Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annettua lakia.
Esityksen mukaan savukkeiden, kääretupakan, piippu- ja savuketupakan sekä sikareiden ja pikkusikareiden veroa korotettaisiin keskimäärin 27,1 prosenttia. Korotukset toteutettaisiin kolmen vuoden aikana kuudessa vaiheessa siten, että ensimmäinen korotus tehtäisiin marraskuun 2024 alusta, toinen heinäkuun 2025 alusta, kolmas vuoden 2026 alusta, neljäs heinäkuun 2026 alusta, viides vuoden 2027 alusta ja kuudes heinäkuun 2027 alusta. Muiden tupakkaveron piirissä olevien tuotteiden, kuten sähkösavukenesteiden ja nikotiinipussien, veroa ei korotettaisi.
Korotusten seurauksena arvioidaan savukkeiden ja kääretupakan hintojen nousevan yhteensä keskimäärin 24,5 prosenttia. Piippu- ja savuketupakan hintojen arvioidaan nousevan yhteensä keskimäärin 22,7 prosenttia sekä sikareiden ja pikkusikareiden 18,3 prosenttia. Verrattuna tilanteeseen, jossa veroja ei korotettaisi, ehdotetut veromuutokset lisäisivät tupakkaverotuloja vuositasolla noin 150 miljoonalla eurolla, kun kaikki muutokset ovat tulleet voimaan.
Vuoden 2024 osalta tupakkaverotuloarvion muutos otetaan huomioon seuraavassa valtion vuoden 2024 lisätalousarvioesityksessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.11.2024. Sovellettava verotaulukko muuttuisi 1.7.2025 lähtien puolen vuoden välein.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Esityksen tavoitteena on pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti korottaa tupakkaveroa 100 miljoonalla eurolla vuosina 2026 ja 2027. Tämän lisäksi tavoitteena on kehysriihipäätöksen mukaisesti korottaa tupakkaveroa 50 miljoonalla eurolla vuonna 2025. Myöhemmin on myös linjattu, että korotus tulee voimaan 1.11.2024. Korotus on osa toimenpiteitä, joilla julkista taloutta tasapainotetaan.
Verotuottojen ohella veronkorotuksella tavoitellaan tupakkatuotteiden hintojen nousua ja siten niiden aiheuttamien haittojen ehkäisemistä. Esityksen mukaan veronkorotuksen toteuttamistavassa huomioitaisiin kotimaisen hinnannousun vaikutus matkustajatuontiin, salakuljetukseen ja muihin harmaisiin markkinoihin. Hallitsematon matkustajatuonnin ja salakuljetuksen kasvu voisivat vaarantaa tupakkaverotuksen valtiontaloudelliset ja terveydelliset tavoitteet.
Ehdotetut korotukset ovat tupakoinnin vähentämiseen liittyvien tupakkalain tavoitteiden mukaisia. Ne myös vastaavat tupakka- ja nikotiinipolitiikan kehittämistyöryhmän ehdotuksia siitä, että tupakkaveron korotuksia jatketaan puolivuosittain ja että tupakkaveron rakenne säilytetään tulevien veronkorotusten yhteydessä. Tupakkatuotteiden hintaan ja verotukseen vaikuttavat toimenpiteet ovat tehokas keino vaikuttaa tupakointiin väestötasolla.
Esityksen mukaan savukkeiden, kääretupakan, piippu- ja savuketupakan sekä sikareiden ja pikkusikareiden veroa korotettaisiin keskimäärin 27,1 prosenttia. Korotukset kohdistettaisiin yksikköperusteiseen veroon ja vähimmäisveroon. Korotus toteutettaisiin kuudessa vaiheessa. Ensimmäinen korotus tehtäisiin marraskuun 2024 alusta, toinen heinäkuun 2025 alusta ja siitä aina puolivuosittain siten, että viimeinen korotus tehtäisiin heinäkuun 2027 alusta.
Esityksessä on arvioitu, että veronkorotusten seurauksena valtion tupakkaverotuotot kasvaisivat yhteensä 150 miljoonaa euroa vuoden 2027 lopun vuositason vaikutuksena verrattuna tilanteeseen, jossa veromääriin ei tehtäisi muutoksia. Veronkorotuksen tuottovaikutus toteutuisi kassaperusteisesti täysimääräisenä vuonna 2028. Esityksessä on lisäksi arvioitu, että ensimmäisen veronkorotuksen toteuttaminen jo 1.11.2024 vuoden 2025 alun sijaan siirtää varastoinnista johtuen todennäköisesti kassaperusteisesti verotuottoa vuodelta 2025 vuodelle 2024.
Tupakkaveroa on korotettu vuodesta 2009 lähtien lukuun ottamatta vuosia 2011, 2013 ja 2024. Vuosina 2016—2023 korotukset on toteutettu puolivuosittain. Tehtyjä veronkorotuksia on perusteltu sekä valtiontaloudellisilla syillä että terveyspoliittisilla syillä. Veronkorotuksilla on tavoiteltu maltillisia tupakkatuotteiden hintojen nousua ja siten tupakan aiheuttamien haittojen ehkäisemistä. Esityksen mukaan lisäksi esimerkiksi vuosina 2022 ja 2023 tehdyt merkittävät korotukset kääretupakan ja sikareiden sekä pikkusikareiden tupakkaveroon ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että niiden väliaikainen kulutuksen kasvu kääntyi laskuun.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa eräät kuultavista kritisoivat ehdotettua puolivuosittaista korotustahtia hallinnollisesti työläänä sen vaatiman hinnoitteluprosessin ja tietojärjestelmämuutosten takia.
Tältä osin valiokunta toteaa, että vaiheittaiset korotukset auttavat pitämään yksittäiset muutokset maltillisina. Tämä on tärkeää, jotta matkustajatuonti, salakuljetus ja muut harmaat markkinat voidaan pitää mahdollisimman hyvin viranomaisten hallinnassa. Lisäksi valiokunta toteaa, että nyt ehdotetut veronkorotukset vastaavat kahdella viime hallituskaudella sovellettua puolivuosittaista toteutustapaa. Saadun selvityksen mukaan niiden toimeenpanossa ei ole havaittu mainittavia ongelmia, joskin selvää on, että toimijoille aiheutuu toimeenpanosta työtä.
Nyt ehdotetut tupakkaveron korotukset eivät koske sähkösavukkeita tai nikotiinipusseja. Hallituksen esityksessä on arvioitu, että sähkösavukenesteiden, kuumennettavien tupakkatuotteiden ja savuttomien nikotiinituotteiden verollisen kulutuksen, matkustajatuonnin ja laittoman välittämisen kehityksestä tulee saada enemmän tietoa ennen mahdollisia muutoksia niiden verotukseen. Esityksen mukaan muutoksia voidaan tarvittaessa ehdottaa myöhemmin annettavalla hallituksen esityksellä.
Kuultavista usea ehdotti veron korottamista myös sähkösavukkeiden ja nikotiinipussien osalta joko nyt tai lähitulevaisuudessa, mutta toisaalta pidettiin myös hyvänä, että tilannetta ensin seurataan näiden tuotteiden osalta.
Sähkösavukenesteiden tupakkavero otettiin käyttöön vuonna 2017, jolloin verotason mitoitukseen sisältyi epävarmuuksia. Sähkösavukenesteissä on sekä nikotiinipitoisia että nikotiinittomia vaihtoehtoja. Saadun selvityksen mukaan näistä etenkin nikotiinittomien vaihtoehtojen saaminen verotuksen piiriin on osoittautunut ongelmalliseksi, koska niillä on muitakin veron ulkopuolelle jääviä käyttötarkoituksia. Nikotiinipussit on puolestaan säädetty tupakkaveron alaisiksi tuotteiksi vasta vuoden 2024 alusta. Siten näiden tuotteiden verotuksen vakiintuminen on vielä kesken eikä käytettävissä ole luotettavia arvioita veron vaikutuksista hintoihin tai kulutukseen. Verosta aiheutuva hintojen nousu voi myös johtaa veron ulkopuolelle jäävään matkustaja- tai harmaaseen tuontiin taikka nikotiinipussien kaltaisen nuuskan tuontiin. Tupakkaveron terveys- ja valtiontaloudellisten tavoitteiden kannalta on tärkeää, että sähkösavukenesteet ja nikotiinipussit saadaan verotuksen piiriin.
Tulli on esittänyt, että tupakkavero laajennettaisiin koskemaan vahvoja (nikotiinia yli 20 milligrammaa millilitrassa sisältäviä) sähkösavukkeissa käytettäviä nikotiininesteitä. Tältä osin valiokunta viittaa hallituksen esityksessä todettuun siitä, että asialla on liittymäkohta tupakkalakiin, minkä vuoksi valtiovarainministeriö selvittää asiaa sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Valiokunta korostaa esityksen vaikutusten seurannan merkitystä. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että tilannetta sähkösavukkeiden ja nikotiinipussien osalta seurataan ja mahdollisuutta korottaa veroa tarkastellaan myös näiden osalta.
Yleistä
Aiemmista korotuksista
Vaiheittainen korottaminen
Sähkösavukkeet ja nikotiinipussit
Lopuksi
Eriävä mielipide
Vastalause 1 /sd ja vihr
Perustelut
Tupakkaverolla on merkittävä ohjausvaikutus eri tupakkatuotteiden kulutuksessa. Laajasti kulutettujen tupakkatuotteiden, varsinkin savukkeiden, kulutus laskee tupakkaveron noustessa. Eri tupakkatuotteet korvaavat toistensa kulutusta ja niitä voi luonnehtia toistensa korvikkeina. Jos tupakkaveroa korotetaan vain tietyissä laajasti kulutetuissa tupakkatuotteiden kategorioissa kulutusta voi siirtyä toisiin, matalammin verotettuihin, kategorioihin. Tuotekehityksellä on merkittävä rooli nikotiinituotteiden markkinoilla ja uustuotemarkkinat tarjoavat tuottajille mahdollisuuksia kehittää uusia tuotteita myynnin kasvattamiseksi. Uusien tuotteiden saapumista ja penetraatiota markkinoille voi edistää niille edullisempi verotus ja siten kuluttajalta perittävä matalampi hinta.
Sähkösavukkeiden ja nikotiinipussien kokeilu on lisääntynyt nuorilla merkittävästi. Vuonna 2024 neljännes nuorista ilmoitti joskus käyttäneensä nikotiinipusseja: pojista 31 prosenttia ja tytöistä 17 prosenttia. Päivittäin nikotiinipusseja oli käyttänyt 11 prosenttia pojista ja kolme prosenttia tytöistä. Myös sähkösavukkeita oli kokeillut aiempaa useampi, 40 prosenttia nuorista, kun vastaava osuus edellisellä mittauskerralla vuonna 2019 oli 34 prosenttia. Päivittäin sähkösavukkeita ilmoitti käyttävänsä pojista yhdeksän ja tytöistä 13 prosenttia. Samaan aikaan tupakoinnin ja nuuskan suosio ovat vähentyneet. Uusien tuotekategorioiden suosion nopea kasvu viittaa kulutussiirtymään perinteisistä tuotteista niitä kohti. Tupakkateollisuus on historiallisesti kasvattanut kuluttajapohjaansa varsinkin uusilla tuotteilla, jotka ovat alkuvaiheessa nauttineet perinteisiä tuotteita matalammasta verotuksesta samalla kun tutkimustietoa näiden tuotteiden terveysvaikutuksista on ollut vain rajallisesti.
Hallituksen esityksen keskeinen tavoite on nostaa perinteisten tupakkatuotteiden verotusta fiskaalisista syistä. Tupakkaveron korotukset laskevat tupakan kulutusta samalla kun niiden verotus vahvistaa valtiontaloutta. Vastalauseen allekirjoittajat jakavat nämä tavoitteet, mutta samalla katsovat, että tupakkaveron korotus tulee laajentaa myös savuttomiin nikotiinituotteisiin ("nikotiinipusseihin") sekä sähkösavukenesteisiin. Vastalauseessa esitetään vastaavan tupakkaveron korotuksen saavuttavia veronkorotuksia näille kategorioille, joilla tavoitellaan noin 27 % veronkorotusta näistä tuotteista kannettavaan tupakkaveroon. Muutos korottaisi nykyisin noin 7 euroa maksavan nikotiinipussipakkauksen hintaa 8 euroon.
Nikotiinipussien markkinat ovat Suomessa tuoreet ja hinnan, verotuksen ja kysynnän yhteys toisiinsa on paikoin epäselvä. Hallituksen aiemmin päättämä tupakkaveron tuotoksi on arvioitu 50 miljoonaa euroa vuodessa. Tupakkaveron 27 %:n korotus staattisesti kulutusvaikutukset huomioimatta keräisi noin 13,5 miljoonaa euroa. Sähkösavukenesteiden veropohja 2023 oli noin 9,7 miljoonaa millilitraa, milloin staattinen verotuotto 8 sentin korotuksesta per millilitra on 0,7 miljoonaa euroa.
Nikotiinin kulutuksella on laajasti dokumentoituja terveyshaittoja. Kulutuksen siirtyminen perinteisistä tupakkatuotteista uusiin tuotteisiin ei laske nikotiinin kulutusta yhtä tehokkaasti kuin nikotiinituotteiden käytön lopettaminen kokonaan. Tupakkaverolla on todennettu olevan vahva ohjausvaikutus sekä tuotteiden kulutuksen aktiivisin käytön yleisyyden että käyttömäärien välillä. Uusien tupakkatuotteiden sivuuttaminen tupakkaveron korotuksilta voi ohjata kulutusta perinteisistä tupakkatuotteista uusiin tuotekategorioihin, mikä on huonompi kehityskulku kuin nikotiinituotteiden käytön kokonaisvaltainen lasku. Vastalauseen allekirjoittajat katsovat, että laajasti kaikista yleisistä nikotiinituotteista kerättävä tupakkavero on tehokas keino laskea niiden kulutusta.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että lakiehdotus hyväksytään muutettuna seuraavasti:
(Vastalauseen muutosehdotus)
Vastalauseen muutosehdotus
Laki
tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tupakkaverosta annetun lain (1470/1994) liite, sellaisena kuin se on laissa 1131/2023, seuraavasti:
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
| VEROTAULUKKO A Sovelletaan 1.11.2024–30.6.2025 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 9,97/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 37,16/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 13,62/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 37,16/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 13,62/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 37,16/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 11,51/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 8,49/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 28,79/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO B Sovelletaan 1.7.–31.12.2025 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 10,51/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 38,96/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 14,66/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 38,96/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 14,66/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 38,96/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 12,27/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 8,93/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 30,21/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO C Sovelletaan 1.1.–30.6.2026 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 11,05/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 40,76/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 15,70/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 40,76/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 15,70/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 40,76/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 13,03/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 9,37/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 31,63/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO D Sovelletaan 1.7.–31.12.2026 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 11,59/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 42,56/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 16,74/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 42,56/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 16,74/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 42,56/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 13,79/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 9,81/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 33,05/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO E Sovelletaan 1.1.–30.6.2027 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 12,13/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 44,36/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 17,78/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 44,36/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 17,78/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 44,36/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 14,55/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 10,25/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 34,47/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO F Sovelletaan 1.7.2027 lukien |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 12,67/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 46,16/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 18,82/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 46,16/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 18,82/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 46,16/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 15,31/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 10,69/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 35,89/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 38,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 38,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 14,00/g | 13,0 |
| --Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 18,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
Helsingissä 4.10.2024
Joona
Räsänen
sd
Krista
Mikkonen
vihr
Seppo
Eskelinen
sd
Aki
Lindén
sd
Riitta
Mäkinen
sd
Pia
Viitanen
sd
Suna
Kymäläinen
sd
Vastalause 2 /kesk
Perustelut
Keskusta esittää reippaampaa korotusta tupakkaveroon kuin pääministeri Orpon hallitus omassa esityksessään. Lisäksi keskusta toteuttaisi tupakkaveron korotuksen yhdellä kertaa. Keskusta esitys lisäisi tupakkaveron tuottoa 180 miljoonalla eurolla nopeasti, kun hallituksen tavoitteena on korottaa tupakkaveroa hidastahtisesti ja asteittain vuoteen 2027 mennessä 150 miljoonalla eurolla.
Suomen tupakkalain tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen.
Hallituksen esittämää nopeatahtisempi ja reippaampi korotus on perusteltu, koska hallitus on toisen lakimuutoksen yhteydessä esittänyt tupakkalakkiin niin löysiä muutoksia, etteivät ne riittävästi tue tupakkalain tavoitteen toteuttamista. Keskusta esitti tupakkalain muutosta koskevassa vastalauseessa (—) muutoksia, joilla olisi voitu suojella nuoria tupakoinnin aloittamiselta, vähentää tupakkatuotteiden käyttöä, käytöstä aiheutuvia haittoja ja syntyvää riippuvuutta ja parantaa kansanterveyttä pitkällä aikavälillä. Nämä tiukennukset tupakkalakiin eivät hallitukselle kuitenkaan käyneet. Niinpä on käytettävä voimakkaampaa hintaohjausta.
Erityisesti on huomioitava, että tupakoinnin aloittaminen nuorena lisää merkittävästi riskiä pitkäaikaisen riippuvuuden syntymiseen ja vakavien terveyshaittojen kehittymiseen. Koska hallitus ei hyväksynyt keskustan ehdottamaa korkeampaa 20 vuoden ikärajaa tupakan ostamiselle, niin tupakan korkeammalla hinnalla voitaisiin vaihtoehtoisesti ehkäistä ja vähentää nuorten tupakointia.
THL:n mukaan tupakoinnin arvioidaan aiheuttavan noin 1,3 miljardin euron taloudelliset haittakustannukset. Valtion edellisessä vuoden 2023 tilinpäätöksessä tupakkaveron tuotto oli n. 1,15 miljardia euroa. Niinpä tupakoimattomat subventoivat yhä tupakankäytöstä aiheutuvien haittojen kustannuksia, vaikka tupakkaveroa onkin viimeisen vuosikymmenen aikana kiristetty ja kuilua kurottu kiinni. On myös huomattava, että haitat ovat olleet vuosikymmenet veron tuottoa korkeampia.
Valtion alijäämän ennustetaan olevan vuonna 2024 ja myös ensi vuonna yli 12 miljardia euroa. Tupakkaveron korottamisen kanssa ei ole tämänkään vuoksi syytä viivytellä, vaan tämäkin puoltaa kerralla tehtävää suurempaa korotusta, jotta valtion velkaantumista saadaan hillittyä.
Tupakoinnin vähentymisellä olisi pitkällä aikavälillä terveyshyötyjä kansalaisille vähentäen samalla terveydenhuollon painetta. Tupakkaveron suuremmalle ja etupainotteisesti toteutettavalle korotukselle olisi niin terveydellisiä kuin taloudellisia perusteita.
Keskusta huomauttaa myös, että hallituksen päättämä korotus tupakkaveroon on ainoastaan reilun kolmasosan siitä 400 milj. eurosta, jota nykyinen pääministeripuolue Kokoomus esitti vielä oppositiossa olleessaan vuodelle 2023 omassa budjettivaihtoehdossaan.
Keskustan esitys tarkoittaisi 20 kpl tupakka-askin hintaan noin 15 senttiä korkeampaa korotusta kuin mitä hallitus on aikeessa toteuttaa useammassa erässä vuoteen 2027 mennessä. Keskustan kertakorotus tulisi voimaan marraskuusta 2024 lähtien.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että lakiehdotus hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisena, paitsi ehdotettu liite muutettuna.
(Vastalauseen muutosehdotukset)
Vastalauseen muutosehdotukset
Laki
tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan tupakkaverosta annetun lain (1470/1994) liite, sellaisena kuin se on laissa 1131/2023, seuraavasti:
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
| A VEROTAULUKKO lukien Sovelletaan 1.11.2024 |
| Tuote | Tuote-ryhmä | Senttiä/yksikkö | Prosenttia vähittäismyynti-hinnasta |
|---|---|---|---|
| Savukkeet | 1. | 13,30/kpl | 52,0 |
| -- Savukkeiden vähimmäisvero | 1A. | 48,47/kpl | — |
| Sikarit ja pikkusikarit | |||
| -- Sikarit | 2. | 19,76/kpl | 34,0 |
| -- Sikareiden vähimmäisvero | 2A. | 48,47/kpl | — |
| -- Pikkusikarit | 2B. | 19,76/kpl | 34,0 |
| -- Pikkusikareiden vähimmäisvero | 2C. | 48,47/kpl | — |
| Piippu- ja savuketupakka | 3. | 16,08/g | 48,0 |
| Savukkeiksi käärittävä hienoksi leikattu tupakka | 4. | 11,22/g | 52,0 |
| -- Savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan vähimmäisvero | 4A. | 37,68/g | — |
| Savukepaperi | 5. | — | 60,0 |
| Muu tupakkaa sisältävä tuote | 6. | — | 60,0 |
| Sähkösavukeneste | |||
| -- nikotiinipitoinen | 7. | 30,00/ml | |
| -- nikotiiniton | 7A. | 30,00/ml | |
| Kuumennettava tupakkatuote | 8. | 30,00/g | — |
| Savuton nikotiinituote, muu kuin nestemäinen | 9. | 10,00/g | 10,0 |
| -- Muun kuin nestemäisen savuttoman nikotiinituotteen vähimmäisvero | 9A. | 14,00/g | |
| Savuton nikotiinituote, nestemäinen | 10. | 30,00/ml |
| VEROTAULUKKO B Sovelletaan 1.7.–31.12.2025 |
| VEROTAULUKKO C Sovelletaan 1.1.–30.6.2026 |
| VEROTAULUKKO D Sovelletaan 1.7.–31.12.2026 |
| VEROTAULUKKO E Sovelletaan 1.1.–30.6.2027 |
| VEROTAULUKKO F Sovelletaan 1.7.2027 lukien |
Helsingissä 4.10.2024
Eeva
Kalli
kesk
Hannu
Hoskonen
kesk
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Valtiovarainvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 97/2024 vp sisältyvän lakiehdotuksen.
Vastalauseet
2 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.