Eduskunnalle
Sulvan, Tölbyn ja Vikbyn asuinalueet sijaitsevat Vaasan läheisyydessä. Sulvalta pendelöidään ja käydään päivittäin töissä Vaasan suunnalla. Tölbyn kohdalle on suunnitteilla uusi asuinalue, ja Vikbyn alueelle on jo rakentumassa uusi teollisuusalue, joka mahdollisesti laajenee myöhemmin vielä lisää. Alueet sijaitsevat aivan valtatien 3 Vaasan moottoritie ja valtatien 8 liikenteellisen solmunkohdan läheisyydessä. Vieressä sijaitsee myös Vaasan lentoasema. Hankeen vaikutusalueelle on myös rakentumassa laaja GigaVaasan akkuteollisuuskeskittymä tuhansine työpaikkoineen. Tämä lisää ajoneuvoliikennettä entisestään maantiellä 673.
Liikennemäärä maantiellä on nykyisin jo noin 6 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Liikenne-ennusteen mukaan liikenne tulee kasvamaan 9 000 ajoneuvoon vuorokaudessa 2040 mennessä. Jalankulkijat ja pyöräilijät kulkevat tällä hetkellä kapealla pientareella muun ajoneuvoliikenteen seassa. Tieosuus on vain osittain valaistu, ja siellä on mäkisyydestä johtuen myös heikot näkemät. Ajonopeus tiellä on 80—100 km/h:ssa. Tieosuudella on tapahtunut 23 onnettomuutta (2016—2020), joista 3 on johtanut henkilövahinkoihin.
Kevyen liikenteen ja koululaisten turvaamiseksi maantielle 673 välille Vikby—Sulva tulee rakentaa uusi kävely- ja pyörätie. Riski joutua kevyen liikenteen henkilövahinko-onnettomuuteen on kyseisellä osuudella yksi maakunnan suurimmista. Tavoitteena on rakentaa muusta ajoneuvoliikenteestä erotettu kevyen liikenteen väylä kävelijöitä ja pyöräilijöitä varten. Kevyen liikenteen väylän rakentaminen mahdollistaa alueen muun maankäytön lisäämisen ja kehittämisen.
Hankkeesta on laadittu tiesuunnitelma ja se on toteutusvalmis vuodesta 2025 alkaen. Hankkeeseen sisältyy 4,7 km kävely- ja pyöräteitä, kolmen alikulun ja yhden vesistösillan sekä tievalaistuksen rakentaminen. Hankkeen kokonaiskustannusarvio lähinnä siltarakenteiden takia on noin 6,75 milj. euroa (josta valtion osuus 4,3 milj. euroa). Hanke voidaan toteuttaa vaiheittain aloittaen esim. Vikbyn pään kävely- ja pyöräteiden väyläosuuksista.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille
maantien 673 kävely- ja pyöräteiden rakentamisen aloittamiseen Mustasaaren kunnassa.
31.10.20