Eduskunnan puhemiehelle
Henkinen väkivalta on psyykkisen hyvinvoinnin tahallista vahingoittamista. Henkinen väkivalta voi sisältää alistamista, arvostelua, nimittelyä, kontrollointia, sosiaalisen kanssakäymisen rajoittamista, mustasukkaista käytöstä, eristämistä, nukkumisen estämistä, tavaroiden hajottamista, lemmikkieläinten vahingoittamista, itsemurhalla ja psykiatrisella hoidolla uhkailua ja toisten syyttelyä. Henkinen väkivalta on vaikeasti todennettavissa oleva asia, mutta merkittävä ongelmakohta.
Vuonna 2019 Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tekeman tutkimuksen mukaan 15 prosenttia miehista ja 30 prosenttia naisista koki parisuhteessaan henkistä väkivaltaa. Nykyinen rikoslaki ei tunnista henkistä väkivaltaa itsessään, mutta sisältää muita rikoslain kohtia asian tiimoilta: Pahoinpitely (rikoslain 21 luvun 5 §), vainoaminen (rikoslain 25 luvun 7a §), laiton uhkaus (rikoslain 25 luvun 17 §), kunnianloukkaus (rikoslain 24 luvun 9 §), pakottaminen ( rikoslain 25 luvun 8 §) ja vapaudenriisto (rikoslain 25 luvun 3 §).
Edella mainitut lainkohdat ottavat osaltaan kantaa henkiseen väkivaltaan. Esimerkiksi pahoinpitely voidaan tulkita myös psyykkisen vamman tuottamuksena, joka menee henkisen väkivallan termimääritelmän puolelle. Henkisen väkivallan problematiikkana on sen tunnistaminen ja todentaminen. Rikosoikeudessa pitää olla todisteita, jotta syytettyä voidaan syyttää ja tuomita. Henkisen väkivallan osalta todentaminen on erityisen vaikeaa tai todennettavissa osa-alueissa se kaatuu edella mainittujen rikoslain pykälien piiriin. Kuitenkin henkinen väkivalta on merkittävä ongelma, johon pitäisi pystyä puuttumaan.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten henkisen väkivallan monia muotoja pystyttäisiin paremmin tunnistamaan ja tuomitsemaan?