Eduskunnan puhemiehelle
Nuorten energiajuomien käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana huolestuttavan paljon. Energiajuomilla tarkoitetaan piristäviä aineita sisältäviä virvoitusjuomia, joita markkinoidaan muun muassa paremman suorituskyvyn, kestävyyden ja energisemmän olon saavuttamiseksi.
Vuoden 2023 kouluterveyskyselyn mukaan energiajuomia käytti päivittäin tai lähes päivittäin 6—7 prosenttia perusopetuksen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista, 5—6 prosenttia lukiolaisista ja 9 prosenttia ammatillisten oppilaitosten pojista ja 13 prosenttia tytöistä. Kolmesta viiteen kertaan viikossa energiajuomia käytti perusopetuksen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista 14 prosenttia, lukiolaisista 15—17 prosenttia ja ammattioppilaitosten oppilaista yli 22 prosenttia. Sekä päivittäinen tai lähes päivittäinen käyttö että käyttö 3—5 päivänä viikossa on lisääntynyt lähes kaikissa seuratuissa ryhmissä.
Myös THL pitää huolestuttavana sitä, että osa nuorista ja lapsista käyttää energiajuomia isoja määriä tai jopa päivittäin. Juomien sisältämä kofeiini saattaa aiheuttaa sydämentykytystä, vapinaa, kiihtyneisyyttä, ärtyneisyyttä, jännittyneisyyttä ja unihäiriöitä. Niiden sisältämä sokeri ja happamuus heikentävät hammasterveyttä, ja sokeri lisää ylimääräistä energiansaantia. Energiajuomia ei suositellakaan lapsille, raskaana oleville eikä muille kofeiiniherkille, sillä kofeiiniherkille pienetkin kofeiiniannokset saattavat aiheuttaa edellä mainittuja oireita.
Jyväskylän yliopiston melko tuoreessa tutkimuksessa havaittiin myös, että viikoittain energiajuomia käyttävillä nuorilla ilmeni haitallisia terveystottumuksia, oireilua ja heikkoa koettua terveyttä yleisemmin kuin nuorilla, jotka eivät käyttäneet energiajuomia. Erot energiajuomia käyttävien ja käyttämättömien nuorten terveystottumuksissa olivat suuret. Erityisesti energiajuomien viikoittaiskäyttäjät raportoivat käyttämättömiä yleisemmin heikkoa koettua terveyttä ja oireilua, kuten päänsärkyä, vatsa- ja selkäkipuja, alakuloisuutta, ärtyneisyyttä tai pahantuulisuutta, hermostuneisuutta, huimausta ja nukahtamisvaikeutta. Tutkimusaineiston perusteella ei voitu selvittää syy-seuraussuhteita energiajuoman käytön ja terveystottumusten välillä, mutta sen perusteella energiajuomien käyttö kuitenkin kytkeytyy useisiin epäsuotuisiin terveystekijöihin jo 13-vuotiailla.
Laissa ei ole määritelty energiajuoman ostamisen ikärajaa. THL on suosittanut, että vähittäiskauppiaat rajoittaisivat energiajuomien myynnin yli 15-vuotiaille, sillä lasten ja nuorten elimistö reagoi aikuisia voimakkaammin juomien sisältämään kofeiiniin. Useat kaupat ovatkin alkaneet noudattaa suositusta ja rajoittaa energiajuomien myyntiä lapsille, mutta eivät kaikki. Kansanterveydellisesti ja erityisesti lasten ja nuorten terveellisten elämäntapojen edistämiseksi olisi tärkeää, että energiajuomien käyttö olisi nykyistä tiukemmin rajattu tiettyyn ikärajaan eikä rajoitusten tulisi olla juomia myyvän tahon harkinnan varassa. Tämänhetkisen tutkimustiedon valossa olisi myös syytä arvioida, tulisiko rajan olla 15 vuotta korkeampi. Valvonnan kannalta selkein olisi varmaankin 18 vuotta. Asiassa ei tulisi myöskään sivuuttaa sitä ilmiötä, että lasten ja nuorten levottomuus on viime vuosina lisääntynyt.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä toimia aiotte tehdä nuorten energiajuomien käytön vähentämiseksi ja
aiotteko edistää energiajuomien ikärajan käyttöönottoa vähittäismyynnissä?