Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annettua lakia, sähköisen viestinnän palveluista annettu lakia sekä eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annettua lakia.
Esityksen mukaan saavutettavuusvalvonta siirrettäisiin Etelä-Suomen aluehallintovirastosta Liikenne- ja viestintävirastolle. Saavutettavuusvalvonnan yksikön henkilöstö siirtyisi tehtävien mukana Liikenne- ja viestintävirastoon.
Esityksen tavoitteena on keskittää esteettömyys- ja saavutettavuusvaatimusten valvonta yhteen viranomaiseen. Keskittämisellä pyritään mahdollistamaan viranomaisten toiminnan, kansalaisten oikeusturvan sekä talouden toimijoiden näkökulmasta parhaimman neuvonnan, ohjauksen ja valvonnan toteuttaminen. Tavoitteena on edistää saavutettavuutta koskevaan sekä esteettömyyttä koskevaan direktiiviin perustuvan valvonnan yhteentoimimista.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
306/2019 Vuonna 2016 voimaan tulleen saavutettavuusdirektiivin tarkoituksena on yhdenmukaistaa julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuusvaatimuksia sekä parantaa julkisen sektorin palvelujen ja mobiilisovellusten saavutettavuutta käyttäjien, erityisesti vammaisten henkilöiden, parissa. Saavutettavuusdirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetulla lailla (, jäljempänä digipalvelulaki).
102/2023 Vuonna 2019 voimaan tullut esteettömyysdirektiivi asettaa vaatimukset tiettyjen tuotteiden ja palvelujen esteettömyydestä. Esteettömyysdirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetulla lailla () sekä digipalvelulakiin ja eräisiin muihin lakeihin tehdyillä muutoksilla. Samassa yhteydessä digipalvelulain soveltamisalaa on laajennettu eräiden digitaalisten palvelujen osalta koskemaan tietyin poikkeuksin myös yksityistä sektoria silloin, kun palveluja saatetaan markkinoille ja tarjotaan kuluttajille.
Saavutettavuusvaatimusten noudattamista valvoo nykyisin Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja esteettömyysvaatimusten noudattamista Liikenne- ja viestintävirasto. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että saavutettavuusvalvonta siirretään Liikenne- ja viestintävirastoon esteettömyys- ja saavutettavuusvalvonnan keskittämiseksi. Siirron myötä saavutettavuusvalvontaa suorittava henkilöstö sekä valvontatehtäviin varatut määrärahat siirtyvät Liikenne- ja viestintävirastolle.
Valvontatehtävien yhdistämisellä pyritään sekä kansalaisten että yritysten kannalta selkeämpään, toimivampaan ja yhtenäisempään esteettömyyden ja saavutettavuuden valvontaan. Valiokunta katsoo, että valvonnan keskittäminen helpottaa yksittäisten henkilöiden ja toimijoiden yhteydenottoa viranomaiseen sekä varmistaa yhdenmukaisia tulkintoja vaatimuksista ja parantaa oikeusvarmuutta. Lisäksi siirto poistaa nykyiseen valvontajärjestelmään sisältyvää päällekkäisyyttä, kun tuotteiden ja palveluiden valvonta tapahtuu yhdessä ja samassa viranomaisessa. Esitys vähentää siten myös hallinnollista taakkaa.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettuja lakimuutoksia.
Valiokunta ehdottaa tässä yhteydessä lisäksi teknistä korjausta hallituksen esitykseen sisältymättömään digipalvelulain 12 §:n 2 momentin 2 kohtaan, jossa säädetään valvontaviranomaisen tehtävänä olevasta saavutettavuusstandardien tai niiden osien ja niissä viitattujen ohjeiden kääntämisestä suomen ja ruotsin kielelle. Koska valvontaviranomaisen tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi Liikenne- ja viestintävirastolle, valiokunta ehdottaa, että mainitusta lainkohdasta poistetaan ilmaisu "yhteistyössä Liikenne- ja viestintäviraston kanssa" (1. lakiehdotus). Jatkossa tehtävää hoitava viranomainen on yksin vastuussa standardien kääntämisestä suomen ja ruotsin kielelle.
Lainsäädäntömuutos
Valiokunnan muutosehdotukset
1.
Laki
digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
sekä 2 momentin 2 kohta
digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain (306/2019) 7 §:n 2 momentti, 9 §:n 2 momentti ja 12 §:n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 9 §:n 2 momentin ruotsinkielinen sanamuoto ja 12 §:n 1 momentti laissa 104/2023, seuraavasti:
7 §
Saavutettavuusvaatimukset ja niiden täyttäminen
Valvontaviranomaisen on pidettävä jokaisen saatavilla verkkosivustollaan 1 momentissa tarkoitettujen yhdenmukaistettujen standardien tai niiden osien sekä niissä viitattujen ohjeiden suomen- ja ruotsinkieliset viralliset käännökset.
9 §
Saavutettavuusseloste
Saavutettavuusseloste on ylläpidettävä siinä muodossa kuin saavutettavuusdirektiivin 7 artiklan 2 kohdan nojalla annetussa Euroopan komission täytäntöönpanosäädöksessä erikseen säädetään. Valvontaviranomaisen on pidettävä täytäntöönpanosäädöksen mukaista saavutettavuusselosteen mallia yleisesti saatavilla verkkosivustollaan.
12 §
Valvontaviranomainen, sen tehtävät ja toimivalta
Tämän lain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Liikenne- ja viestintävirasto, joka valvoo 3 ja 3 a luvussa säädettyjen velvollisuuksien ja vaatimusten noudattamista.
Valvontaviranomaisen tehtävänä on:
yhteistyössä Liikenne- ja viestintäviraston kanssa
(Uusi)
2) osallistua kansainvälisten saavutettavuusohjeiden valmisteluun ja huolehtiadigitaalisia palveluja koskevien velvoittavien saavutettavuusstandardien tai niiden osien ja niissä viitattujen ohjeiden kääntämisestä suomen ja ruotsin kielelle;
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Tämän lain voimaantullessa Etelä-Suomen aluehallintovirastossa 12 §:ssä tarkoitetut vireillä olleet asiat siirtyvät käsiteltäviksi Liikenne- ja viestintävirastolle.
2.
Laki
sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 308 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 308 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 105/2023, seuraavasti:
308 §
Yhteistyö eri viranomaisten kanssa
Liikenne- ja viestintäministeriön, Liikenne- ja viestintäviraston, tietosuojavaltuutetun, kilpailuviranomaisten, kuluttajaviranomaisten, markkinavalvonta- ja tuoteturvallisuusviranomaisten sekä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin on tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan oltava tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
3.
Laki
eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain 18 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden tuotteiden esteettömyysvaatimuksista annetun lain (102/2023) 18 §:n 1 momentti seuraavasti:
18 §
Seuraamukset
Markkinavalvontalain mukaisista toimenpiteistä säädetään mainitun lain 3 ja 4 luvussa.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Hallintovaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 71/2024 vp sisältyvän 2. ja 3. lakiehdotuksen.
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 71/2024 vp sisältyvän 1. lakiehdotuksen.
(Valiokunnan muutosehdotukset)