Eduskunnalle
Pyhäselän Metsästäjät ry omistaa Joensuussa sijaitsevan Hammaslahden ampumaurheilukeskuksen. Aluetta on tähän asti kehitetty joensuulaisten yritysten avustuksella, omarahoitteisesti, suurella määrällä talkoita sekä Leader-tuella. Keskuksella on erilaisia kivääri-, pistooli sekä haulikkoratoja ja vuonna 2023 radalla ammuttiin n. 220 000 laukausta. Se onkin yksi suurimmista ja monipuolisimmista Pohjois-Karjalassa.
Merkittävimmän käyttäjäkunnan muodostavat reserviläiset, poliisi sekä riistanhoitoyhdistysten jäsenet. Keskuksella on noin 5 000 aktiivista käyttäjää ja kävijämäärä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, mikä asettaakin keskukselle merkittäviä kehityspaineita.
Merkittävin kehityskohde on muuttaa keskus vastaamaan paremmin reserviläistoiminnan vaatimuksia ja sitä kautta kansallista tarvetta. Reserviläiset tarvitsevat harjoitusmahdollisuuksia erityisesti realistisempaan ja toiminnallisempaan ammuntaan. Lisäksi keskuksen turvallisuuteen liittyvää kulunvalvontaa on syytä parantaa lisääntyneen käyttäjämäärän vuoksi.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille
Hammaslahden ampumaurheilukeskuksen kehittämiseen.
26.01.50