Päätös
Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lait:
Laki
yleisradioverosta annetun lain 2 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yleisradioverosta annetun lain (484/2012) 2 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 817/2017, seuraavasti:
2 §
Henkilön yleisradiovero
Tuloverolaissa (1535/1992) tarkoitetun Suomessa yleisesti verovelvollisen, joka viimeistään verovuoden aikana on täyttänyt 18 vuotta, on suoritettava yleisradioveroa 2,5 prosenttia tuloverolaissa tarkoitetun verovuoden puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärän tai sitä korkeamman hänelle yrittäjän eläkelain (1272/2006) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) mukaan vahvistetun työtulon yhteismäärän 15 150 euroa ylittävästä osasta. Yleisradioveroa ei kuitenkaan ole suoritettava 160 euroa enempää.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2025 toimitettavassa verotuksessa.
Laki
arvonlisäverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan arvonlisäverolain (1501/1993) 85 §:n 1 momentin 12 kohta ja 85 a §, sellaisina kuin ne ovat laissa / , ja
lisätään 85 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on laeissa 1780/2009, 706/2012 ja / , uusi 13 kohta seuraavasti:
85 §
Seuraavien palvelujen myynnistä sekä seuraavien tavaroiden myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava vero on 14 prosenttia veron perusteesta:
12) tekijänoikeudenhaltijoita edustavan järjestön saama 45 §:n 1 momentin 3—5 kohdassa tarkoitettu tekijänoikeuteen liittyvä korvaus;
13) Yleisradio Oy:n valtion televisio- ja radiorahastosta saama määrä ja Ålands Radio och Tv Ab:n saama korvaus Ahvenanmaan maakunnan kantamista mediamaksutuloista.
85 a §
Fyysisellä alustalla olevien tai sähköisesti luovutettavien sanoma- ja aikakauslehtien myynnistä, yhteisöhankinnasta, siirrosta varastointimenettelystä ja maahantuonnista suoritettava vero on 10 prosenttia veron perusteesta.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuna julkaisuna ei pidetä:
1) pääasiallisesti mainoksia sisältävää julkaisua; tai
2) pääasiallisesti videosisältöä tai kuunneltavaa musiikkia sisältävää julkaisua.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
Niihin Yleisradio Oy:n valtion televisio- ja radiorahastosta saamiin määriin ja Ålands Radio och Tv Ab:n mediamaksutuloista saamiin korvauksiin, jotka on saatu ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
Laki
Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain 22 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain (1266/1996) 22 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa / , seuraavasti:
22 a §
Tuonnista verovelvollinen lehden vastaanottaja voi antaa tulli-ilmoituksen Tullille tämän pykälän mukaisesti, jos kyse on arvonlisäverolain 85 a §:n 1 momentissa tarkoitettujen fyysisellä alustalla olevien sanoma- ja aikakauslehtien maahantuonnista Yhteisön alueelta Ahvenanmaan maakuntaan tai Ahvenanmaan maakunnasta muualle Suomeen ja jos lehdet on hankittu ja toimitettu etämyyntinä. Tämän pykälän mukaisesti ilmoitetuista maahantuonneista suoritettava vero on maksettava Tullin ilmoituksen johdosta tekemän verotuspäätöksen perusteella tullilain (304/2016) 64 §:n mukaisesti.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .