Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia ja säädettäväksi laki sairausvakuutusmaksujen maksuprosenteista vuonna 2025.
Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2024. Niitä sovellettaisiin 1.1.2025 alkaen.
Esitykseen sisältyy lakiehdotuksen suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskeva jakso. Hallitus katsoo, että esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, mutta pitää kuitenkin suotavana, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
(1)Esityksellä ehdotetaan toteutettavaksi sosiaaliturvarahastoille lainsäädäntömuutosten vuoksi syntyvien säästöjen täysimääräinen kanavointi valtiolle ja kunnille vuoden 2025 alusta lukien. Lisäksi esityksessä ehdotetaan sairauspäivärahan, osasairauspäivärahan, luovutuspäivärahan ja kuntoutusrahan laskukaavaa muutettavaksi siten, että sairauspäivärahan laskusäännön mukaan määräytyvien päivärahaetuuksien vuositulon yläraja, joka oikeuttaa 70 prosentin korvaustasoon, alennetaan nykyisestä 35 769 eurosta 27 633 euroon, ja että tulorajan ylittävältä osalta sairauspäivärahaa karttuu nykyisen 20 prosentin sijasta 15 prosenttia. Muutoksen vuoksi vähintään 27 633 euron vuosituloon perustuvat päivärahat alenisivat nykytilaan verrattuna, ja kokonaisuudessaan päivärahaetuusmeno vähenisi nykytilaan verrattuna.
(2)Ehdotetun sairauspäivärahan laskukaavan muuttamista koskevan sääntelyn valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin kannalta merkityksellisenä voidaan pitää erityisesti sitä, että esityksessä ei puututa vähimmäismääräisen sairauspäivärahan ja kuntoutusrahan tasoon, vaan ainoastaan niin sanottuun ansio-osaan.
(3)Perustuslakivaliokunta on viimeksi käsitellessään työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamista koskeneeseen hallituksen esitykseen () sisältynyttä ehdotusta ansiopäivärahan maksamisesta alennettuna arvioinut sellaista ansioperusteisen etuuden ansio-osaan kohdistuvaa muutosta, jolla etuuden tuloperusteista ansio-osaa pienennettiin (, kappaleet 5 ja 6). Perustuslakivaliokunta on todennut, että työttömyysetuuksista työttömyyspäivärahan peruspäiväraha ja sitä suuruudeltaan vastaava ansiopäivärahan perusosa sekä työmarkkinatuki, joka täysimääräisenä on peruspäivärahan suuruinen, ovat perustuslain 19 §:n 2 momenttiin liittyviä sosiaaliturvan etuusjärjestelmiä (, s. 1/II,, s. 2/I,, s. 2/II). Valiokunta on siten ansiopäivärahan ansio-osan maksuajan lyhentämistä koskevaa sääntelyä arvioidessaan todennut, ettei ansiopäivärahan ansio-osaa koskeva muutosehdotus vaikuta perustuslain 19 §:n 2 momentissa tarkoitettuun perustoimeentulon turvaan. Valiokunta ei pitänyt ehdotettua ansio-osan lyhentämistä ongelmallisena myöskään perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuuden suojan kannalta (, s. 2—3). Samat arviot koskevat myös nyt ehdotettua, ainoastaan niin sanottuun ansio-osaan puuttuvaa sääntelyä sairauspäivärahan laskukaavan muuttamisesta.
(4)Perustuslakivaliokunta on toistuvasti (esim., kappale 7,, kappale 9,, kappale 6) kiinnittänyt huomiota hallituksen esitysten laatimisohjeisiin. Niiden mukaan, jos lakiehdotuksen perustuslainmukaisuudesta tai suhteesta ihmisoikeussopimuksiin on epäselvyyttä, esityksen suhdetta perustuslakiin koskevaan jaksoon on otettava säätämisjärjestysarvion jälkeen omaksi kappaleekseen nimenomainen lausuma, jonka mukaan on suotavaa, että esitys saatetaan perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi. Lausumaa ei ohjeiden mukaan kirjoiteta, ellei esityksen arviointi perustuslakivaliokunnassa ole aidosti tarpeen tulkintaongelman takia. Valiokunta korostaa edelleen, että muissa kuin ohjeissa mainituissa epäselvyystilanteissa tällaista lausumaa ei tulisi sisällyttää perusteluihin.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.