Eduskunnan puhemiehelle
Mainittua hallituksen esitystä käsiteltäessä kävi kuitenkin selväksi, ettei lainsäädäntömme edelleenkään toimi aukottomasti. Kuten hallituksen esityksessäkin todetaan (s. 21), asunto-osakkeiden sekä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden osalta ei toistaiseksi ole käytettävissä kiinteistörekisterin luotettavuuteen verrattavissa olevaa rekisteriä, jonka kautta kaikkien osakkeiden vaihdantaa voitaisiin riittävän tehokkaasti valvoa.
On erittäin hyvä, että Ukrainassa laitonta hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistönhankinnat Suomessa saadaan nyt lainsäädäntömme perusteella kiellettyä. Sääntelyssämme on kuitenkin valtavan iso aukko, mikäli asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdantaa ei millään lailla pystytä rajoittamaan. Erityisen ongelmallista on myös, ettei yhdelläkään viranomaisella tunnu olevan kattavaa kuvaa siitä, kuinka paljon tällaisia omistuksia esimerkiksi venäläisillä on Suomessa. Ukrainan esimerkki on osoittanut, miten merkittävä uhka kiinteistöjen, mutta myös asunto-osakkeiden sekä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden ostaminen ja hallinta voivat olla kansalliselle turvallisuudelle. Emme saa olla tässä asiassa sinisilmäisiä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko niin, että millään viranomaisella ei ole kokonaiskuvaa tai rekisteriä asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdannan valvomiseksi,
mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä mainittujen omistusten vaihdannan seuraamiseksi kansallisen turvallisuuden takaamiseksi ja
mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta myös kyseisten omistusten vaihdantaa voitaisiin kansallisen turvallisuuden nimissä EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta rajoittaa?