Eduskunnalle
Alkutuotanto on Pietarsaaren seudulla keskeinen toimiala. Alkutuotannon merkittävä osuus alueen arvonlisäyksestä (6 %) korostaa osaamisen kehittämisen tärkeyttä. Kansallisen huoltovarmuuden varmistamiseksi on elintarviketuotannon jatkuvuus turvattava riittävällä osaamisella ja työvoiman saatavuudella. Optima on seudun tärkein maatalousalan koulutusorganisaatio. Optiman maatalousalan koulutuksessa on tällä hetkellä 150 aktiivista opiskelijaa seitsemällä eri osaamisalueella.
Luken ja Ruokaviraston Tukisovellus-palvelun tilastojen (2023—2024) mukaan Optiman toiminta-alueella on yhteensä 769 tuotantotilaa, jotka toimivat alkutuotannon parissa. Vuonna 2024 suurimmat tuotantosuunnat olivat viljantuotanto, maidontuotanto, muu kasvintuotanto ja lihakarjan kasvatus. Koko maan tasolla Kokkola on neljänneksi suurin maidontuottajakunta, Kruunupyy seitsemänneksi ja Pedersöre yhdeksänneksi suurin. Uusikaarlepyy on maan suurin sianlihantuottaja. Pedersöre on kuudenneksi suurin naudanlihantuottaja. Neljä Optiman seitsemästä omistajakunnasta on merkittäviä toimijoita kansallisessa huoltovarmuudessa. Optima viljelee yhteensä 117 hehtaaria, joista noin 62 hehtaaria on nurmiviljelyä ja 55 hehtaaria viljaa sekä ympäristönhoitopeltoja.
Robotiikka ja teknologiakehitys ovat keskeisessä roolissa maatalousalan kehittämisessä. Optima suunnittelee uudistavansa maatalousalan koulutusta sekä uusilla tarkoituksenmukaisilla tiloilla että teknologialaitteilla, jotka vastaavat alan tulevaisuuden osaamistarpeita. Rahoitusta haetaan traktorirobotin ja sen varusteiden hankintaan. Laite olisi ohjelmoitavissa ja käytettävissä sekä maataloudessa että metsätaloudessa. Hankinnan kokonaisbudjetti on 300 000 euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta lisää 300 000 euroa momentille
maatalousalan robotiikan ja teknologiakehityksen edistämisen avustukseen.
29.20.21