Eduskunnalle
Rataverkon sähköistämistä on tärkeää jatkaa määrätietoisesti. Rataverkolla on yhteyksiä, joiden sähköistys palvelisi laaja-alaisesti sekä kotimaan sisäisiä kuljetuksia että elinkeinoelämän kansainvälisiä yhteyksiä. Sähköistys parantaisi erityisesti metsäteollisuuden kilpailukykyä ja vientiteollisuutta. Lisäksi sähköistys helpottaisi myös henkilöliikenteen järjestämistä nykyisen kiskobussikaluston elinkaaren loputtua, viimeistään 2030-luvun puolivälissä.
Koko itäiselle Suomelle tärkeä poikittaisyhteys länteen kulkee Joensuusta Pieksämäelle. Rata on Itä-Suomessa jatkoa Tampere—Jyväskylä—Pieksämäki radalle. Maakuntakeskukset Joensuu, Jyväskylä ja Tampere — jotka kaikki ovat yliopistokaupunkeja — tulisivat kytkettyä asianmukaisesti sähköistetyllä poikittaisradalla. Yhteys on erittäin tärkeä mm. opiskelijoille. Rata kytkee myös Varkauden henkilö- ja tavaraliikenteen valtakunnan raideverkkoon. Joensuu—Pieksämäki radan perusparantaminen ja sähköistys nähdään äärimmäisen tarpeellisena sekä elinkeinoelämän kustannustehokkaiden kuljetusten ja huoltovarmuuden varmistamiseksi että henkilöliikenteen tulevaisuuden kannalta. Iso haaste on, että tällä hetkellä Savon ja Karjalan radan välillä kaikki poikittaisyhteydet ovat vielä sähköistämättä ja edellyttävät näin erillistä kalustoa. Joensuu—Pieksämäki-rataosuuden sähköistyksen suunnittelu edellyttää noin 0,75 milj. euron määrärahaa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 750 000 euroa momentille
Pieksämäki—Joensuu radan sähköistyksen suunnitteluun.
31.10.77