Eduskunnalle
Puupohjaisten polttoaineiden verottomuus on ympäristöhaitallinen tuki, josta tulee luopua ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kansallisten ja kansainvälisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Maankäyttösektorin tilanne Suomessa on erityisen huolestuttava: hiilinielut ovat romahtaneet ja niin maankäyttösektori kuin metsämaatkin kääntyneet peräti päästölähteiksi. Maankäyttösektorin EU-päästövähennysvelvoitteita ei nykyisillä politiikkatoimilla tulla saavuttamaan.
Pääsyy nielujen romahtamiselle on metsien kasvun hidastumisen ohella hakkuiden liian korkea taso. Ilman kotimaisen hakkuutason maltillistamista Suomi ei yksinkertaisesti ole pääsemässä EU:n maankäyttösektoria koskeviin ilmastotavoitteisiinsa. Puunpolton verotuki kannustaa puunpolttoon, hidastaa siirtymää polttoon perustumattomiin ratkaisuihin sekä heikentää hiilinieluja. Näin ollen puupohjaisten polttoaineiden verottomuudesta luopuminen olisi keskeinen hiilinieluja elvyttävä toimenpide, joka kaiken lisäksi toisi arviolta 440 miljoonaa euroa valtion kassaan vuonna 2026. Toimenpide palvelisi siis paitsi ilmastoa myös vaikeassa tilanteessa olevaa valtiontaloutta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta muuttaa momentin
perusteluja siten, että puupohjaisten polttoaineiden verotuki tarkistetaan ja että siitä luovutaan budjettivuoden 2026 aikana kansallisten ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttamisen edistämiseksi.
11.08.07