Eduskunnan puhemiehelle
Hallitusohjelmassa linjattiin järjestöjen yksityisen rahoituksen keinojen edistämisestä. Samoja tavoitteita on kirjattu Suomen kansalaisjärjestöstrategiaan. Tästä huolimatta käytännön toimiin ei ole edetty millään tasolla. Tämä on huolestuttavaa tilanteessa, jossa järjestöjen julkista rahoitusta on samanaikaisesti leikattu merkittävästi.
Lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen oli luvattu yhdeksi keinoksi yhteisöjen varainhankinnan tukemiseksi ensi vuoden alusta alkaen. Lahjoitusvähennyksen muuttamista koskevat ehdotukset siirrettiin syyskuussa jatkovalmisteluun poliittiseen linjaukseen vedoten.
Nopea päätöksenteko olisi ratkaisevan tärkeää, jotta järjestöt voisivat paikata julkisen tuen vähenemistä yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä saatavilla lahjoituksilla mahdollisimman tehokkaasti. Suomalaisen lahjoittamisen kulttuurin edistäminen vahvistaisi koko kansalaisyhteiskuntaa pitkällä aikavälillä.
Yleishyödylliset yhteisöt tekevät korvaamatonta työtä suomalaisen hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden eteen.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, että lahjoitusten verovähennys-oikeuden uudistus etenee suunnitellusti ja tulee voimaan vuoden 2026 alusta?