Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia liikenteen palveluista.
Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.
Esitykseen sisältyy lakiehdotusten suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskeva jakso. Lait voidaan hallituksen käsityksen mukaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiasta lausunnon.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Arvioinnin lähtökohtia
Julkisten hallintotehtävien antaminen Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lle
Rikosoikeudellinen virkavastuu
Julkista valtaa käyttävien henkilöiden tietojen julkaiseminen
(1)Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi ja täsmennettäväksi vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin käyttöönottoa koskevaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta sekä sähköisiä kuljetustietoja koskevaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi asetusten edellyttämien kansallisten tiedonvaihtojärjestelmien järjestämisestä. Tehtävät ehdotetaan osoitettaviksi osin Liikenne- ja viestintävirastolle ja osin Väylävirastolle. Virastot voivat kuitenkin hankkia tietopalvelut Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä.
(2)Ehdotettu sääntely on merkityksellistä ennen kaikkea perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän suojan, 12 §:n 2 momentissa säädetyn julkisuusperiaatteen ja 124 §:ssä julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle säädetyn kannalta.
(3)Kansallista yhteyspistettä koskevat tehtävät ehdotetaan lakiehdotuksen 154 b §:ssä jakeluinfra-asetuksen osalta osoitettavaksi Väylävirastolle. Virasto voi hankkia sitä koskevan tietopalvelun ja siihen liittyvät tehtävät Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä. Sähköisiä kuljetustietoja koskevan tiedonvaihtojärjestelmän osalta tehtävä ehdotetaan säädettäväksi lakiehdotuksen 154 c §:ssä Liikenne- ja viestintävirastolle, joka voisi hankkia tietopalvelun vastaavasti Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:ltä.
(4)Julkisen hallintotehtävän osoittaminen valtion omistaman osakeyhtiön tehtäväksi on merkityksellistä perustuslain 124 §:n kannalta (ks. esim.,,). Sen mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.
(5)Perustuslain 124 §:n esitöiden mukaan lähtökohtana on, että julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle säädetään lailla. Koska etenkin julkisten palvelutehtävien hoitaminen on kuitenkin voitava järjestää joustavasti eikä tällaisten tehtävien antamisesta ole sääntelyn tavoitteiden kannalta tarpeen edellyttää säädettäväksi yksityiskohtaisesti lailla, voidaan hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle säätää tai päättää myös lain nojalla. Tehtävän antamiseen oikeuttavan toimivallan on tällöinkin perustuttava lakiin (, s. 179/I). Perustuslakivaliokunta on todennut, että julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle myös lain nojalla tehtävällä sopimuksella (, s. 2/I,, s. 5/I). Valiokunta on myös arvioinut pitkälti nyt ehdotetun kaltaista sääntelyä perustuslain 124 §:n kannalta (). Valiokunnalla ei ole huomautettavaa nyt käsillä olevassa sääntely-yhteydessä omaksuttuun perusratkaisuun tehtävien siirtämisestä.
(6)Esityksen perustelujen (s. 34) mukaan mikäli tehtävä lain nojalla siirrettäisiin Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n hoidettavaksi, ei kyse lähtökohtaisesti olisi julkisen vallan käytöstä, eikä laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (jäljempänä julkisuuslaki) tulisi siltä osin sovellettavaksi. Perustuslakivaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota julkisuuslain 5 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan lakia sovelletaan myös asiakirjaan, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta. Esityksen perustelujen valossa julkisuuslain soveltumisesta voi jäädä epäselvä tai ainakin epätäydellinen kuva. Liikenne- ja viestintävaliokunnan on syytä selventää mietinnön perusteluissa julkisuuslain soveltumista niihin Fintraffic Oy:n asiakirjoihin, jotka on laadittu viranomaisen sille antaman toimeksiannon johdosta.
(7)Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 154 d §, jossa säädetään virkavastuusta Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:lle siirrettävien tehtävien osalta. Säännöksessä luetellaan ne tietopalvelut, joihin sääntelyä sovelletaan. Säännös kattaa nyt ehdotettujen 154 b ja 154 c §:n lisäksi myös jo voimassa olevat 154 ja 154 a §:n.
(8)Perustuslakivaliokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että voimassa olevan liikenteen palveluista annetun lain 154 §:n 2 momentin mukaan Liikenteenohjausyhtiö Fintraffic Oy:n palveluksessa olevaan henkilöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä. Nyt ehdotettu sääntely vaikuttaa näin ollen muodostuvan päällekkäiseksi voimassa olevan virkavastuusääntelyn kanssa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan on syytä selkeyttää ehdotetun sääntelyn ja voimassa olevan 154 §:n välistä suhdetta mahdollisen päällekkäisen vastuusääntelyn synnyttämien tulkinta- ja soveltamisongelmien välttämiseksi.
(9)Lain 203 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi Liikenne- ja viestintäviraston oikeudesta julkaista verkkosivuillaan nimi, toimintaan liittyvät yhteystiedot, toimialue sekä oikeudet sellaisesta henkilöstä, jolla on viraston myöntämä pätevyys, kelpoisuus, valtuutus tai vastaava, ja joka tällaisen nojalla voi tehdä lääkärintarkastuksen taikka ottaa vastaan kokeen tai muun näytön, joka on välttämätön viraston myöntämän henkilöluvan saamiseksi. Esityksen perustelujen (s. 35) mukaan ehdotuksessa muodostuu viranomaisen rekisteri, joka sisältää liikenneasioiden rekisteristä suodatettuja tietoja, jotka ovat välttämättömiä näiden viranomaistehtäviä vastaavia tehtäviä hoitavien henkilöiden tavoittamiseksi.
(10)Ehdotettu rekisteri on hallituksen esityksen perustelujen (s. 36) mukaan tarpeen sen varmistamiseksi, että kyseessä olevien henkilöiden tarjoamat julkisen vallankäytön piiriin kuuluvat palvelut olisivat paremmin niitä tarvitsevien henkilöiden saatavilla. Ehdotettu mahdollisuus julkaista julkista valtaa käyttävien henkilöiden tiedot verkkosivuilla koskee vain rajattua joukkoa laissa säädettyjä tehtäviä hoitavia henkilöitä. Lisäksi ehdotus on perustelujen (s. 36) mukaan rajoitettu myös julkaistavien tietojen osalta niin, että ainoastaan ne tiedot, jotka ovat välttämättömiä luvan hakijan kannalta, on mahdollista julkaista. Henkilöllä on lisäksi aina oikeus kieltää tietojensa julkaiseminen.
(11)Perustuslakivaliokunta on arvioinut useita esityksiä, joissa on ehdotettu säädettäväksi mahdollisuudesta julkistaa tietoverkossa tietopalveluna tietoja, jotka sisältävät mm. henkilötietoja (esim.,,,,). Valiokunnan vakiintuneen lausuntokäytännön mukaan yleiseen tietoverkkoon sijoitettavan henkilörekisterin tietosisällöstä ei voida tehdä massahakuja, vaan esimerkiksi ainoastaan yksittäisiä hakuja (esim.,,). Valiokunta on pitänyt tällaista rajausta eräissä tilanteissa edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä ().
(12)Perustuslakivaliokunta on korostanut (, kappale 10), että sanottu käytäntökin ilmentää sitä, että perustuslain 12 §:n 2 momentissa turvatusta asiakirjojen ja tallenteiden julkisuudesta ei seuraa velvollisuutta tietoverkossa julkaisemiseen. Valiokunta on silti pitänyt henkilötietojen julkistamista perustuslain puitteissa mahdollisena toteuttaa julkisena tietopalveluna, jos sille on oikeusturvan takeiden ja perusoikeusjärjestelmän tavoitteiden kannalta hyväksyttävät perusteet (esim.,,). Valiokunta on pitänyt tällaisina hyväksyttävinä tavoitteina muun muassa kansalaisten tiedonsaannin ja oikeusturvan vahvistamista sosiaali- ja terveydenhuollossa (ja). Rekisterien tarpeellisuutta ja laajuutta on kuitenkin valiokunnan mukaan harkittava tarkoin oikeasuhtaisuusvaatimuksen valossa (). Valiokunnalla ei ole huomauttamista nyt ehdotetun sääntelyn perusteltavuudesta.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS
Perustuslakivaliokunta esittää,
että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.