Eduskunnan puhemiehelle
Hallitusohjelmassa linjattiin, että kuntouttava työtoiminta siirrettäisiin kuntiin. Valmistelun yhteydessä on kuitenkin todettu, ettei lain mukaista palvelua ja siihen liittyviä velvoitteita voida suoraan siirtää sellaisenaan kuntiin.
Sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat tiedottaneet, että nykymuodossaan kuntouttava työtoiminta ei siis jatkuisi. Tavoitteena on hakea ratkaisuja, joissa työllisyysalueilla olisi nykyistä paremmat edellytykset tukea heikossa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä työllistymään ja työnjako sosiaalipalvelujen kanssa selkeytyy.
Ministeriöiden yhteisen tiedotteen mukaan tarkoituksena on kehittää viranomaisten yhteistyötä niin, että työvoimapalveluihin voisi osallistua mahdollisimman moni, mutta sosiaalihuolto tarjoaisi tukeaan työvoimapalvelun rinnalla.
Kuntouttavan työtoiminnan lakkauttaminen edellyttää lisäksi arviota siitä, miten järjestöjen ja yritysten keskeinen rooli sosiaalisen kuntoutumisen ja työelämävalmiuksien tukemisessa turvataan jatkossa.
Pitkäaikaistyöttömyyden viimeaikainen kasvu alleviivaa sitä, että Suomeen tarvitaan hyvin toimivat työllistymistä edistävät sosiaalipalvelut sekä työllistymistä tukevat työllisyyspalvelut.
Onnistunut palvelutarpeen arviointi ja palveluohjaus ovat avainasemassa, jotta tunnistetaan ne henkilöt, joilla on pidempi matka työllistymistä kohti ja jotka tarvitsevat sosiaalihuollon palveluita. Toimiva yhteistyö sosiaalihuollon ja työllisyyspalveluiden välillä on ensiarvoista. Mikäli yhteistyö ei toimi, riskinä on, että Suomeen syntyy väliinputoajajoukko, joka ei jatkossa saa mitään palvelua työllistymisensä edistämiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten varmistetaan, että työhön kuntoutumisen palveluja tarvitsevat ihmiset saavat jatkossakin tarvitsemansa tuen ja että sosiaalihuollon ja työllisyyspalveluiden yhteistyö, tiedonkulku, osaaminen ja resurssit muodostavat sujuvan palvelupolun ilman väliinputoamisia, ja
millä mittareilla sekä vaikuttavuuskriteereillä tätä kokonaisuutta arvioidaan?