Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annettua lakia.
Esityksen mukaan varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun tarkistamisessa käytetty indeksi vaihdettaisiin. Näin Tilastokeskukselle voitaisiin antaa mahdollisuus lakata tuottamasta kuntataloutta koskevaa opetustoimen hintaindeksiä, jonka avulla kyseessä olevat maksut nykyisen lainsäädännön mukaisesti tarkistetaan. Jatkossa varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun tarkistamisessa käytettäisiin kuntien peruspalveluiden hintaindeksiä.
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Valiokunta kannattaa hallituksen esitystä muuttaa varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain (1503/2016) 16 §:ää siten, että varhaiskasvatuksen enimmäismaksun ja pienimmän perittävän maksun tarkistamisessa käytetään kuntien peruspalveluiden hintaindeksiä nykyisin käytetyn kuntataloutta koskevan opetustoimen hintaindeksin sijasta. Esitys antaa Tilastokeskukselle mahdollisuuden lakkauttaa kuntataloutta koskevan opetustoimen hintaindeksin tuottamisen ja siten vähentää työmääräänsä ja kohdentaa rajalliset resurssinsa olennaiseen tilastotuotantoon.
Ehdotettu muutos liittyy valtionhallinnon toimintamenosäästöihin, ja se mahdollistaa säästöjen toteuttamisen ilman, että siitä aiheutuu haitallisia vaikutuksia esimerkiksi lapsiperheille. Arvioiden mukaan ehdotuksella ei ole oleellista vaikutusta varhaiskasvatusmaksujen määrään eikä myöskään kuntien varhaiskasvatuksen asiakasmaksutuloihin. Kuntien peruspalvelujen hintaindeksi ja opetustoimen hintaindeksi ovat rakenteeltaan hyvin lähellä toisiaan.
Lakiesitys ei vaikuta syksyllä 2025 tehtävään ja 1.8.2026 voimaan tulevaan varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistukseen, vaan se tehdään nykyisen lainsäädännön indeksien mukaisesti. Ensimmäinen esitetyn lainsäädännön mukainen indeksitarkistus tehdään vuoden 2027 lopussa, ja se tulee voimaan 1.8.2028.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Sivistysvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 73/2025 vp sisältyvän lakiehdotuksen.