Tiivistelmä
HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi virvoitusjuomaverosta annettua lakia ja alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annettua lakia sekä kumottavaksi keväällä 2023 vahvistettu laki virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta.
Esityksen tavoitteena on tehdä virvoitusjuomaverosta annettuun lakiin Euroopan komission valtiontukihyväksynnän edellyttämät muutokset, jotta kevään 2023 virvoitusjuomaveron uudistus voidaan saattaa voimaan. Lakiteknisen selkeyden vuoksi keväällä 2023 vahvistettu laki, joka oli tarkoitus säätää asetuksella voimaan komission valtiontukihyväksynnän jälkeen, kumottaisiin ja kaikki muutokset tehtäisiin voimassa olevaan lakiin. Esitys sisältää siten sellaisia kumottavaksi ehdotettuun lakiin sisältyviä veroporrastuksia, määritelmämuutoksia, vesien pakkauskokorajoituksen poistumista ja elintarvikelainsäädännön muutoksista johtuvia pääosin teknisluonteisia päivityksiä koskevia ehdotuksia, joihin komissio ei katsonut sisältyvän valtiontukeen liittyviä ongelmia.
Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että virvoitusjuomaveroa korotettaisiin. Korotus toteutettaisiin senttimääräisesti samansuuruisena korotuksena kaikille tuoteryhmille.
Virvoitusjuomavero porrastettaisiin nykyisen kahden verotason sijaan kuuteen verotasoon tuotteen sokeripitoisuuden perusteella. Muutoksella veroon sisältyvää terveysohjausta vahvistettaisiin. Alimman verotason veroa kannettaisiin sokerittomista tuotteista kuten voimassa olevan lain mukaan. Sokerittomien juomien vero nousisi 20 senttiin litralta. Sokeria sisältävien juomien veron määrä olisi 27, 35, 43, 51 tai 59 senttiä litralta juoman sokeripitoisuuden mukaan. Vastaavasti kuin nestemäisistä juomatiivisteistä myös kiinteistä juoma-aineksista saatavia juomia verotettaisiin jatkossa sekoitussuhteen mukaisesti saatavan juomamäärän perusteella.
Makeuttamattomien ja maustamattomien vesien ja kivennäisvesien verotusta muutettaisiin siten, että virvoitusjuomaveroa kannettaisiin myös yli viiden litran vähittäismyyntipakkaukseen pakatuista juomista.
Pakkaamattomista juomista ei hallinnollisista syistä kannettaisi virvoitusjuomaveroa niiden sokeripitoisuuden perusteella, vaan niitä verotettaisiin alimman verotason mukaan. Pakkaamattomien juomien vero olisi näin ollen 20 senttiä litralta.
Esityksessä ehdotetaan myös, että kahviin, teehen ja kaakaoon liittyvistä verovapauksista, kuten kuuman kahvin, teen ja kaakaon verovapaudesta, säädettäisiin laissa nimenomaisesti.
Kasvipohjaisten juomien verovapauden edellytyksiä täydennettäisiin vähimmäiskalsiumpitoisuutta koskevalla vaatimuksella. Lisäksi palkokasveihin pohjautuvien juomien, kuten härkäpapujuomien, verotus yhdenmukaistettaisiin muiden kasvipohjaisten juomien kanssa.
Virvoitusjuomaverosta annettuun lakiin tehtäisiin lisäksi eräitä säädösviittauksia koskevia päivityksiä.
Virvoitusjuomaveron korotukseen liittyen myös tiettyjen vain vähän alkoholia sisältävien juomien alkoholiveroa korotettaisiin. Veronkorotus kohdentuisi 1,2—2,8 prosenttia alkoholia sisältäviin mietoihin käymisteitse valmistettuihin juomiin, joiden alkoholiverotaso jäisi ilman korotusta selvästi alemmaksi kuin etenkin paljon sokeria sisältävien juomien virvoitusjuomavero.
Virvoitusjuomaveron korotuksen seurauksena virvoitusjuomien vähittäismyyntihinnat nousisivat arviolta keskimäärin noin neljä prosenttia.
Ehdotettu virvoitusjuomaveron korotus kasvattaisi virvoitusjuomaveron tuottoa vuositasolla noin 110 miljoonaa euroa. Ehdotetulla alkoholiveromuutoksella arvioidaan olevan vain hyvin vähäinen alkoholiverotuottoa lisäävä vaikutus.
Esitys liittyy valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja täydentävään esitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi niiden yhteydessä.
Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2026.
Yleisperustelut
VALIOKUNNAN PERUSTELUT
Tausta
Vuoden 2023 muutokset
Esityksessä ehdotetut muutokset
Valtiontaloudelliset vaikutukset
Valiokunnan arvio esityksestä
Eräitä muita huomioita
Lopuksi
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
651/2023 Esityksen taustalla on vuoden 2023 keväällä vahvistetut virvoitusjuomaverolain muutokset, joita ei kuitenkaan EU:n valtiontukikäsittelyn takia ole saatettu voimaan. Valtiontukikäsittelyn yhteydessä komissio on nostanut esiin eräitä kohtia, jotka ovat sen mukaan ongelmallisia ja joita on näin ollen muutettava valtiontukihyväksynnän saamiseksi. Esityksellä toteutetaan nämä muutokset. Lakiteknisesti muutos tehdään siten, että vuonna 2023 vahvistettu lakikumotaan ja kaikki muutokset tehdään voimassa olevaan virvoitusjuomaverolakiin.
Lisäksi esityksessä ehdotetaan virvoitusjuomaveron korottamista. Esityksellä toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman sekä vuosien 2024 ja 2025 kehysriihissä sopimien julkisen talouden suunnitelmien mukaiset virvoitusjuomaveron korotukset.
Voimassa olevassa laissa vero on porrastettu sokeripitoisuuden perusteella kahteen tasoon: alempi verotaso sokerittomille juomille ja korkeampi verotaso sokeripitoisille juomille. Virvoitusjuomista on kannettu valmisteveroa noin 217 miljoonaa euroa vuonna 2024. Vuoden 2025 verokertymän arvioidaan olevan noin 222 miljoonaa euroa.
VaVM 43/2022 vpVaVM 43/2022 vp
Valtiontukikäsittelyssä komissio on katsonut, että pakkaamattomat juomat ovat virvoitusjuomaverolain valtiontaloudellisen tavoitteen kannalta samassa asemassa kuin muut virvoitusjuomat. Lisäksi komissio on katsonut, että nestemäiset juomatiivisteet ja kiinteät juoma-ainekset ovat toisiaan korvaavia tuotteita, joten niitä molempia tulisi verottaa. Komissio on kiinnittänyt huomiota edellytyksiin, joilla maustamattomat kasvipohjaiset maitoa korvaavat juomat on laissa rajattu veron ulkopuolelle. Koska nämä tuotteet rinnastetaan verokohtelun osalta maitoon, tulee verovapauden ravintosisältöedellytysten vastata maidon ravintosisältöä.
Esityksessä ehdotetaan, että pakkaamattomista juomista ei kanneta virvoitusjuomaveroa sokeripitoisuuden perusteella kuten pakatuista juomista, vaan niitä verotetaan ainoastaan alimman verotason mukaan. Pakkaamattomia juomia verotettaisiin näin ollen vastaavasti kuin sokeria sisältämättömiä juomia verotetaan valtiontaloudellisin perustein.
Kiinteistä juoma-aineksista kannetaan jatkossa veroa yhdenmukaisesti nestemäisten juomatiivisteiden kanssa eli niistä saatavan juomamäärän mukaan. Kiinteistä juoma-aineksista valmistettuihin juomiin sovelletaan samaa veroporrastusta kuin muihin verotaulukon tuotteisiin.
Maustamattomien kasvipohjaisten juomien verovapauden edellytyksiä ehdotetaan täydennettäväksi kalsiumpitoisuutta koskevalla vaatimuksella. Muutoksen myötä verosta vapautetut kasvipohjaiset maidot vastaavat kansanterveyden kannalta keskeisiltä ominaisuuksiltaan entistä paremmin maidon ravintosisältöä. Lisäksi härkäpapujuomien verokohtelu yhdenmukaistetaan muiden kasvipohjaisten juomien verokohtelun kanssa.
Lisäksi ehdotetaan, että kaikkien virvoitusjuomien valmisteveroa korotetaan. Korotus toteutetaan senttimääräisesti samansuuruisena korotuksena kaikille tuoteryhmille.
Voimassa olevaan virvoitusjuomalakiin tehdään myös ne vuonna 2023 tehdyt muutokset, joiden komissio ei todennut olevan valtiontukisääntelyn kannalta ongelmallisia.
Virvoitusjuomaveron korotukseen liittyen ehdotetaan myös tiettyjen vain vähän alkoholia sisältävien juomien alkoholiveroa korottamista. Veronkorotus kohdentuu 1,2—2,8 prosenttia alkoholia sisältäviin mietoihin käymisteitse valmistettuihin juomiin, joiden alkoholiverotaso jäisi ilman korotusta selvästi alemmaksi kuin etenkin paljon sokeria sisältävien juomien virvoitusjuomavero.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettuja muutoksia on sekä kannatettu että vastustettu kuultavasta riippuen eri näkökohtia painottaen. Virvoitusjuomaveron muuttamista terveysperusteisempaan suuntaan on pidetty myönteisenä asiana, ja myös veron ehdotettua porrastusta sokeripitoisuuden perusteella on pidetty perusteltuna. Toisaalta kuusiportaisen veromallin on nähty aiheuttavan byrokratiaa ja kasvattavan yritysten hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Veronkorotusta on myös pidetty huomattavan suurena ja tuotu esille muun muassa riski matkustajatuonnin lisääntymisestä. Lisäksi virvoitusjuomaveroa on kritisoitu luonteeltaan yksittäisenä pistemäisenä verona.
Ehdotettujen muutosten arvioidaan lisäävän virvoitusjuomaveron tuottoa vuositasolla noin 110 miljoonaa euroa. Ottaen huomioon muutosten ehdotettu voimaantulo ja valmisteverojen tilitysjaksot vuoden 2026 verotuottolisäys olisi noin 64 miljoonaa euroa.
Esityksen mukaan virvoitusjuomaveron tuoton kasvu johtuisi veroon ehdotetusta tasakorotuksesta. Veron porrastaminen juomien kokonaissokeripitoisuuden mukaan kuuteen verotasoon voimassa olevan lain kahden verotason sijaan ei kasvattaisi verotuottoa. Esityksen mukaan verotasojen porrastus on pyritty mitoittamaan verotuottoneutraaliksi, eli veron piiriin kuuluvien juomien keskimääräinen verotaso säilyisi porrastuksessa ennallaan. Muiden virvoitusjuomaverolakiin ehdotettujen muutosten vaikutus virvoitusjuomaveron tuottoon arvioidaan vähäiseksi. Esityksen mukaan verotuottoarvioihin liittyy kuitenkin epävarmuutta.
Hallituksen esityksestä ilmenevien seikkojen ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Tavoitteena on tehdä virvoitusjuomaverolakiin valtiontukihyväksynnän saamiseksi tarvittavat muutokset, jotta virvoitusjuomaveron terveysohjausta vahvistava uudistus voidaan saattaa voimaan. Lisäksi esityksen tavoitteena on lisätä valtion verotuloja.
Ehdotettavista terveysohjausta vahvistavista muutoksista huolimatta virvoitusjuomavero on edelleenkin ensisijaisesti fiskaalinen vero, jonka veropohjan tulee olla valtiontaloudellisen luonteensa mukaisesti laaja. Terveysohjausta vahvistetaan fiskaalisen veron sisällä, ja vahvistuva vero-ohjaus kohdistuu nimenomaan juomista saatavan sokerin vähentämiseen uudistukselle asetetun tavoitteen mukaisesti, ei muihin mahdollisiin terveysnäkökohtiin.
Virvoitusjuomaveron terveysohjauksen vahvistaminen ja uusi kuusiportainen malli muuttaa nykyistä virvoitusjuomaverosääntelyä kuitenkin merkittävästi. Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotettujen lakimuutosten terveys- ja verotuottovaikutuksia sekä myös mahdollisia vaikutuksia maahantuontiin seurataan tarkasti.
Kuulemisessa on tuotu esille myös käytännön toimeenpanon haasteet ja katsottu toimeenpanolle jäävä aika liian lyhyeksi. Saadun selvityksen mukaan voimaantuloaikaa on jo lausuntokierroksella olleen esitysluonnokseen nähden pidennetty kolmella kuukaudella saadun lausuntopalautteen perusteella siten, että hallituksen esityksessä ehdotetaan voimaantuloa 1.4.2026. Valiokunta viittaa myös jo vuonna 2023 vahvistetussa laissa olleeseen kuusiportaiseen veromalliin sekä siihen, että samaisen porrastuksen sisältävä esitysluonnos on lähetetty lausunnolle kesäkuun 2025 alussa. Tähän nähden valiokunta pitää hallituksen esityksessä ehdotettua voimaantuloajankohtaa perusteltuna.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on nostettu esille tullitariffiluokituksen epäkohdat verotuksen perustana. Elintarvikkeiden osalta tullitariffinimikkeistön luokitus perustuu tuotteen objektiivisiin ominaisuuksiin, kuten raaka-aineisiin ja valmistusmenetelmiin. Nimikkeistön käyttö mahdollistaa veropohjan määrittelyn verotuksen edellyttämällä tavalla selkeästi, neutraalisti ja objektiivisesti. Tulli toimii Suomessa tavaraluokittelun asiantuntijaviranomaisena. Jos juoman nimikkeestä ja sen myötä verokohtelusta on epäselvyyttä, yritykset voivat hakea Verohallinnolta ennakkoratkaisua tuotteesta suoritettavasta valmisteverosta. Verohallinto pyytää hakemuksen johdosta tarpeen mukaan Tullilta lausuntoa tuotteen nimikkeestä. Saadun selvityksen mukaan tullitariffinimikkeistöä käytetään myös yhdenmukaistetussa valmisteverotuksessa, kuten alkoholi- ja energiaverotuksessa, sekä useiden muiden jäsenvaltioiden kansallisissa valmisteveroissa.
Lakiehdotuksessa 3. ehdotetun muutoksen, jossa ehdotetaan muutettavaksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitettä, osalta on yhteensovittamistarve. Valiokunta ehdottaa aiemmin ehdotettujen muutosten (,) huomioon ottamista liitteessä sekä lain johtolauseessa.
Lainsäädäntömuutos
Valiokunnan muutosehdotukset
1.
Laki
virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta annetun lain kumoamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Tällä lailla kumotaan virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta annettu laki (651/2023).
2 §
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
2.
Laki
virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan virvoitusjuomaverosta annetun lain (1127/2010) 1 §:n 2 momentti, 3 momentin 1, 2 ja 4–6 kohta ja 6 momentti, 2 ja 3 § sekä liite,
sellaisina kuin niistä ovat 1 §:n 3 momentin 4–6 kohta laissa 1084/2013 ja 6 momentti laissa 1535/2016, 2 ja 3 § osaksi laissa 1535/2016 ja liite laissa 1210/2019, sekä
lisätään 1 §:n 3 momenttiin, sellaisena kuin se on osaksi laissa 1084/2013, uusi 7 kohta seuraavasti:
1 §
Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan 2 §:n 2 momentissa tarkoitetun tullitariffin nimikkeen 2201 tuotteisiin, jos ne on pakattu vähittäismyyntipakkaukseen. Vähittäismyyntipakkauksena pidetään myös vastaavanlaista pakkausta ravitsemistoiminnassa.
Edellä 4 momentissa tarkoitettuun tuotantoon sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annettua komission asetusta (EU) 2023/2831.
Tätä lakia ei sovelleta seuraaviin tuotteisiin:
1) kliiniset ravintovalmisteet, jotka täyttävät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 609/2013 täydentämisestä erityisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin tarkoitettujen elintarvikkeiden koostumusta ja niistä annettavia tietoja koskevien erityisvaatimusten osalta annetussa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/128 säädetyt koostumusta koskevat vaatimukset;
2) äidinmaidonkorvikkeet ja vieroitusvalmisteet, jotka täyttävät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 609/2013 täydentämisestä äidinmaidonkorvikkeiden ja vieroitusvalmisteiden koostumusta ja niistä annettavia tietoja koskevien erityisvaatimusten sekä imeväisten ja pikkulasten ravitsemisesta annettavia tietoja koskevien vaatimusten osalta annetussa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/127 säädetyt koostumusta koskevat vaatimukset;
4) painonhallintaan tarkoitetut elintarvikkeet, jotka täyttävät Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 609/2013 täydentämisestä painonhallintaan tarkoitettujen ruokavalionkorvikkeiden koostumusta ja niistä annettavia tietoja koskevien erityisvaatimusten osalta annetussa komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2017/1798 säädetyt koostumusta koskevat vaatimukset;
5) ravintolisät, jotka täyttävät elintarvikelain (297/2021) nojalla säädetyt vaatimukset;
6) lääkelain (395/1987) 4 §:ssä tarkoitetut lääkevalmisteet;
7) tullitariffin nimikkeiden 0901 ja 0902 kahvi ja tee sekä niistä valmistetut kuumat juomat, nimikkeiden 1805 ja 1806 kaakaojauhe sekä niistä valmistetut kuumat juomat samoin kuin nimikkeen 2101 kahvi- ja teeuutteisiin, -esansseihin ja -tiivisteisiin perustuvat valmisteet sekä niistä valmistetut kuumat juomat.
2 §
Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
virvoitusjuomalla 1)liitteen verotaulukossa tarkoitettuja tuotteita;
sokerilla 2)mono- ja disakkarideja, ei kuitenkaan polyoleja;
sokerittomalla 3)virvoitusjuomaa, joka sisältää sokeria enintään 0,5 grammaa 100 millilitrassa;
maustamattomalla kasvipohjaisella juomalla
a) 2202 99 11 kuuluvaa proteiinipitoisuudeltaan vähintään 2,8 painoprosenttista soijapohjaista juomaa;
b) 2202 99 15 kuuluvaa proteiinipitoisuudeltaan alle 2,8 painoprosenttista soijapohjaista juomaa ja 8 ryhmän pähkinöihin, 10 ryhmän viljoihin ja 12 ryhmän siemeniin pohjautuvaa juomaa;
c) 2202 99 19 kuuluvaa 7 ryhmän palkokasveihin pohjautuvaa juomaa;
4)maustamatonta, enintään 4,8 grammaa sokeria ja vähintään 119 milligrammaa kalsiumia 100 millilitrassa sisältävää tullitariffin nimikkeeseen:
pakkaamattomalla 5)loppukuluttajalle sellaisenaan tarkoitettua juomaa, jonka kuluttaja itse pakkaa, joka pakataan kuluttajan pyynnöstä juoman luovutuspaikassa, joka on valmiiksi pakattu juoman luovutuspaikassa välitöntä myyntiä varten tai joka tarjoillaan juoman luovutuspaikassa loppukuluttajalle valmiina nautittavaksi sekä joka luovutetaan samasta juoman luovutuspaikasta, jossa se on valmistettu.
Tullitariffin nimikkeillä tarkoitetaan tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I muuttamisesta annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2024/2522 mukaisia nimikkeitä.
3 §
Veron määrä
Valmisteveroa on suoritettava liitteen verotaulukon mukaisesti.
Juomien valmistukseen käytettävistä tuotteista sekä tullitariffin nimikkeen 2009 laimennettavista mehuista kannetaan virvoitusjuomaveroa niistä saatavan juomamäärän perusteella. Juomille hyväksytään enintään 15 painoprosentin sokeripitoisuuteen tai sitä vastaavaan makeuteen johtava sekoitussuhde.
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
VEROTAULUKKO
| Tullitariffin nimike | Tuote | Tuoteryhmä | Veron määrä snt/l |
| 2009 | Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmä- ja pähkinämehut (myös rypäleen puristemehu "grape must" ja kookosvesi) ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät: (alkoholipitoisuus enintään 0,5 tilavuusprosenttia)pakkaamaton | 1P | 20 |
| sokeriton | 1A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 1B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 1C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 1D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 1E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 1F | 59 | |
| 2106:sta | Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet: | ||
| - alkoholia sisältämättömät tai enintään 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät tuotteet, jotka on tarkoitettu käytettäväksi juomien valmistukseen:- - kiinteässä muodossa olevat juoma-ainekset sokeriton sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 2A 2B 2C 2D 2E 2F | 20 27 35 43 51 59 | |
| - - muut | |||
| sokeriton | 3A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 3B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 3C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 3D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 3E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 3F | 59 | |
| 2201:stä | Vesi, myös luonnon tai keinotekoinen kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön ja maustamaton | 4A | 20 |
| pakkaamaton | 4P | 20 | |
| 2202 | Vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu, ja muut alkoholittomat juomat, ei kuitenkaan nimikkeen 2009 hedelmä-, pähkinä- tai kasvismehut: (alkoholipitoisuus enintään 0,5 tilavuusprosenttia)− ei kuitenkaan maustamattomat kasvipohjaiset juomat | ||
| pakkaamaton | 5P | 20 | |
| sokeriton | 5A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 5B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 5C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 5D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 5E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 5F | 59 | |
| 2204:sta | Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu (grape must), muu kuin nimikkeeseen 2009 kuuluva: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia) | ||
| - alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia | |||
| pakkaamaton | 6P | 20 | |
| sokeriton | 6A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 6B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 6C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 6D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 6E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 6F | 59 | |
| 2205:sta | Vermutti ja muu tuoreista viinirypäleistä valmistettu viini, joka on maustettu kasveilla tai aromaattisilla aineilla: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia) | ||
| - alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia | |||
| pakkaamaton | 7P | 20 | |
| sokeriton | 7A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 7B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 7C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 7D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 7E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 7F | 59 | |
| 2206:sta | Muut käymisen avulla valmistetut juomat (esim. siideri, päärynäviini ja sima); käymisen avulla valmistettujen juomien sekoitukset sekä käymisen avulla valmistettujen juomien ja alkoholittomien juomien sekoitukset, muualle kuulumattomat: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia) | ||
| - alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia, ei kuitenkaan oluen ja alkoholittomien juomien sekoitukset | |||
| pakkaamaton | 8P | 20 | |
| sokeriton | 8A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 8B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 8C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 8D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 8E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 8F | 59 | |
| 2208:sta | Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus pienempi kuin 80 tilavuusprosenttia; väkevät alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholipitoiset juomat: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia) | ||
| - juomat, alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia: | |||
| - - hiilihapotetut | |||
| pakkaamaton | 9P | 20 | |
| sokeriton | 9A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 9B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 9C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 9D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 9E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 9F | 59 | |
| - - muut | |||
| pakkaamaton | 10P | 20 | |
| sokeriton | 10A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 10B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 10C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 10D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 10E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 10F | 59 | |
| 3302:sta | Hyvänhajuisten aineiden seokset sekä yhteen tai useampaan tällaiseen aineeseen perustuvat seokset (myös alkoholiliuokset), jollaisia käytetään raaka-aineena teollisuudessa; muut hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään juomien valmistukseen: | ||
| – jollaisia käytetään elintarvike- tai juomateollisuudessa: | |||
| – – jollaisia käytetään juomateollisuudessa, alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia | |||
| sokeriton | 11A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 11B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 11C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 11D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 11E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 11F | 59 | |
| 3824:stä | Kemialliset tuotteet ja kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden valmisteet (myös jos ne ovat luonnontuotteiden seoksia), muualle kuulumattomat: | ||
| – juomien valmistukseen soveltuvat kivennäissuolaliuokset | |||
| sokeriton | 12A | 20 | |
| sokeripitoisuus yli 0,5 mutta enintään 2,5 grammaa 100 millilitrassa | 12B | 27 | |
| sokeripitoisuus yli 2,5 mutta enintään 5 grammaa 100 millilitrassa | 12C | 35 | |
| sokeripitoisuus yli 5 mutta enintään 8 grammaa 100 millilitrassa | 12D | 43 | |
| sokeripitoisuus yli 8 mutta enintään 11 grammaa 100 millilitrassa | 12E | 51 | |
| sokeripitoisuus yli 11 grammaa 100 millilitrassa | 12F | 59 |
3.
Laki
alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan
/
alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain (1471/1994) liite, sellaisena kuin se on laissa, seuraavasti:
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
| VEROTAULUKKO |
| Etyylialkoholipitoisuus tilavuus-prosentteina | Tuote-ryhmä | Veron määrä |
| Olut | ||
| — yli 0,5 mutta enintään 3,5 | 11. | 28,75 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| — yli 3,5 | 12. | 36,71 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| Viinit ja muut käymisteitse valmistetut alkoholijuomat | ||
| — yli 1,2 mutta enintään 2,8 | 21. | 50,00 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| — yli 2,8 mutta enintään 5,5 | 22. | 219,02 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| — yli 5,5 mutta enintään 8 | 23. | 340,70 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| — yli 8 mutta enintään 15 | 24. | 504,97 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| Viinit | ||
| — yli 15 mutta enintään 18 | 25. | 504,97 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| Välituotteet | ||
| — yli 1,2 mutta enintään 15 | 31. | 575,95 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| — yli 15 mutta enintään 22 | 32. | 886,24 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa |
| - kuitenkin 886 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa ajalla 1.1.–31.12.2026- kuitenkin 874 senttiä litralta valmista alkoholijuomaa ajalla 1.1.–31.12.2025 | ||
| Etyylialkoholi | ||
| Tullitariffin nimikkeeseen 2208 kuuluvat tuotteet: | ||
| — yli 1,2 mutta enintään 2,8 | 41. | 31,33 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| — yli 2,8 mutta enintään 10 | 42. | 55,57 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| — yli 10 | 43. | 56,28 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| — yli 2,8 mutta enintään 10 | 45. | 54,80 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| — yli 10 | 57,30 senttiä senttilitralta etyylialkoholia- kuitenkin 56,30 senttiä senttilitralta etyylialkoholia ajalla 1.1.–31.12.2026- kuitenkin 55,50 senttiä senttilitralta etyylialkoholia ajalla 1.1.–31.12.2025 |
| Muut | 46. | 56,28 senttiä senttilitralta etyylialkoholia |
| - kuitenkin 56,30 senttiä senttilitralta etyylialkoholia ajalla 1.1.–31.12.2026 | ||
| - kuitenkin 55,50 senttiä senttilitralta etyylialkoholia ajalla 1.1.–31.12.2025 |
Ponsi
Valiokunnan lausumaehdotus
Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa ja tarvittaessa tarkentaa virvoitusjuomaverosta annetun lain pienvalmistajahuojennusta siten, että muista saman toimialan valmistajista oikeudellisesti ja taloudellisesti riippumattomien, enintään 70 000 litraa vuodessa valmistavien pientoimijoiden asema sekä huojennuksen yhteensopivuus EU:n valtiontukisääntelyn kanssa varmistetaan. Tässä yhteydessä valtioneuvosto kiinnittää huomiota myös pientoimijoiden kasvuun vaikuttaviin esteisiin.
Eriävä mielipide
Vastalause /kesk
Perustelut
Vuoden 2026 verotuotoksi arvioidaan 309 miljoonaa euroa. Keskusta sitoisi virvoitusjuomien valmisteverotuksen kuluttajahintaindeksiin pysyvästi alkoholiveron tapaan. Alkoholiverotukseen toteutettu vastaava indeksikehityksen mukainen veronkorotus olisi 1,4 prosenttia vuonna 2026.
Indeksointi kasvattaisi verotuottoa noin 4,5 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja jatkossa automaatti-sesti indeksin mukaisesti. Indeksoinnin tavoitteena on, että virvoitusjuomaverotuksen taso säilyy reaalisesti ennallaan jatkossa.
Keskusta korottaisi lisäksi myös keinomakeutettujen virvoitusjuomien (pois lukien vedet) sekä energiajuomien verotusta yhteensä 20 miljoonalla eurolla hallituksen esitystä enemmän.
Kokonaisuudessaan keskustan toimenpiteet vahvistaisivat virvoitusjuomaveron tuottoa 25 miljoonalla eurolla ja sen jälkeen indeksikorotuksen vaikutuksen verran arviolta 4—7 miljoonaa euroa vuodessa lähivuosien aikana riippuen kuluttajahintojen muutoksista.
Ehdotus
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hyväksytään kaksi lausumaa.
(Vastalauseen lausumaehdotukset)
Vastalauseen lausumaehdotukset
1. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee ja antaa tarvittavat esitykset virvoitusjuomaverotus indeksoidaan pysyvästi kuluttajahintaindeksin nousua vastaavaksi.
2. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee ja antaa tarvittavat esitykset keinomakeutettujen virvoitusjuomien virvoitusjuomaveron korottamiseksi vesiä lukuun ottamatta sekä energiajuomien virvoitusjuomaveron korottamiseksi.
Helsingissä 13.11.2025
Mika
Lintilä
kesk
Hannu
Hoskonen
kesk
Eeva
Kalli
kesk
Valiokunnan päätösehdotus
VALIOKUNNAN PÄÄTÖSEHDOTUS
Valtiovarainvaliokunnan päätösehdotus:
Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 123/2025 vp sisältyvät 1. ja 2. lakiehdotuksen
Eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen HE 123/2025 vp sisältyvän 3. lakiehdotuksen.
(Valiokunnan muutosehdotukset)
Eduskunta hyväksyy yhden lausuman.
(Valiokunnan lausumaehdotus)
Vastalauseet
1 vastalausetta jätettiin mietintöön omine kannanottoehdotuksineen. Vastalauseet eivät muuta valiokunnan enemmistön päätösehdotusta, mutta ne kirjataan mietintöön ja niistä voidaan äänestää täysistunnossa.
- Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee ja antaa tarvittavat esitykset virvoitusjuomaverotus indeksoidaan pysyvästi kuluttajahintaindeksin nousua vastaavaksi.
- Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee ja antaa tarvittavat esitykset keinomakeutettujen virvoitusjuomien virvoitusjuomaveron korottamiseksi vesiä lukuun ottamatta sekä energiajuomien virvoitusjuomaveron korottamiseksi.