Eduskunnan puhemiehelle
Fingrid on käynnistänyt ympäristövaikutusten arvioinnin 400 kV yhteyden Huutokoski—Kontiolahti osalta. Tällä Fingrid varmistaa kantaverkon kehittämisen mahdollisten nopeiden asiakastarpeiden realisoituessa. Verkon valmistuminen on arvioitu aikavälille 2033—2040. Valmistuminen on Fingridin mukaan riippuvainen nimenomaan asiakastarpeista.
Karjalassa on syntynyt suuri huoli Fingridin linjauksesta, sillä investorit eivät jää odottamaan Fingridin aikataulua. Huolestuttavaa on se, että Huutokoski—Kontiolahti-yhteys on kehittämissuunnitelmassa viimeinen, vaikka hallitus on sitoutunut kiirehtimään yhtiötä nopeuttamaan investointiohjelman toteuttamista välittömästi. Lisäksi hallitus on sitoutunut nostamaan Fingridin investointikykyä yhdellä miljardilla eurolla ja luvannut selvittää Itä-Suomen energiaintensiivisten investointien toteuttamisen mahdollisuuksia 400 kV siirtoyhteyksien nopeuttamiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mitä hallitus on konkreettisesti tehnyt luvatun investointiohjelman nopeuttamisen osalta,
minkälaista omistajanohjausta hallitus on käyttänyt asiassa,
mitä hallitus on konkreettisesti tehnyt siirtoyhteyksien nopeuttamisen osalta ja
minkälaista omistajanohjausta hallitus on käyttänyt Itä-Suomen energiaintensiivisten investointien toteuttamiseksi?