Jos kriisinratkaisusuunnitelman mukaan purettaisiin, tämä huomioitaisiin vähimmäisvaatimuksen alentavana seikkana. Konsernin vähimmäisvaatimuksen asettamisessa noudatettaisiin 10 §:ssä säädettyä menettelyä. Säännökseen tehdyillä täsmennyksillä täydennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 45 e artiklan 1 ja 2 kohdan täytäntöönpanoa.

Säännöksestä poistettaisiin lisäksi voimassa olevan momentin viimeiset virkkeet. Yhteenliittymien vähimmäisvaatimusta koskevat säännökset siirrettäisiin kokonaisuudessaan 7 g §:ään.

5 momenttiin Pykäläntäydennettäisiin maininta hyväksyttävien velkojen täysimääräisestä siirrosta liiketoiminnan osittaisen luovutuksen yhteydessä. Säännöksellä täydennettäisiin kriisinratakisudirektiivin 45 c artiklan 8 kohdan täytäntöönpanoa.

Momentissa säädetään vähimmäisvaatimuksen täyttämisestä tilanteessa, jossa hyväksyttävät velat tai osa niistä jätettäisiin arvon alentamisen ulkopuolelle 8 luvun 5 §:n 2 momentin mukaisesti. Jos virasto arvioisi, että hyväksyttävien velkojen arvoa ei todennäköisesti alennettaisi 5 §:n 2 momentissa säädetyistä syistä tai jos hyväksyttävät velat tai osa niistä saatettaisiin siirtää täysimääräisesti liiketoiminnan osittaisen luovutuksen yhteydessä, laitoksen tulisi täyttää vähimmäisvaatimus omilla varoilla tai muilla hyväksyttävillä veloilla, jotka riittävät arvon alentamisen ulkopuolelle jätettyjen velkojen kattamiseen sekä varmistamaan 7 §:n 2 momentissa säädettyjen edellytysten täyttymisen

7 b §.

Vähimmäisvaatimus maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille, olennaisille tytäryrityksille ja muille suurille laitoksille.

1 momenttiin

Pykäläntäsmennettäisiin, että säännös soveltuu ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen olennaiseen tytäryritykseen. Olennainen tytäryritys on määritelty 1 luvun 3 §:n 27 kohdassa.

Maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen tai siihen kuuluvan laitoksen, joka ei itse ole maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävä, vähimmäisvaatimus muodostuu EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a artiklan mukaisesta vaatimuksista sekä viraston asettamasta 2 momentin mukaisesta lisävaatimuksesta. ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen olennaisen tytäryrityksen, joka olisi sijoittautunut ETA-valtioon, vähimmäisvaatimus muodostuu EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 b artiklasta sekä viraston 2 momentin mukaisesti asettamista lisävaatimuksista. Lisävaatimukset on täytettävä 7 f §:n 1 momentin ja 14 luvun 6 §:n 5 momentin edellytykset täyttävillä omilla varoilla ja veloilla. EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisiin vaatimuksiin sovelletaan lisäksi kyseisen asetuksen 494 artiklassa säädettyjä siirtymäsäännöksiä. Säännöksellä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 1 ja 2 kohta.

3 momenttiin Pykäläntäsmennettäisiin, että SPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti ETA-valtioon sijoittautuneelle emoyritykselle 7 b §:n 2 momentin mukainen lisävaatimus laskettaisiin siten kuin emoyritys olisi maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävän luottolaitoksen ainoa kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö. Muilta osin säännös vastaisi voimassaolevaa.

G-SII Säännös liittyy Daisy Chain -vähennysjärjestelmään ja sillä on pantu täytäntöön asetuksessa (EU) 2022/2036 tehdyt muutokset kriisinratkaisudirektiivin 45 d artiklan 4 kohtaan. Säännös soveltuu emoyhtiönä toimivaan maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittävään luottolaitokseen () sekä siihen kuuluviin G-SII-yhteisöihin, jotka olisivat kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä tai kolmannen maan yhteisöjä, jotka olisivat kriisinratkaisun kohteena olevia yhteisöjä, jos ne olisivat sijoittautuneet ETA-valtioon. Säännöksen mukaan kriisinratkaisuviranomaisten olisi laskettava 7 b §:n 2 momentin mukainen lisävaatimus MPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti jokaiselle kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ja kolmannen maan yhteisölle sekä SPE-kriisinratkaisustrategian mukaisesti ETA-valtioon sijoittautuneelle emoyritykselle, silloin kun kriisinratkaisuviranomaiset harkitsevat näiden yhteisöjen ja emoyrityksen 10 §:ssä säädettyä hyväksyttävien velkojen eristä tehtäviä vähennyksiä tai vähimmäisvaatimusten välisten erojen tasoittamista.

4 momenttiin

7 momentin johdantokappaleeseen

Pykälänjamuutettaisiin viittaus 7 h §:ään, sillä jäljempänä esitetyin tavoin voimassa oleva 7 g § siirtyy 7 h §:ksi. Muilta osin säännökset vastaavat voimassaolevia.

5 momenttiin Pykälänkorjattaisiin, että siinä mainitut 1 ja 2 kohta olisivat vaihtoehtoisia, eivätkä kumulatiivisia, edellytyksiä. Momentissa säädetään vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen, niin sanotun subordinaatiovaatimuksen, enimmäismäärästä 7 d §:n 1 momentissa säädetyille kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille. Subordinaatiovaatimus voisi olla enintään 27 prosenttia kokonaisriskin määrästä, jos yhteisön kriisinratkaisusuunnitelmassa vaihtoehtona ei pidetä kriisinratkaisun rahoitusjärjestelmän käyttöä. Tai jos kriisinratkaisun rahoitusjärjestelmä olisi kriisinratkaisusuunnitelmassa vaihtoehtona, vähimmäisvaatimus mahdollistaisi sen, että 6 §:n 4 momentin mukaan alentamiskelpoisten velkojen nimellisarvoa alennettaisiin pääsääntöisesti vähintään kahdeksan prosenttia ottaen huomioon siinä momentissa ja 5 momentissa säädetyt edellytykset ja rajat.

8 momentin 1 kohtaan Pykäläntäsmennettäisiin, että purkamismahdollisuuksien olennaisia esteitä on tullut havaita viraston laatimassa voimassa olevaa arviota edeltäneessä purkamismahdollisuuksien arviossa.

7 c §.

Vähimmäisvaatimusta täydentävä vaatimus muille kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille

1 momentin johdantokappaleeseen ja 1 kohtaan

2 kohtaan

. Pykälänmuutettaisiin viittaus 7 h §:ään, sillä jäljempänä esitetyin tavoin voimassa oleva 7 g § siirtyy 7 h §:ksi. Momentinlisättäisiin viittaus harkinnanvaraisesti arvon alentamisen ulkopuolelle jätettyjä velkoja koskevaan 5 §:ään sekä velkojen muuntamisvaltuuksien käyttöön. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

Säännöksen mukaan virasto voisi asettaa vähimmäisvaatimusta täydentävän vaatimuksen, niin sanotun subordinaatiovaatimuksen, muille kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille kuin maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän kannalta merkittäville luottolaitoksille tai 7 d §:ssä säädettyjen kriisinratkaisun kohteena oleville yhteisöille säännöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä. Subordinaatiovaatimus voisi olla enintään kahdeksan prosenttia velkojen ja omien varojen kokonaismäärästä taikka 7 b §:n 7 momentin 2 kohtaa soveltamalla saatu määrä. Viraston voisi asettaa subordinaatiovaatimuksen, jos 7 h §:n 1–3 momentissa säädetyillä muilla kuin etuoikeudeltaan huonommilla veloilla olisi konkurssissa maksunsaantijärjestyksessä sama asema kuin jollain niistä veloista, joiden nimellisarvoa ei voi 4 tai 5 §:n mukaisesti alentaa. Lisäksi edellytettäisiin, että on riski, että sellaisten muiden kuin etuoikeudeltaan huonompien velkojen arvonalentaminen, joita ei ole rajattu arvonalentamisen soveltamisalan ulkopuolelle 4 tai 5 §:ssä, aiheuttaa velkojille suurempia tappioita kuin niille aiheutuisi konkurssimenettelyssä. Kolmanneksi subordinaatiovaatimuksen asettamiseksi edellytetään, että omien varojen ja muiden etuoikeudeltaan huonompien velkojen määrä ei ylitä sellaista määrää, joka on tarpeen sen varmistamiseksi, ettei 2 kohdassa tarkoitetuille velkojille aiheudu suurempia tappioita kuin mitä niille olisi aiheutunut konkurssimenettelyssä. Säännöksellä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 5 kohta.

7 d §.

Vähimmäisvaatimus kansallisesti suurille luottolaitoksille

2 momenttiin

. Pykälänmuutettaisiin viittaus 7 h §:ään, sillä jäljempänä esitetyin tavoin voimassa oleva 7 g § siirtyy 7 h §:ksi.

7 e §.Vähimmäisvaatimus tytäryrityksille.Pykälä muutettaisiin kokonaisuudessaan ja sillä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 1, 3 ja 4 kohta ja Daisy Chain 2 -direktiivissä säädetty uusi 45 f artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryrityksen vähimmäisvaatimuksesta, joka sen pääsääntöisesti tulisi täyttää yksittäisenä laitoksena. Vastaavasti, jos tytäryritys olisi ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen laitoksen tytäryritys, sen tulisi täyttää vaatimus yksittäisenä laitoksena. Kummassakin tilanteessa edellytetään, ettei tytäryritys olisi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö.

Kriisinratkaisulain 1 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan, mitä laissa säädetään laitoksesta, soveltuu suoraan myös muun muassa rahoitusalan holdingyhtiöihin, sekaholdingyhtiöihin sekä muihin momentissa mainittuihin yhteisöihin. Tästä poiketen pykälän 1 momentissa todettaisiin, että tällaisten yhteisöjen osalta virastolla olisi harkintavaltaa, edellyttääkö virasto niitä täyttämään vähimmäisvaatimuksen yksittäisenä laitoksena. Virasto voisi edellyttää, että tällainen yhteisö täyttää vaatimuksen yksittäisenä laitoksena, jos se olisi kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön tytäryritys, mutta ei itse kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö.

Viraston olisi kuultava 7 §:n 1 momentin mukaisesti Finanssivalvontaa ennen vähimmäisvaatimuksen asettamista.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin poikkeuksesta 1 momentissa mainitun ETA-valtioiden ulkopuolelle sijoittautuneen laitoksen tytäryritykselle. Jos tällainen tytäryritys olisi samalla myös jossain ETA-valtiossa toimiva emoyritys, mutta ei kuitenkaan itse kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, tämän tulisi täyttää vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin mahdollisuudesta poiketa 1 momentista ja asettaa vähimmäisvaatimus siinä mainituille tytäryrityksille konsolidoidulla tasolla. Vähimmäisvaatimus 1 momentissa mainituille tytäryrityksille voitaisiin asettaa konsolidoidulla tasolla, jos kaikki säännöksen 1–5 kohdassa säädetyt vaatimukset sekä pykälän 5 momentin edellytykset täyttyisivät.

4 momentin Virasto voisi poiketa 1 momentista ja asettaa vähimmäisvaatimuksen siinä mainituille tytäryrityksille konsolidoidulla tasolla myös pykälänperusteella. Tällöin edellytettäisiin, että tytäryritykselle olisi asetettu luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 6 §:ssä säädetty harkinnanvarainen lisäpääomavaatimus konsolidoidulla tasolla. Lisäksi edellytettäisiin, että vähimmäisvaatimuksen asettaminen konsolidoidulla tasolla ei johtaisi siihen, että konsolidoinnin piiriin kuuluvan alakonsernin pääomapohjan vahvistamiseksi tarvittava määrä yliarvioitaisiin silloin kun 8 luvun 7 §:n 4 momentin 2 kohtaa sovelletaan. Pääomapohjan vahvistamiseksi tarvittavan määrän arvioinnissa on huomioitava myös konsolidoinnin piiriin kuuluvien kriisinratkaisusuunnitelman mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavien laitosten määrä. Mitä enemmän konsolidoinnin piiriin kuuluisi laitoksia, jotka hoidettaisiin maksukyvyttömyysmenettelyissä, sitä pienempi on pääomapohjan vahvistamiseksi tarvittava määrä.

5 momentissa Pykälänsäädettäisiin lisäedellytyksistä, jotka tulisi täyttää, jotta 3 ja 4 momentissa säädetyissä tilanteissa tytäryritykselle voitaisiin asettaa vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla. Se, että tytäryritys noudattaisi vähimmäisvaatimusta konsolidoidulla tasolla, ei saisi heikentää konsernin kriisinratkaisustrategian uskottavuutta ja toteutettavuutta, tytäryrityksen mahdollisuutta noudattaa omien varojen vaatimusta arvonalentamis- ja muuntamisvaltuuksien soveltamisen jälkeen tai konsernin sisäisten tappioiden siirto- ja pääomapohjan vahvistamismekanismien toimivuutta.

6 momentissa Pykälänsäädettäisiin poikkeuksesta 1–5 momenttiin sekä 7 f §:ään. Säännös vastaisi valtaosin voimassa olevaa 7 e §:n 2 momenttia, mutta sen 3 kohtaa täsmennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin täsmällisemmäksi täytäntöönpanemiseksi.

3 kohdassa Säännöksenedellytettäisiin, että ei olisi olemassa tai ennakoitavissa olevaa estettä sille, että emoyritys tai kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö voisi siirtää nopeasti omia varoja tai velkojen takaisinmaksua tytäryritykselle, johon oltaisiin toteuttamassa 6 luvussa säädetty osakkeiden, osuuksien tai muiden tase-erien arvon alentamistoimia tai muuntotoimia. Tämän tulisi olla mahdollista myös tilanteessa, jossa emoyritykseen tai kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön sovellettaisiin kriisinratkaisuvälineitä.

7 momentissa Pykälänsäädettäisiin tytäryrityksen vähimmäisvaatimuksen asettamisessa noudatettavasta menettelystä ja se vastaisi voimassa olevaa 7 e §:n 3 momenttia. Tytäryrityksen vähimmäisvaatimus asetetaan yhteistyössä muiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa siten kuin 10 §:ssä säädetään ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten välisestä yhteistyöstä ja 14 luvussa ryhmäkriisinratkaisusta.

7 f §.

.

Tytäryritysten vähimmäisvaatimuksen täyttäminen

Lakiin esitetään säädettävän uusi pykälä, jossa säädettäisiin 7 e §:ssä tarkoitettujen tytäryritysten vähimmäisvaatimuksen täyttämiseen hyväksyttävistä instrumenteista. Säännöksellä täsmennettäisiin kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2 ja 5 kohdan täytäntöönpanoa sekä pantaisiin täytäntöön Daisy Chain 2 -direktiivissä säädetyt 45 f artiklan uudet 2 a ja 2 b kohdat.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin, että 7 e §:n 1–4 momentissa tarkoitettujen tytäryritysten olisi täytettävä vähimmäisvaatimus ydinpääomalla ja omilla varoilla taikka 1–8 kohdassa säädetyt vaatimukset täyttävillä veloilla taikka näiden yhdistelmällä.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin mahdollisuudesta täyttää vähimmäisvaatimus kokonaan tai osittain kriisinratkaisun kohteena olevan yhteisön antamalla takauksella 1–8 kohdassa lueteltujen edellytysten täyttyessä. Säännös vastaisi sisällöltään voimassa olevaa 7 e §:n 5 momenttia.

3 momentin Virasto voisimukaan pyytää kriisinratkaisun kohteena olevaa yhteisöä toimittamaan riippumattoman oikeudellisen lausunnon tai osoittamaan muulla tavoin, ettei vakuuden siirrolle kriisinratkaisun kohteena olevalta yhteisöltä tytäryritykselle ole esteitä silloinkaan, kun yhteisöön kohdistuu kriisinratkaisutoimia.

4 momentissa

5 momentissa

Pykälänsäädettäisiin 7 e §:n 1–4 momentissa tarkoitetun tytäryrityksen, jolle olisi asetettu vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla, omiin varoihin ja hyväksyttäviin velkoihin mukaan luettavista veloista. Näiden velkojen enimmäismäärästä säädettäisiin. Säännöksillä pantaisiin täytäntöön Daisy Chain 2 -direktiivin 45 f artiklan 2 a ja 2 b kohta.

7 g §.Talletuspankkien yhteenliittymän vähimmäisvaatimus.Pykälään koottaisiin kaikki talletuspankkien yhteenliittymien vähimmäisvaatimusta koskevat säännökset. Säännökset vastaisivat pitkälti voimassa olevaa 7 f §:ää, 7 a §:n 4 momenttia ja 7 e §:n 6 momenttia, mutta niihin tehtäisiin joitain täsmennyksiä kriisinratkaisudirektiivin täytäntöönpanon täydentämiseksi. Edellä esitetyn 7 f §:ään tulleen uuden sääntelyn myötä yhteenliittymiä koskeva säännös siirtyisi 7 f §:stä 7 g §:ksi.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin yhteenliittymän vähimmäisvaatimuksen noudattamisesta, ja sillä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 e artiklan 3 kohta. Virasto päättäisi, mille yhteenliittymään kuuluville jäsenluottolaitoksille, keskusyhteisölle tai niiden konsolidointiryhmään kuuluville yrityksille tai muille yhteenliittymään kuuluville yhteisölle asetettaisiin vähimmäisvaatimus, jotta koko yhteenliittymä noudattaisi vähimmäisvaatimusta ryhmän tasolla. Päätöstä tehdessä viraston tulisi huomioida yhteenliittymän kriisinratkaisusuunnitelma sekä yhteenliittymän keskinäisen vastuun piirteet. Lisäksi virasto päättäisi, miten kunkin yhteisön, jolle vähimmäisvaatimus asetettaisiin, tulisi kriisinratkaisusuunnitelman mukaisesti täyttää vaatimus. Jos virasto päätyisi harkinnassaan, että jollekin kriisinratkaisun kohteena olevalle yhteisölle ei asetettaisi vaatimusta konsolidoidulla tasolla, yhteisön tulisi täyttää vähimmäisvaatimus 2 momentin mukaan yksittäisenä laitoksena.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin keskusyhteisön tai sen jäsenluottolaitoksen vähimmäisvaatimuksen täyttämisestä. Säännöksellä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 1 kohdan neljäs alakohta.

Jos keskusyhteisö ei olisi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, sen olisi täytettävä vähimmäisvaatimus yksittäisenä laitoksena. Lisäksi sellaisen yhteenliittymän jäsenluottolaitoksen, joka ei olisi kriisinratkaisusuunnitelmassa määritelty kriisinratkaisun kohteena olevaksi yhteisöksi, tulisi pääsääntöisesti täyttää laitoskohtainen vähimmäisvaatimus. Näille olisi kuitenkin mahdollista myöntää poikkeus laitoskohtaisesta vaateesta yleisen 7 e §:n 6 momentin poikkeussäännöksen nojalla.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin 7 e §:n 6–7 momentin ja 7 f §:n soveltumisesta myös sellaiseen keskusyhteisöön, jäsenluottolaitokseen ja kriisinratkaisun kohteena olevaan yhteisöön, jolle asetetaan vähimmäisvaatimus 2 momentissa säädetyin tavoin yksittäisenä laitoksena. Säännös on osa kriisinratkaisudirektiivin 45 f artiklan 2–5 kohdan täytäntöönpanoa.

4 momentissa Pykälänsäädetyin edellytyksin virasto voisi päättää olla soveltamatta 7 e §:n 6 ja 7 momenttia tai 7 f §:ää kokonaan tai osittain keskusyhteisöön tai sen jäsenluottolaitokseen. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 g artikla. Jotta edellä mainittuja säännöksiä voitaisiin jättää soveltamatta, yhteenliittymälain (599/2010) 3 §:n 1–3 kohdan edellytysten tulisi täyttyä, eli keskusyhteisön tulee ohjata ja valvoa jäsenluottolaitoksiaan, yhteenliittymien omien varojen vähimmäismäärää ja maksuvalmiutta tulisi valvoa konsolidoidulla tasolla, ja keskusyhteisön vastata jäsenluottolaitostensa veloista ja jäsenluottolaitokset olla velvollisia osallistumaan toisten jäsenten tukitoimiin ja tiettyjen velkojen maksuun. Lisäksi edellytetään, että keskusyhteisö ja laitos kuuluvat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään ja jäsenluottolaitosten vähimmäisvaatimusta valvotaan kokonaisuutena niiden konsolidoitujen tilinpäätösten perusteella. Kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän tulee lisäksi täyttää 1 momentissa säädetty vähimmäisvaatimus konsolidoidulla tasolla eikä keskusyhteisön ja sen jäsenluottolaitoksen väliselle omien varojen siirrolle tai velkojen takaisinmaksulle kriisinratkaisussa ole olemassa tai ei ole ennakoitavissa olennaista estettä.

7 h §.Vähimmäisvaatimukseen sisällytettävät hyväksyttävät velat. 8 lukuun esitetään lisättävän uusi 7 h §, johon voimassa oleva 7 g § siirtyisi. Säännös siirtyy 8 lukuun tulleen uuden säännöksen 7 f § johdosta.

Tällä pykälällä on pantu täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 1–3 kohta ja siinä säädetään siitä, minkälaiset velat voidaan sisällyttää omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevaan vähimmäisvaatimukseen.

4 momenttia Pykälän 1–3 momentti vastaa voimassa olevaa säännöstä. Pykälänesitetään täsmennettävän säännöksen johdantokappaleen ja 3 kohdan osalta. Muutoksilla täydennetään kriisinratkaisudirektiivin 45 b artiklan 3 kohdan täytäntöönpanoa. Lisäksi säännökseen muutettaisiin viittaukset 7 f ja 7 g §:ään edellä esitettyjen pykälämuutosten johdosta.

7 i §.Vähimmäisvaatimus maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavalle laitokselle.Lukuun esitetään lisättävän uusi 7 i §, jolla pantaisiin täytäntöön Daisy Chain 2 -direktiivissä säädetyt kriisinratkaisudirektiivin 2 artiklan 1 kohdan 83 a alakohdan määritelmä sekä 45 c artiklan uusi 2 a kohta.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin pääsääntöisestä kiellosta asettaa omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimus sellaiselle laitokselle, joka kriisinratkaisusuunnitelman mukaan asetettaisiin selvitystilaan tai konkurssiin. Mikäli kyse olisi kriisinratkaisun kohteena olevasta ryhmästä, vähimmäisvaatimusta ei saisi asettaa myöskään ryhmään kuuluvalle laitokselle, joka ei itse ole kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jos tähän yhteisöön ei kriisinratkaisusuunnitelman mukaan sovellettaisi velkojen alaskirjaus- ja muuntamisvaltuuksia. Näissä tapauksissa tytäryrityksenä toimivalla laitoksella ei siis tarvitsisi enää olla omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja omien varojen vaatimustensa lisäksi. Säännös tarkoittaisi ryhmien osalta myös, että ryhmän jäsenluottolaitoksille asetettaisiin vähimmäisvaatimus, jos ryhmän kriisinratkaisusuunnitelma sisältäisi esimerkiksi ryhmän jäsenluottolaitosten sulautumisen ennen koko ryhmään kohdistuvia muiden kriisinratkaisuvälineiden soveltamista.

Kun virasto tekee kriisinratkaisusuunnitelmaa ja arvioi, onko laitos sellainen, joka hoidettaisiin kansallisissa maksukyvyttömyysmenettelyissä, viraston olisi huomioitava sen merkityksellisyys konsernissa ja onko sillä kriittisiä toimintoja. Sellaista laitosta ei tulisi asettaa maksukyvyttömyysmenettelyssä hoidettavaksi, joka edustaisi merkittävää osaa kriisinratkaisun kohteena olevan ryhmän kokonaisriskin määrästä, vähimmäisomavaraisuusasteen vastuista tai liiketoiminnan tuotoista.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin poikkeuksesta 1 momenttiin. Virasto voisi asettaa laitoskohtaisen vähimmäisvaatimuksen kriisinratkaisusuunnitelman mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavalle laitokselle, jos virasto katsoisi sen perustelluksi. Tässä arviossaan viraston tulisi huomioida erityisesti laitoksen kaatumisen rahoitusvakausvaikutukset, tartuntavaikutukset sekä vaikutukset talletussuojarahastoon ja sen rahoituksen riittävyyteen. Jos laitoksen kaatumisella voisi olla haitallisia vaikutuksia edellä mainittuihin seikkoihin, se voisi puoltaa sitä, että laitokselle asetettaisiin tappionkattamisvaatimusta korkeampi vähimmäisvaatimus, jolla kyseisiin riskeihin voitaisiin vastata. Jos virasto harkintansa perusteella päätyisi asettamaan laitokselle vähimmäisvaatimuksen, tulisi vähimmäisvaatimuksen olla suurempi kuin 7 §:n 2 momentin 1 kohdassa säädetty tappioiden kattamisosuuden määrä.

3 momentissa Pykälänsäädettäisiin rahoitusvälineistä, joilla 2 momentin perusteella asetettu vähimmäisvaatimus tulisi täyttää.

4 momentissa Pykälänsäädettäisiin poikkeuksista EU:n vakavaraisuusvaatimuksessa säädettyihin virastolta etukäteen pyydettäviin lupiin. Jos laitokselle ei olisi asetettu 1 momentin mukaisesti vähimmäisvaatimusta, sen ei tarvitsisi myöskään pyytää EU:n vakavaraisuusasetuksen 77 artiklan 2 kohdan mukaista lupaa rahoitusvälineiden osto-optiolle, lunastukselle, takaisinmaksulle tai takaisinostolle ennen sopimuksenmukaista maturiteettia. Lisäksi laitoksen ei tarvitsisi pyytää virastolta EU:n vakavaraisuusasetuksen 78 a artiklassa säädettyä lupaa vähentää hyväksyttävien velkojen instrumentteja. Jos laitokselle olisi asetettu vähimmäisvaatimus pykälän 2 momentin mukaisesti, tulisi nämä luvat edelleen pyytää.

5 momentissa Pykälänsäädettäisiin poikkeuksista EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädettyihin vähennysvelvoitteisiin. Säännöksellä pyritään varmistamaan ryhmän purkamismahdollisuudet ja säädettäisiin tietyissä tilanteissa suoritettavasta omien varojen instrumenttien muodossa olevien omistusosuuksien vähentämisestä. Tämän vähennyksen suorittaminen riippuisi siitä, miten olennaisia maksukyvyttömyysmenettelyyn asetettavan tytäryrityksen liikkeeseen laskemien omien varojen instrumenttien omistusosuudet olisivat suhteessa väliyhtiönä toimivan yhteisön tappionkattamiskykyyn.

Jos laitoksen tytäryritykselle ei olisi asetettu vähimmäisvaatimusta 1 momentissa säädetyn mukaisesti, emoyrityksen EU:n vakavaraisuusvaatimuksen mukaisista hyväksyttävistä veloista ei asetuksen 72 e artiklan 5 kohdan mukaisesti tehtäisi vähennystä, joka koskisi emoyrityksen osuutta tytäryrityksen liikkeeseen laskemista omien varojen ja hyväksyttävien velkojen rahoitusvälineistä. Tästä kuitenkin poiketen, jos emoyrityksen osuus näistä rahoitusvälineistä olisi vähintään 7 prosenttia laitoksen omien varojen ja velkojen vähimmäismäärästä, tulisi vähennys tehdä omien varojen rahoitusvälineiden osuuden osalta. Laskettaessa 7 prosentin osuutta tulisi huomioida ainoastaan sellaiset omat varat ja velat, jotka täyttävät 8 luvun 7 f §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset. Omistusosuus lasketaan vuosittain 31. joulukuuta edellisten 12 kuukauden keskiarvona. Lisäksi, jotta vähennys omien varojen rahoitusvälineiden osalta tulisi sovellettavaksi, edellytetään, että tytäryritys olisi samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluva laitos ja emoyrityksenä toimiva laitos on niin sanottu ”väliyhteisö”, eli se ei olisi itse kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, mutta olisi sellaisen tytäryritys taikka kolmanteen maahan sijoittautuneen laitoksen tytäryritys, joka olisi kriisinratkaisun kohteena oleva yhteisö, jos se olisi sijoittautunut ETA-valtioon. Tällaisen väliyhteisön olisi joka tapauksessa jatkossakin vähennettävä EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti kaikki hallussaan olevat samaan kriisinratkaisun kohteena olevaan ryhmään kuuluvien muiden yhteisöjen kuin maksukyvyttömyysmenettelyyn asettavien laitosten liikkeeseen laskemat sisäisen vähimmäisvaatimuksen kattamiseen hyväksyttävät varat.

9 §.

Omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimuksen valvonta.

2 momentin johdantokappaleeseen

1 kohtaan

Pykälänmuutettaisiin viittaus lain 8 luvussa vahvistettuihin omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeviin vähimmäisvaatimuksiin ja lisättäisiinviittaus konsernin purkamista ja toiminnan uudelleenjärjestämistä koskevien esteiden poistamista koskevaan 3 luvun 5 §:ään.

10 §.

Yhteistyö muiden ETA-valtioiden kriisinratkaisuviranomaisten kanssa.

2 momenttiin

Pykälänkorjattaisiin viittaus uuteen 7 f §:n 1 momenttiin. Muilta osin säännös vastaisi voimassaolevaa.

14 §.Julkistaminen sekä raportointi virastolle ja Euroopan pankkiviranomaiselle.Pykälään tehtäisiin uuden 7 f §:n johdosta tarvittavat muutokset pykäläviittauksiin. Lisäksi 4 ja 6 momenttia muutettaisiin Daisy Chain 2 -direktiivin täytäntöön panemiseksi. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

1 momentin Pykälänmukaan laitoksen on raportoitava omista varoista ja tietyistä veloista virastolle ja Finanssivalvonnalle puolivuosittain tai vuosittain. Puolivuosittain laitoksen on raportoitava hyväksyttävien velkojen määrä sekä 7 f §:n 1 momentin johdantokappaleessa säädetyt omien varojen määrät. Näihin määriin on tehtävä tarvittaessa EU:n vakavaraisuusasetuksen 72 e–72 j artiklan mukaiset vähennykset. Määrät on ilmoitettava 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta kokonaisriskin määrästä ja vastuiden kokonaismäärästä. Laitosten on lisäksi raportoitava vuosittain muiden alentamiskelpoisten velkojen määrä. Laitoksen on raportoitava myös edellä mainittujen, momentin 1 ja 2 kohdassa säädettyjen velkojen ja omien varojen koostumus, niiden maksunsaantijärjestys konkurssissa sekä se, sovelletaanko niihin kolmannen maan lainsäädäntöä. Jos omiin varoihin tai velkoihin sovelletaan kolmannen maan lainsäädäntöä, raportoinnissa tulee mainita tämä maa ja samalla mainittava, sisältävätkö ne tämän luvun 12 a §:ssä säädetyn tai EU:n vakavaraisuusasetuksen 52 artiklan 1 kohdan p ja q alakohdassa tai 63 artiklan n ja o alakohdassa säädetyn arvonalentamis- ja muuntamisvaltuuksien tunnustamista koskevan sopimusehdon.

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010 Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta sekä päätöksen N:o 716/2009/EY muuttamisesta ja komission päätöksen 2009/78/EY kumoamisesta

Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritellään raportointimallit, niiden käyttöä koskevat ohjeet ja menetelmät, määritelmät, raportointitiheys- ja ajankohdat sekä tietotekniset ratkaisut raporttien toimittamiseksi. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/201015 artiklan mukaisesti.

2 momentissa Pykälänsäädetään poikkeuksista laitoksen raportointivelvollisuuksiin. Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään laitoksen puolivuosittaisesta tai vuosittaisesta raportoinnista, laitoksen on raportoitava virastolle ja Finanssivalvonnalle, jos nämä pyytävät sitä. Laitoksen ei tarvitse raportoida pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetystä muiden alentamiskelpoisten velkojen määrästä, jos laitoksella on raportointipäivänä 1 momentin 1 kohdassa säädettyjä omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja vähintään 150 prosenttia sille asetetusta omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevasta vähimmäisvaatimuksesta.

3 momentissa Pykälänsäädetään laitoksen tietojen julkistamisvelvollisuudesta. Laitoksen on julkistettava vähintään vuosittain hyväksyttävien velkojen määrä ja 7 f §:n 1 momentin johdantokappaleessa säädetty omien varojen määrä sekä niiden koostumus, maturiteettiprofiili ja maksunsaantijärjestys selvitystilassa ja konkurssissa. Sen lisäksi laitoksen on julkistettava 8 luvun mukaisesti vahvistettu omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskeva vähimmäisvaatimus. Vähimmäisvaatimus on ilmoitettava 7 a §:n 2 momentin mukaisesti prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesta kokonaisriskin määrästä ja vastuiden kokonaismäärästä. Euroopan pankkiviranomainen laatii komissiolle luonnokset teknisiksi täytäntöönpanostandardeiksi, joissa määritellään yhtenäiset julkistamismuodot, julkistamistiheys ja niihin liittyvät ohjeet. Yhtenäisellä julkistamistavalla pyritään siihen, että tiedot ovat riittävän kattavat ja vertailukelpoiset, jotta laitosten riskiprofiileja ja vähimmäisvaatimusten noudattamista voidaan verrata. Komissio hyväksyy standardit Euroopan valvontaviranomaisesta annetun asetuksen (EU) 1093/2010 15 artiklan mukaisesti.

4 momenttia Säännöksenkoskevalla muutoksella pantaisiin täytäntöön Daisy Chain 2 -direktiivin 45 i artiklan 4 kohta. Jos laitokselle ei olisi asetettu omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimusta, koska se kriisinratkaisusuunnitelman mukaan asetettaisiin maksukyvyttömyysmenettelyyn tai siihen ei 7 i §:n 1 momentin mukaisesti kohdistettaisi alaskirjaus- ja muuntamisvälineitä, siihen ei sovellettaisi pykälän 1–3 momentissa säädettyjä raportointi- ja julkistamisvelvoitteita. Raportointi- ja julkistamisvelvoitteet eivät koskisi täysimääräisesti myöskään sellaisia laitoksia, joille virasto olisi 7 i §:n 2 momentin mukaisesti asettanut vähimmäisvaatimuksen. Näissä tilanteissa viraston tulisi 1–3 momentista poiketen määrittää raportoitavien ja julkaistavien seikkojen sisältö sekä aikataulut raportoinnille ja tietojen julkistamiselle. Vaadittavan raportoinnin ja julkistamisen tulisi olla oikeasuhtaista, ja laitokselta tulisi edellyttää vain sellaista raportointia ja julkistamista, mikä on tarpeen vähimmäisvaatimuksen noudattamisen valvomiseksi. Viraston tulisi hallintolain mukaisesti antaa raportoinnin ja julkistamisen sisällöt ja aikataulut laitokselle tiedoksi.

5 momentissa Pykälänsäädetään laitoksen julkistamisvelvollisuudesta kriisinratkaisun jälkeen siirtymäajan päätyttyä. Jos laitokseen on käytetty kriisinratkaisuvaltuuksia tai siihen on sovellettu 6 luvun 1 §:ssä säädettyjä velkojen arvonalentamis- ja muuntamisvaltuuksia, laitoksen on julkistettava tiedot 3 momentin mukaisesti siitä päivästä lähtien, kun siirtymäaika 8 luvun mukaisesti vahvistetun omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimuksen noudattamiselle päättyy. Siirtymäajasta säädetään 8 luvun 11 §:ssä.

6 momenttiin Pykälänmuutettaisiin viittaus lain 8 lukuun koskien sen perusteella vahvistettuja MREL-vaatimuksia, mikä kattaisi näin Daisy Chain 2 -direktiivin 45 j artiklan 1 kohdan täytäntöönpanon.

Viraston toimivaltuudet 12 luku

8 §.

Valtuudet keskeyttää sopimuksen täytäntöönpano

2 momentin 3 kohdan a alakohtaa

. Pykälänmuutettaisiin. Säännöksessä täsmennettäisiin, että virasto voisi keskeyttää laitoksen tekemän sopimuksen maksu- tai suoritusvelvoitteiden täytäntöönpanon, jos se olisi tarpeen laitoksen taloudellisen tilan heikkenemisen estämiseksi ja yleisen edun arvion toteuttamiseksi. Säännöksellä pyritään, että virasto saisi keskeytyksen myötä lisää aikaa arvioida ennen kriisihallintoon asettamista, täyttyvätkö 4 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyt yleisen edun edellytykset. Muutoksella ei laajenneta viraston keskeyttämisvaltuuksien soveltamisalaa, vaan täsmennetään kriisinratkaisudirektiivin 33 a artiklan 1 kohdan d alakohdan i luetelmakohdan täytäntöönpanoa.

10 momenttia Pykäläntäsmennettäisiin keskusvastapuoliin soveltumisen osalta. Muutoksella täydennetään kriisinratkaisudirektiivin 69 artiklan 4 kohdan b alakohdan täytäntöönpanoa. Säännöksen mukainen poikkeus koskisi ainoastaan Euroopan unionin jäsenvaltiossa toimivia keskusvastapuolia sekä sellaisia kolmannen maan keskusvastapuolia, jotka Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen on tunnustanut OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 25 artiklan nojalla. Lisäksi säännöksen mukainen poikkeus soveltuisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti arvopaperi- ja valuuttakaupan sekä selvitysjärjestelmän ehdoista annetussa laissa tarkoitettuihin selvitysjärjestelmiin, niiden osapuoliin, toisessa ETA-valtiossa vastaaviin selvitysjärjestelmiin tai niiden osapuoliin sekä keskuspankkeihin.

9 §.

Valtuudet rajoittaa vakuusoikeuksien täytäntöönpanoa

2 momenttiin

. Pykäläntehtäisiin vastaava täsmennys keskusvastapuolien osalta kuin 8 §:n 10 momentissa. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

10 §.

Valtuudet lykätä tilapäisesti oikeutta sopimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen

4 momenttiin

. Pykäläntehtäisiin vastaava täsmennys keskusvastapuolien osalta kuin 8 §:n 10 momentissa. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

12 §.

Lykkäämisvaltuuksien tunnustaminen sopimuksissa.

2 momenttiin

Pykälänkorjattaisiin, että siinä tarkoitetut 1 ja 2 kohdan vaatimukset ovat kumulatiivisia, eikä vaihtoehtoisia.

Momentissa säädetään siitä, millaisiin sopimuksiin ehto lykkäämisvaltuuksien tunnustamisesta on sisällytettävä. Sopimusehto on sisällytettävä kaikkiin sellaisiin rahoitussopimuksiin, joilla joko luodaan jokin uusi velvoite tai muutetaan olennaisesti olemassa olevaa velvoitetta. Sopimusehto on sisällytettävä, jos uudesta velvoitteesta tai velvoitteen muutoksesta on sovittu lain 234/2021 voimaantulon jälkeen, 1.4.2021 jälkeen. Lisäksi edellytetään, että rahoitussopimuksessa sovitaan rahoitussopimuksen purkamisesta tai vakuusoikeuksien täytäntöönpanosta, joihin muutoin voitaisiin soveltaa 7–11 §:n mukaisia valtuuksia, jos sopimukseen sovellettaisiin Suomen lakia.

13 §.

Varojenjaon rajoittaminen

1 momenttiin

. Pykälänlisättäisiin viittaus 7 b §:n 1 momentissa säädettyyn omien varojen ja hyväksyttävien velkojen vähimmäisvaatimukseen 7 a §:n 1 momentin 1 kohdan viittauksen lisäksi. Lisäksi säännökseen lisättäisiin viittaus luottolaitostoiminnasta annetun lain 11 luvun 6 §:ssä säädettyyn harkinnanvaraiseen lisäpääomavaatimukseen (pilari 2).

4 momenttiin Pykäläntäsmennettäisiin, että siinä tarkoitettu ydinpääoma laskettaisiin prosenttiosuutena EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan mukaisesti lasketusta kokonaisriskin määrästä. Momentissa määritellään, mitä pidetään 3 momentissa tarkoitettuina kokonaislisäpääomavaatimuksen kattamiseen luettavina omina varoina. Tällaisina omina varoina pidettäisiin ydinpääomaa, jota ei käytetä EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 a artiklassa ja tämän lain 8 luvussa tarkoitettujen omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevan vähimmäisvaatimusten kattamiseksi.

5 momentissa Pykälänmääritellään voitonjakokelpoiset varat sekä lopulta jaettava mahdollinen enimmäissumma. Voitonjakokelpoisina varoina pidettäisiin sellaista edellisen ja kuluvan tilikauden voittoa, jota ei ole laskettu ydinpääomaan kuuluvaksi eräksi. Tämä koskisi sellaisia voittovaroja, joiden osalta laitos ei olisi EU:n vakavaraisuusasetuksen 26 artiklan 2 kohdan mukaisesti saanut pankkivalvojalta etukäteistä lupaa niiden sisällyttämiseen ydinpääomaan ennen tilinpäätöksen vahvistavaa yhtiökokouksen päätöstä. Säännökseen täsmennettäisiin, että tilikauden voitosta tulisi vähentää jo toteutuneet osingon jaot sekä muut varojen jaot. Lisäksi voitoista tulisi vähentää laskennallinen verovelka, joka laskettaisiin sillä oletuksella, että laitos ei jakaisi lainkaan osinkoa tai toteuta muuta varojenjakoa.

Säännökseen täsmennettäisiin lisäksi kriisinratkaisudirektiivin 16 a artiklan 4 kohdan täydellisemmäksi täytäntöönpanemiseksi, että 3 momentin mukaisesti määräytyvästä jakokelpoisesta enimmäismäärästä vähennettäisiin edelleen toteutuneet aiemmat osingon jaot sekä muut varojen jaot. Lopullinen summa, jonka laitos voisi mahdollisesti jakaa saataisiin näin ollen siten, että tässä momentissa määritellyt voitonjakokelpoiset varat kerrottaisiin 3 momentin 2–4 kohdan mukaisella kertoimella, josta sitten vähennettäisiin vielä toteutuneet aiemmat osingon jaot sekä muut varojen jaot.

6 momentin 4 kohtaan Pykälänkorjattaisiin viittaus uuteen 7 f §:n 1 momenttiin sekä 7 h §:ään. Muilta osin säännös vastaisi voimassa olevaa.

Ryhmäkriisinratkaisu 14 luku.

6 §.

Eurooppalainen kriisinratkaisukollegio.

6 momenttiin

Pykälänkorjattaisiin viittaus uuteen 7 f §:n 1 momenttiin.

Hallinnolliset seuraamukset 18 luku

1 §.

Seuraamusmaksu

1 momenttiin

. Pykälänmuutettaisiin viittaus 8 lukuun kattamaan kaikki säännökset,joissa säädetään omia varoja ja hyväksyttäviä velkoja koskevasta vähimmäisvaatimuksesta. Lisäksi säännökseen korjattaisiin viittaus 4 luvun 1 §:n 5 momenttiin, jossa säädetään laitoksen hallituksen ilmoitusvelvollisuudesta Finanssivalvonnalle 4 momentin sijaan.

Momentissa säädetään niistä kriisinratkaisulain vastaisista teoista ja laiminlyönneistä, joista Finanssivalvonta määräisi Finanssivalvonnasta annetussa laissa (878/2008) tarkemmin määritellyn seuraamusmaksun. Säännös perustuu kriisinratkaisudirektiivin 45 k artiklan 1 kohdan e alakohtaan ja 111 artiklan 1 kohdan c ja d alakohtaan. Säännöksiä, joiden laiminlyönnistä tai rikkomisesta määrätään seuraamusmaksu, olisivat lain 2 luvun 4 §:n säännökset kriisinratkaisusuunnitelmiin tarvittavien tietojen toimittamisesta, 4 luvun 1 §:n 5 momentin säännös laitoksen velvollisuudesta ilmoittaa Finanssivalvonnalle olevansa arvionsa mukaan kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa sekä 8 luvun mukaisesti vahvistetun vähimmäisvaatimuksen alittaminen. Kyseisten säännösten rikkomisesta ja laiminlyönnistä tulisi sovellettavaksi Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:n 6 momentissa säädetyt ja direktiivin 111 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdan edellyttämät seuraamusmaksun enimmäismäärät.

Erinäiset säännökset 19 luku

1 a §.Holdingyhtiöiden konkurssi ja selvitystila.Lukuun esitetään lisättävän uusi 1 a §, jossa säädettäisiin lain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen konkurssi- ja selvitystilasääntelyä täydentävästä sääntelystä. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kriisinratkaisudirektiivin 32 b artikla.

Kyseinen kriisinratkaisudirektiivin artikla on pantu täytäntöön luottolaitosten osalta liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain (1501/2001) 23 a §:n 2 momentissa, säästöpankkilain (1502/2001) 120 a §:n 3 momentissa ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain (423/2013) 33 §:n 2 momentissa. Sijoituspalveluyritysten osalta säännös on pantu täytäntöön sijoituspalvelulain (747/2012) 13 a luvun 2 §:n 1 momentissa, joka viittaa liikepankeista ja muista osakeyhtiömuotoisista luottolaitoksista annetun lain 6 luvun säännöksiin. Kriisinratkaisulain 1 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettujen erilaisten holdingyhtiöiden osalta säännöksen täytäntöönpano on ollut puutteellinen.

Jos yhtiö on kykenemätön tai todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa, se tulee joko asettaa kriisihallintoon, selvitystilaan tai hakea konkurssiin. Jos käsillä ei ole yleistä etua kriisihallintoon asettamiseksi, valittavaksi tulee selvitystila tai konkurssiin hakeminen. Koska säänneltävässä tilanteessa kyse voi olla yhtiöstä, joka on vasta todennäköisesti kykenemätön jatkamaan toimintaansa eikä siis konkurssilain mukaisesti vielä maksukyvytön, konkurssiin asettamisedellytykset eivät välttämättä täyty. Tällaisessa tilanteessa viraston tulisi asettaa laitos selvitystilaan. Jos luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain 4 luvun 2 §:ssä mainittujen arviointien perusteella on selvää, että laitos on maksukyvytön eli muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä, viraston tulisi hakea laitosta konkurssiin. Konkurssiin asettaminen olisi selvitystilaan määräämistä perustellumpaa muun muassa silloin, jos yhtiö on likvidaatioarvoin laskien ylivelkainen. Tuomioistuin ratkaisisi konkurssiin asettamisen voimassaolevien säännösten mukaisesti.

Viraston tulisi määrätä yhtiö viipymättä selvitystilaan tai haettava konkurssia sen jälkeen, kun se on tehnyt päätöksen kriisinratkaisulain 4 luvun 2 §:n mukaisesti laitoksen kriisihallintoon asettamatta jättämisestä. Sen varmistamiseksi, että yhtiössä käynnistetään olosuhteisiin nähden tarkoituksenmukaisin menettely, viraston on kuultava Finanssivalvontaa ennen kuin se määrää yhtiön selvitystilaan tai tekee sitä koskevan konkurssihakemuksen. Selvitystilaan sovellettaisiin muutoin mitä voimassaolevassa sääntelyssä säädetään selvitystilasta.

7.2

Laki luottolaitostoiminnasta

Yleiset säännökset 1 luku

4 a §.

Luottolaitoksen velkojien maksunsaantijärjestys.

4 momentti

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi, jolla täydennetään kriisinratkaisudirektiivin 48 artiklan 7 kohdan ensimmäisen ja toisen alakohdan sekä 108 artiklan 3 kohdan kansallista täytäntöönpanoa. Mainitut säännökset edellyttävät, että myös luottolaitoksen holdingyhtiöön sovelletaan vastaavia säännöksiä maksunsaantijärjestyksestä kuin itse luottolaitokseen. Koska luottolaitoksen vakavaraisuusasemaa ja vakavaraisuusvaatimusten täyttämiseen kelpoisia instrumentteja tarkastellaan osaltaan myös konsolidoidulla tasolla, on johdonmukaista, että vastaavia maksunsaantijärjestyssäännöksiä sovelletaan myös konsernien emoyhteisöihin. Muutoksella ei olisi merkittävää vaikutusta luottolaitoslainsäädännön soveltamisalan kannalta, koska useita säännöksiä jo tällä hetkellä sovelletaan konsolidoinnin perusteella myös holdingyhtiöihin.

7.3

Sijoituspalvelulaki

Selvitystila ja konkurssi 13 a luku

2 §.

Liikepankkilain ja luottolaitostoiminnasta annetun lain säännösten soveltaminen.

4 momenttia

Pykälänesitetään muutettavan lisäämällä viittaus edellä esitettyyn uuteen luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 4 a §:n 4 momenttiin. Viittauksen myötä maksunsaantijärjestystä koskeva uusi säännös soveltuisi myös sijoituspalveluyritysten erilaisiin omistusyhteisöihin. Lisäksi säännökseen täsmennettäisiin, että myös 1 momentin 6 kohta, joka on lisätty lailla 233/2021, soveltuu sijoituspalveluyrityksiin.

7.4

Laki rahoitusvakausviranomaisesta

Talletussuoja 5 luku

9 §.

Maksuvelvollisuuden alkaminen.

5 momentista

Pykälänpoistettaisiin viraston velvollisuus ilmoittaa virallisessa lehdessä siitä, mihin toimenpiteisiin tallettajien tulee ryhtyä talletussuojakorvauksen saamiseksi. Ilmoitus tulisi julkaista viraston verkkosivuilla ja suurimmissa päivälehdissä. Lisäksi säännökseen selkeytettäisiin, millä tavoin talletussuojakorvausten maksuvelvollisuuden alkamista koskevan päätös tulee antaa tiedoksi tallettajille ja miltä osin kyse on virallista tiedoksiantoa täydentävästä ilmoitusvelvollisuudesta muille tahoille.

Viraston on ilmoitettava talletussuojakorvausten maksuvelvollisuutta koskevasta päätöksestä tallettajille. Päätöksen tiedoksianto tallettajille toteutetaan yleistiedoksiantona. Yleistiedoksiantoa koskevaa hallintolain sääntelyä muutettiin lailla 432/2019 ja pääsääntöiseksi yleistiedoksiannon tavaksi on säädetty päätöksen julkaisu viranomaisen verkkosivuilla ja tarpeen vaatiessa sellaisessa sanomalehdessä, josta vastaanottajan voidaan otaksua parhaiten saavan tiedon. Virallisen lehden asema yleistiedoksiannon tiedoksisaantiajankohdan määräävänä ilmoittamistapana säilytettiin kuitenkin sellaisten poikkeuksellisten tilanteiden varalta, joissa asiakirjan nähtäville asettamista koskevaa ilmoitusta ei ole voitu julkaista viranomaisen verkkosivuilla. Koska talletussuojakorvaukset asetettaisiin tallettajien saataville 5 luvun 10 §:n mukaisesti seitsemän työpäivän kuluessa, tiedonvälityksen tulee olla tehokasta. Talletussuojakorvaustilanteessa tallettajat saavutetaan parhaiten hallintolain 62 §:n mukaisena yleistiedoksiantona viraston verkkosivujen sekä päivälehtien kautta, eikä tilanteessa ole tarvetta erilliselle virallisessa lehdessä tapahtuvalle ilmoitukselle. Viraston olisi julkaistava voimassa olevan sääntelyn mukaisesti ilmoitus siitä, mihin toimenpiteisiin tallettajien olisi ryhdyttävä saamistensa turvaamiseksi, Suomessa ilmestyvissä suurimmissa päivälehdissä ja viraston internetsivuilla suomeksi ja ruotsiksi. Talletussuojakorvausten maksuvelvollisuuden alkamista koskevan päätöksen lisäksi tallettajille annetaan tiedoksi yksittäisen tallettajan talletussuojakorvausta koskevassa asiassa tehty päätös.

Päätöksen kohteena olevalle talletuspankille viraston tulee antaa talletussuojakorvausten maksamisvelvollisuuden alkamista koskeva päätös tiedoksi hallintolain mukaisesti asianosaisaseman perusteella. Säännöksessä todettaisiin, että viraston olisi voimassaolevaa sääntelyä vastaavasti ilmoitettava päätöksestä myös rahoitusmarkkinaviranomaisille sekä tarvittaessa vakuusrahastolle ja sivuliikkeen talletussuojarahastolle.

Jos virasto tekisi 9 §:n 2 momentin mukaisesti päätöksen, ettei talletuksia korvata talletussuojarahastosta, päätös annettaisiin tiedoksi hallintolain mukaisesti asianosaisaseman perusteella päätöksen kohteena olevalle pankille sekä tallettajalle, joka olisi tehnyt 9 §:n 1 momentin mukaisen ilmoituksen virastolle siitä, ettei pankki ole suorittanut talletuksia. Tämän lisäksi viraston tulisi ilmoittaa päätöksestä Finanssivalvonnalle.

Erinäiset säännökset 7 luku

11 §.Eräiden avustavien tehtävien siirtäminen.Lakiin ehdotetaan uutta säännöstä eräiden avustavien tehtävien siirtämisestä yksityiselle tai julkiselle palveluntarjoajalle. Viraston toimialan ja tehtävien luonteen vuoksi on mahdollista, että virastoon saapuu poikkeuksellisen paljon yhteydenottoja tai käsiteltävien asioiden määrä on viraston tavanomaiseen kokoon nähden merkittävä, erityisesti esimerkiksi talletussuojakorvausten maksamisen tilanteessa. Viraston toimivaltuuksien käyttötilanteessa avustavien tehtävien, kuten neuvonnan tarve voi olla merkittävästi tavanomaista suurempaa. Tehtävien tehokkaan hoidon kannalta on tärkeää, että avustavia tehtäviä voidaan nopeasti siirtää yksityisellä tai julkiselle palveluntarjoajalle. Säännös vastaisi pitkälle sitä, mitä liikenne- ja viestintävirastosta annetun lain (935/2018) 3 luvun 9 §:ssä säädetään vastaavista avustavien tehtävien siirtämisestä.

1 momentissa Pykälänsäädettäisiin mahdollisuudesta toiminnan tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja viraston ydintehtävien hoitamisen varmistamiseksi sopia eräiden neuvontapalvelu-, asiakaspalvelu- ja asiakirjapalvelutehtävien, joihin ei sisälly julkisen vallan käyttöä, siirtämisestä yksityiselle tai julkiselle palveluntarjoajalle. Tehtävien siirto voitaisiin toteuttaa joko sopimuksella tai hallintopäätöksellä sekä yhdistää muuhun viraston hankkimaan palveluun. Pykälässä kuvatuilla tehtävillä tarkoitettaisiin esimerkiksi tiedon välittämistä, lainsäädäntöön ja ohjeisiin liittyvää neuvontaa, asiakirjojen vastaanottoa, käsittelyä ja luovuttamista sekä muita vastaavia teknisiä ja hallinnollisia tehtäviä. Tehtävät olisivat rutiiniluonteisia avustavia tukitehtäviä, joissa ei käytetä julkista valtaa. Palveluntarjoaja ei voisi hoitaa perustuslain 2 §:n 3 momentin perusteella viranomaiselle säädettyjä tehtäviä, esimerkiksi tehdä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 14 §:ssä tarkoitettua päätöstä asiakirjan antamisesta. Tällaisten tehtävien hoitaminen kuuluisi virastolle. Palveluntarjoaja voisi viraston asiakirjan antamista koskevan päätöksen jälkeen hoitaa asiakirjan teknisen luovuttamisen. Säännöksellä ei ole tarkoitus poiketa hallintolain mukaisista viranomaisen velvoitteista, eikä mahdollisella ulkoistuksella virasto vapaudu esimerkiksi hallintolain 8 §:n mukaisesta velvollisuudesta tarjota neuvontaa ja vastata kysymyksiin.

Muissa maissa toimivien vastaavien viranomaisten kokemusten pohjalta on kyetty arvioimaan, että kriisinratkaisussa ja talletussuojakorvausten maksatustilanteissa tallettajien ja pankin muiden asiakkaiden kyselyt ovat usein hyvin samankaltaisia ja koskevat pääasiassa menettelyjen etenemistä ja kestoa. Käytännössä vaativammat, asiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat kyselyt siirrettäisiin viraston palveluksessa olevan asiantuntijan vastattaviksi.

2 momentissa Pykälänsäädettäisiin, että palveluntarjoajalla olisi oltava riittävät tekniset edellytykset sekä riittävä osaaminen 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen. Lisäksi avustavia tehtäviä hoitava henkilö toimisi pykälän mukaisia tehtäviä suorittaessaan rikosoikeudellisella virkavastuulla. Vahingonkorvausvastuusta näissä tehtävissä toimivan henkilön osalta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa (412/1974). Lisäksi säännöksessä tarkoitettujen tehtävien hoidossa olisi noudatettava, mitä hallintolaissa, kielilaissa (423/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään.

8

Voimaantulo

Daisy Chain 2 -direktiivissä kriisinratkaisudirektiiviin säädetyt muutokset tulee panna kansallisesti täytäntöön 13.11.2024 mennessä, minkä vuoksi esitetään, että lait tulisivat voimaan kyseisenä ajankohtana.

9

Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 7 luvun 11 §:ssä esitetään, että virasto voisi siirtää neuvonta-, asiakas- ja asiakirjapalveluja tai muita avustavia tehtäviä, joihin ei sisälly julkisen vallan käyttöä, yksityiselle tai julkiselle palveluntarjoajalle. Säännöstä on arvioitava perustuslain 124 §:n kannalta. Perustuslain mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

Julkisella hallintotehtävällä viitataan perustuslaissa melko laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä. Myös julkisen palvelujen toteuttamista voidaan pitää julkisen hallintotehtävänä (PeVM 9/2002 vp, s. 5). Tällöin on yleensä kyse niin kutsusta tosiasiallisesta hallintoiminnasta. Tosiasiallisella hallintotoiminnalla tarkoitetaan yleensä hallintotehtävän hoitamiseen liittyvää toimintaa, jolla ei tavoitella suoranaisia oikeusvaikutuksia. Tosiasialliseen hallintotoimintaan saattaa kuitenkin sisältyä julkisen vallan käyttöä, kuten yksityisiin kohdistuvien käskyjen ja kieltojen antamista ilman edeltäviä käsittelytoimia. Tosiasiallinen julkisen vallan käyttäminen voi ilmetä myös niin, ettei asiassa tehdä oikeudellisessa mielessä hallintopäätöstä. Kyse voi olla esimerkiksi neuvonnasta. Vaikka kyse ei siinä siten ole julkisen vallan käyttämisestä, kyse on kuitenkin julkisen hallintotehtävän hoitamisesta perustuslain 124 §:ssä tarkoitetulla tavalla, koska neuvonta kuuluu hallintolain 8 §:n mukaan viranomaisen lakisääteisiin tehtäviin (PevL 11/2006, s. 2; PevL 20/2006 vp, s. 2).

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä on kiinnitetty huomiota julkisen hallintotehtävän käsitteen tulkinnassa tietyn tehtävän luonteeseen ja ominaispiirteisiin. Merkitystä on myös ollut sillä, onko tehtävästä säädetty laissa, samoin kuin sillä, toimiiko tietty taho tehtävää hoitaessaan viranomaisten määräys-, ohjaus- tai valvontavallan piirissä. Lisäksi huomiota on muun ohella kiinnitetty tietyn tehtävän ja siihen liittyvän päätöksenteon oikeusvaikutuksiin (ks. esim. PeVL 5/2014 vp, PeVL 53/2014 vp). Valiokunta on katsonut käytännössään, että viranomaisia avustavia tehtäviä voidaan sopimuksella siirtää muiden kuin viranomaisten hoidettavaksi, kun se perustuu lakiin (ks. esim. PeVL 47/2005 vp, s. 6/I). Julkinen hallintotehtävä voidaan perustuslain 124 §:n perusteella antaa muulle kuin viranomaiselle siten myös lain nojalla tehtävällä sopimuksella.

Julkinen hallintotehtävä voidaan perustuslain 124 §:n mukaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Tarkoituksenmukaisuusarvioinnissa tulee hallinnon tehokkuuden ja muiden hallinnon sisäisiksi luonnehdittavien tarpeiden lisäksi kiinnittää erityistä huomiota yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin (HE 1/1998 vp, s. 179/II, PEVL 8/2014 vp, s. 3/II, PEVL 16/2016 vp, s. 3). Myös hallintotehtävän luonne on otettava huomioon (HE 1/1998 vp, s. 179/II, ks. esim PeVL 6/2013 vp, s. 2/II, PeVL 65/2010 vp, s. 2/II, PeVL 57/2010 vp, s. 5/I). Siten tarkoituksenmukaisuusvaatimus voi palveluiden tuottamiseen liittyvien tehtävien kohdalla täyttyä helpommin kuin esimerkiksi yksilön tai yhteisön keskeisiä oikeuksia koskevan päätöksenteon kohdalla (HE 1/1998 vp, s. 179/II, ks. myös PeVL 8/2014 vp, s. 4).

Perustuslakivaliokunta on painottanut vakiintuneessa lausuntokäytännössään, että tarkoituksenmukaisuusvaatimus on oikeudellinen edellytys, jonka täyttyminen jää tapauskohtaisesta arvioitavaksi (PeVL 44/2016 vp, s. 5, PeVL 16/2016 vp, s. 3, PEVL 12/2014 vp, s. 2/II). Tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen täyttymistä tulee arvioida tapauskohtaisesti kunkin viranomaisorganisaation ulkopuolelle annettavaksi ehdotetun julkisen hallintotehtävän kohdalla erikseen (PeVL 44/2016 vp, s. 5).

Perustuslakivaliokunta on arvioidessaan tarkoituksenmukaisuuskriteerin täyttymistä kiinnittänyt huomiota muun muassa tehtävissä tarvittavaan erityisosaamiseen tai resursseihin (PeVL 29/2013 vp, s. 2, PeVL 37/2010 vp, s. 5/I), palvelutarpeen lisääntymiseen (PeVL 11/2004 vp, s. 2/I) ja joustavuuteen (PeVL 6/2013 vp, s. 2/II) sekä toiminnan tehokkuuteen (PeVL 3/2009 vp, s. 4/II). Tarkoituksenmukaisuusvaatimuksessa ei ole kysymys vain taloudellisesta tarkoituksenmukaisuudesta, vaikka järjestelyn taloudellisiin vaikutuksiin onkin asianmukaisesti kiinnitettävä riittävästi huomiota (PeVL 11/2006 vp, s. 2–3). Merkitystä on myös viranomaisen henkilöstöresurssien riittävyydellä (PeVL 23/2013 vp, s. 3/II, PeVL 6/2013 vp, s. 2/II).

Rahoitusvakausviranomaisesta annetussa laissa tarkoitettujen neuvonta-, asiakas- ja asiakirjapalveluihin liittyvien tehtävien siirtäminen muun kuin viranomaisen hoidettaviksi olisi katsottava olevan tarpeellista tehtävien tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi. Tehtävät eivät muuta yksilöiden tai yhteisöjen oikeuksia, vaan ovat luonteeltaan lähinnä asiakaspalvelua tai neuvontaa. Perustuslakivaliokunta on käytännössään (PeVL 30/2012 vp) katsonut, että esimerkiksi asiakirjojen vastaanotto, lajittelu ja niihin sisältyvien tietojen tallentaminen ovat perustuslaissa tarkoitettuja julkisia hallintotehtäviä, mutta ne eivät sisällä julkisen vallan käyttöä, vaan ovat lähinnä viranomaista avustavia rutiiniluontoisia tukitehtäviä. Asiakirjan luovuttamista koskevan päätöksen tekisi edelleen virasto, mutta palveluntarjoaja voisi luovuttaa päätöksen mukaisesti asiakirjan asiakkaalle.

Rahoitusvakausvirasto on varsin pieni virasto, johon voi kuitenkin kohdistua huomattava määrä asiakaspalveluyhteydenottoja ja neuvontatarpeita niissä tilanteissa, joissa se soveltaisi kriisinratkaisutoimivaltuuksiaan pankkiin tai päättäisi talletussuojakorvausten maksamisesta. Muissa maissa toimivien vastaavien viranomaisten kokemusten pohjalta on arvioitu erittäin todennäköiseksi, että kriisinratkaisussa ja talletussuojakorvausten maksatustilanteissa virastoon kohdistuisi merkittävä määrä tallettajien ja pankin muiden asiakkaiden kyselyjä, jotka kuitenkin sisällöltään olisivat todennäköisesti hyvin samankaltaisia, koskien pääasiassa menettelyn etenemistä ja kestoa. Viraston omat henkilöresurssit eivät todennäköisesti riittäisi näihin sinänsä pääosin yksinkertaisiin kyselyihin vastaamiseen, vaan siihen tarvittaisiin hetkellisesti viraston ulkopuolisia resursseja. Tällaisessa kriisitilanteessa aktualisoituva palvelutarpeen lisääntyminen ja viraston henkilöstöresurssien rajallisuus puoltavat mahdollisuutta siirtää säännöksessä mainittuja avustavia tehtäviä ulkoisille palveluntarjoajille.

Esitetyn säännöksen mukaan viraston tulisi tehtäviä siirrettäessä varmistaa, että palveluntarjoajalla on riittävät tekniset edellytykset sekä osaaminen tehtävän hoitamiseksi. Tämä edellyttäisi palveluntarjoajan perehdyttämistä ja kouluttamista sille siirrettäviin tehtäviin. Koska tehtävät on säännöksessä tarkasti rajattu lähinnä yksinkertaisempiin neuvonta- ja asiakaspalvelutehtäviin, palveluntarjoaja pystyttäisiin lyhyessä ajassa kouluttamaan niihin. Käytännössä esimerkiksi vaativammat, asiakkaan oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat kyselyt siirrettäisiin viraston palveluksessa olevan asiantuntijan vastattaviksi. Julkista valtaa ja päätöksentekovaltaa sisältävät tehtävät säilyisivät säännöksen sanamuodon mukaisesti edelleen täysin virastolla. Säännöksen tarkkarajaisuus, julkista valtaa ja päätöksentekovaltaa sisältävien tehtävien säilyttäminen edelleen täysin virastolla ja vaatimus palveluntarjoajan riittävän osaamisen varmistamisesta turvaavat viraston asiakkaiden oikeusturvaa ja hyvää hallintoa.

Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 7 luvun 11 § mahdollistaisi neuvonta-, asiakaspalvelu- ja asiakirjapalvelutehtävien siirron myös toiselle viranomaiselle. Tällainen viranomainen voisi olla esimerkiksi aluehallintovirasto, ELY-keskus tai tuleva Lupa- ja valvontavirasto. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että viranomaiselle kuuluvan hallintotehtävän siirtäminen sopimuksella toiselle viranomaiselle ei ole aina ongelmatonta (PeVL 11/2004 vp s. 2). Tällöin merkityksellinen on perustuslain 21 §, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi lain mukaan toimivaltaisessa viranomaisessa, sekä perustuslain 2 §:n 3 momentti, jonka mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kuitenkin, kun kyseessä on ollut julkiseen hallintotehtävään lähinnä rinnastettava palvelu, siirrolle ei ole ollut estettä (PeVL 11/2004, s. 2).

Kuten edellä on todettu, säännöksessä ei siirrettäisi julkista valtaa tai päätöksentekovaltaa sisältäviä tehtäviä palveluntarjoajalle tai toiselle viranomaiselle. On kuitenkin tarkoituksenmukaista, että virastolla olisi mahdollisuus siirtää teknisluonteisia avustavia tehtäviä myös toiselle viranomaiselle yksityisen palveluntarjoajan sijasta tai lisäksi. Julkisia hallintotehtäviä keskitetään jatkuvasti valtionhallinnossa, ja eri viranomaisten yhteisiä toimipisteitä ja neuvontapalveluja perustetaan ja kehitetään. Edellä kuvatussa tilanteessa, jossa Rahoitusvakausvirastoon voisi kohdistua lyhyellä aikavälillä paljon asiakasyhteydenottoja, toisen viranomaisen jo käynnissä oleva asiakaspalvelutoiminta tai yhteispalvelupiste voisivat olla tehokkain ja tarkoituksenmukaisin tapa tilanteen hoitamiseksi.

Ehdotettu säännös on lähes vastaava liikenne- ja viestintävirastosta annetun lain 3 luvun 9 §:n kanssa. Lisäksi Verohallinnosta annetun lain (503/2010) 2 b §:ssä on vastaavan tapainen, tehtävien siirtoa yksityiselle taholle koskeva säännös, joka on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 30/2012 vp). Perustuslakivaliokunta on tuolloin todennut, että säännöksessä tarkoitetut tehtävät ovat vain viranomaista avustavia, lähinnä rutiininluonteisia tukitehtäviä, eikä niihin sisälly julkisen vallan käyttämistä. Perustuslakivaliokunta on arvioinut, että säännöksessä mainittujen teknisten tehtävien siirto on tarkoituksenmukaista ja sääntely täyttää muutoinkin perustuslakivaliokunnan käytännössä tämän kaltaiselle tehtävien siirrolle asetetut vaatimukset (ks. esim. PeVL 3/2009 vp, s. 4–5 ja PeVL 11/2006 vp). Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katsotaan, että myös tässä esitetty avustavien tehtävien siirto täyttää tarkoituksenmukaisuutta koskevat vaatimukset.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä on katsottu, että oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisen varmistaminen perustuslain 124 §:n tarkoittamassa merkityksessä edellyttää, että asian käsittelyssä noudatetaan hallinnon yleislakeja ja että asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla (PeVL 33/2004 vp, s. 7/II, PeVL 46/2002 vp, s. 10). Esitetyssä säännöksessä todettaisiin nimenomaisesti, että henkilöt toimisivat avustavissa tehtävissä virkavastuulla ja heihin soveltuisi vahingonkorvauslain mukainen vahingonkorvausvastuu. Tehtävien hoidossa olisi myös noudatettava, mitä hallintolaissa, kielilaissa ja viranomaisten julkisuudesta annetussa laissa säädetään.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella katsotaan, että esitetty säännös täyttää perustuslain 124 §:ssä asetetut vaatimukset ja voidaan säätää tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä.

Ponsi

Koska Daisy Chain 2 -direktiivissä on säännöksiä, jotka ehdotetaan pantaviksi täytäntöön lailla, annetaan eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Laki luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kriisinratkaisusta annetun lain muuttamisesta: Hyväksytty muutettuna Laki luottolaitostoiminnasta annetun lain 1 luvun 4 a §:n muuttamisesta: Hyväksytty Laki sijoituspalvelulain 13 a luvun 2 §:n muuttamisesta: Hyväksytty Laki rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain 5 ja 7 luvun muuttamisesta: Hyväksytty