Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annettua lakia. Esitys liittyy pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan.

Esityksen mukaan työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetussa laissa säädettäisiin sovittelijan velvollisuudesta menetellä sovittelutoimessaan kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuus vaarannu. Sovittelutehtävässään sovittelija ohjaisi työriidan osapuolia Suomen kilpailukyvyn ja hyvin toimivan palkanmuodostuksen kannalta tasapainoisiin ratkaisuihin. Tätä periaatetta sovittelijan tulisi noudattaa myös sovintoehdotusta antaessaan. Ehdotus muodostaisi lainsäädännöllisen perustan kansantalouden kokonaisedun ja palkanmuodostuksen toimivuuden kannalta olennaisten tekijöiden huomiointiin valtiollisessa sovittelutoiminnassa.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi määrättyä sovittelutehtävää varten asetettavan sovittelulautakunnan käytänteitä. Laissa säädettäisiin, että valtakunnansovittelija tai hänen määräämänsä sovittelija toimisi sovittelulautakunnan puheenjohtajana. Sovittelulautakunta olisi menettelyssään sidottu sovittelijaa velvoittavaan sääntelyyn, jolla edistetään työmarkkinoiden toimivuutta. Lain säännöksiä sovintoehdotuksen antamisesta sovellettaisiin myös sovittelulautakunnan antamaan sovintoehdotukseen.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.12.2024.

VALIOKUNNAN YLEISPERUSTELUT

Yleistä

Työmarkkinaosapuolten sopimusvapaus

Sovittelijan harkintavalta ja riippumattomuus

Palkkatasa-arvo ja sovittelutoiminta

Valiokunnan muutosehdotukset

420/1962 Työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetussa laissa (), jäljempänä työriitalaki, säädetään valtakunnansovittelijan johdolla tapahtuvasta työriitojen sovittelusta. Työriitalain 1 §:n mukaan työmarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi ja työriitojen sovittelua varten on valtakunnansovittelijan virka. Työriitalain mukaan valtakunnansovittelijan tehtävänä on muun muassa toimia osapuolten pyynnöstä puheenjohtajana työehto- ja virkaehtosopimusten aikaansaamista koskevissa neuvotteluissa sekä huolehtia työriitojen sovittelusta koko maassa.

Sovinnon aikaansaamista koskevan, voimassa olevan työriitalain 11 §:n mukaan sovittelutoimessaan sovittelijan on koetettava saada riitapuolet täsmällisesti määrittelemään riitakohdat ja rajoittamaan ne mahdollisimman vähiin sekä pyrittävä johtamaan riitapuolet sovintoon lähinnä heidän omien ehdotustensa ja tarjoustensa perusteella, joihin sovittelijan on ehdotettava sellaisia myönnytyksiä ja tasoituksia, mitä tarkoituksenmukaisuus ja kohtuus näyttävät vaativan. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että tätä sovittelijan lakiin perustuvaa toimivaltaa esittää osapuolten ehdotuksiin tarkoituksenmukaisuuden ja kohtuuden edellyttämiä myönnytyksiä ja tasoituksia täsmennetään. Ehdotetun säännöksen mukaan sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoimessaan siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että sovittelulautakunnan puheenjohtajana toimii jatkossa joko valtakunnansovittelija tai hänen määräämänsä sovittelija. Sovinnon aikaansaamista koskevat työriitalain 11 §:n säännökset koskevat ehdotuksen mukaan jatkossa myös sovittelulautakuntaa.

Esitys perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Hallitusohjelmakirjauksen mukaan laissa työriitojen sovittelusta säädetään, että palkantarkistusten yleistä linjaa ei voida ylittää valtakunnansovittelijan toimistosta tai sovittelulautakunnan toimesta annettavalla sovintoehdotuksella. Esityksen tavoitteena on edistää palkanmuodostuksen ja työmarkkinoiden toimivuutta sekä suotuisaa talous- ja työllisyyskehitystä.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää esityksen tavoitteita kannatettavina. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä vähäisin muutoksin ja seuraavin huomioin.

Esityksessä ehdotetaan täsmennettävän sovittelutoimessa noudatettavaa tarkoituksenmukaisuus- ja kohtuusharkintaa. Sääntelyä sovelletaan myös sovittelijan ja sovittelulautakunnan sovintoehdotuksen antamiseen.

Ehdotettu sääntely ei koske työmarkkinaosapuolten keskinäisiä sopimusneuvotteluja tai työriitalain 15 §:ssä tarkoitettua osapuolten keskinäistä sovittelutoimielintä. Sääntely ei koske myöskään sellaista työmarkkinaosapuolten ratkaisua, jonka ne saavuttavat keskenään sovittelijan johdolla tapahtuvissa neuvotteluissa. Ehdotettu lainsäädäntö ei velvoita työehtosopimusosapuolia noudattamaan työehtosopimuksissaan tiettyä palkka- ja muiden määräysten kustannustasoa eikä sillä aseteta työehtosopimusosapuolia sitovaa palkantarkistusten ylärajaa. Sovittelijan tai sovittelulautakunnan antama sovintoehdotus ei sido oikeudellisesti työriidan osapuolia.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on esitetty eriäviä näkemyksiä ehdotetun sääntelyn hyväksyttävyydestä työmarkkinaosapuolten sopimusvapauden ja siten ammatillisen yhdistymisvapauden kannalta. Osa asiantuntijatahoista on katsonut esityksen olevan jännitteisessä suhteessa perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvatun ammatillisen yhdistymisvapauden, Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimusten, EU:n perusoikeuskirjan 28 artiklan sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan kanssa.

PeVL 60/2024 vp

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei ehdotuksella rajoiteta työehtosopimusosapuolten sopimusvapautta eikä sääntely muodostu ongelmalliseksi perustuslain 13 §:n 2 momentin kannalta. Valiokunnan mukaan sääntely ei muodostu myöskään kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaiseksi.

PeVL 60/2024 vp

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset ovat jakautuneet sen suhteen, miten ehdotettu lainsäädäntö vaikuttaa työmarkkinaosapuolten sopimiseen jatkossa. Lainsäädännön on toisaalta katsottu lisäävän työriitoja, toisaalta ehkäisevän niitä. Sen on katsottu toisaalta vaikeuttavan työehtosopimuskierroksen päänavaajaksi ryhtymistä ja toisaalta helpottavan sitä.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää perusteltuna, että lainsäädännössä vahvistetaan sovittelutoimessa pitkään noudatettua käytäntöä, jossa neuvottelukierroksen avaajina toimivien merkittävien liittojen palkkaratkaisulla on ollut muiden alojen sopimusneuvotteluja ohjaava vaikutus. Valiokunta katsoo, että sovittelijan noudattamalla käytännöllä on ollut työriitoja ennaltaehkäisevä sekä työmarkkinoiden toimintaa ja siten palkanmuodostuksen toimivuutta edistävä vaikutus. Suomen vientivetoisessa taloudessa työkustannusten taso on kilpailukyvyn ja talouskasvun keskeinen tekijä. Valiokunta korostaa, että työriidan osapuolten vaatimukset ovat jatkossakin lähtökohta sovittelulle ja sovintoehdotuksen antamiselle.

Työriitalaissa on jo nykyisin säännöksiä, jotka ohjaavat sovittelijan toimintaa. Lain 1 §:n mukaan valtakunnansovittelijan virka on olemassa työmarkkinoiden toimivuuden edistämiseksi ja työriitojen sovittelua varten. Hallituksen esityksen mukaan sovittelijat ovat toteuttaneet työmarkkinoiden toimivuuden edistämistehtävää sovittelutoimessaan muun muassa seuraamalla työmarkkinoilla muodostuneita käytänteitä, kuten työmarkkinoiden yleistä linjaa.

Lisäksi voimassa olevassa työriitalain 11 §:ssä säädetään sovittelijan toimista sovinnon aikaansaamiseksi. Kuten edellä on todettu, niihin kuuluu sovittelijan mahdollisuus ehdottaa sellaisia myönnytyksiä ja tasoituksia osapuolten omiin ehdotuksiin ja tarjouksiin, mitä tarkoituksenmukaisuus ja kohtuus näyttävät vaativan.

Esityksen mukaan työriitalain 11 §:n soveltamisessa on painotettu yleisiä työmarkkinapoliittisia näkökohtia ottaen kuitenkin huomioon kunkin soviteltavan työriidan ominaispiirteet. Valtakunnansovittelijat ovat esityksen mukaan katsoneet 1960-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien olevansa sidottuja työmarkkinoilla sopimusneuvottelujen yhteydessä syntyneeseen yleiseen linjaan.

Edellä kuvatusti hallituksen esityksessä ehdotetaan, että työriitalain 11 §:n säännöstä täsmennetään uuden 2 momentin säännöksellä, jonka mukaan sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoimessaan siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta. Ehdotetun 11 §:n 2 momentin säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, että nykyisen käsityksen mukaan kansantalouden kokonaisedun toteutumista tukee se, että sovittelutoiminnassa annetaan riittävä arvo kansainväliselle kilpailulle alttiina olevan alan päänavaajaratkaisulle. Tämä tukee työmarkkinoiden toimivuutta ja sitä kautta koko taloudellisen järjestelmän kestävyyttä. Poikkeamista tarpeeksi vahvana pidettävän alan päänavaajaratkaisusta pidetään perusteluissa kansantalouden kokonaisedun kannalta vahingollisena.

Säännöksen perusteluissa korostetaan niin sanotun yleisen linjan huomioimista. Ehdotuksessa ei määritellä sovittelijaa sitovasti, milloin ja miten yleinen linja muodostuu, mutta kuvataan esimerkein yleisen linjan muodostumista viimeaikaisessa työmarkkinakäytännössä. Ehdotuksessa ei myöskään määritellä sovittelijaa sitovasti, kuinka sovintoehdotuksen kustannusvaikutus on laskettava.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotetusta sääntelystä on esitetty eriäviä näkemyksiä. Erityisesti palkansaajajärjestöt ovat katsoneet sääntelyn vaarantavan sovittelun riippumattomuuden ja siten osapuolten luottamuksen sovittelujärjestelmään. Toisaalta sääntelyn on katsottu selkeyttävän sovittelijan ja erityisesti sovittelulautakunnan toimintaa ja roolia sekä rauhoittavan työmarkkinakenttää ja kannustavan osapuolia etsimään ratkaisuja keskenään neuvottelemalla.

Valtakunnansovittelijan toimisto on valiokunnalle antamassaan lausunnossa katsonut, että työriitalain voimassa olevat säännökset johdattavat sovittelijoita jo nykyisin tekemään kokonaisharkintaa ja sulkevat pois erilaiset äärimmäisratkaisut, joilla voi olla työmarkkinoiden toimintaa vaarantavia heijastusvaikutuksia. Valtakunnansovittelijan toimiston arvion mukaan ehdotettu laki täydentää voimassa olevia työriitalain säännöksiä ja täsmentää jo olemassa olevaa työriitojen sovittelua koskevaa säännöstöä. Sovittelijan toimiston näkemyksen mukaan ehdotettu muutos ei sido sovittelijan käsiä enemmän kuin nykyinen lainsäädäntö tai työmarkkinakäytäntö, koska nyt lakiin kirjattavaksi ehdotettua periaatetta on noudatettu sovittelussa jo useita vuosikymmeniä.

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että ehdotettu työriitalain 11 §:n 2 momentti on sääntelytavaltaan varsin väljä. Valiokunta katsoo väljyyden kytkeytyvän Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin ja sovittelutoiminnan riippumattomuutta koskeviin vaatimuksiin eikä pidä sääntelyä ongelmallisena.

Perustuslakivaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota myös siihen, että ehdotetun 11 §:n 2 momentin perustelut eivät kaikilta osin vastaa ehdotettua sääntelyä tai ovat ainakin paikoin jännitteisessä suhteessa lakiehdotuksen kanssa. Perustuslakivaliokunta toteaa jo perustuslain 2 §:n 3 momentistakin johtuvan, ettei pelkästään hallituksen esityksen perusteluilla voida esimerkiksi määritellä ja laajentaa sääntelyn soveltamisalaa. Valiokunnan mielestä on selvää, että laille ja sen sanamuodolle annetaan lakia tulkittaessa etusija.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan työ- ja elinkeinoministeriöltä saaman selvityksen mukaan yleisluontoiseen sääntelyyn ja sitä esimerkinomaisesti täsmentäviin säännöskohtaisiin perusteluihin on päädytty Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vuoksi ja sovittelijan toimintaedellytysten takaamiseksi. Ministeriön mukaan perusteluissa kuvataan käytänteitä, joiden katsotaan nykyisen käsityksen mukaan tukevan kansantalouden kokonaisedun toteutumista.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää sääntelyn väljyyttä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Se tarjoaa sovittelijalle toisaalta nykyistä vahvemman selkänojan, ja toisaalta se turvaa sovittelijan edellytykset ratkaista työriitoja kuhunkin yksittäiseen työriitatilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää kuitenkin perustuslakivaliokunnan tavoin selvänä, että laille ja sen sanamuodolle annetaan lain tulkinnassa etusija perusteluihin nähden.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin huoli ehdotetun lainsäädännön vaikutuksista sukupuolten väliseen palkkatasa-arvoon. Esityksen on nähty johtavan sukupuolten välisten palkkaerojen kasvamiseen, kun prosenttikorotukset kasvattavat euromääräisesti enemmän jo valmiiksi korkeampia vientialojen palkkoja kuin naisvaltaisten alojen palkkoja.

Kuten hallituksen esityksessä todetaan, ammattien jakautuminen sukupuolen mukaan on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna suurta. Jakautuminen näkyy esimerkiksi siinä, että yksityisellä vientisektorilla työskentelevistä suurin osa on miehiä, kun taas julkisella puolella ja erityisesti sosiaali- ja terveysalalla työskentelevistä valtaosa on naisia. Tämän lisäksi Suomessa on sukupuolten välillä selkeä palkkaero, joka on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Hallituksen esityksessä todetaan, että ehdotuksella ei estetä sovittelijaa huomioimasta ala- ja tehtäväkohtaisia erityispiirteitä harkitsemallaan tavalla. Hallituksen esityksen mukaan ammatillisesta segregaatiosta ja sovittelutoiminnan luonteesta johtuen sovittelijan mahdollisuudet alojen välisen palkkatasa-arvon edistämiseen sovittelutoiminnassa ovat kuitenkin tosiasiassa varsin rajalliset. Sovittelujärjestelmällä tuetaan työehtosopimuksiin perustuvaa palkkojen määräytymistä, ja työmarkkinaosapuolilla on kollektiivisen neuvotteluoikeutensa nojalla keskeinen rooli työehtosopimusten palkkausjärjestelmien kehittämisessä.

TyVM 22/2022 vp

Edellä todettu huomioon ottaen valiokunta yhtyy hallituksen esityksen toteamukseen, jonka mukaan mahdollisuudet vaikuttaa alojen väliseen palkkatasa-arvoon työriitojen sovittelun avulla ovat rajalliset. Ehdotettu lainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin ala- ja tehtäväkohtaisten erityispiirteiden, ansiokehityksen ja palkkatasa-arvoon liittyvien kysymysten huomioimisen osana kansantalouden kokonaisetua, palkanmuodostuksen toimivuuden turvaamista ja sovittelijan lakisääteistä kohtuus- ja tarkoituksenmukaisuusharkintaa.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää perustuslakivaliokunnan tavoin tarpeellisena kiinnittää huomiota myös siihen, että naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:ssä säädetty viranomaisen velvollisuus edistää tasa-arvoa koskee myös sovittelutoimintaa. Sovittelijan on siten kaikessa toiminnassaan edistettävä naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti, laissa määritellyn toimivaltansa ja tehtäviensä puitteissa.

Ehdotetussa työriitalain 1 §:n 2 momentissa on tarpeeton ”tarkoitettu”-sana, jonka työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ehdottaa poistettavaksi. Lisäksi valiokunta ehdottaa poistettavaksi momentin asetuksenantovaltuutuksesta maininnan sovittelulautakunnan avustamisesta.

HE 146/2024 vp

VALIOKUNNAN YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

Laki työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta

1 §. Lain tarkoitus ja soveltamisala.

Valiokunta ehdottaa pykälän 2 momentista poistettavaksi sanan ”tarkoitettu” tarpeettomana. Lisäksi valiokunta ehdottaa yleisperusteluissa tarkemmin kuvatuin perustein momentista poistettavaksi maininnan siitä, että sovittelulautakunnan avustamisesta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Valiokunnan muutosehdotukset

Laki

työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 420/1962 työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain () 1 §:n 2 momentti, 3 §:n 2 momentin 4 kohta, 11 § ja 13 §:n 1 momentti,

354/2009

247/2020

247/2024

247/2024

sellaisina kuin ne ovat, 1 §:n 2 momentin ja 3 §:n 2 momentin 4 kohdan suomenkielinen sanamuoto laissaja ruotsinkielinen sanamuoto laissa, 11 §:n suomenkielinen sanamuoto osaksi laissaja ruotsinkielinen sanamuoto laissa 247/2024 sekä 13 §:n 1 momentin ruotsinkielinen sanamuoto laissa, ja

lisätään

354/2009

247/2024

247/2024

247/2024

3 §:n 2 momenttiin, sellaisena kuin sen suomenkielinen sanamuoto on laissaja ruotsinkielinen sanamuoto laissa, uusi 5 kohta, ja 13 §:ään, sellaisena kuin sen suomenkielinen sanamuoto on osaksi laissaja ruotsinkielinen sanamuoto laissa, uusi 4 momentti seuraavasti:

1 §

Lain tarkoitus ja soveltamisala

tarkoitettu

ja sen avustamisesta

Määrättyä sovittelutehtävää varten voidaan asettaa sovittelulautakunta. Sovittelulautakunnan puheenjohtajana toimiivaltakunnansovittelija tai sivutoiminen sovittelija. Sovittelulautakunnan asettamisestasäädetään valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Valtakunnansovittelijan tehtävät

Valtakunnansovittelijan on:

4) toimittava tarvittaessa sovittelulautakunnan puheenjohtajana tai määrättävä sovittelija toimimaan puheenjohtajana;

5) suoritettava muut valtioneuvoston antamat tehtävät.

11 §

Sovinnon aikaansaaminen

Sovittelutoimessaan sovittelijan on, otettuaan perusteellisesti selkoa riidasta ja sen arviointiin olennaisesti vaikuttavista seikoista sekä riitapuolten vaatimuksista, koetettava saada riitapuolet täsmällisesti määrittelemään riitakohdat ja rajoittamaan ne mahdollisimman vähiin sekä pyrittävä johtamaan riitapuolet sovintoon lähinnä heidän omien ehdotustensa ja tarjoustensa perusteella, joihin sovittelijan on ehdotettava sellaisia myönnytyksiä ja tasoituksia, mitä tarkoituksenmukaisuus ja kohtuus näyttävät vaativan.

Sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoimessaan siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta.

13 §

Sovintoehdotus ja sovittelun keskeyttäminen

Jollei sovittelija saa työriitaa neuvotteluilla eikä muutoin sovituksi, hän voi 11 §:ssä säädettyä noudattaen esittää riitapuolille kirjallisen sovintoehdotuksen ja kehottaa näitä määräämässään lyhyessä ajassa hyväksymään sen. Sovintoehdotusta älköön ennen sovittelun päättymistä tai keskeyttämistä ilman sovittelijan suostumusta saatettako julkisuuteen.

Tässä pykälässä säädettyä sovelletaan myös sovittelulautakunnan antamaan sovintoehdotukseen.

Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20.

Vastalause

Perustelut

Hallituksen esitys valtakunnansovittelijan sovittelijatoiminnan rajoittamiseksi, ns. vientivetoinen palkkamalli, on lainsäädännön muuttamisen peruslähtökohdan suhteen ongelmallinen. Epäonnistuneesta lainvalmisteluprosessista johtuen hallituksen säädösesitys ja sen perustelut eivät vastaa toisiaan. Alkuperäinen säädösesitys poistettiin esityksestä lausuntokierroksen jälkeen ja korvattiin uudella, aikaisemmasta selvästi poikkeavalla. Alkuperäisen säädösesityksen perusteluista suuri osa kuitenkin yhä jätettiin hallituksen esitykseen, ja tämän seurauksena ne ovat osin ristiriidassa itse ehdotetun säädöstekstin kanssa.

PeVL 60/2024 vp

Esityksen eniten kiistaa aiheuttanut muutosehdotus koskee työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain 11 §:n muuttamista. Hallituksen esityksessä ehdotetaan pykälään lisättäväksi uusi 2 momentti. Momentissa edellytettäisiin, että sovittelijan on kansantalouden kokonaisedun turvaamiseksi meneteltävä sovittelutoimessaan siten, että palkanmuodostus toimii mahdollisimman hyvin eikä työmarkkinoiden toimivuutta vaaranneta. Kansantalouden kokonaisetua ei kuitenkaan esityksessä määritellä tavalla, joka selkeyttäisi tätä vaatimusta. Esityksen perusteluissa viitataan työmarkkinoiden ”yleiseen linjaan”, jonka sisältö jää epämääräiseksi. Epäonnistuneen lainvalmistelun takia hallituksen esityksen perustelut eivät tässä tarjoa apua. Ne ovat paikoin sisäisestikin ristiriitaiset ja paikoin taas sisältävät merkittävästi pyrkimystä perusteluilla säätämiseen.

Nykyinen sovittelujärjestelmä on toiminut hyvin. Lainsäädännön sijaan hallituksen olisi pitänyt jatkaa kolmikantaisia neuvotteluita sovittelujärjestelmän kehittämiseksi työmarkkinajärjestöjen kanssa, jotta tätä lakiesitystä parempi ja kestävämpi vaihtoehto olisi saatu sovittua osapuolten välillä. Sille hallitus ei kuitenkaan antanut asiallisia mahdollisuuksia monilla palkansaajan asemaan tekemillään heikennyksillä.

Työmarkkinoiden sovittelujärjestelmän tehtävänä on edistää kollektiivista neuvottelutoimintaa ja työehtosopimusten aikaansaamista. Sovittelija toimii osapuolten luottamuksen varassa ja hänen täytyy toimessaan olla puolueeton. Sovitteluinstituution itsenäisellä ja riippumattomalla asemalla on siksi tärkeä rooli osana työmarkkinajärjestelmää ja työehtosopimusjärjestelmää. Hallituksen esityksellä pyritään nyt rajoittamaan sovittelijan toimivaltaa sovittelutoiminnassa tavalla, joka on omiaan heikentämään tätä riippumattomuutta.

Hallituksen esityksen perustelujen valossa tavoitteena on ennen kaikkea estää muita aloja ylittämästä vientialojen palkankorotustasoa. Tämä vaikeuttaisi monien matalapalkka-alojen pyrkimystä päästä pois palkkakuopasta, mutta samalla aiheuttaisi ongelmia vientialojen neuvotteluihin. Pyrkimällä tekemään vientialojen neuvotteluista neuvottelut yleisestä palkankorotuslinjasta tuotaisiin mukaan ulkopuolisia intressejä, jotka eivät näihin neuvotteluihin kuuluisi.

Hallituksen esitys johtaa siihen, ettei sovittelijalla ole enää riittävästi tilaa ja harkintaa tehdä työmarkkinariidan ratkaisemiseksi tarvittavia sovintoesityksiä. Rajaamalla sovittelijan käytössä olevia työkaluja heikennetään koko sovitteluinstituution roolia. Jos on etukäteen tiedossa, että valtakunnansovittelijan kädet ovat sidotut, se voi vaikuttaa negatiivisesti työmarkkinaneuvotteluosapuolten haluun enää hakea tosissaan ratkaisua työmarkkinariitoihin valtakunnansovittelijan johdolla. Työmarkkinoiden sovittelujärjestelmän heikentäminen taas on omiaan lähinnä lisäämään työtaisteluiden riskiä.

Koko ehdotetun sääntelyn tarpeellisuuden tekee hyvin kyseenalaiseksi myös se, että valtakunnansovittelija on noudattanut työmarkkinoiden kulloistakin yleistä linjaa varsin vahvasti. Yksittäiset poikkeamat ovat syntyneet tilanteissa, joissa on käynyt selväksi, ettei työtaistelu ratkea työmarkkinoiden vallitsevan raamin sisällä. Näyttääkin, että lakiesityksen päätähtäin on julkisen sektorin palkkakehityksen jarruttaminen. On hyvin vaikea nähdä, miksi kenenkään kannalta parempi lopputulos näissä tilanteissa olisi saavutettu sillä, että sovittelija olisi lain voimalla pakotettu tekemään toivottomia esityksiä ja ratkaisu olisi tämän jälkeen haettu osapuolten kesken ilman sovittelijan myötävaikutusta.

Ehdotettu sääntely ei sanamuodoiltaan ole erityisen tiukkaa. Sääntelyn epäselvyys kuitenkin tekee valtakunnansovittelijan kannalta vaikeaksi hahmottaa, mitä laki häneltä edellyttää. Tämä voi johtaa myös ylivarovaisuuteen, jossa virkavastuulla toimiva sovittelija epäselvää lakia kunnioittaakseen rajoittaa sovittelutoiminnan vaihtoehtoja enemmän kuin mitä edes lain normaalin tulkinnan nojalla olisi perusteltua.

Hallituksen esityksessä muutetaan myös sovittelulautakunnan asemaa. Sovittelulautakunnan puheenjohtaja olisi jatkossa valtakunnansovittelija. Tähän asti ministeri on asettanut sovittelulautakunnan puheenjohtajan ja sen jäsenet hänelle annettujen esitysten pohjalta.

Hallituksen esityksellä heikennettäisiin myös sovittelulautakunnan roolia asettamalla sille samat rajoitukset kuin sovittelijallakin on ehdotuksia antaessaan. Muutokset rajaavat myös mahdollisuuksia toisenlaisen ratkaisun esittämiseen kuin sovittelija on aiemmin sovintoesityksessä tehnyt. Tämä voi vähentää jatkossa myös sovittelulautakunnan käyttöä, sillä rajoitteiden takia lautakunnan esittämillä ehdotuksilla ei olisi mitään uutta annettavaa tilanteen ratkaisemiseksi. Sovittelijan rooli puheenjohtajana voi toisaalta myös auttaa tilannetta, koska hän tuntee ko. riidan hyvin, mutta kaksoisrooli voi kuitenkin muodostua myös ongelmalliseksi.

Hallituksen esityksen pyrkimys on jäädyttää sopimusalojen väliset palkkaerot, ainakin suhteessa vientialoihin. Tämä poikkeaa vahvasti ns. pohjoismaisesta mallista, jota hallitus on mainostanut esityksensä esikuvaksi. Mikäli hallituksen esitys todella toimii hallituksen toivomalla tavalla ja alkaa ohjata palkkaratkaisujen enimmäistasoa, on seurauksena naisvaltaisten ja matalapalkka-alojen tuomitseminen pysyvästi palkkakuoppaan. Tämä olisi vastoin työmarkkinoiden pitkäaikaista tavoitetta palkkatasa-arvon edistämisestä. Palkkatasa-arvon edistäminen vain sopimusalojen sisällä hallituksen esittämällä tavalla on riittämätöntä, koska sukupuolten väliset keskimääräiset palkkaerot ovat seurausta ennen kaikkea eri sopimusalojen välisistä palkkaeroista. Palkkojen ja liukumien jälkeenjääneisyyden korjaaminen tulisi olemaan jatkossa entistä vaikeampaa, koska kustannusraami ei ota näitä huomioon sopimuskaudella.

Sen sijaan, että hallitus keskittyy rajoittamaan lainsäädännöllä sovittelijan työtä, sen olisi tullut lähteä kehittämään sovittelutoimintaa parempaan suuntaan. Valtakunnansovittelijan toimiston roolia ja resursseja tulisi vahvistaa. Valtakunnansovittelijan toimiston tulisi nykyistä vahvemmin tukea työehtosopimustoimintaa mm. neuvonnalla sekä koostamalla ja tuottamalla luotettavaa ja puolueetonta tietoa esimerkiksi talous- ja palkkakehityksestä. Sovittelijan olisi hyvä myös kerätä ja tuottaa palkkatasa-arvoa koskevaa tietoa neuvotteluosapuolten tueksi. Sovun edistämiseksi valtakunnansovittelija voisi missä tahansa vaiheessa työehtosopimusneuvotteluja, joko oma-aloitteisesti tai kumman tahansa neuvotteluosapuolen pyynnöstä, kutsua osapuolet valtakunnansovittelijan toimistolle käymään taloustilannetta ja palkka- ja kustannuskehitystä koskevia tietoja läpi yhteisen tilannekuvan muodostamiseksi neuvottelujen pohjaksi.

Valtakunnansovittelijan toimiston roolia tulisikin laajentaa niin, että toimisto olisi aktiivisessa vuorovaikutuksessa työmarkkinatoimijoiden kanssa ja tarjoaisi työehtosopimusneuvotteluihin tukea koko neuvotteluprosessin ajan auttaen osapuolia hakemaan sovintoratkaisua mahdollisimman pitkälle keskenään. Asia siirrettäisiin muodolliseen sovittelijan johdolla tehtävään sovitteluun sitten, jos on ilmeistä, etteivät osapuolet kykene keskenään saavuttamaan ratkaisua.

Sovitteluinstituutio ja esityksen vaikutukset

Sovittelulautakunta ja esitetyt muutokset

Vaikutukset palkkatasa-arvoon

Sovittelijatoiminnan kehittäminen

Ehdotus

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että lakiehdotus hylätään.

Helsingissä 10.12.2024

Lauri

Lyly

sd

Piritta

Rantanen

sd

Niina

Malm

sd

Timo

Suhonen

sd

Tuomas

Kettunen

kesk

Olga

Oinas-Panuma

kesk

Fatim

Diarra

vihr

Jessi

Jokelainen

vas