PERUSTELUT
Rehtori tai opettaja voi oppilaan rauhoittamiseksi pitää kiinni oppilaasta, jos oppilas sekavan tai uhkaavan käyttäytymisensä perusteella todennäköisesti vahingoittaisi itseään tai muita ja kiinnipitäminen on oppilaan oman tai toisen henkilön hengen, terveyden tai turvallisuuden välittömän vaarantumisen vuoksi taikka omaisuuden merkittävän vahingoittamisen estämiseksi välttämätöntä. Kiinnipitämisen on oltava viimesijainen keino turvallisuuden varmistamiseksi ja kokonaisuutena arvioiden puolustettavaa, kun otetaan huomioon oppilaan käyttäytyminen ja tilanne muutoinkin. Kiinnipitäminen voi pitää sisällään myös oppilaan siirtämisen. Kiinnipitäminen on lopetettava, kun se ei enää ole välttämätöntä.
Kiinnipitämiseen turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.
Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
perusopetuslain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 628/1998 perusopetuslakiin () uusi 36 c § seuraavasti:
36 c §
Kiinnipitäminen
Jos oppilas käytöksellään aiheuttaa välitöntä vaaraa omalle tai toisen turvallisuudelle tai uhkaa välittömästi vahingoittaa toisen omaisuutta, on rehtorilla ja opettajalla oikeus käyttää oppilaan kiinnipitämiseksi tai vastaavalla tavalla vahingon estämiseksi sellaisia välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.
Rehtori ja opettaja voivat 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan kiinnipitämisessä tai rauhoittamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.
Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä.
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.