Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain 2 c luvun 5 §:n ja henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rikoslakia ja henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annettua lakia.

Esityksen mukaan ehdonalaista vapauttamista koskevaa sääntelyä ankaroitettaisiin. Voimassa olevassa sääntelyssä lähtökohtana on, että määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava vanki päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään kuitenkin ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehnyt vanki puolestaan päästetään lähtökohtaisesti ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan puolet tai yhden kolmasosan, jos hän ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa. Tarkoituksena on muuttaa lainsäädäntöä siten, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankeusrangaistusta suorittava vanki voisi vapautua suoritettuaan lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan, eikä tuomitun niin sanottu ensikertalaisuus siten enää palautuisi tietyn rikoksettoman ajan jälkeen.

Lisäksi sääntelyä, joka koskee eräiden Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten oikeutta käsitellä tuomittuja koskevia henkilötietoja, muutettaisiin. Ehdotettava rikoslain muutos edellyttäisi pääsyä rangaistusajan laskemisessa tarvittaviin tietoihin nykyistä pidemmältä ajalta.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.

VALIOKUNNAN YLEISPERUSTELUT

Yleistä

Vankien uusintarikollisuus

Ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely

Muita toteuttamisvaihtoehtoja

Sanktiokumulaatio

Vaikutus nuoriin rikoksentekijöihin

Tietojen luovuttaminen ja henkilötietojen suojaa koskeva sääntely

Taloudelliset vaikutukset

Esityksessä on kyse ehdonalaista vapauttamista koskevan sääntelyn ankaroittamisesta. Voimassa olevassa sääntelyssä lähtökohtana on, että määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava vanki päästetään ehdonalaiseen vapauteen eli suorittamaan loppuosa rangaistuksesta vapaudessa, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään kuitenkin ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehnyt vanki puolestaan päästetään lähtökohtaisesti ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan puolet tai yhden kolmasosan, jos hän ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa.

Hallituksen esityksen mukaan lainsäädäntöä muutetaan siten, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankeusrangaistusta suorittava vanki voi vapautua suoritettuaan pääsääntöä lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan, eikä tuomitun niin sanottu ensikertalaisuus siten enää palautuisi tietyn rikoksettoman ajan jälkeen (1. lakiehdotus 2 c luku 5 §).

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että lakiin henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa lisätään uusi 15 a §, jonka mukaan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehillä, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, on oikeus käsitellä lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja, jotka ovat välttämättömiä rangaistusajan laskemiseksi (2. lakiehdotus). Uusi säännös mahdollistaa sen, että ehdonalaisen vapauttamisen ajankohdan määrittämisessä välttämättömät tiedot ovat nykyistä pidemmän ajan saatavilla.

Esitys perustuu hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan ehdonalaista vapautumista koskevia säännöksiä muutetaan siten, että henkilö voi olla ensikertalainen vain kerran. Lakitekstissä ei sinällään käytetä ilmaisua ensikertalaisuus. Säännöstasolle täsmennettynä edellä todettu merkitsee, että ainoastaan ensimmäistä vankeusrangaistusta suorittaessaan vanki voi vapautua suoritettuaan lyhyemmän määräosan rangaistuksesta. Ehdotettua ratkaisua perustellaan esityksessä muun muassa järjestelmän selkeyden, ymmärrettävyyden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, sillä rikosoikeudellisen järjestelmän lähtökohtana on rangaistusten asteittainen ankaroituminen. Ehdonalaisessa vapauttamisessa on kyse vankilassa suoritettavan rangaistuksen tosiasiallisen pituuden määräytymisestä, ja rikosten uusimisen tulee esityksen mukaan vaikuttaa nykyistä johdonmukaisemmin myös vankilassa suoritettavaan aikaan (HE, s. 7—8).

Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin.

Vankien uusintarikollisuudesta voidaan tutkimustiedon valossa yleisesti todeta, että esimerkiksi vuosia 2000—2012 koskevan tutkimuksen mukaan kaikista vapautuneista vangeista 79 prosenttia tuomittiin uusista rikoksista viiden seurantavuoden aikana. Mainittu uusimisprosentti sisältää myös sellaiset rikokset, joista ei tuomittu uutta ehdotonta vankeusrangaistusta. Kyseisen tutkimuksen mukaan uuteen ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtanut uusintarikollisuus oli pienempää: vangeista hieman yli puolet eli 56 prosenttia tuomittiin viiden vuoden seuranta-aikana tehdyistä rikoksista uudelleen vankilaan.

Rikosseuraamuslaitoksen tuoreempien tilastotietojen mukaan vapautuneiden vankeusvankien uusintarikollisuus on pienentynyt tilastoinnin aikavälillä (vuosina 2008—2017 vapautuneet) 61 prosentista 58 prosenttiin. Mainitut uusimisprosentit ovat edellä mainittua tutkimusta hieman korkeampia, mikä selittyy sillä, että Rikosseuraamuslaitoksen uusimistilastoihin sisältyy uusien vankeusrangaistusten lisäksi yhdyskuntapalvelutuomiot. Suurin muutos on tapahtunut ensimmäistä kertaa vapautuneiden sekä vapautumisiältään alle 30-vuotiaiden vankien uusimisessa. Vuonna 2017 alle 21-vuotiaiden vankien uusiminen laski jopa 11 prosenttiyksikköä verrattuna edelliseen tilastointivuoteen. Ensimmäistä kertaa vapautuneiden vankien uusimisosuus (37 prosenttia) laski viisi prosenttiyksikköä vuonna 2016 vapautuneisiin ensikertaisiin verrattuna. Keskeisimmät uusimista ennustavat tekijät ovat vangin rikoshistoria ja ikä: moninkertaisilla vangeilla riski syyllistyä uusiin rikoksiin on suuri ja nuoret palaavat vankilaan todennäköisemmin kuin vanhat.

Rikosoikeusjärjestelmässä on vakiintuneesti pidetty hyväksyttävänä sitä, että niin sanottu ensikertalainen vanki vapautuu suoritettuaan lyhyemmän osan vankeusrangaistuksestaan kuin useamman kerran vankeusrangaistusta suorittanut. Rikosoikeusjärjestelmän yhtenä perusajatuksena yleisestikin on, että kun henkilö syyllistyy toistuvasti rikoksiin, rangaistukset ankaroituvat asteittain. Ehdonalaisen vapauttamisen määräytyminen on osa rangaistusten asteittaisen ankaroitumisen kokonaisuutta, sillä ehdonalainen vapauttaminen määrittelee tosiasiallisesti rikoksentekijän vapauden menetyksen keston.

521/2019 Niin sanotun ensikertalaisuuden palautuminen on ollut mahdollista vuodesta 1944 lähtien (ks. HE, s. 4). Viimeisin ehdonalaista vapauttamista ja ensikertalaisuuden palautumista koskeva muutos on tehty vuonna 2019 (laki rikoslain 2 c luvun muuttamisesta (). Tällöin vangin ensikertalaisuuden palautumista koskeva määräaika palautettiin kolmesta vuodesta viiteen vuoteen. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehneiden osalta määräaika säilytettiin kuitenkin eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunnan huomioiden johdosta kolmessa vuodessa (,). Lakivaliokunta on tuolloin pitänyt perusteltuna sitä, että henkilöt, joka eivät pitkään aikaan ole syyllistyneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtavaan rikokseen, vapautetaan ehdonalaisesti suoritettuaan lyhyemmän ajan rangaistuksestaan (, s. 3). Lakivaliokunta piti tuolloin antamassaan mietinnössä tärkeänä, että rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä arvioidaan tulevaisuudessa kokonaisuudessaan. Valiokunta totesi arvioinnissa olevan tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että eri seuraamusjärjestelmän osatekijät muodostavat johdonmukaisen ja oikeasuhtaisen kokonaisuuden ja seuraamusjärjestelmää koskeva sääntely muodostuu kokonaisuudessaan selkeämmäksi (, s. 4).

Nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä lainsäädäntöä muutetaan siten, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankeusrangaistusta suorittava vanki voi vapautua suoritettuaan lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että rikoksettoman ajan merkitys ensimmäisen rangaistuksen suorittamisen jälkeen poistuu.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettua muutosta on sekä puollettu että toisaalta suhtauduttu siihen kriittisesti sekä nostettu esiin muita toteuttamisvaihtoehtoja.

Ehdotettuun muutokseen kriittisesti suhtautuneet ovat katsoneet ongelmalliseksi muun muassa sen, että ehdotettua muutosta ei juurikaan perustella kriminaalipoliittisilla syillä. Esityksen perusteluihin ei myöskään sisälly tutkittuun tietoon perustuvaa analyysiä siitä, että voimassa oleva ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmä olisi erityisen ongelmallinen. Edelleen asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin arvioita siitä, ettei esityksen kaltaisella seuraamuksen ankaroittamisella ole rikoksia estävää vaikutusta.

Hallituksen esityksen perustelut ovat jossain määrin yleisluonteisia. Esityksessä on pyritty arvioimaan muutoksen rikollisuusvaikutuksia (HE, s. 11—12), mutta todettu samalla, että arviointi on vaikeaa ja siihen liittyy merkittävää epävarmuutta. Esityksessä on todettu, että joissakin rikostyypeissä, joiden tekemiseen liittyy suunnitelmallisuutta, voi esityksellä olla ennaltaehkäisevää vaikutusta rikoksentekijöiden uusintarikollisuuteen. Esityksen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ole rikollisuuden vähentäminen, vaan muuttaa ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää siten, että se on yleisesti hyväksyttävä ja ymmärrettävä sekä uskottava ja oikeudenmukainen (HE, s. 10).

Oikeusministeriö on selvittänyt tarkemmin muiden maiden ehdonalaista vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä, kun sääntelyä edellisen kerran muutettiin (ks., s. 14,, s. 7—14). Oikeusministeriö on nyt käsiteltävän esityksen valiokuntakäsittelyn aikana toimittanut lakivaliokunnalle lisäselvitystä muiden maiden lainsäädännöstä. Saadun selvityksen perusteella kansainvälisessä vertailussa Suomen järjestelmä, jossa säännönmukaiseen ehdonalaiseen vapauttamiseen liittyy tietty laissa säädetty määräaika rikoksettomuudesta, jonka jälkeen vankiin sovelletaan uudestaan lievempää määräosaa, on poikkeus suhteessa muihin verrokkimaihin. Tällaista ei ole esimerkiksi muiden Pohjoismaiden lainsäädännössä. Tältä osin on kuitenkin huomioitava, että eri maiden järjestelmät eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Useissa maissa ehdonalaiseen vapauttamiseen liittyy esimerkiksi harkinnanvaraisuutta.

PeVL 37/2024 vp

Lakivaliokunta toteaa, että esityksessä on kyse selkeästä ehdonalaista vapauttamista koskevan sääntelyn ankaroittamisesta, joka poikkeaa lakivaliokunnan edellisen ehdonalaisen vapauttamisen sääntelyä koskevan uudistuksen yhteydessä ilmaisemasta näkemyksestä (, s. 3). Sinällään lainsäätäjän harkintamarginaali on perustuslakivaliokunnan lausunnostakin ilmi käyvin tavoin varsin väljä (ks., s. 3). Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan ehdotettua uudistusta ja sen tavoitteita hallituksen esityksessä todetuista sekä myös edellä selostetuista perustuslakivaliokunnan lausunnossa ilmenevistä syistä.

Eräät valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat katsoneet, ettei muutoksesta seuraava ankaroituminen kohdistu oikealla tavalla, sillä se ulottuu kaikkiin rikoksenuusijoihin riippumatta siitä, kuinka pitkä aika aiemmasta vankeudesta on ehtinyt kulua tai kuinka vakavasta teosta on kyse. Esille on noussut myös kysymys siitä, pitäisikö ehdonalaiseen vapauttamiseen liittää jonkinlaista harkinnanvaraisuutta.

Lakivaliokunta toteaa, että sääntelyn porrastaminen teon vakavuuden tai aiemmasta vankeudesta kuluneen ajan perusteella ei toteuttaisi esityksen tavoitetta siitä, että ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä rikoksentekijä voi olla niin sanottu ensikertalainen vain kerran. Suhteellisuusperiaatteen voidaan katsoa puoltavan sitä, että rikoksenuusijoita kohdellaan samoin säännöin. Lakivaliokunta pitää perusteltuna myös nykyisen järjestelmän säilyttämistä siltä osin kuin se perustuu laissa säädettyihin selkeisiin määräosiin. Tätä puoltaa muun muassa vapautumisen ennakoitavuus, mikä helpottaa esimerkiksi vapautumisen valmistelua. Harkinnanvaraisuuden lisääminen merkitsisi huomattavaa lisätyötä todennäköisesti sekä Rikosseuraamuslaitokselle että tuomioistuimille. Vapauttamista koskevasta päätöksestä tulisi olla muutoksenhakuoikeus, mistä syystä muutos kuormittaisi mahdollisesti huomattavastikin tuomioistuimia, vaikka vapauttamisharkinnasta vastaisikin ensisijaisesti Rikosseuraamuslaitos. Mikäli harkinnanvaraisuutta lisättäisiin, edellyttäisi tämä joka tapauksessa riittävän täsmällisten harkintakriteerien säätämistä laissa.

1301/2021 Hallituksen esitys perustuu mallille, jossa henkilön aiempi vankilassaolo voidaan määritellä henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain () 33 §:ssä tarkoitetussa hakemistossa olevien tietojen perusteella, koska varsinaisesta rikosseuraamusrekisteristä tiedot poistetaan jo 10 vuoden kuluttua henkilön viimeisestä rikosseuraamusrekisteriin merkitystä täytäntöönpanoasiasta (31 § 1 mom. 1. kohta). Käytännössä pääosassa tapauksia rikosseuraamusrekisteristä saatavat tiedot ovat kuitenkin riittäviä. Edellä mainitusta hakemistosta tieto poistetaan 50 vuoden kuluttua siitä, kun henkilö on viimeksi vapautunut Rikosseuraamuslaitoksen yksiköstä tai lopettanut yhdyskuntaseuraamuksen suorittamisen. Hallituksen esityksen mukaan näin pitkää aikaa voidaan pitää riittävänä esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

PeVL 37/2024 vp

Lakivaliokunta toteaa, että esityksen tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelmakirjausta, jonka mukaan ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä rikoksentekijä voi olla niin sanottu ensikertalainen vain kerran. Tämän tavoitteen valossa ehdotus rajata niin sanotun ensikertalaisuuden määräytyminen sellaisiin kymmenen vuotta säilyviin tietoihin, jotka ovat saatavilla rikosseuraamusrekisterissä, ei näin ollen toteuttaisi riittävällä tavalla sääntelyn päämääriä.

770/1993 Eräs asiantuntijakuulemisessa esiin nostettu sääntelyvaihtoehto on rangaistusajan määritteleminen vain rikosrekisterissä olevien tietojen avulla, mikäli katsottaisiin, että niin sanottujen ensikertalaisuussäännösten soveltamiseen voisi liittyä jonkinlaista asteittaisuutta. Rikosrekisteristä tiedot poistuvat asteittain suhteessa tuomittuun rangaistukseen (rikosrekisterilaki, 10 §). Enintään kahden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot poistuvat lähtökohtaisesti kymmenessä vuodessa lainvoimaisen tuomion antamisesta. Yli kahden ja enintään viiden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot puolestaan poistuvat 20 vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Yli viiden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot poistuvat rikosrekisteristä vasta kun asianomainen henkilö on kuollut tai hänen syntymästään on kulunut 90 vuotta.

Edellä mainitun vain rikosrekisterin käyttöön perustuvan vaihtoehtoisen mallin hyödyntämistä vastaan puhuvina seikkoina on asiantuntijakuulemisessa tuotu esiin erityisesti seuraavaa.

Rikosrekisteriin merkitään tuomiotietojen lisäksi ainoastaan vankeuden täytäntöönpanon päättymisaika, mutta ei sen alkamisaikaa. Koska rangaistusajan laskemisessa merkittävää on myös se, milloin tuomittu on aloittanut suorittamaan vankeusrangaistustaan, tulisi Rikosseuraamuslaitoksen toimittaa tätä koskeva tieto Oikeusrekisterikeskukselle, joka ylläpitää rikosrekisteriä. Tämä edellyttäisi rikosrekisterilain muuttamisen lisäksi myös tietojärjestelmämuutoksia.

Vain rikosrekisterin hyödyntämiseen perustuvassa vaihtoehdossa Rikosseuraamuslaitoksen virkamies joutuisi rangaistusaikaa laskettaessa Rikosseuraamuslaitoksen omien rekisterien sijaan käyttämään Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän rikosrekisterin tietoja, jotka kuitenkin perustuisivat Rikosseuraamuslaitoksen sille toimittamiin tietoihin. Koska rikosrekisterin ja Rikosseuraamuslaitoksen oman rikosseuraamusrekisterin tietojen poistuminen perustuu eri sääntelyyn ja tiedot poistuvat osin eri tavoin, voisi joissakin tilanteissa henkilön aiempi vankeusaika näkyä rikosseuraamusrekisterissä, mutta ei enää rikosrekisterissä. Rikosrekisterin hyödyntämiseen pohjautuvaan malliin perustuvassa lainsäädännössä tulisi ratkaista, voisiko Rikosseuraamuslaitoksen virkamies käyttää sen omassa rikosseuraamusrekisterissä edelleen näkyvää tietoa henkilön aiemmasta vankeusajasta rangaistusajan laskemisessa, vaikka tieto olisikin ehtinyt poistumaan rikosrekisteristä, vaikka ehdonalaisen vapauttamisen määräosien määrittely perustuisi lähtökohtaisesti rikosrekisterin tietoihin. Tällaisen salliminen voisi asettaa rikoksentekijät keskenään eriarvoiseen asemaan osin sattumanvaraisistakin syistä. Rikosseuraamusrekisteristä tapahtuvan tietojen poistumisen kannalta merkityksellinen on esimerkiksi täytäntöönpanon aloittamisen viivästyminen, joka voi tapahtua myös rikoksentekijästä riippumattomista syistä. Lisäksi tietojen poistumiseen rikosseuraamusrekisteristä vaikuttavat myös muun muassa myöhemmät Rikosseuraamuslaitoksen asiakkuudet.

Rikosrekisterin hyödyntämiseen perustuva malli ei myöskään toteuttaisi hallituksen esityksen tavoitetta, jonka mukaan vanki voi ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä olla ensikertalainen vain kerran. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että etenkin enintään kahden vuoden vankeusrangaistusten kohdalla, joiden täytäntöönpano olisi syystä tai toisesta viivästynyt, voisi niin sanottu ensikertalaisuus palautua jo muutaman vuoden kuluttua vankilasta vapautumisesta, jos henkilön mahdollinen aiempi vankilassaolosta tarkistettaisiin rikosrekisterissä näkyvistä tiedoista. Tämä johtuisi edellä todetulla tavalla siitä, että rikosrekisterissä näkyvien tietojen säilymisaika määräytyy lainvoimaisen tuomion antamisen eikä vankilasta vapautumisen perusteella, kuten rikosseuraamusrekisterissä.

Tietyissä tilanteissa eli vakavimpien rikosten osalta tiedot säilyvät rikosrekisterissä esityksen mukaisessa mallissa hyödynnettävää hakemistoa kauemmin. Tämä voisi koskea yli viiden vuoden vankeustuomioita, jotka poistuvat rikosrekisteristä vasta kun asianomainen henkilö on kuollut tai hänen syntymästään on kulunut 90 vuotta. Tällöinkin tiedot kuitenkin näkyisivät hakemistossa 50 vuotta vankilasta vapautumisen jälkeen, jolloin henkilö on jo varsin iäkäs, eikä tämän voida katsoa muodostuvan ongelmaksi esityksen tavoitteiden kannalta.

Selvää on, että esityksestä poikkeavat ratkaisumallit edellyttäisivät huolellista lainvalmistelua ja vaikutusarviointeja. Edellä selostetuista syistä sekä saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksessä omaksuttua ratkaisumallia henkilön aiemman vankilassaolon määrittelystä.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että esityksessä ehdotettu ehdonalaisen vapauttamisen ankaroittaminen saattaa johtaa sanktiokumulaatioon, jos saman aikaisesti sovellettavaksi tulee rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen rangaistuksen koventamisperuste rikoksen uusimisen johdosta.

HE 44/2002 vp

Lakivaliokunta arvioi, että esityksen mukainen muutos ei ainakaan merkittävästi lisää sanktiokumulaation riskiä, sillä jo voimassaolevassa lainsäädännössä lievemmän määräosan soveltaminen edellyttää viiden vuoden rikoksetonta aikaa aiemmasta vankilassa vapautumisesta (nuorten rikoksentekijöiden kohdalla kolmen). Näin pitkän ajan kulumisen voi arvioida tyypillisesti merkitsevän sitä, ettei koventamisperuste tule sovellettavaksi, etenkään lievempien rikosten tai yksittäisten rikosten kohdalla. Jos kyseessä on uusi vakava rikos, ei ehdotettavan sääntelyn voi valiokunnan mielestä katsoa johtavan kohtuuttomaan lopputulokseen, vaikka koventamisperuste tulisikin sovellettavaksi ankaramman ehdonalaisen vapauttamisen määräosan soveltumisen lisäksi. Tällainen tilanne voi joka tapauksessa tulla käsille jo voimassa olevan lainsäädännön perustella niiden rikoksenuusijoiden kohdalla, joiden aiemmasta vankeusrangaistuksesta on ehtinyt kulua alle viisi (nuorten rikoksentekijöiden kohdalla kolme) vuotta.

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että esityksessä ehdotettu muutos ei johda kohtuuttomiin sanktiokumulaation tilanteisiin. Esityksessä omaksuttu ratkaisu on valiokunnan näkemyksen mukaan tästä näkökulmasta hyväksyttävissä.

Esityksessä ehdotettu muutos kohdistuu myös nuoriin eli alle 21-vuotiaisiin rikoksentekijöihin. Esityksessä on viitattu erityisesti viimeaikaiseen nuorten väkivaltarikollisuuden määrän kasvuun ja sitä koskeviin tilastotietoihin, ja katsottu olevan perusteltua varmistaa, että myös nuorena tehdyistä rikoksista suoritetaan tosiasiallisesti yleisen hyväksyttävyyden näkökulmasta riittävän tuntuvia vankeusrangaistuksia (HE, s. 8). Tämä koskee esityksen mukaan etenkin nuoria, jotka syyllistyvät vankilasta vapauduttuaan uusiin, vankeusrangaistukseen johtaviin rikoksiin.

Ehdotettu muutos kohdistuu sellaisiin nuoriin rikoksentekijöihin, jotka ovat syyllistyneet ensimmäisen vankeusajan alkamisen jälkeen vähintään toistamiseen sellaiseen vakavaan rikokseen, josta on tuomittu ehdoton vankeusrangaistus, mutta joiden edellisestä vankeusrangaistuksesta on ehtinyt kulua yli kolme vuotta (HE, s. 8—9).

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ((SopS) 60/1991) 37 artiklan b kohdan mukaan lapsen vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona.

Esityksen mukaan ehdotetulla muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta alaikäisten rikoksentekijöiden rikosoikeudelliseen kohteluun (HE, s. 9). Koska voimassa olevan sääntelyn mukaan ehdonalaisen vapauden niin sanotusta ensikertalaisuudesta voi hyötyä vain vanki, joka ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, ei rikoksen uusinut alaikäinen voi käytännössä päästä tästä lievemmästä kohtelusta osalliseksi ennen kuin on ehtinyt täyttää 18 vuotta.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että muutos tosiasiallisesti ankaroittaa sellaisten rikosten kohtelua, jonka 18—20-vuotias nuori on tehnyt esimerkiksi 15- tai 16-vuotiaana, koska tällainen rikos, jos siitä on tuomittu vankeusrangaistus, merkitsisi uuden 18—20-vuotiaana tehdyn rikoksen täytäntöönpanon ankaroitumista. Edellä todetun osalta valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että jo nykyisin alaikäisenä tehdyt rikokset voivat tulla huomioiduksi rangaistusta ankaroittavana seikkana henkilön tultua täysi-ikäiseksi ja tehtyään tällöin uusia rikoksia. Esimerkiksi rangaistuksen koventamista koskevassa rikoslain 6 luvun 5 §:ssä ei ole rajattu alaikäisenä tehtyjä rikoksia säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä voi jo nykyisin syntyä tilanteita, joissa alaikäisenä tehty rikos vaikuttaa siihen, että henkilö joutuu suorittamaan täysi-ikäisenä tehdystä rikoksesta suuremman määräosan.

Edellä todetuin tavoin muutos kohdistuu käytännössä vain täysi-ikäisiin rikoksentekijöihin (ks. myös HE, s. 20). Joka tapauksessa alle 21-vuotiaita rikoksentekijöitä kohdellaan ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä jatkossakin muita lievemmin, sillä heihin sovelletaan edelleen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti lievempiä määräosia. Alle 21-vuotias rikoksenuusija voi siten muutoksen jälkeenkin päästä ehdonalaisen vapauteen suoritettuaan rangaistuksestaan puolet, mikä vastaa yli 21-vuotiaiden rikoksentekijöiden kohdalla ensikertalaisiin sovellettavaa määräosaa. Lakivaliokunta katsoo, että tältä osin voimassa olevassa säännöksessä omaksutulle ratkaisulle on hyväksyttävät nuorten rikosoikeudelliseen erityiskohteluun liittyvät perusteet. Myös asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että vankilaympäristö on nuorille erityisen haitallinen.

Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että esityksessä ehdotettua muutosta ei voi pitää alaikäisten tai nuorten rikoksentekijöiden kannalta kohtuuttoman ankarana.

Esityksessä ehdotetaan, että lakiin henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa lisätään uusi 15 a §, jonka mukaan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehillä, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, on oikeus käsitellä lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja, jotka ovat välttämättömiä rangaistusajan laskemiseksi (2. lakiehdotus). Uusi säännös mahdollistaa sen, että ehdonalaisen vapauttamisen ajankohdan määrittämisessä välttämättömät tiedot ovat nykyistä pidemmän ajan saatavilla. Mainitussa hakemistossa tiedot säilytetään 50 vuoden ajan henkilön vapautumisesta. Hallituksen esityksessä on arvioitu, että näin pitkää aikaa voidaan pitää riittävänä esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi.

Esityksen mukaan valmistelussa on arvioitu, että pääsy välttämättömiin tietoihin rangaistusajan laskemiseksi voitaisiin toteuttaa myös pidentämällä varsinaisessa rikosseuraamusrekisterissä olevien tietojen säilytysaikoja merkittävästi nykyisestä lain 31 §:ssä säädetystä kymmenestä vuodesta (HE, s. 14). Tämä kuitenkin merkitsisi sitä, että tietoihin olisi pääsy huomattavasti suuremmalla joukolla Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehiä, mikä ei ole tarpeen esityksen tavoitteiden kannalta. Valittu sääntely turvaa paremmin tuomittujen henkilötietojen suojaa. Tietojen pidempi säilyttäminen rikosseuraamusrekisterissä edellyttäisi myös nyt ehdotettua ratkaisua suurempia muutoksia Rikosseuraamuslaitoksen tietojärjestelmiin ja aiheuttaisi lisäkustannuksia.

Lakivaliokunta pitää 2. lakiehdotuksessa ehdotettua uutta hakemistoon siirrettyjen tietojen käsittelyä koskevaa 15 a §:ää käytännössä tarpeellisena 1. lakiehdotuksessa tarkoitettujen niin sanottujen ensikertalaisuussäännösten soveltamiseksi. Valiokunta pitää perusteltuna, että esityksessä on omaksuttu edellä todetuin tavoin henkilötietojen suojaa paremmin turvaava sääntelymalli.

Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyn aikana on noussut esiin tarve säännellä myös tietojen luovuttamista tuomioistuimelle siten, että Rikosseuraamuslaitokselle säädettäisiin oikeus luovuttaa henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja tuomioistuimelle, siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa. Sääntely on tarpeen sen vuoksi, että tuomioistuimen harkitessa vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä merkitystä on myös ehdonalaisen vapautumisen ajankohdalla.

Tältä osin valiokuntakäsittelyssä on ehdotettu, että henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 19 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan "Rikosseuraamuslaitos saa salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä ja myös oma-aloitteisesti luovuttaa 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa".

PeVL 37/2024 vp

Perustuslakivaliokunta on kuitenkin esityksestä antamassaan lausunnossa () esittänyt lakivaliokunnan arvioitavaksi ja selvitettäväksi eräitä seikkoja. Ensinnäkin perustuslakivaliokunta viittaa lausunnossaan siihen, että 33 §:ssä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoitukseksi on määritetty ensisijaisesti tutkimus. Perustuslakivaliokunta toteaa, että ehdotettu sääntely ei ole aivan ongelmatonta valiokunnan käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimusta koskevan käytännön valossa. Perustuslakivaliokunnan mielestä lakivaliokunnan on edellä todetuin tavoin harkittava, voidaanko sääntelyn päämäärät saavuttaa ajallisesti esimerkiksi aiempiin kymmeneen vuoteen rajatuilla tiedoilla tuomituista rangaistuksista, jotka olisivat saatavilla rikosseuraamusrekisteristä (, s. 5).

PeVL 37/2024 vp

Lakivaliokunta katsoo kuitenkin, että sääntelyä on syytä selkeyttää henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 33 §:ssä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoituksien osalta. Lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin 2. lakiehdotuksen tarkistamista siten, että 33 §:ään lisätään hakemiston käyttötarkoituksiksi voimassa olevassa laissa olevien tutkimuksen ja muun hyväksyttävän tarkoituksen lisäksi rangaistusajan laskeminen, sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkinta.

PeVL 37/2024 vp

1054/2018 Lakivaliokunta toteaa, että rikosseuraamusten täytäntöönpanoon liittyvien henkilötietojen käsittely kuuluu EU:n tietosuojaa koskevassa sääntelykokonaisuudessa lähtökohtaisesti rikosasioiden tietosuojadirektiivin ((EU) 2016/680) soveltamisalaan. Direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön lailla henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä (), jäljempänä rikosasioiden tietosuojalaki. Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa täydentää kyseistä yleislakia. Direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säännellään direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa käsittelyä, on täsmennettävä ainakin käsittelyn tavoitteet, käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn tarkoitukset.

Rikosasioiden tietosuojadirektiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohta edellyttää, että henkilötiedot kerätään tiettyjä nimenomaisia ja laillisia tarkoituksia varten.

Rikosasioiden tietosuojalain 5 §:ssä säädetään käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan rekisterinpitäjä saa kerätä henkilötietoja vain tiettyjä nimenomaisia ja oikeutettuja tarkoituksia varten, eikä se saa käsitellä niitä kyseisten tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Rikosasioiden tietosuojalain 4 §:ssä säädetään käsittelyn laillisuusvaatimuksesta, jonka mukaan henkilötietoja saa käsitellä vain, jos se on tarpeen laissa toimivaltaiselle viranomaiselle säädetyn, lain 1 §:n 1 tai 2 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Siltä osin kuin rikosasioissa toimivaltainen viranomainen käsittelee henkilötietoja lain 1 §:n 1 tai 2 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamiseksi, käsittely on lähtökohtaisesti lainmukaista, ja jos muu myöhempi käyttötarkoitus kuuluu myös jommankumman momentin alaan, se on yhteensopiva alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. Koska ehdotettu hakemiston tietojen käsittely kuuluu rikosasioiden tietosuojalain 1 §:n 1 momentin alaan (rikosasian käsitteleminen tuomioistuimessa ja rikosoikeudellisen seuraamuksen täytäntöönpano), sitä voi pitää tietojen alkuperäisen, rikosseuraamusrekisterin sisältämien tietojen käyttötarkoituksen kanssa yhteensopivana käyttötarkoituksena. Ehdotetun sääntelyn mukaisessa hakemiston tietojen käsittelyssä olisi myös tuomioistuimen kohdalla kyse mainitun lain 1 §:n 1 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamisesta (rikosasian käsittely tuomioistuimessa).

Rikosasioiden tietosuojalaissa edellytetään, että käsiteltävät tiedot ovat täsmällisiä ja käsittelyn tarkoitus huomioon ottaen päivitettyjä (7 §). On tärkeää, että rangaistusajan määrittelemisessä voidaan käyttää jatkossakin paikkansa pitäviä tietoja. Ehdotettu hakemiston käyttötarkoituksia koskeva sääntely myös varmistaisi, että tuomioistuimella on vangitsemisasiaa käsitellessään käytettävissään täsmälliset ja käsittelyn tarkoitus huomioon ottaen päivitetyt tiedot

Rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalasäännös ei ole selkeä tuomioistuinten osalta. Rikosasioissa toimivaltaisten tuomioistuinten kuuluminen sen soveltamisalaan on kuitenkin johdettavissa direktiivin muista säännöksistä, erityisesti 18 artiklasta, 32 artiklan 1 kohdasta ja 45 artiklan 2 kohdasta. Tarkempaa tulkintaohjeistusta saa tältä osin johdanto-osan kappaleista, joiden perusteella tarkoituksena on myös ollut se, että direktiivin täytäntöönpanolainsäädäntöä sovelletaan tuomioistuimiin (oikeusviranomaiset) silloin, kun ne käsittelevät syytteitä tai rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyviä kysymyksiä (johdanto-osan kappaleet 11, 20 ja 80). Suomen täytäntöönpanolaki, eli rikosasioiden tietosuojalaki, on direktiiviä yksiselitteisempi siltä osin kuin on kyse lain soveltamisesta tuomioistuimiin. Kuten edellä on todettu, ehdotetun sääntelyn mukaisessa hakemiston tietojen käsittelyssä olisi myös tuomioistuimen kohdalla kyse mainitun lain 1 §:n 1 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamisesta (rikosasian käsittely tuomioistuimessa).

Hakemistossa olevien tietojen käsittelyyn sovelletaan yleistä tietosuoja-asetusta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679) siltä osin kuin käsittely tapahtuisi muita kuin rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaisia tarkoituksia varten. Nyt lakiin lisättävien niin sanotun ensikertalaisuussääntelyn soveltamiseen liittyvien tarkoitusten osalta ei kuitenkaan ole kyse Yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan kuuluvasta henkilötietojen käsittelystä.

Rikosasioiden tietosuojadirektiivissä edellytetyn käyttötarkoitusta koskevan kansallisen sääntelyn selkeyttämiseksi lakivaliokunta ehdottaa edellä todetuin tavoin Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 33 §:n täsmentämistä siten, että siinä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoituksiksi voimassa olevassa laissa olevien tutkimuksen ja muun hyväksyttävän tarkoituksen lisäksi rangaistusajan laskeminen, sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkinta.

Valiokunnan käsityksen mukaan rikosasioiden tietosuojadirektiivin perusteella arvioituna henkilötietojen säilyttäminen rangaistusajan laskemista sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkintaa varten on hyväksyttävää ja lainmukaista. Tältä osin merkityksellisiä ovat erityisesti direktiivin 4 artiklan 1 kohdan e alakohta, 5 artikla ja johdanto-osan kappale 26. Direktiivi jättää liikkumavaraa säilytysajan määrittämiseksi laissa. Edellä mainitut tarkoitukset esityksessä ehdotetun sääntelyn toteuttamiseksi välttämättä edellyttävät tietojen säilyttämistä hyvin pitkään, ja tämän vaatimuksen täyttää nykyinen hakemistossa olevien tietojen säilytysaika. Valiokunnan käsityksen mukaan direktiivistä ei voi arvioida johtuvan estettä tällaiselle säilytysajan määrittelylle.

1050/2018 Tutkimuskäyttöön tapahtuvan tiedon käsittelyn osalta lakivaliokunta toteaa seuraavaa. Henkilötietojen käsittely tutkimustarkoitukseen voi perustua suoraan tietosuojan yleissäädöksiin. Henkilötietojen käsittelystä tutkimustarkoitukseen säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja e alakohdassa, 9 artiklan 2 kohdan j alakohdassa ja 89 artiklassa sekä tietosuojalain () 4 §:n 3 kohdassa, 6 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja 31 §:ssä. Koska henkilötietojen käsittely tutkimustarkoituksiin on mahdollistettu jo yleislainsäädännöllä, ei voida pitää todennäköisenä, että nyt ehdotettava sääntely vaikuttaisi mahdollisuuteen kerätä henkilötietoja tieteellistä tutkimusta varten tulevaisuudessa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hakemistoa koskevaa 33 §:ää vastaavaa sääntelyä ei muualla lainsäädännössä ole, mikä ilmentää mainitun säännöksen poikkeuksellista luonnetta. Merkityksellistä on myös, että rikosasioiden tietosuojalain 5 §:n 3 momentti mahdollistaa tietojen käsittelyn 1 §:n 1 tai 2 momentissa säädettyyn tarkoitukseen myös yleisen edun mukaista arkistointia taikka tieteellistä, tilastollista tai historiallista tarkoitusta varten, jos henkilötietoja näihin tarkoituksiin käsittelee rikosasioissa toimivaltainen viranomainen. Näin ollen esimerkiksi Rikosseuraamuslaitos itse saisi lähtökohtaisesti käyttää tutkimustarkoituksiin omien rekistereidensä sisältämiä tietoja suoraan rikosasioiden tietosuojalain 5 §:n nojalla.

Hakemistossa olevien tietojen käsittelyyn sovelletaan edellä todetuin tavoin yleistä tietosuoja-asetusta siltä osin kuin käsittely tapahtuisi muuta kuin rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaisia tarkoituksia varten. Tältä osin merkityksellisiä ovat erityisesti yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artikla ja 6 artiklan 4 kohta. Yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan säännökset pääsääntöisesti edellyttävät, että rikostuomioita ja rikoksia koskevien henkilötietojen käsittelyn salliminen muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perustuu nimenomaisiin lain säännöksiin.

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että esityksessä tarkoitettu sääntely lakivaliokunnan siihen tekemin muutosehdotuksin täyttää EU-lainsäädännössä henkilötietojen käsittelylle asetetut reunaehdot.

Hallituksen esityksessä ehdotetun muutoksen arvioidaan lisäävän päivittäistä vankilukua noin 40 vangilla, kun nykyistä useampi rikoksenuusija suorittaa vankeusrangaistuksestaan vankilassa pidemmän ajan. Vankimäärän muutoksen arvioidaan toteutuvan täysimääräisesti noin viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta, mutta vaikutus alkaa kumuloitua heti voimaantulon jälkeen asteittain.

Hallituksen esityksen mukaan arvioidut määrärahatarpeet rahoitetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisista määrärahoista (s. 13 ja 18). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Rikosseuraamuslaitoksen esityksestä vuonna 2025 aiheutuva lisämäärärahatarve on 656 000 euroa, jos lait tulevat voimaan esitetyn mukaisesti 1.1.2025. Määrärahan tarve lisääntyy asteittain siten, että viiden vuoden kuluttua voimaantulosta se on 3 280 000 euroa.

Ehdotetusta muutoksesta seuraava vankiluvun nousu lisää myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alalla toimivan Vankiterveydenhuollon yksikön kustannuksia ja siten määrärahan tarvetta. Vuonna 2025 yksikön määrärahan tarve on 46 000 euroa, jos lait tulevat voimaan 1.1.2025. Vaikutukset ovat täysimääräiset viiden vuoden kuluttua voimaantulosta, jolloin lisämäärärahan tarpeen arvioidaan olevan 229 000 euroa.

Vankiterveydenhuollon yksikön ensi vuoden lisämäärärahoja ei ole sisällytetty valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallitusohjelman rangaistusten kiristämisen 12 miljoonan euron kehysvaraus mahdollistaa esityksestä aiheutuvat lisämäärärahat sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan.

Esityksestä seuraavan vankiluvun kasvua koskevassa arviossa ei ole huomioitu muuta vankimäärän lisääntymistä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan aiemmin voimaan tulleiden ja hallitusohjelman mukaisten lainsäädäntöuudistusten seurauksena vankimäärän voidaan arvioida nousevan noin 570 vangilla vuoteen 2028 mennessä. Erityisesti suljetut vankilat ovat kuitenkin jo tällä hetkellä täynnä.

Edeltä ilmenevän perusteella lakivaliokunta pitää välttämättömänä, että Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytyksiä seurataan tarkoin ja sen riittävistä määrärahoista huolehditaan. Lakivaliokunta on jo pitkään kiinnittänyt huomiota siihen, että riittämättömät resurssit ovat merkittävä riski Rikosseuraamuslaitoksen toiminnalle, täytäntöönpanon turvallisuudelle ja työturvallisuudelle (ks.,,sekä, s. 3 ja siinä viitatut aiemmat kannanotot). Valiokunta on saanut Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytyksistä myös erillisen selvityksen, jota valiokunta käsittelee erikseen (). Olennaista on myös huolehtia siitä, että Rikosseuraamuslaitoksella on riittävästi sekä vankilakapasiteettia että henkilöstöä (ks. myös).

VALIOKUNNAN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

2.

Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta

5 luku. Henkilötietojen luovuttaminen 6 luku. Rikosseuraamuslaitoksen rekistereiden tietojen poistaminen ja arkistointi

19 §. Tietojen luovuttaminen toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle. (Uusi).

33 §. Tietojen säilyttäminen tutkimusta tai muuta hyväksyttävää tarkoitusta varten. (Uusi).

Pykälä sisältää säännökset tietojen luovuttamisesta toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle. Pykälää ei esityksessä ehdoteta muutettavaksi.

uutta 2 momenttia Edellä yleisperusteluissa selostetuista syistä lakivaliokunta ehdottaa pykälään, joka mahdollistaa 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjen tietojen luovuttamisen tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa. Sääntely on tarpeen sen vuoksi, että tuomioistuimen harkitessa vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä merkitystä on myös ehdonalaisen vapautumisen ajankohdalla. Valiokunnan ehdottaman uuden 2 momentin mukaan Rikosseuraamuslaitos saa salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä ja myös oma-aloitteisesti luovuttaa 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä 6 §:n 1— 4 kohdassa tarkoitettuja tietoja tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa.

HE 222/2010 vpHE 222/2010 vp

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vangitsemisasiaa käsitellessään tuomioistuin arvioi ehdonalaisen vapautumisen ajankohtaa lähtökohtaisesti rikosrekisteriotteesta, josta ilmenee mahdollisen aiemman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoaika. Tämän perusteella tuomioistuimelle selviää myös ehdonalaiseen vapauttamiseen sovellettava määräosa ja odotettavissa oleva vapaudenmenetysaika. Jatkossa näin ei olisi tilanteessa, jossa henkilön aiemman vankeusrangaistuksen suorittamisesta olisi ehtinyt kulua niin kauan, ettei tieto rangaistuksen täytäntöönpanosta enää näkyisi rikosrekisteriotteelta. Tällaisissa tilanteissa henkilön mahdollinen aiempi vankeusrangaistuksen suorittaminen olisi mahdollista selvittää ainoastaan Rikosseuraamuslaitoksen hakemistossa olevien tietojen avulla, jos tiedot olisivat ehtineet poistua myös Rikosseuraamuslaitoksen rikosseuraamusrekisteristä. Tämän vuoksi on tarpeen säätää vangitsemisasiassa välttämättömien, hakemistoon siirrettyjen tietojen luovuttamisesta Rikosseuraamuslaitokselta tuomioistuimelle. Tarve kysyä tietoja Rikosseuraamuslaitokselta syntyisi vain siinä tapauksessa, että rikosrekisteriotteella ei näy tietoja aiemman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta, mikä loisi olettaman henkilön niin sanotusta ensikertalaisuudesta, ja henkilö pitäisi siitä syystä vapauttaa, ellei Rikosseuraamuslaitoksen hakemistosta mahdollisesti löytyvä tieto aiemman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta johtaisi kyseisen tapauksen olosuhteissa toiseen lopputulokseen. Rikosseuraamuslaitoksen hakemistossa mahdollisesti oleva tieto henkilön aiemman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta, ja siten ankaramman ehdonalaisen vapauttamisen määräosan soveltumisesta, voi siten olla tietyissä tilanteissa ratkaiseva vangittuna pitämistä tukeva seikka.

Käytäntönä tällä hetkellä on, että Rikosseuraamuslaitoksen täytäntöönpanosta vastaavat virkamiehet, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, tarkastavat vailla lainvoimaa olevien käräjäoikeuksien tuomioiden vankeusrangaistuksen määräosien mahdollisen suoritetuksi tulemisen. Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehet välittävät tarvittaessa muutoksenhakutuomioistuimelle tiedon siitä, että kyseisen tutkintavangin kohdalla laissa säädetyt ehdonalaisen vapauttamisen määräosat olisivat tulossa suoritetuiksi ennen muutoksenhakutuomioistuimen tuomion antamista ja vapaudenmenetysaika tutkintavankina muodostumassa pidemmäksi, kuin mitä odotettavissa olevan vankeusrangaistuksen täytäntöönpano merkitsisi kyseiselle henkilölle.

Näin ollen on perusteltua säätää siitä, että Rikosseuraamuslaitos voi luovuttaa kyseisiä hakemistossa olevia tietoja myös oma-aloitteisesti, kuten on mahdollista rikosseuraamusrekisterissä edelleen olevien tietojen osalta. Tarve hakemistossa olevien tietojen tarkastamiseen ja luovuttamiseen voi syntyä silloin, kun odotettavissa oleva vankeusrangaistus on muutaman vuoden pituinen, vangitun aiemmasta vankeuden täytöntöönpanosta ei ole tietoa rikosseuraamusrekisterissä ja vangitun iän puolesta on mahdollista, että tiedot aiemmasta vankeusajasta ovat ehtineet siirtyä rikosseuraamusrekisteristä hakemistoon.

Valiokunnan ehdottamassa uudessa 2 momentissa tietojen luovuttaminen on rajattu henkilötietojen käsittelyn periaatteet huomioiden vain niihin välttämättömiin tietoihin, joita tuomioistuin tarvitsee harkitessaan vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä. Säännöksessä on tämän vuoksi rajoitettu tietojen luovuttaminen ainoastaan 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuihin tietoihin. Tämä vastaa niitä hakemistoon siirrettyjä tietoja, joita on esitetty voitavan Rikosseuraamuslaitoksessa käsitellä uuden 15 a §:n nojalla rangaistusajan laskemiseksi. Kyseisiä 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja voitaisiin luovuttaa vain siltä osin kuin ne ovat välttämättömiä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa. Käytännössä tietoja voisivat hakemistosta luovuttaa Rikosseuraamuslaitoksen täytäntöönpanosta vastaavat virkamiehet, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, ja joiden oikeudesta käsitellä hakemistossa olevia tietoja säädetään hallituksen esityksen mukaisesti uudessa 15 a §:ssä.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valiokunnan ehdottaman uuden säännöksen ei arvioida lisäävän merkittävästi Rikosseuraamuslaitoksen tai tuomioistuinten työmäärää, sillä sääntely tulisi sovellettavaksi suhteellisen vähäisessä määrässä tapauksia.

johtolauseeseen Valiokunnan ehdottama uusi 2 momentti edellyttää muutosta myös 2. lakiehdotuksen.

Pykälä sisältää säännökset tietojen säilyttämisestä tutkimusta tai muuta hyväksyttävää tarkoitusta varten. Pykälää ei esityksessä ehdoteta muutettavaksi.

33 §:ää Edellä yleisperusteluissa selostetuista syistä lakivaliokunta ehdottaa 33 §:n tarkistamista hakemiston käyttötarkoituksien selventämiseksi. Lakivaliokunta ehdottaa, ettämuutetaan siten, että hakemiston käyttötarkoituksiksi lisätään voimassa olevassa laissa olevien tutkimuksen ja muun hyväksyttävän tarkoituksen lisäksi rangaistusajan laskeminen, sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkinta.

johtolauseeseen Valiokunnan ehdottama tarkistus edellyttää muutosta myös 2. lakiehdotuksen.

Valiokunnan muutosehdotukset

1.

Laki

rikoslain 2 c luvun 5 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan rikoslain (39/1889) 2 c luvun 5 §:n 2—4 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 521/2019, seuraavasti:

2 c luku

Vankeudesta ja yhdistelmärangaistuksesta

5 §

Ehdonalaisen vapauttamisen määritelmä ja määräytyminen

Määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava päästetään ehdonalaiseen vapauteen, jollei 9 §:stä muuta johdu, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Vanki, joka ei ole ennen rikoksen tekemistä suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet.

Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, päästetään määräaikaista vankeusrangaistusta kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehdyn rikoksen perusteella suorittava vanki ehdonalaiseen vapauteen, jollei 9 §:stä muusta johdu, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan puolet. Rikoksen kahtakymmentäyhtä vuotta nuorempana tehnyt vanki, joka ei oleennen rikoksen tekemistä suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu yksi kolmasosa.

Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen lievempien määräosien soveltamista ei estä se, että henkilö on ennen rikoksen tekemistä suorittanut vankilassa sakon muuntorangaistusta tai rangaistusta siviilipalveluslain (1446/2007) 74 §:ssä tarkoitetusta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä, 75 §:ssä tarkoitetusta siviilipalvelusrikoksesta, 76 §:ssä tarkoitetusta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana tai 77 §:ssä tarkoitetusta siviilipalvelusrikoksesta ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana taikka asevelvollisuuslain (1438/2007) 118 §:ssä tarkoitetusta asevelvollisuudesta kieltäytymisestä, 120 §:ssä tarkoitetusta poissaolosta kutsunnasta liikekannallepanon aikana, 122 §:ssä tarkoitetusta palveluksen välttämisestä tai 123 §:ssä tarkoitetusta palveluksen välttämisestä liikekannallepanon aikana. Määräosaa laskettaessa päivän osaa ei oteta huomioon. Tämän lain 6 luvun 13 §:n mukainen vapaudenmenetysaika vähennetään edellä mainituista määräosista.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Rikokseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, ja siitä seuraavan rangaistuksen täytäntöönpanoon sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.

2.

Laki

henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan

henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain (1301/2021) 33 § sekä

lisätään

henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annettuun

(1301/2021)

ja 19 §:ään uusi 2 momentti

lakiinuusi 15 a §seuraavasti:

3 luku

Henkilötietojen käsittelyn periaatteet

15 a §

Tietojen käsittely rangaistusajan laskemiseksi

Sen lisäksi, mitä 14 §:ssä säädetään Rikosseuraamuslaitoksen virkamiesten oikeudesta käsitellä Rikosseuraamuslaitoksen rekistereissä olevia tietoja, virkamiehillä, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, on oikeus käsitellä 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja, jotka ovat välttämättömiä rangaistusajan laskemiseksi.

(Uusi)

19 §

Tietojen luovuttaminen toiselle rikosasioiden tietosuojalaissa tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle

Rikosseuraamuslaitos saa salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä ja myös oma-aloitteisesti luovuttaa 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa.

(Uusi 2 mom.)

(Uusi)

33 §

Tietojen säilyttäminen tutkimusta tai muuta hyväksyttävää tarkoitusta varten

tutkimusta, rangaistusajan laskemista, vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkintaa taikka

Rikosseuraamusrekisteristä poistetuista tiedoista muodostetaanmuuta hyväksyttävää tarkoitusta varten säilytettävien tietojen hakemisto. Hakemistoon ei siirretä 13 §:ssä tarkoitettuja tietoja. Tieto poistetaan hakemistosta 50 vuoden kuluttua siitä, kun henkilö on viimeksi vapautunut Rikosseuraamuslaitoksen yksiköstä tai lopettanut yhdyskuntaseuraamuksen suorittamisen.

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Vastalause

Perustelut

Yleisiä näkökulmia esityksestä

Asiantuntijalausunnot pääasiassa kriittisiä

Ensikertalaisuus-käsitteen ongelmallisuudesta

Kansainvälinen vertailu

Nuorten oikeudenmukainen kohtelu

Epätarkoituksenmukainen ratkaisu kriminaalipoliittisiin ongelmiin

Suomen lainsäädännössä nykyinen ehdonalaiseen vapautumisen järjestelmä on ollut käytössä vuodesta 1944, ja se on hyvin vakiintunut. Merkittävimpänä muutoksena voidaan pitää vuonna 2019 voimaan tullutta uudistusta, jossa Sipilän hallituksen valmistelemalla lainmuutoksella pidennettiin aikaisemman vankeusrangaistuksen ehdonalaiseen vapauteen pääsemistä myöhentävä vaikutus jatkumaan viisi vuotta edellisen ehdottoman vankeusrangaistuksen päättymisestä aikaisemman kolmen sijaan.

LaVM 20/2018 vp

Näin ollen kaikki valiokunnassa edustetut puolueet pitivät vielä vuonna 2019 tarkoituksenmukaisena tekijän rikoksettoman ajan huomioimista ehdonalaisen vapauttamisen arvioinnissa. Hallituksen esitys hylkää nyt tämän periaatteen kategorisesti, mikä tarkoittaa tältä osin merkittävää periaatteellista muutosta Suomen oikeusjärjestelmässä. Tämä linjanmuutos on muodostettu lähinnä hallitusohjelman perusteella, ilman riittävää vaihtoehtojen arviointia. Valiokunnan asiantuntijakuulemisten perusteella on myös jäänyt epäselväksi, mihin ongelmaan hallituksen esittämällä muutoksella haetaan ratkaisua.

Suomessa on laajasti omaksuttu myös lakivaliokunnan jakama käsitys, että rikosten toistuvuudella tulee tietyissä tilanteissa olla vaikutusta niin rangaistuksen mittaamiseen kuin vankeusrangaistuksesta ehdonalaiseen vapauteen pääsemiseen. Alle 5 vuotta aikaisemmin vankeusrangaistusta suorittanutta henkilöä kohdellaan jo nykyisin ankarammin ehdonalaiseen vapautumisen järjestelmässä, mutta tästä ei tule vetää johtopäätöstä, että aikaisempien vankeusrangaistusten tulisi ikuisesti vaikuttaa henkilön tilanteeseen. Hallituksen omaksuma mekaaninen ratkaisu aiheuttaa tilanteita, joissa esimerkiksi nuorena vankeusrangaistukseen tuomittua ja uuden rikoksen 20 vuotta myöhemmin tehnyttä henkilöä kohdellaan samalla tavalla kuin useisiin ja toistuviin rikoksiin syyllistynyttä henkilöä. Hallituksen esittämä mallin voidaan siten katsoa johtavan myös kohtuuttomiin tilanteisiin.

Hallituksen esityksessä muutosta perustellaan lähinnä oletetulla oikeudenmukaisuudella, ei esimerkiksi jollain erityisellä kriminaalipoliittisella ongelmalla tai tarpeella puuttua tietynlaiseen rikollisuuteen. Muutos koskee kaikkia rikostyyppejä ilman tapauskohtaisen harkinnan mahdollisuutta. Hallituksen esityksen ensisijaisena tavoitteena ei ole myöskään vähentää rikollisuutta, eikä kyseisellä ehdonalaiskäytäntöjen muutoksella asiantuntijalausuntojen perusteella juurikaan tule olemaan tällaisia vaikutuksia. On erittäin huolestuttavaa, että hallitus ei myöskään nojaa esitystään minkäänlaiseen tutkimustietoon.

On myös huomattava, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan suuri osa rikoksen uusimisista tapahtuu varsin pian vapautumisen jälkeen, eikä muutos koske sen vuoksi kovin suurta määrää ihmisiä. Niiden henkilöiden osalta, joita muutos koskee, rangaistusaika kuitenkin pitenee huomattavasti.

Esityksen keskeinen ongelma on sen mekaanisuus: vaikka sen perusteluissa esimerkiksi vedotaan nuorten väkivaltarikosten määrän kasvuun, ei esitystä ole mitenkään rajattu koskemaan esimerkiksi pelkkiä väkivaltarikoksia. Hallituksen esityksen käsitteleminen budjettilakina on lisäksi aiheuttanut tilanteen, jossa valiokunnalla ei ole ollut tosiasiallisesti riittävästi aikaa tarkastella vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, joilla hallituksen esityksen tavoitteet voitaisiin saavuttaa.

Kaikista valiokunnan 15 lausunnonantajasta 10 suhtautui esitykseen kriittisesti. Useat lausunnonantajat nostivat esiin esityksessä käytetyn terminologian epätarkkuuden.

Lausunnoissa korostettiin rikoksettomien aikojen merkitystä ehdonalaisen vapauttamisen arvioinnissa, joka aiemmin on ollut keskeinen periaate. Tämän periaatteen sivuttaminen hallituksen esityksessä edustaa merkittävää muutosta aiempaan linjaan. Kuten todettua, kyse on myös periaatteesta, jonka vielä vaalikaudella 2015—2019 lakivaliokunta yksimielisesti vahvisti.

Lausunnoissa kritisoitiin myös aiempien asiantuntijalausuntojen huomioimatta jättämistä, erityisesti oikeasuhtaisuuden ja sanktiokumulaation välttämisen osalta. Lisäksi kustannusvaikutusten arviointi todettiin puutteelliseksi. Esityksen arvioidaan lisäävän vankimäärää noin 40 vangilla päivätasolla, mikä kasvattaisi vankiterveydenhuollon yksikön kustannuksia kolmella sairaanhoitajalla ja noin 165 000 eurolla vuosittain. Lausuntokierroksella esitetyt huolenaiheet liittyivät siis terminologian epäselvyyteen, kansainvälisen vertailun riittämättömyyteen, rikoksettomien aikojen sivuuttamiseen, nuorten kohteluun, asiantuntijalausuntojen huomioimatta jättämiseen ja kustannusvaikutusten aliarviointiin. Nämä näkökohdat osoittavat, että esitys kaipaa merkittävää tarkennusta ja uudelleenarviointia.

Hallituksen esityksessä käytetty termi "ensikertalaisuus" on oikeudellisesta näkökulmasta epätarkka ja ongelmallinen. Voimassa olevassa lainsäädännössä ei kyseistä käsitettä käytetä, eikä sillä ole selkeää oikeudellista määritelmää. Asiantuntijalausunnoissa on painotettu, että tällaisen käsitteen käyttäminen saattaa johtaa harhaan johtaviin tulkintoihin, eikä se näin ollen sovellu täsmällisen ja johdonmukaisen lainvalmistelun perusteeksi.

Esityksessä väitetään, että Suomen käytännöt ovat kansainvälisesti poikkeuksellisia, mikä on vaikeasti perusteltava väite. Kansainvälisessä vertailussa rikosoikeudelliset järjestelmät eroavat niin huomattavasti toisistaan, että Suomen nykytilaa ei voi mitenkään yksiselitteisesti tulkita "poikkeavuudeksi". Kansainväliset vertailut osoittavat, että useat maat soveltavat ehdonalaisen vapauttamisen arviointikriteerejä, jotka huomioivat yksilölliset olosuhteet ja rikoksettomat jaksot.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös Euroopan neuvosto on antanut suosituksen, jossa kannustetaan mahdollisimman aikaiseen ehdonalaiseen vapauttamiseen vankeuden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

Esityksellä on vaikutuksia alle 21-vuotiaiden nuorten asemaan. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vankilaympäristö on nuorille erityisen haitallinen, ja sen voidaan jopa epäillä lisäävän rikosten uusimisriskiä. Tämä johtuu esimerkiksi siitä, että nuori tutustuu muihin rikollisuudella oirehtineisiin nuoriin.

Paitsi kansainvälisesti, myös kansallisesti on omaksuttu periaate, että nuorten osalta vankeusrangaistus ei useimmiten ole paras tai tarkoituksenmukainen keino puuttua rikollisuuteen, vaan ehdottoman vankeusrangaistuksen käyttämisen tulee olla viimesijainen vaihtoehto.

Tähän periaatteeseen liittyy myös Sipilän aikaisessa hallituksen esityksessä () omaksuttu ratkaisu, jossa järjestelmän ankaroittamisesta huolimatta alle 21-vuotiaisiin rikoksentekijöihin päätettiin soveltaa lievempää sääntelyä. Tällöin lakivaliokunta totesi yksimielisessä mietinnössään esimerkiksi, että mikäli nuorena rikoksen tehnyt henkilö kuitenkin tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vankilassaoloaika on syrjäytymisen ja laitoskierteen ehkäisemiseksi pyrittävä rajoittamaan niin lyhyeksi kuin se rangaistusjärjestelmän yleisen hyväksyttävyyden kannalta suinkin on mahdollista. Samassa yhteydessä lakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että perustuslakivaliokunta oli jo aiemmin pitänyt ongelmallisena hallituksen esitykseensisältynyttä ehdotusta, jolla olisi ankaroitettu nuorten rikoksentekijöiden pääsyä ehdonalaiseen vapauteen.

Ennen periaatteellisesti näin merkittävää järjestelmätason muutosta hallituksen olisi tullut huolellisesti tarkastella muita ratkaisuja, jotka sopisivat paremmin Suomen oikeusjärjestelmään ja sen pitkään perinteeseen. Esimerkiksi perustuslakivaliokunta toi lausunnossaan esille, että henkilötietojen keräämiseen liittyvän käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimusta koskevan käytännön valossa esitys ei ole ongelmaton. Tämän vuoksi perustuslakivaliokunta kehotti lakivaliokuntaa valtiosääntöoikeudellisista syistä harkitsemaan, olisiko sääntelyn päämäärät mahdollista saavuttaa ajallisesti esimerkiksi aiempiin kymmeneen vuoteen rajatuilla tiedoilla tuomituista rangaistuksista, jotka olisivat saatavilla rikosseuraamusrekisteristä.

Hallituksen ei tule jäädä hallitusohjelmansa vangiksi, vaan esityksiä tulee voida parantaa asiantuntijapalautteen perusteella. Nyt näin ei ole tehty, vaan hallitus on takertunut hallitusohjelmaan kirjattuun ja asiantuntijoiden laajasti tyrmäämään malliin.

Mikäli nykyjärjestelmässä ajatellaan olevan ongelmia, voidaan rikosoikeudellista linjaa kiristää myös oikeudenmukaisesti ja kohdennetusti. Esityksessä ei ole arvioitu riittävästi esimerkiksi sitä, tulisiko järjestelmän ankaroittamisen kohdistua tiettyihin rikostyyppeihin kuten väkivaltarikoksiin, ja voitaisiinko toimenpiteitä suunnata kohdennetummin toistuvia rikoksia tekeviin henkilöihin. Muutokset ehdonalaista vapautumista koskevaan sääntelyyn edellyttäisivät huolellisempaa harkintaa ja laajempaa vaihtoehtojen tarkastelua.

Hallituksen esitystä on kritisoitu voimakkaasti asiantuntijalausunnoissa. Asiantuntijanäkemyksiä ei valmistelussa ole huomioitu riittävästi, ja hallitus on asettanut hallitusohjelman orjallisen toteuttamisen asiantuntijatiedon hyödyntämisen edelle. Tämä on ongelmallista, koska kuulemismenettelyn tarkoituksena on kehittää lainsäädäntöä perustellumpaan ja tasapainoisempaan suuntaan. Hallituksen pitäessä kiinni ohjelmansa mukaisesta epätarkoituksenmukaisesta toteutustavasta lakivaliokunnalla ei ole tosiasiallisesti ollut mahdollisuutta etsiä parempaa ratkaisua hallituksen esityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Asiantuntijalausuntojen perusteella hallituksen esityksen puutteiden korjaaminen olisi myös vaatinut merkittävää esityksen uudelleenvalmistelua.

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että lakiehdotukset hylätään.

Helsingissä 4.12.2024

Elisa

Gebhard

sd

Pia

Hiltunen

sd

Jessi

Jokelainen

vas

Eemeli

Peltonen

sd

Juha

Viitala

sd

Anna-Kristiina

Mikkonen

sd